Miksi joissain suvuissa/perheissä kaikki menestyy ja jopa puolisotkin on "eliittiä"?
Itse olen perheestä jossa kyllä opiskeltiin ahkerasti ja pyrittiin menestykseen mutta kuitenkin keski-iässä saa huomata ettei niin hienosti sitten mennytkään. Työura ei ollutkaan nousujohteinen. Puolisoksi tulikin juntti alkoholisti. Lapsillakin on ongelmia.
-luuseri-
Kommentit (107)
Miksi otit puolisoksesi juntin alkoholistin?
Täysin sattumaa, kukaan ei voi valita elämäänsä. Jossain sattumat on kivoja, jossain ei.
Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi otit puolisoksesi juntin alkoholistin?
Siirryttiin liian nopeasti opiskelijaelämästä perhe-elämään. Ei sitä tajunnut silloin.
Suvun vahva tuki, itsetunto rakentuu jo pienenä kun näkee vain menestyjiä ympärillään, ehkä geeneissä on myös sosiaalista silmää jotta ei sorru alkoholisteihin, sitä paitsi pienet epäonnistumiset ei rikkaissa suvuissa haittaa, koska niistä ei jää velkaa tms kuten taviksille
Hyvä ulkonäkökin auttaisi paljon, etenkin naista
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu.
Osin nämä ovat geneettisiä, osin opittuja. Kumpikin selittää, miksi "se kulkee suvussa". Tyypillistä on myös jonkinlainen statushakuisuus ja se, että kun ongelmia tulee, niistä vaan noustaan. Ja noustaan. Ja noustaan. Ja noustaan.
Mutta kaikkein tärkeintä on, että nimenomaan haluaa olla parempi kuin muut ja pärjätä paremmin kuin muut. Ilman tätä halua ei tule mitään. Ihmisellä voi olla vaikka millaiset geneettiset lahjat ja itsekuri, mutta ei siitä uutta Usain Boltia tule, jos se ei TAHDO tulla maailman parhaaksi juoksijaksi.
Minä itse olen tällaisen menestyneen suvun ainoa "luuseri" (tässä kohtaa aika suhteellinen käsite). Minulla on vähintään samat lahjat kuin muillakin suvussani, mutta koska kaikenlainen kunnianhimo puuttuu täydellisesti, en ole tietenkään päätynyt niin pitkälle.
Isovanhempani oli evakkoja. Kouluttivat tyttärensä hyvin, koska mitään muuta ei mukaansa saa kuin päänsä. Puolisot löytyi opiskelijaelämästä, eli koulutettuja myös. Meidät lapset ohjattiin myös opiskelemaan. Meistä serkuksista myös näkee ketkä on halunneet menestystä/statusta ja toimineet sen eteen päämäärätietoisemmin. Serkkujen lapset on nyt nuoria aikuisia, en tiedä kaikista mitä opiskelevat.
Suvussa lapset on hankittu lähempänä 30 kuin 20 vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu.
Itsekuria ja tavoitteita riitti. Olin se kympin tyttö, yo-todistuksessa rivi laudatureja ja aktiiviurheilijakin. Mutta ei tämä ollut tie menestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon on kiinni itsetunnosta. Minut kasvatettiin pienestä pitäen uskomaan että on ne "muut, paremmat ihmiset" ja me ei olla niitä.
Juuri niin. Lapset kannattaa kasvattaa uskomaan, että mikä tahansa on mahdollista kun tekee tarpeeksi töitä. (Oliveri on sitten erikseen.)
Jostain luin, että ihmisten tulot on keskiarvo niiden seitsemän ihmisen tuloista, joiden kanssa viettää eniten aikaa.
No, lika barn läker best vai miten se kirjoitetaankaan selittää tuon. Mutta osittain kyse on varmaan lapsuudesta opitusta mallista siitä, mikä on normaalia. On normaalia olla hyvä koulussa. On normaalia opiskella. On normaalia pariutua fiksusti ja hyvin ja pärjätä elämässä.
Juutalaiset on muuten kulttuurillisesti loistoesimerkki siitä, mitä tapahtuu kun koko kulttuuri ihannoi pärjäämistä, opiskelua, menestystä. Keskimääräinen pärjäämisaste on aivan toista luokkaa kuin millään muulla kansalla huolimatta vuosituhansien sorrosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi otit puolisoksesi juntin alkoholistin?
Siirryttiin liian nopeasti opiskelijaelämästä perhe-elämään. Ei sitä tajunnut silloin.
No, me muut kyllä tajusimme jo parikymppisenä, että a) noin ei kannata tehdä ja b) mistä tunnistaa laatumiehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu.
Osin nämä ovat geneettisiä, osin opittuja. Kumpikin selittää, miksi "se kulkee suvussa". Tyypillistä on myös jonkinlainen statushakuisuus ja se, että kun ongelmia tulee, niistä vaan noustaan. Ja noustaan. Ja noustaan. Ja noustaan.
Mutta kaikkein tärkeintä on, että nimenomaan haluaa olla parempi kuin muut ja pärjätä paremmin kuin muut. Ilman tätä halua ei tule mitään. Ihmisellä voi olla vaikka millaiset geneettiset lahjat ja itsekuri, mutta ei siitä uutta Usain Boltia tule, jos se ei TAHDO tulla maailman parhaaksi juoksijaksi.&nbs
Tuo "statushakuisuus" on varmasti se mikä minulta puuttuu. Olen tyytynyt keskinkertaiseen niin opinnoissa, työssä, parisuhteessa...
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu.
Pätee vain jos on terve. Itse yritin tätä kauan mutta aina tuli takkiin ja ihmetteli miksei mikään onnistu. Sairastui enemmän ja enemmän vuosi vuodelta kunnes paloi loppuun ja päätyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Sai asperger ja adhd-diagnoosit masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön seuraksi joita kantaa hartiaseudun vamma ja joita liikuttaa polvivamma. Nyt sitten yrittää huonolla itsetunnolla kituutella päivästä toiseen.
No monessa polvessa akateemisia. Puoliso valitaan samasta yhteiskuntaluokasta. Joku työläisvanhempien lapsi joutuu opiskelemaan, miten missäkin akateemisessa tilaisuudessa kuuluu pukeutua ja käyttäytyä. Mistä keskustella, jos omat vanhemmat eivät ole tohtoreita? Onko tuppisuuna silloin kuin vanhemmista puhutaan?
Helposti erottuu, kenen vanhemmat eivät ole akateemisia, vaan kuuluvat alempaan yhteiskuntaluokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Täysin sattumaa, kukaan ei voi valita elämäänsä. Jossain sattumat on kivoja, jossain ei.
Ei todellakaan ole. Paremmissa piireissä lasten elämä suunnitellaan ja puoliso valikoituu automaattisesti tasokkaasti kun pyöritään tasokkaissa piireissä, ei wt-porukoissa joissa jostain syystä uskotaan että elämä perustuu sattumaan.
Sisäpiiri pieni ja ahdasmielinen pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu.
Osin nämä ovat geneettisiä, osin opittuja. Kumpikin selittää, miksi "se kulkee suvussa". Tyypillistä on myös jonkinlainen statushakuisuus ja se, että kun ongelmia tulee, niistä vaan noustaan. Ja noustaan. Ja noustaan. Ja noustaan.
Mutta kaikkein tärkeintä on, että nimenomaan haluaa olla parempi kuin muut ja pärjätä paremmin kuin muut. Ilman tätä halua ei tule mitään. Ihmisellä voi olla vaikka millaiset geneettiset lahjat ja itsekuri, mutta ei siitä uutta Usain Boltia tule, jos se ei TAHDO tulla maailman parhaaksi juoksijaksi.&nbs
Niinpä, mikään määrä lahjoja ja älyä ei riitä, jos on laiska ja kunnianhimoton... Ei sillä että kokemuksesta puhuisin, tietenkään.
Kuvioon muuten kuuluu myös se, että kaikenlainen uhriajattelu loistaa poissaolollaan. Todellinen menestys edellyttää sitä, että ihminen uskoo vaikka kuinka harhaisesti olevansa oman onnensa seppä, ja kerta kaikkiaan kieltäytyy näkemästä itseään uhrina silloinkin kun siihen saattaisi olla syytä. Koska uhriajattelu tekee ihmisestä heikon ja avuttoman. Sen takia tämä nykyinen uhriutumiskulttuuri on niin tavattoman haitallinen. Ihan kuin olisi oikein tarkoitus heikentää ihmisiä eikä tehdä niistä vahvoja pärjääjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi otit puolisoksesi juntin alkoholistin?
Siirryttiin liian nopeasti opiskelijaelämästä perhe-elämään. Ei sitä tajunnut silloin.
Minulle olisivat vanhemmat kyllä sanoneet asiasta.
Aika paljon on kiinni itsetunnosta. Minut kasvatettiin pienestä pitäen uskomaan että on ne "muut, paremmat ihmiset" ja me ei olla niitä.