Lue keskustelun säännöt.
35-vuotiaana kuvittelee olevansa nuori pitkään. Ei mene kuin 15 nopeasti kuluvaa vuotta, niin olet jo viisikymppinen
Näin se aika hujahtaa. Yhtenä hetkenä olet raikas, reilu kolmekymppinen ja yhtäkkiä huomaatkin olevasi viisikymppinen, et tunnista itseäsi peilistä ja lapsetkin lentämässä pois pesästä.
Kommentit (753)
Tää on niin totta, tekee kyllä pahaa tajuta että enemmän on vuosia takana kuin jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tätä palstan ketjua lukee joku nuorempi henkilö niin muistakaa, eläkää nytku, ei sitku !
Kaikenlaista sitä puolison kanssa suunniteltiin iloisiksi eläkepäiviksi ja puoliso kuoli syöpään vuosi ennen eläkeikäänsä.
Sitku ollaan eläkkeellä muutetaan kesäksi mökille, vasta syyskuussa palataan kaupunkikotiin.
Sitku ollaan eläkkeellä, ostetaan eläkeläisten Interrail-kortti ja lähdetään kiertämään.
Sitku .....
35 ei ole nuori, vaikka kuvittelee olevansa. XD
t.45
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta, tekee kyllä pahaa tajuta että enemmän on vuosia takana kuin jäljellä.
Miksi tekee pahaa? Ei tää elämä nyt niin ihanaa ole.
Niin, ja kun olet viisikymppinen, et huomaakaan ,kun olet jo 75:kymppinen, hups! Minulle kävi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi liittyä tuohon vilkkaaseen perhe-elämään jos nuo vuodet vain vilahtavat ohi, toisaalta eikös sitten lasten muutetua aika taas vastaavasti hidastu? :) Mulla elämä on ollut aika hidasta ja rauhallista kun ei ole lapsia ja olen aina viihtynyt "mummoharrastusten" parissa (lukeminen, käsityöt, leipominen, ulkoilu jne.).
-N46
Ikävuodet 50-65 menivät vielä nopeammin kuin mikään jakso tähän mennessä. Vasta olin 50 ja pari päivää sitten täytin,65! Olo on ahdistunut seuraavat 15 vuotta, ja elämä on ohi. Ei enää 15 vuoden jaksoa. Todella paha ahdistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin totta, tekee kyllä pahaa tajuta että enemmän on vuosia takana kuin jäljellä.
Miksi tekee pahaa? Ei tää elämä nyt niin ihanaa ole.
Ai jaa, harmi sulle. Mun elämä on kyllä ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se vuosien lukumäärä, vaan elinvuosien laatu. Yksinkertaisesti elinpiiri pienenee, muisti heikkenee, jaksaminen vähenee, kivut lisääntyy kyllä suurin osa 90+ vuotiaista toteaa että pääsisipä jo pois. Osa jo nuorempana. Kun läheiset ja vanhat ystävät alkaa tippua piiristä pois, etkä oikein pysty mihinkään lähtemään, ei ole ole varsinainen onni elää useita vuosia kuihtuen.
Oletko itse 90-vuotias?
En mutta pitkäikäinen suku ja nytkin kolme ysikympistä lähisukulaista. Takana hyvä elämä, mutta kun haurastuvalla ja heikolla ihmisellä on väistämätön kuolema edessä, niin ei siinä kohtaa enää elinvuosia toivo lisää ihan vaan periaatteesta. Ystäväni töissä kotisairaanhoidossa ja korona aikana kuulemma moni kotona ollut vanhus olisi halunnut mieluimmin olla eristäytymättä,
Pitkäikäinen suku ei takaa itselle pitkää ikää. Viime vuosisadan lopussa kuolleet suvun jäsenet elivät lähes 100-vuotiaiksi (tai jokunen sairauteen jo aiemmin 50-vuotiaana).
Tällä vuosituhannella hautajaisia pidetty 80-90 väillä olleille.
Aiemmin mainittiin että kuolema ei ole paha kun vanhana on hauras ja kuolee mielellään. Ihmeellinen ajatus. Ei 81-vuotiaana kuollut sukulaiseni ollut hauras vaan aktiivinen menevä aikaansaava mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi liittyä tuohon vilkkaaseen perhe-elämään jos nuo vuodet vain vilahtavat ohi, toisaalta eikös sitten lasten muutetua aika taas vastaavasti hidastu? :) Mulla elämä on ollut aika hidasta ja rauhallista kun ei ole lapsia ja olen aina viihtynyt "mummoharrastusten" parissa (lukeminen, käsityöt, leipominen, ulkoilu jne.).
-N46Ikävuodet 50-65 menivät vielä nopeammin kuin mikään jakso tähän mennessä. Vasta olin 50 ja pari päivää sitten täytin,65! Olo on ahdistunut seuraavat 15 vuotta, ja elämä on ohi. Ei enää 15 vuoden jaksoa. Todella paha ahdistus.
Kiitos, toivon todella että noin käy. Siis että menee loput työvuodet nopeasti. Nykyään työt ottaa niin pannuun, ettei melkein veri kierrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai niin. No onneksi en ole koskaan kokenut olevani nuori, vasta kolmekymppisenä tunnen olevani siinä iässä ja asemassa kuin kuuluisikin.
En kokenut olevani nuori kun olin 35v. Nuoremmaksi tunnen itseni nyt 43v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Aika menee nopeasti vain, jos et tee mitään järkevää ajallasi. Muuten aika voi mennä hyvinkin "hitaasti" ja yhdessäkin vuodessa voi saada paljon aikaiseksi. En ole koskaan ymmärtänyt näitä puheita ajan muka nopeasta kulumisesta. Esimerkiksi yksi ihmiselämä, sanotaan vaikka 80 vuotta, on PALJON aikaa tehdä vaikka mitä."
Kuitenkin 50-ikävuoden jälkeen alkaa tulla monenlaista vaivaa ja terveysongelma. Aikaa on kyllä vaikka sinne 80-vuotiaaksi asti, mutta pitää muistaa että elämänlaatu huononee jos tulee vaivoja, eikä pysty tekemään sitä mitä haluaa. Tee siis kaikki tärkeät ja huimat jutut ennen 50-vuoden rajapyykkiä etteivät jää sitten tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
35 ei ole nuori, vaikka kuvittelee olevansa. XD
t.45
Taidat tuntea itsesi ikälopuksi sitten XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50 mittarissa. Kyllä, vuodet menivät todella nopeasti 35 ikäisestä tähän. Muuten olen ihan sinut vanhenemisen kanssa, mutta vituttaa lisääntyvät vaivat ja sairaudet. Milloin koskee polveen, milloin selkään jne. Ikääntymiseen ne tietysti kuuluu, on kulumia jne.
Mutta, elämä on todella lyhyt, sen olen tiedostanut. Aikuisiäkää on vain noin 40 vuotta aktiiviseen aikuiselämään. Sitä ennen on kakara ja sen jälkeen alkaa olla vanhus. 40 vuotta.... Siitä 20 vuotta menee lapsille pyhitettynä, esim omaa ikää 25-45 ikäiseksi. Eli 5 vuotta ennen lapsia ehtii touhuilla omiaan ja 15 vuotta sen jälkeen.
Elämä toki jatkuu 60 ikäisenäkin, mutta jokainen tietää, että pääosa 70 vuotiaista on jo aika ikääntyneitä ja niin olen varmaankin itsekin. Ei siinä iässä enää taivalleta, kuten nuorena.
Vierailija kirjoitti:
50v ihmisen tulee olla fyysisesti vielä huippukunnossa ja jos ei ole, niin syyllinen löytyy peilistä. 50v ei ole nykyään mikään vanha ja joo vuodet meneen nopeasti ja se on osa elämää.
Joskus ärsyttää tuollaiset tietämättömät, jotka väittävät, että ellei 50-vuotias ole fyysisesti huippukunnossa, niin syyllinen löytyy peilistä.
Ystäväni, entinen kilpaurheilija sairastui MS-tautiin, on nyt 52-vuotiaana osan aikaa pyörätuolissa, joskus pääsee kävelemäään keppien kanssa. Itse olen myös urheilija taustaltani, koko pienen ikäni monipuolisesti urheillut ja muutamissa lajeissa kilpaillutkin, mutta niin vain iski noin 40-vuotiaana migreeni, nykyään krooninen migreeni, joka pahenee liikunnasta. Usein nimenomaan fyysinen rasitus laukaisee kovan migreenin.
Arvaapas kahdesti sinä, jonka tekstin lainasin, haluaisinko liikkua ja urheilla, olla huippukunnossa - todellakin! Mutta en voi eikä mitään tehokkaita lääkkeitä ole löytynyt eikä migreenin estolääkkeetkään kohdallani toimineet. Joten mieti sinä ja miettikää te muutamat muutkin vähän, mitä kirjoitatte. Eivät kaikki ole laiskoja luusereita, jos eivät voi elää monipuolista elämää keski-iän jälkeen.
Olen ollut vuosikausia tosi toiveikas ja optimistinen, että kyllä minäkin vielä joku päivä paranen ainakin sen verran, että joskus pääsen pitemmälle kävelylenkille tai matkoille, mutta viime aikoina on alkanut epäilyttää, koska mitään merkkejä paranemisesta ei ole.
Monet ihmiset eivät tajua, kuinka onnekkaita he ovat, kun ovat sairauksistaankin huolimatta kuitenkin toimintakykyisiä, vaikka toimintakyky ei olisikaan täydellinen. Älkää tuomitko ja syyllistäkö heitä, jotka eivät enää jaksa edes toivoa, kun se vähäinenkin toimintakyky alkaa heiketä.
Ps. Olen hoikka nainen ja syön terveellisesti, en tupakoi enkä käytä mitään päihteitä. Yritän pitää kehoni liikkuvana venytysten avulla. Fyysinen ponnistelu ei onnistu ilman pahoja seurauksia.
Juurikin näin.
Itsekkin elin suht terveellisesti 40v asti ja urheilin aktiivisesti, jopa kävin kokeilemassa suomen pääsarjatasollakin asti. 5-6 päivänä viikossa 3-4h/päivä oli hikiliikuntaa. Sitten tuli vakava loukkaantuminen, myös toinen perään ja siihen päälle vielä todetttiin nivelreuma. Lihoaminen alkoi huomaamatta kun ei enää yhtä aktiivisesti pystynyt liikkumaan, mutta ruoka maistui.
Nyt on jo 51 vuotiaana muutakin vaivaa ja kaikki paikat ihan hemmetin rikki. Ei ole aamua että joku paikka ei olisi jumissa tai särkisi. Muutama vuosi sitten luovutin aktiiviurheilemisen kun lääkärin kanssa puhuttiin että äijä hajoaa käsiin ja hänkin jo suositteli luopumaan urheilusta jotta ei tarvitsisi enää leikkausoperaatioita. Nyt 7 leikkausoperaatiota kymmenessä vuodessa. Sitä ennen kaksi leikkausta ennen 40 ikävuotta. Toki edelleen yritän liikkua ja harrastaa sellaisia ei fyysisiä harrastauksia ja panostaa niihin jotta edes mieli pysyisi virkeänä.
Ja mielestäni myös kaikkein nopeimmin on mennyt ikävuoden 35:stä 50:een. Lapsia ei ole. Varsinaisesti ei pelota kuinka nopeasti seuraavat vuodet menee,eikä edes se milloin lähtö tulee. Se tulee kun on tullakseen. Kitkutellaan siihen asti näillä mitä nyt on.
T: mies 51v
Itse olen kohta viisikymppinen ja harrastan samoja extremelajeja kuin parikymppisenä eikä mikään ole muuttunut, paitsi rahaa ja omaisuutta kertynynyt niin paljon, että voi tehdä vielä vapaammin mitä haluaa. Edes naamasta ei näy ikääntyminen. Omista valinnoista kiinni pappautuuko kolmekymppisenä vai onko huippukunnossa, koulutettu, menestyvä ja aktiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän riippuu asuinpaikastakin miten ympäristö peilaa ikääsi. Pienellä kylällä täällä itä-Suomessa 59-vuotiasta todella usein tytötellään ja kutsutaan "noin nuoreksi".
En kuvittele olevani mitenkään erityisen nuorekas viiden lapsen mummona, mutta tämä on aivan arkipäivää paikkakunnalla, jonka katukuvassa on paljon yli yhdeksänkymppisiä virkeitä vanhuksia.
Juu maalla 50+ on tyttönen.
Ja samalla isomummi ja eläkeläinen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja kun olet viisikymppinen, et huomaakaan ,kun olet jo 75:kymppinen, hups! Minulle kävi noin.
Jaa että seitsemänkymmentäviisikymppinen?
Juu maalla 50+ on tyttönen.