Te todella huonoista perheistä tulevat, mitä kerrotte taustoistanne puolitutuille?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.

Ap

Sulla tulee olla se napakka selitys valmiina. Esim asuvat x-paikkakunnalla ja ovat eläkkeellä. Sitten tätä voi jatkaa muilla suvun henkilöillä jos heistä on jotain mairittelevampaa mitä mainita. Tai sitten edellisen perään kerrot itsestäsi jotain ja näin vaihdat puheen aihetta. Jos tilanne käy tosi tukalaksi, niin aina voi poistua vessaan tyyliin anteeksi mutta nyt tuntui vatsassa kummalta ja täytyy mennä naisten huoneeseen ja sieltä sitten juttelemaan muiden kanssa. Mutta tärkeää että sulla on selkeä ja sama vastaus kaikille utelijoille. Vastauksien ei tarvitse olla pitkiä ja kertovia vaan selkeä napakka vastaus kysyttyyn. Ei kukaan jaksa udella kysymystä kysymysten perään.

ikä on huono?  Köyhä, kouluttamaton, yksinhuoltaja, uusperhe, vai mitä se on kellekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä minulta ei ole kyselty tuollaisia. 

Miksi huonoista perheistä tulevat saavat kuulla ihan eri kysymykset kuin me muut? Minulta on kyselty, miten viihdyn Turussa (jonne olin muuttanut 5 kk aikaisemmin) tai joko olenko menossa kesäteatteriin. Ei ole kyselty perheestä, terveydestä, palkasta tms.

Tosi vaikea kuvitella skenaariota missä ei koskaan ikänsä aikana tule vastaan tilannetta jossa joku ei olisi kysynyt vanhemmista. Itse tulen ihan hyvästä perheestä ja kyllä puolison sukuun tutustuttaessa hänen sukulaisensa halusivat tietää jotain perhetaustoistani. Samoin työpaikalla useammalla meistä on ikääntyviä vanhempia joten kyllä työkaveri on oman kotikaupunkinsa vanhuspalveluita tuskaillessaan kysynyt missä kunnossa minun vanhempani ovat ja miten oman kuntani palvelut.

Muutenkin, kyllähän ihmisille varmasti tulee tilanteita missä joku tuttavuus on alkanut

Hmm, en muista, että tulevat appivanhempani olisivat minulta mitään tuollaista kyselleet, ehkä he kysyivät pojaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse todennut vain että en pidä sukulaisiin mitään yhteyttä. Taustatietoa syistä löytää THL:n sairastavuusindeksin mielenterveys-kohdasta Itä-Suomen kohdalta, jos kiinnostaa aihe enempää. 

Tämän jälkeen yleensä vaihtuu aihe joko luonnostaan, tai löytyy joku samanlaisia asioita taustassaan omaava keskustelukumppani joka ymmärtää sen että näistä ei yleensä haluta puhua puolituttujen kesken missään juhlissa ja aihe vaihtuu.

Tää oli kyllä aika hyvä, mitä nyt voi kuulostaa vähän passiivis-aggressiiviselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.

Ap

Sulla tulee olla se napakka selitys valmiina. Esim asuvat x-paikkakunnalla ja ovat eläkkeellä. Sitten tätä voi jatkaa muilla suvun henkilöillä jos heistä on jotain mairittelevampaa mitä mainita. Tai sitten edellisen perään kerrot itsestäsi jotain ja näin vaihdat puheen aihetta. Jos tilanne käy tosi tukalaksi, niin aina voi poistua vessaan tyyliin anteeksi mutta nyt tuntui vatsassa kummalta ja täytyy mennä naisten huoneeseen ja sieltä sitten juttelemaan muiden kanssa. Mutta tärkeää että sulla on selkeä ja sama vastaus kaikille utelijoille. Vastauksien ei tarvitse olla pitkiä ja kertovia vaan selkeä napakka vastaus kysyttyyn. Ei kukaan jaksa udella kysymystä kys

Ei kiitos niitä vatsantoimintajuttuja! Miksi ei voi vain todeta joutuvansa poistumaan hetkeksi ja sanoa, että palaa pian takaisin? Normaaleilla ihmisillä ovat jo viidessä minuutissa uudet puheenaiheet mielessä. Aina voi keskustella säästä.

Vierailija kirjoitti:

ikä on huono?  Köyhä, kouluttamaton, yksinhuoltaja, uusperhe, vai mitä se on kellekin. 

Esimerkki, erään ystäväni puoliso on ainoa selviytyjä surkeasta perheestä: 

Isä mt-potilas, mutta ei hoidon piirissä, eronnut. Elää melko pitkälle yhteiskunnan ulkopuolella.

Äiti ja hänen uusi miehensä alkoholisteja, kaikki viikonloput ja lomat kännissä.

Sisko mt- ja päihdeongelmainen, elää tukien varassa. 

Veli huumekauppias, istuu taposta pitkää kakkua.

Kaveri on kouluttautunut keskiluokkaiseen ammattiin, eipä paljon vieraille perheestään avaudu.

aika harvoin suomalaiset kyselee muilta juhlavierailta paljon mitään..hyvä että puhuvat lainkaan tuntemattomille. Ja jos sattuisikin kysymään, niin asian todellinen laita ei heille kuulu, voi vaikka sano että ovat poistuneet/eivät ole työelämässä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan tavallisesta perheestä, eikä muistaakseni kukaan ole minulta kysellyt lapsuudenperheestäni. 

Tai sitten et vaan muista, koska asiassa ei ole ollut mitään kummallista. Siinä kohtaa kun isäsi ammattia kysytään ja vastaukset on joko insinööri tai sutenööri, niin toinen vastaajista kyllä muistaa kuka ammattia kyseli ja välttelee tuota kysyjää lopun illan.

Itse vastaan että isäni oli tehtaassa ja äitini sosiaalialalla. 

Tai sitten vain ei ole kysytty. Ei minusta ole mitään yleistä kysellä aikuisilta ihmisiltä heidän vanhemmistaan. Normaalisti keskutelua käydään sen aikuisen omasta työstä jne. eikä äidistä ja isästä. Taitaa teillä traumatisoituneilla se trauma olla niin

Tämäpä juuri. 

Lisäksi vielä, jos se oma menneisyys on kovin sotkuinen, se monesti läpileikkaa koko elämän, eikä vain ulotu siihen missä vanhemmat asuivat tai mitä työkseen tekivät. Minä en osaa kertoa yhtään mitään vanhemmistani, toinen päätyi itsemurhaan kun olin reilusti alle 10-vuotia ja toisesta en ole kuullut sen jälkeen kun täysin 12. Olen elänyt ison osani lapsuudestani ja nuoruudestani sijoituksessa ja erilaisissa laitoksissa. Entä opiskelut ja ammatti? Molemmat meni vähän ohi, kun sekoilin huumeiden kanssa ja ajelehdin ympäriinsä. Ja sitten olet yhtäkkiä kolmikymppinen aikuinen, joka on jotenkin päässyt jaloilleen ja alkanut rakentamaan itselleen vihdoin vakaata elämää. 

Omasta menneisyydestä on ihan hirvittävän vaikea kertoa, jos siellä ei ole oikeastaan mitään sellaista mikä ei sovi small talk-keskusteluksi.  

Tää oli just se mitä oikeastaan tarkotin. Kun ei ole yhtään mitään mitä voisi sillain neutraalisti kertoa kun tämä on ollut tähän asti sellainen elämän mittainen sotku.

Kiitos kaikille vastanneille muutenkin. Paljon saanut hyvää ajateltavaa.

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.

Ap

No miksi ei voi taustaansa paljastaa? Kyllä se helpottaa sosiaalista kanssakäymistä, jos on rehellinen. 

Sen aika ja paikka ei ole juhlissa. On hienotunteisuutta ja juhlien sankarien ja sankarittarien kunnioitusta, ettei ala tekemään itsestään suurta numeroa juhlissa. Jos alkaa avaamaan elämänsä alkua kovin laajasti ja yksityiskohtaisesti toisten juhlissa, voi pilata empaattisesti ihmiseltä juhlamielenkin eikä se juhlien järjestäjäkään kiitä yllätysohjelmanumerosta. 

Omasta taustastaan voi kommentoida vaikka, että vanhemmat eivät ole työelämässä ja viettävät hiljaiseloa. Itse ei halunnut jäädä paikkakunnalle, jossa ei ollut nuorelle ihmiselle tarjolla koulutusta tai työtä. Siitä aasinsillan kautta sitten puhumaan vaikka tämän hetken nuorten koulutus- ja työmahdollisuuksista kun kerran tekoäly muuttaa suomalaisen työelämän. 

Kannattaa opiskella ilmaiseksi Helsingin yliopiston MOOC-koulutuksen Elements of AI-kurssi ja keskustella vaikka tekoälystä. Siitä on jokaisella jokin mielipide.

Kerron vanhempieni olevan eläkkeellä. Vaikkakin minulla traumatausta, ei se poissulje suhdettani vanhempiini. 

Ap: kerro nykyisyydestä ja siitä, mitä odotat tulevaisuudelta! Se on mielenkiintoisempaa kuin menneiden muistelu. Menneistä kysytään yleensä siksi, että oletetaan toisen osaavan nyt jotain vastata.

Tulevasta ei iljetä kysellä siksi, että pelkää toisen jäätyvän sanattomaksi. Voihan sitä sanoa, ettei nyt muistella menneitä kun jo juhlien luonteenkin vuoksi katsotaan tulevaan olipa sitten kyse ristiäisistä, häistä tai syntymäpäivistä. Jos ei osaa omaa tulevaisuuttaan maalailla, kelpaa aina kaiken hyvän toivominen muille ihmisille oikein hyväksi puheenaiheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.

Ap

No miksi ei voi taustaansa paljastaa? Kyllä se helpottaa sosiaalista kanssakäymistä, jos on rehellinen. 

Sen aika ja paikka ei ole juhlissa. On hienotunteisuutta ja juhlien sankarien ja sankarittarien kunnioitusta, ettei ala tekemään itsestään suurta numeroa juhlissa. Jos alkaa avaamaan elämänsä alkua kovin laajasti ja yksityiskohtaisesti toisten juhlissa, voi pilata empaattisesti ihmiseltä juhlamielenkin eikä se juhlien järjestäjäkään kiitä yllätysohjelmanumerosta. 

Omasta taustastaan voi kommentoida vaikka, että vanhemmat eivät ole työelämässä ja viettävä

Ja oikeastihan tämä keskustelu menee sillä tavalla, että jos alat heittämään tekoälystä jossain sukujuhlissa jonkun yliopistokurssin sisältöä, saat vastaukseksi, että kyllä se on nuorilla nykyään vaikeaa kun ei voi tietää mikä kuva on totta ja mikä ei ja tämän jälkeen sinulta kysytään, että oletko opiskellut tätä alaa vai mihin mennyt opiskelemaan pois sieltä paikkakunnalta missä oli huonot mahdollisuudet. Ja sitten olet taas umpikujassa, jos sinulla on juuri tuollainen huumeita ja sekoilua -menneisyys niiden opiskelujen sijasta, kuten joku tuossa ylempänä kertoi.

Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mitä ympäripyöreämpiä vastauksia, sitä parempi. Tarkat vastaukset antavat liikaa kohtia mihin tarttua. Joku yleispätevä, vanhemmat jäivät kotipaikkakunnalle ja tässähän tämä arkipuurtamista on ja sitten äkkiä joku vastakysymys keskustelukumppanille ja aiheesta eteen päin.

Riippuu ap:n iästä, mutta itsellä kun olen jo yli 30v, niin sanon vain vanhempieni olevan jo työelämän ulkopuolella ja asuvat eri paikkakunnalla kuin minä ja sitten kysyä jotain kysyjän omasta nykytilanteesta esim. 

Työtöntä äitiäni sanoin aina kotiäidiksi, vaikkei häntä äitiys ikinä kiinnostanutkaan.

Sanon suoraan. Siinäpä ne kultalusikka ja ihanissa perheissä kasvaneet sormi suussa ihmettelee ai että sulla tollasta. Puhun lisäksi narsismista ja miten sen voi tunnistaa koska liian moni käyttää tuota sanaa heppoisesti toisesta esim riidan aikana.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erilaisia taustoja, niin se vaan on eikä sille voi mitään. Ei tarvitse kertoa omasta taustasta heti kaikkialla, eikä sellaista yleensä kyselläkään.

Itselläni on lestadiolaisvanhemmat, enkä kerro tuota oikeastaan ikinä missään. Syyn voit nähdä ihan vaikka vaan tällä palstalla, kun ihmisten asenteet on mitä on. Jätän mieluummin kertomatta. Olen tuntenut vuosiakin joitain kavereita, jotka eivät tiedä tuota. Toki ei mitään kovin läheisiä olla.

Sama. Olen oppinut vaikenemaan isosta lapsuudenperheestä ja lestadiolaistaustasta. En puhu aiheesta aina edes kavereiden kanssa. Joku kaveri tietää ja toinen ei. 

Miksi omasta eletystä elämästä pitäisi ylipäätään kertoa jollekin puolitutulle tai tutullekaan jos asia ei vaikuta mitenkään tähän hetkeen ja aikaan jossa nyt elämme?  

En kerro, että biologinen isä tappoi äitipuoleni ja pikkusisarukseni. Annan heidän olla siinä luulossa että isäni on myös biologinen isäni. Kumppanikaan ei tästä tiedä, joten sinällään helppoa.

Riippuu tilanteesta. Jos haluan salata asian, kerron miltä paikkakunnalta olen ja puhun sisaruksista, mainitsen että vanhemmat ovat olleet naimisissa jo xx vuotta, eikö olekin harvinaista, onkohan tämä tavallisempaa tuossa ikäluokassa, mites sinun vanhemmat jne.. Eli puhun asian vierestä ja yritän saada puheenaiheen kammettua johonkin muuhun.

Jos ei pysty kierrellä niin sanon, että olivat duunareita molemmat ja toinen leipomoalalla ja toinen autonkorjaaja. Todellisuudessa juoppo ja mt-ongelmainen mutta jossain vaiheessa elämää näitä tehneet.

Sopivassa tilanteessa olen sanonut, että olen aika rikkinäisestä perheestä, siitä tähän normaaliin keskiluokkaiseen elämään päätyminen on vaatinut terapiaa ja paljon työtä. Tästä on jo kauan ja en enää aktiivisesti ajattele mennyttä, eikä minulla ole siitä tarvetta puhua. En myöskään ole vanhempieni kanssa tekemisissä, toki olen huolehtinut, että heidän vanhuuselämänsä on asiallista. Harva tuosta enää jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi omasta eletystä elämästä pitäisi ylipäätään kertoa jollekin puolitutulle tai tutullekaan jos asia ei vaikuta mitenkään tähän hetkeen ja aikaan jossa nyt elämme?  

Ei pidäkään ja senhän takia tässä ketjussa pohditaan niitä hyviä keinoja välttää koko asia. Ja valtaosa traumatisoituneista tuntuu pohtivan tätä vielä tätä näkokulmasta, missä haluaa olla hienotunteinen keskustelutoveria kohtaan.