Lue keskustelun säännöt.
Te todella huonoista perheistä tulevat, mitä kerrotte taustoistanne puolitutuille?
29.06.2025 |
Tarkoitan siis jotain harmittomia tilanteita jossa vaikka jossain häissä tapaa ensimmäisen kerran puolison sukua ja he kyselevät vaikka jotain vanhemmistanne? Vaikka, että mitä he tekevät työkseen jne. ja sinulla ei ole yhtään mitään kerrottavaa, kun vanhempasi ovat/olivat väkivaltaisia päihde- ja mt-ongelmaisia ja sinulla mahdollisesti laitostausta?
Kommentit (124)
Minun isäni oli väkivaltainen alkoholisti, mutta hänellä oli silti työpaikka siihen asti, kunnes sai ryyppäämisen takia sieltä potkut. On helppo vastata se työpaikka, jos joku asiasta kysyy ja esittää sitten vastakysymyksiä, jotta aihe unohtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaleissa sosiaalisissa tilanteissa pärjätäkseen, on hyvä opetella pieniä valkoisia valheita. Ketään ei satuta, jos sanot äitisi olleen vaikkapa hoitoalalla, vaikka hän oikeasti olisi ollut siellä pelkästään potilaan roolissa. Ei muita kiinnosta sinun yksityisasiasi niin paljon kuin sinä luulet.
Jep :D Sano ap vaan, että äiti oli "sairaalassa" tai jossain "kuntoutuslaitoksella" tms. :D
Vierailija kirjoitti:
Ikinä minulta ei ole kyselty tuollaisia.
Miksi huonoista perheistä tulevat saavat kuulla ihan eri kysymykset kuin me muut? Minulta on kyselty, miten viihdyn Turussa (jonne olin muuttanut 5 kk aikaisemmin) tai joko olenko menossa kesäteatteriin. Ei ole kyselty perheestä, terveydestä, palkasta tms.
Tosi vaikea kuvitella skenaariota missä ei koskaan ikänsä aikana tule vastaan tilannetta jossa joku ei olisi kysynyt vanhemmista. Itse tulen ihan hyvästä perheestä ja kyllä puolison sukuun tutustuttaessa hänen sukulaisensa halusivat tietää jotain perhetaustoistani. Samoin työpaikalla useammalla meistä on ikääntyviä vanhempia joten kyllä työkaveri on oman kotikaupunkinsa vanhuspalveluita tuskaillessaan kysynyt missä kunnossa minun vanhempani ovat ja miten oman kuntani palvelut.
Muutenkin, kyllähän ihmisille varmasti tulee tilanteita missä joku tuttavuus on alkanut syventymään ja on alettu puhumaan henkilökohtaisempia asioita esim. jossain harrastusporukassa. Varmasti jos tulisin huonommista lähtökohdista, miettisin missä kohtaa ja kuinka paljon on järkeä avata omaa menneisyyttään näiden ihmisten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tavallisesta perheestä, eikä muistaakseni kukaan ole minulta kysellyt lapsuudenperheestäni.
Tai sitten et vaan muista, koska asiassa ei ole ollut mitään kummallista. Siinä kohtaa kun isäsi ammattia kysytään ja vastaukset on joko insinööri tai sutenööri, niin toinen vastaajista kyllä muistaa kuka ammattia kyseli ja välttelee tuota kysyjää lopun illan.
Itse vastaan että isäni oli tehtaassa ja äitini sosiaalialalla.
Tai sitten vain ei ole kysytty. Ei minusta ole mitään yleistä kysellä aikuisilta ihmisiltä heidän vanhemmistaan. Normaalisti keskutelua käydään sen aikuisen omasta työstä jne. eikä äidistä ja isästä. Taitaa teillä traumatisoituneilla se trauma olla niin vahvasti päällä, että kuvittelette kaikkien muidenkin ajattelevan teidän lapsuusjuttujanne koko aj
Ohiksena sanon, että vaikka minulla on traumaattinen lapsuus, en ole enää traumatisoitunut, kiitos pitkän terapian. Siinä mielessä olet varmasti oikeassa, että sen oman taustan vuoksi tällaiset kyselyt jää helpommin mieleen. Jos olisi ns. normaalista perheestä, näihin kysymyksiin tuskin kiinnittäisi edes huomiota ja siten ei muistaisi koko asiaa. Todellisuudessa osa ihmisistä on koko hämmentävän uteliaita tai sitten vaan sosiaalisilta taidoiltaan kehnohkoja. Usko tai älä, mutta puolitutut voi kysellä todella erikoisia asioita. Itselleni hämmentävin kokemus oli hierojalla, jossa päädyin valehtelemaan vanhemmistani, koska en halunnut hierojalle epämukavaa oloa loppuajaksi. Toki käänsin sitten keskustelun ihan toiseen aiheeseen.
Sanon että vanhempani ovat työttömiä luusereita. Yleensä aihe vaihtuu.
En häpeä asiaa, porukoita ei voi valita. Voi tosin valita itse miten ne paskat kortit pelaa, itse pelasin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.
Ap
No ei mun suvussa ainakaan moni tuollaisia kysele. Sinun asioita voivat kysellä. Mieti siihen jokin hyvä vastaus. Esim se on niin pitkä tarina etten nyt ala sitä käymään läpi. Puhutaan tuosta toisten. Mutta ompa sinulla hyvän näköistä piirakkaa lautasella hakisinko sitä myös itselleni.... Käännä keskustelun aihe muuhun. Esim voi kuinka teillä on upea mekko tai kaunis kampaus tms.
Kerron totuuden. Mitä sitä peittelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti jos tulisin huonommista lähtökohdista, miettisin missä kohtaa ja kuinka paljon on järkeä avata omaa menneisyyttään näiden ihmisten kanssa?
Tämä. Ja mielestäni tuo koskee paljon muitakin asioita kuin "huonoa taustaa". Oikeastaan mihin tahansa suuntaan sellaisesta äärimmäisen keskiverrosta "äiti, isä, kaksi lasta, ehkä erottu"-tyyppinen perhekokoonpanosta keskivertoine ammatteineen ja keskivertoine tuloineen poikkeava tausta ja elämä on asia, joka vaikuttaa herkästi joidenkin käytökseen.
Enpä juur mittään. Kerron mistä olen kotoisin ja missä asuu lapsuudenkavereita tai jotain muuta yleismaailmallista. Missä kävin koulua ja milloin muutin pois pöndeltä. Missä kaikkialla olen asunut ja mitä kaikkea opiskellut. Niissä riittää juteltavaa ja yleensä hämää kysyjää pois siitä perhe aiheesta. Ei kiinnosta kertoa tuntemattomille, että en ole lapsuudenperheen kanssa tekemisissä, koska lapsuus oli kamala epävakaan tunnevammaisen mutsin ja väkivaltaisen alkoholisti-isän armoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.
Ap
No, keksit etukäteen ympäripyöreät vastaukset, jos joku alkaa tällaisia utelemaan.
Ihmettelijöille: Kyllä näitä utelijoita on.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.
Ap
No miksi ei voi taustaansa paljastaa? Kyllä se helpottaa sosiaalista kanssakäymistä, jos on rehellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanon että vanhempani ovat työttömiä luusereita. Yleensä aihe vaihtuu.
En häpeä asiaa, porukoita ei voi valita. Voi tosin valita itse miten ne paskat kortit pelaa, itse pelasin hyvin.
Älä hauku vanhempia. Parhaansa tekivät ja kykyjensä mukaan. Sairauksille, työttömyyksille ym. ym. ei aina mahda. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että kukaan saisi mitään yksin.
Valehtelen sujuvasti, sillä "yläluokkainen" ja parempi väki menee ihan vaikeaksi kun totuus epä-akateemisuudestani tulee ilmi. Sitä kiemurtelua on tosin joskus hauska katsella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on hyvä pointti, että voi vastata vähän kysymyksen vierestä. Esim. Puhua paikkakunnasta missä kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi huono keksimään mitään lennosta ja toisaalta en haluaisi alkaa valehtelemaan mitään. Loppukesästä miesystävän suvun isot juhlat jossa tapaan sukua ensimmäistä kertaa ja siksi jännittää.
Ap
No miksi ei voi taustaansa paljastaa? Kyllä se helpottaa sosiaalista kanssakäymistä, jos on rehellinen.
Sitä sanotaan sosiaaliseksi pelisilmäksi, ettei ala jossain sukujuhlilla pitämään traumadumpingia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tavallisesta perheestä, eikä muistaakseni kukaan ole minulta kysellyt lapsuudenperheestäni.
Tai sitten et vaan muista, koska asiassa ei ole ollut mitään kummallista. Siinä kohtaa kun isäsi ammattia kysytään ja vastaukset on joko insinööri tai sutenööri, niin toinen vastaajista kyllä muistaa kuka ammattia kyseli ja välttelee tuota kysyjää lopun illan.
Itse vastaan että isäni oli tehtaassa ja äitini sosiaalialalla.
Tai sitten vain ei ole kysytty. Ei minusta ole mitään yleistä kysellä aikuisilta ihmisiltä heidän vanhemmistaan. Normaalisti keskutelua käydään sen aikuisen omasta työstä jne. eikä äidistä ja isästä. Taitaa teillä traumatisoituneilla se trauma olla niin vahvasti päällä, että kuvittelette kaikkien mui
Ohiksena sanon, että vaikka minulla on traumaattinen lapsuus, en ole enää traumatisoitunut, kiitos pitkän terapian. Siinä mielessä olet varmasti oikeassa, että sen oman taustan vuoksi tällaiset kyselyt jää helpommin mieleen. Jos olisi ns. normaalista perheestä, näihin kysymyksiin tuskin kiinnittäisi edes huomiota ja siten ei muistaisi koko asiaa. Todellisuudessa osa ihmisistä on koko hämmentävän uteliaita tai sitten vaan sosiaalisilta taidoiltaan kehnohkoja. Usko tai älä, mutta puolitutut voi kysellä todella erikoisia asioita. Itselleni hämmentävin kokemus oli hierojalla, jossa päädyin valehtelemaan vanhemmistani, koska en halunnut hierojalle epämukavaa oloa loppuajaksi. Toki käänsin sitten keskustelun ihan toiseen aiheeseen.
Tämäpä juuri.
Lisäksi vielä, jos se oma menneisyys on kovin sotkuinen, se monesti läpileikkaa koko elämän, eikä vain ulotu siihen missä vanhemmat asuivat tai mitä työkseen tekivät. Minä en osaa kertoa yhtään mitään vanhemmistani, toinen päätyi itsemurhaan kun olin reilusti alle 10-vuotia ja toisesta en ole kuullut sen jälkeen kun täysin 12. Olen elänyt ison osani lapsuudestani ja nuoruudestani sijoituksessa ja erilaisissa laitoksissa. Entä opiskelut ja ammatti? Molemmat meni vähän ohi, kun sekoilin huumeiden kanssa ja ajelehdin ympäriinsä. Ja sitten olet yhtäkkiä kolmikymppinen aikuinen, joka on jotenkin päässyt jaloilleen ja alkanut rakentamaan itselleen vihdoin vakaata elämää.
Omasta menneisyydestä on ihan hirvittävän vaikea kertoa, jos siellä ei ole oikeastaan mitään sellaista mikä ei sovi small talk-keskusteluksi.
Olen itse todennut vain että en pidä sukulaisiin mitään yhteyttä. Taustatietoa syistä löytää THL:n sairastavuusindeksin mielenterveys-kohdasta Itä-Suomen kohdalta, jos kiinnostaa aihe enempää.
Tämän jälkeen yleensä vaihtuu aihe joko luonnostaan, tai löytyy joku samanlaisia asioita taustassaan omaava keskustelukumppani joka ymmärtää sen että näistä ei yleensä haluta puhua puolituttujen kesken missään juhlissa ja aihe vaihtuu.
Mulle tää on ollut tosi haastava sosiaalinen ongelma, joka on estänyt ystävyyssuhteiden kehittymisen hyvänpäivän tuttavuudesta henkilökohtaisemmaksi. Joka kerta kun olen pikkiriikkisen raottanut sitä ovea mikä on totuus taustoistani "ystävä" on kaikonnut tiehensä. Enkä ole todellakaan traumadumpannut heille kuin terapeutille, sen olen tehnyt ihan siellä psykoterapeutin tuolilla. Minulle on tärkeää kohdata ihminen tasa-arvoisesti toisen taustoista riippumatta ja usein tuntuu että joudun ikään kuin luomaan valheellisen persoonan itsestäni, joka on myös rankkaa pidemmän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tavallisesta perheestä, eikä muistaakseni kukaan ole minulta kysellyt lapsuudenperheestäni.
Sama. Ei ole ikinä kukaan puolitittu kysynyt vanhemmistani, eikä koskaan ole tullut tilannetta, jossa heistä olisi pitäisi kertoa.
Olen huonoista taustoista. Kerron jollekin puolitutulle vain jos on pakko,a