Te todella huonoista perheistä tulevat, mitä kerrotte taustoistanne puolitutuille?

Mulla oli ainakin lapsena ja nuorena sellainen tilanne, että vanhemmillani ja jopa muutamalla isovanhemmallani oli niin julkiset ammatit, että ihmiset tunsivat tai tiesivät heidät. Heistä myös kyseltiin minulta useasti milloin missäkin tilanteissa silloin kun he saivat tietää sukunimeni. Se oli etupäässä raskasta ja kiusallista. Olisin halunnut olla täysin nobody. Naimisiin mennessä otin mieheni sukunimen ja sen jälkeen olen saanut olla rauhassa vanhempiini ja isovanhempiini liittyviltä kysymyksiltä. Voi kunpa olisinkin voinut ennen naimisiin menoani sivuuttaa kysymykset vanhemmistani vastaamalla jotakin ympäripyöreää ja säilyä omana itsenäni ja tuntemattomana yksityishenkilönä. Mutta ei, tuntui, että kaikki vanhempiini liittyvä oli liian esillä ihan minulle tuntemattomillekin ihmisille. Etenkin Näitä ketjun vastauksia lukiessani tajuan sen, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta säilyttää yksityisyyttäni. Se on ollut traumatisoivaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ainakin lapsena ja nuorena sellainen tilanne, että vanhemmillani ja jopa muutamalla isovanhemmallani oli niin julkiset ammatit, että ihmiset tunsivat tai tiesivät heidät. Heistä myös kyseltiin minulta useasti milloin missäkin tilanteissa silloin kun he saivat tietää sukunimeni. Se oli etupäässä raskasta ja kiusallista. Olisin halunnut olla täysin nobody. Naimisiin mennessä otin mieheni sukunimen ja sen jälkeen olen saanut olla rauhassa vanhempiini ja isovanhempiini liittyviltä kysymyksiltä. Voi kunpa olisinkin voinut ennen naimisiin menoani sivuuttaa kysymykset vanhemmistani vastaamalla jotakin ympäripyöreää ja säilyä omana itsenäni ja tuntemattomana yksityishenkilönä. Mutta ei, tuntui, että kaikki vanhempiini liittyvä oli liian esillä ihan minulle tuntemattomillekin ihmisille. Etenkin Näitä ketjun vastauksia lukiessani tajuan sen, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta säilyttää yksityisyyttäni. Se on ollut traumatisoivaa.

Sama kokemus. Lisäksi kun vielä perheessä oli oikeasti alkoholi- ja väkivaltaongelmia. Käsittämätöntä miten aikuiset ihmiset tulivat tenttaamaan lapselta asioita kun oli niin kova tarve tyydyttää oma uteliaisuus ja toisaalta retostella muiden asioilla. Vaihdoin myöhemmin oman  sukunimeni ja vielä tarkoituksellisesti hyvin yleiseksi sellaiseksi.

Olen kehittänyt taitoani mutista tylsästi epämääräisyyksiä niin ettei kukaan kysy lisäkysymyksiä. Erityisesti helpottaa kun vanhenee, silloin voi sanoa että vanhemmat on eläkkeellä ja mutista jotain mökkeilystä tmv. 

Ranka elämäm koulu,,,

Vanhempien ammattien julkisuus ja perheen ongelmat, josta kaikki tiesivät ja joista ihmiset röyhkeästi kyselivät minulta, oli tosi vaikea yhdistelmä. Ihan itse täytyi kehittää henkiset selviytymismekanismit tilanteessa, jossa minulla ei ollut mahdollisuutta yksityiseen ja ihmisten uteliaisuudelta suojautumiseen. Minusta tuli epäluuloinen ja varautunut ihmisten suhteen. Vieläkin aikuisena jotkut yrittävät väkisin tunkea itseään ystävikseni, mutta olen tosi tarkka siitä ketä päästän lähelleni. 

Siis miksi jonkun vanhempien työ kiinnostaa noin kovasti? Suomessa aina kysellään ekana työpaikoista. Se tuntuu olevan tärkein asia.

Mulla on ollut täsmälleen sama ongelma kuin nrolla 82. Miten tilanne vaikutti luinteeseesi? Musta tuli tosi varautunut. Olen vasta aikuisena tullut vapautuneemmaksi. Sukunimen vaihtaminen on pitänyt kyselijät loitolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon että vanhempani ovat työttömiä luusereita. Yleensä aihe vaihtuu.

En häpeä asiaa, porukoita ei voi valita. Voi tosin valita itse miten ne paskat kortit pelaa, itse pelasin hyvin.

Älä hauku vanhempia. Parhaansa tekivät ja kykyjensä mukaan. Sairauksille, työttömyyksille ym. ym. ei aina mahda. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että kukaan saisi mitään yksin. 

Yrittivät parhaansa?

Huutonaurua

Melkein onnistuivat tuhoamaan elämäni...itse itseni kasvatin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut täsmälleen sama ongelma kuin nrolla 82. Miten tilanne vaikutti luinteeseesi? Musta tuli tosi varautunut. Olen vasta aikuisena tullut vapautuneemmaksi. Sukunimen vaihtaminen on pitänyt kyselijät loitolla. 

Kuljin melko monivaiheisen matkan tähän tasapainoiseksi kokemaani nykytilanteeseen, mikä varmaan onkin melko tyypillistä.

Joskus teininä ja nuorena aikuisena minulla oli kapinavaihe missä saatoin töksäytellä utelijoille melko suoraakin mitä ajattelin. Saatoin käskeä kysymään vanhemmiltani kun asia kerta noin suuresti kiinnostaa tai vastata, että siinähän ne taas ryyppäsivät ja hakkasivat toisiaan, minkä varmaan sinäkin hälytysajoneuvoista osasit päätellä jne. Sitten tosiaan muutin vähän kauemmas ja vaihdoin nimeäni ja vaikenin täysin menneisyydestäni.

Nykyään sitten osaan luontevasti kertoa taustoistani ympäripyöreästi puolitutuille ja muille vastaaville. Avoimesti kerron sitten heille, joista tulee läheisiä ja joihin syntyy luottamussuhde. Lisäksi olen paljon pohtinut ihmisten käytöstä ja yritän löytää siitä aina inhimillisyyttä joilla selittää asioita itselleni. Jos kohtaan ihmisen jolla on hankala menneisyys, kerron hänelle ettei omanikaan ole mikään paras ja tiedän millaista on elää ns. julkisen salaisuuden kanssa ja tiedän kuinka aikuiset ihmiset voivat olla käsittämättömiä moukkia ajatellen, ettei lapsi muka ymmärrä. Näistä on syntynyt ihan hyviä vertaistuellisia keskusteluja.

Aina sellainen blind spot minulla on juoruajien ja selän takana länkyttäjien kanssa, niitä en siedä ollenkaan. Kaikki työpaikkajuorut ja vastaavat katkeavat aina minuun ja saatan sanoa hyvinkin napakasti länkyttäjälle, ettei tämä asia kuulu hänelle tai meille muillekaan. Me emme voi koskaan tietää totuutta toisen elämästä ja siitä mitä hän läpi käy, joten spekulointi on tarpeetonta ja asiatonta.

Pomoni oli jostain kummasta saanut päähänsä, että vanhempani oli maanviljelijöitä. Annoin olla siinä uskossa.

Vierailija kirjoitti:

Sanon, etteivät vanhempani ole enää elossa. Lisään, etten halua pilata tunnelmaa alkamalla nyt juhlassa muistelemaan heitä. Sehän on totta.

Enhän minä ole syyllinen omien vanhempieni tekemisiin.

Selvästi koet olevasi, jos näet tarpeelliseksi valehdella noinkin räikeästi. 

Ittee ei kiinnosta kyllä ollenkaa mitä muut ajattelee minusta/mun vanhemmista, joo mutsi on deeku ja isä ei oo kaukana siitä, toki eläkkeellä ja näin mutta jos se jotaki sattus kiinnostamaan niin empä nää syytä hävetä sitä tai muutenkaa miettiä miltä se muista tuntuu, jos se kiinnostaa, en nyt tunnelmaa pilais mutta itteppähä kysy, ne mut tänne kuitenki on pyöräyttäny eikä mulla oo mitää syytä olla kertomatta/kertoo, riippuu toisaalta ni paljo tilanteesta mut pyrin nyt sanomaan muutenki suoraan, tykkäs joku siitä tai ei, ei mulle tunnu vaikeelta esim sanoo et joo löysin veljeni omasta asunnosta kuolleena yms, sitä sattuu elämä on paskaa vittuako sitä kiistää mutta elämässä on myös hyviä asioita. Shift happens. Mutta tarkemmin mietittynä, varmaan jossai ristiäisissä/häissä yms olis vähä tilannetajua ettei ihan synkimpiä asioita rupeis selittää, riippuu kysymyksestä ja miten se muotoillaan, ja mikä tilanne on....Yms, jotain. - 1184

Ei ihmiset kovin usein kysy että mitä vanhempasi tekevät, mutta aika usein kysellään asioita tai tehdään oletuksia, jotka liittyvät paljonkin taustaan.

Esim jos joku puhuu matkasuunnitelmistaan ja muistelee lapsuutensa matkakokemuksia (kun oltiin koko perhe lomalla Roomassa jne), niin jos kerrot ettet ole ikinä ollut ulkomailla tai olet käynyt ulkomailla ekan kerran vasta parikymppisenä, niin heti on selvää että teillä on erilainen tausta. Tämän pienen karikon voi väistää puhumalla sujuvasti esim siitä omasta ulkomaan matkastaan, ja jättää muut asiat sivuun.

Tosin: voihan sitä aina kokeilla että sanoo, että ei me käyty matkoilla lapsena, isä ryyppäsi eikä äidillä ollut rahaa. Onhan se suhtautuminen ihan sen vastapuolenkin ongelma. Ymmärrän kyllä, ettei tätä aina jaksa. Mutta varsinkin ihmisten kanssa, joiden kanssa tulee olemaan paljon tekemisissä, rauhallinen avoimuus voi olla helpoin tie.

"Minulta ei ole koskaan kysytty mitä vanhempani tekevät" - kerro olevasi alempaa keskiluokkaa tai työväenluokkaa kertomatta olevasi. Tuo "mitä äitisi ja isäsi tekee ammatikseen" on todella tavallinen kysymys akateemisissa ja rikkaissa piireissä. Niissä piireissä aina uudelta tuttavalta halutaan tietää oletko vanhaa vaiko uutta rahaa ja nousukas. Ja onko henkilön perhe tutustumisen arvoinen. Esim. Ystäväni isä on pankinjohtaja. Hän saa kutsuja ihan vaan sillä että on sitten lämpimät välit sinne pankkiin. 'Sano isällesi että tullaan juttelemaan lainasta ensi viikolla!'

Mitä sitten jos on tällainen pariskunta, jossa toisella on normaali suku ja toisella ei mitään yhteyksiä enää perheeseensä ja sukuunsa ja sitten tämä pariskunta menee naimisiin? Kai siinä jotain täytyisi sanoa jos juhlapaikalla on vain keskenään tuttuja sukulaisia ja toisella ei yhtään omaa sukulaista vieraana?

Vierailija kirjoitti:

"Minulta ei ole koskaan kysytty mitä vanhempani tekevät" - kerro olevasi alempaa keskiluokkaa tai työväenluokkaa kertomatta olevasi. Tuo "mitä äitisi ja isäsi tekee ammatikseen" on todella tavallinen kysymys akateemisissa ja rikkaissa piireissä. Niissä piireissä aina uudelta tuttavalta halutaan tietää oletko vanhaa vaiko uutta rahaa ja nousukas. Ja onko henkilön perhe tutustumisen arvoinen. Esim. Ystäväni isä on pankinjohtaja. Hän saa kutsuja ihan vaan sillä että on sitten lämpimät välit sinne pankkiin. 'Sano isällesi että tullaan juttelemaan lainasta ensi viikolla!'

Ei muuten tarvitse olla mitenkään akateemisista ja rikkaista piireistä, että udellaan. Riittää, että menee vähänkin pienemmälle paikkakunnalle. Tulokulma voi olla eri, mutta samaa utelua se kuitenkin on.

Minä taas kerron olleeni entisessä kotimaassani öljyinsinööri ja sukuni omisti maan suurimman makeistehtaan. Mutta, jouduime pakenemaan vainoa ja viuhuvia luoteja ja siksi nyt olen sossutapaus. Ibrahim

Itselläni tämä meni hirvittävän kivuttomasti kun tutustuin puolisoni sukuun kesäjuhlilla. Nykyiset appivanhemmat olivat tiedottaneet koko sukua, että "Jenni on sitten laitoslapsi ja perhetausta hankala, joten älkää sitten udelko mitään". Ei kukaan udellut mitään, mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että niitä äänettömiä kysymyksiä oli sitäkin enemmän.

Sinänsä kyllä hopeareunuksena tarvitsee sanoa, että olen saanut aivan ihanan perheen appivanhempieni kautta. He ovat oikeasti hyviä ja sydämellisiä ihmisiä, jotka ottivat minut avosylin vastaan. Välillä ehkä vähän tahdittomia, mutta toisaalta täysin vilpittömiä.

Olen tavallisesta perheestä, isä insinööri ja äiti terkkari. Kukaan ei ole kysellyt perheestäni mitään tai en ainakaan muista! Olen yliopisto-opiskelija. Ketä kiinnostaa esim toisten vanhemmat?!

Vierailija kirjoitti:

Olen tavallisesta perheestä, isä insinööri ja äiti terkkari. Kukaan ei ole kysellyt perheestäni mitään tai en ainakaan muista! Olen yliopisto-opiskelija. Ketä kiinnostaa esim toisten vanhemmat?!

No kyllä mulla on töissä ihmetelty etten käy koskaan kummallakaan vanhemmalla lomilla