Kun mies ghoustaa parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Jos vain omia tunteitasi kuuntelet ja kehosi tuntemuksia, mitä ne kertovat.

Se on ainoa vastaus mihin kannattaa luottaa.

Järkeily, perustuen turhiin toiveisiin jonkun ihmisen suhteen, tai traumaperäinen toiminta, johtavat yleensä harhaan.

Traumoihin valitettavasti liittyy se, ettei oikein osaa tulkita tunteitaan. Tällä hetkellä ne on ristiriitaiset. Yhtäältä ihastuin ja rakastuin mieheen hitaan vakaasti ja kiintymys on vahva, toisaalta tunnen oloni todella loukatuksi, ohitetuksi, epäarvostetuksi ja hylätyksi, jopa pelokkaaksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tämänkertainen vetäytyminen alkoi jo kuukausi ennen juhannusta, kun mies tuli luokseni ja kertoi ko ystävänsä pyytäneensä häntä illanviettoon. Taisin silloin hieman kärsimättömästi tokaista, että kaveri saa nyt odottaa. Meillä oli näinä edeltäneinä viikkoina sitovia menoja viikonloppuisin.

Menoista huolimatta mies vetäytyi joka viikko enemmän. Mies kieltäytyi auttamasta, hämmennyin, hermostuin ja hätistin miehen kotiinsa. Asiasta keskusteltiin tai yritin keskustella. Tuolloin tilanne vielä rauhottui.

Seuraavana viikonloppuna mies tokaisi jotenkin ylimielisen oloisena viihtyvänsä _tosi_ hyvin yksin. Ikäänkuin hakien reaktiota. Viihdyn yksin itsekin. Musta on hieno ominaisuus ja tärkeääkin, että ihminen osaa olla itsekseen (vaikka siitähän tässä ei selvästikään ole kyse). Ehdotin tuolloin, että olisiko parempi, että näkisimme joka toinen viikonloppu. Ei sopinut hänelle, ikävä tulisi.

Luonani ollessaan istui k

Miehen kaveri voi olla millainen on. Mies on itse vastuussa siitä miten käyttäytyy sinua kohtaan. 

Kuulostaa siltä että jotenkin roikut miehessä ja kilpailet hänen kaverinsa kanssa? 

upup

Sairas mies kun ei tajua että miesten kuuluu elää ja toimia naisten ehdoilla naista varten unohtaen itsensä ja oman hyvinvointisa. Miehen ainoa arvo on  irtisaatava hyöty. Onneksi miesten vihaaminen ei ole kriminalisoitu samalla tavalla kun naiseten vihaaminen. Ei miehille saa sallia oikeuksia pelkästään vastuita ja velvotteita että naisen etu toteutuu mikä on ainoa merkittävä asia

Kuulostaa ap siltä, että pistät nyt kaverin piikkiin miehen huonon käytöksen. Et halua nähdä hänessä huonoa, joka kyllä kuulostaa traumaattisen ihmisen toiminnalta. Ei tuossa ole mitään epäselvää, hän kohtelee sinua huonosti ja sinä sallit sen. Rajattomuus, jota siedät ei ole normaalia. Taidat myös olla taipuvainen läheisriippuvuuteen, sillä tunnut ohittavan omat tarpeesi. Mies ei muutu, eikä ole ihana. Vasta ristiriitatilanteissa ihanuus punnitaan. 

Miksi kysyt haluaako se erota kun itse voit erota. Ei siinä toisen haluamisella ole merkitystä  koska eroon ei koskaan tarvita toisen lupaa  mutta mies on kai niin komea että roikut miehessä kiinni väkisin vaikka on paska mies eikä sitä kiinnosta seurustella.

Vierailija kirjoitti:

Tämänkertainen vetäytyminen alkoi jo kuukausi ennen juhannusta, kun mies tuli luokseni ja kertoi ko ystävänsä pyytäneensä häntä illanviettoon. Taisin silloin hieman kärsimättömästi tokaista, että kaveri saa nyt odottaa. Meillä oli näinä edeltäneinä viikkoina sitovia menoja viikonloppuisin.

Menoista huolimatta mies vetäytyi joka viikko enemmän. Mies kieltäytyi auttamasta, hämmennyin, hermostuin ja hätistin miehen kotiinsa. Asiasta keskusteltiin tai yritin keskustella. Tuolloin tilanne vielä rauhottui.

Seuraavana viikonloppuna mies tokaisi jotenkin ylimielisen oloisena viihtyvänsä _tosi_ hyvin yksin. Ikäänkuin hakien reaktiota. Viihdyn yksin itsekin. Musta on hieno ominaisuus ja tärkeääkin, että ihminen osaa olla itsekseen (vaikka siitähän tässä ei selvästikään ole kyse). Ehdotin tuolloin, että olisiko parempi, että näkisimme joka toinen viikonloppu. Ei sopinut hänelle, ikävä tulisi.

Luonani ollessaan istui k

Kuulepa. Samansuuntaista kokeneena: mies haluaa erota, muttei kehtaa jättää sinua vaan toivoo sinun tekevän sen, jotta syy on sitten sinun. Hän ei kunnioita sinua eikä välitä sinusta enää kuin enintään hyödykkeenä. Lähde. 

Naiset tuhlaa elämänsä vässykkä miehen kanssa ja ei naisilla ole aivoja erota tuollaisesta miehestä.

Upp

Ap, oletko se sama, joka kirjoitit toukokuussa, että tunnustit miehelle rakastavasi ekaa kertaa ikinä ja mies meni oudoksi, hieroi naamaansa eikä sanonut takaisin samaa. Ja yritit puhua tulevaisuudesta, mutta mies halusikin syödä vain aamupalaa. Eikä aiheeseen palattu, vaikka mies niin lupasi. Ja sitten mies häipyi ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko se sama, joka kirjoitit toukokuussa, että tunnustit miehelle rakastavasi ekaa kertaa ikinä ja mies meni oudoksi, hieroi naamaansa eikä sanonut takaisin samaa. Ja yritit puhua tulevaisuudesta, mutta mies halusikin syödä vain aamupalaa. Eikä aiheeseen palattu, vaikka mies niin lupasi. Ja sitten mies häipyi ulkomaille.

 

Ei meillä tuollaista tilannetta ole ollut. Rakkautta on molemminpuolin ja se ollaan ilmaistu.

Tilanne on edelleen kesken. 

Ap

Mies sitten päätti tehdä suhteesta traumasidossuhteen. Tuskin ihan ymmärtäen, mitä seurauksia sillä voi olla.

Jos suhde tähän saakka on perustunut minun vapaaehtoisuuteen ja aitoihin tunteisiin niin tästä lähtien suhdetta värittää pelko ja kipu, hylkäystrauma, jolla on lähtökohdat lapsuudessani.

Ajatteleekohan se, että tällä tavoin saa iloisen ja onnellisen kumppanin?

Sain siis eilen lopulta häneen yhteyden ja keskustelun päätteeksi tätä päätettiin jatkaa. Tosin heti sain maistaa samaa katkeraa kalkkia, kun ei reagoinut kriisin jälkeisiin yhteydenottoihini. 

Saa nähdä, miten pitkään jaksan.

Ap

Oi voi, en sano mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mies sitten päätti tehdä suhteesta traumasidossuhteen. Tuskin ihan ymmärtäen, mitä seurauksia sillä voi olla.

Jos suhde tähän saakka on perustunut minun vapaaehtoisuuteen ja aitoihin tunteisiin niin tästä lähtien suhdetta värittää pelko ja kipu, hylkäystrauma, jolla on lähtökohdat lapsuudessani.

Ajatteleekohan se, että tällä tavoin saa iloisen ja onnellisen kumppanin?

Sain siis eilen lopulta häneen yhteyden ja keskustelun päätteeksi tätä päätettiin jatkaa. Tosin heti sain maistaa samaa katkeraa kalkkia, kun ei reagoinut kriisin jälkeisiin yhteydenottoihini. 

Saa nähdä, miten pitkään jaksan.

Ap

Sanoit että olette keski-ikäisiä mutta tuo soutaminen ja huopaaminen kuulostaa kyllä teinimeiningiltä. Pelkäätkö todella noin paljon yksin jäämistä että oot valmis uhraamaan oman mielenterveytesi? Mies on alkoholisti, jolle viina tulee aina ensin ja lisäksi hän on tunnekylmä. Hän ei tule koskaan asettamaan sinua ykköseksi, vaan hänelle tärkeintä ovat omat tarpeet ja viina. Pelkäänpä että vaikka kuinka sinua koitetaan neuvoa, et ota onkeesi, vaan annat miehen talloa sinua pohjamutaan niin kauan, että hän löytää uuden naisen ja jättää sinut lopulta rauhaan. Ja silloinkin jäät itkemään hänen peräänsä.

Lue omat kommenttisi ja muiden antama näkökulma ja siinä sinulle vastaus. Elämää jo nähneenä ja kokeneena kyllä tiedät jo, ettei tämä ollut mikään match made in heaven, vaikka olisit halunnut niin kuvitellakin.

Oikean tyypin kanssa homma on pääasiassa helppoa ja hauskaa. Aikuinen ihminen kykenee keskustelemaan jo vaikeammistakin asioista ja tietää, että suhde toimii molempiin suuntiin. 

Kerää itsekunnioituksesi, lopeta roikkuminen tässä miehessä ja siirry eteenpäin. Tuntuuhan se pahalta (hetken), mutta oppia tämäkin ja aikuisena ihmisenä sen jo kestät. Tästä tuntuu nyt puuttuvan kaikki kunnioittavan aikuisen ihmissuhteen elementit. Etsi sopivampaa seuraa. Näet ja huomaat kyllä, kun sellaista tulee vastaan- homma on hauskaa ja helppoa ja tiukemmissakin tilanteissa kantaa, kun siihen on yhteinen intressi. 

Vierailija kirjoitti:

Mies sitten päätti tehdä suhteesta traumasidossuhteen. Tuskin ihan ymmärtäen, mitä seurauksia sillä voi olla.

Jos suhde tähän saakka on perustunut minun vapaaehtoisuuteen ja aitoihin tunteisiin niin tästä lähtien suhdetta värittää pelko ja kipu, hylkäystrauma, jolla on lähtökohdat lapsuudessani.

Ajatteleekohan se, että tällä tavoin saa iloisen ja onnellisen kumppanin?

Sain siis eilen lopulta häneen yhteyden ja keskustelun päätteeksi tätä päätettiin jatkaa. Tosin heti sain maistaa samaa katkeraa kalkkia, kun ei reagoinut kriisin jälkeisiin yhteydenottoihini. 

Saa nähdä, miten pitkään jaksan.

Ap

 

Miksi ihmeessä? Ollaksesi kohta samassa tilanteessa miettimässä, miksi mies kohtelee sinua huonosti, katoilee ja kommunikointi ei toimi...

Mies ei myöskään ole terapeuttisi, vaan te olette parisuhteessa tasavertaisina aikuisina ihmisinä. Yhtälailla vastuullisina. Mies ei päättänyt yksin jatkaa tätä (eihän se silloin ole PARIsuhde) vaan päädyitte yhdessä ratkaisuun- olihan näin? Mies ei voi kantaa eikä olla vastuussa aiemmista traumoistasi, vaan sinun aikuisena ihmisenä kuuluu niihin hakea apua, mikäli ne vaikuttavat edelleen aktiivisesti elämääsi. Vaikutuksensa niillä voi olla ihmiselämään ja persoonaan, mutta kenenkään ulkopuolisen vastuulla tai selvitettävänä ne eivät ole. Aiempien traumojen vuoksi ei voi myöskään olettaa, että muut ihmiset toimisivat sen vuoksi jotenkin toisin sinua kohtaan kuin muussa tapauksessa toimisivat. Mikäli traumat vaikuttavat vielä vahvasti elämässäsi ja vaikuttavat ihmissuhteisiisi selkeästi on myös sinun vastuullasi arvioida, onko asiat sellaisessa tasapainossa, että kykenet tasapuolisiin ja -painoiseen ihmissuhteeseen ilman, että siitä tulee terapiasuhde tai toisen pitäisi kannatella sinua jotenkin erityisesti sen vuoksi. Silloin ei ole kyse tasavertaisesta parisuhteesta ja lähtökohta sellaiselle on hankala. 

Täytyy siis pystyä myös rehellisyyteen itsensä kanssa ja pystyä arvioimaan oma osansa asioihin sekä oman toiminnan vaikutus yhteisiin asioihin. Tämä ei myöskään poissulje sitä, etteikö mies kohtelisi sinua väärin. Mutta etenkin silloin jo aiemmin mahdollisesti samanlaisia traumaattisia kokemuksia kokeneena, elä altista itseäsi aina uudestaan samalla vaan kunnioita itseäsi ja pidä itse itsesi puolta sen verran, ettet anna enää toisten rikkoa sinua enempää. 

Mun kumppani (2 vuoden suhde) ghostasi mut myös tässä viikko sitten.

Ei vaan enää vastannut viesteihini, enkä ole hänestä nyt tosiaan viikkoon kuullut mitään. Itse koen, että suhteemme on loppu. Näin ei saa kohdella ihmistä jota rakastaa. Koko viikko ollut mulla yhtä vuoristorataa, helpotuksesta virasto, suruun ja ahdistukseen. Pelkoon siitä että vietän loppuelämäni yksin, suruun koska tulevaisuudensuunnitelmat kariutui.. joskus pilkahdus toivoa - jos elämällä onkin jotain parempaa tarjolla??

Teen kovasti täällä töitä sen asian suhteen,  etten tule hänestä kuulemaan, vaan rakkaus oli yksipuolista, eikä minun tunteeni ole hänelle tärkeitä.

Koko suhteen ajan hänelle oli vaikeaa puhua tunteistaan. Olisi pitänyt heti alussa tajuta ettei asia tule muuttumaan.

Kesäsuunnitelmat menivät täysin uusiksi, ja nyt huomaan miettiväni että poistanko hänet Instagramista, ja blokkaan whatsapissa.

En ymmärrä miten ihmissuhteet ja vastuunkanto ja kommunikointi, läheisen arvostus, on mennyt tämmöiseksi?? 

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko se sama, joka kirjoitit toukokuussa, että tunnustit miehelle rakastavasi ekaa kertaa ikinä ja mies meni oudoksi, hieroi naamaansa eikä sanonut takaisin samaa. Ja yritit puhua tulevaisuudesta, mutta mies halusikin syödä vain aamupalaa. Eikä aiheeseen palattu, vaikka mies niin lupasi. Ja sitten mies häipyi ulkomaille.

 

Ei ole sama. Minä olen tuo toukokuisen postauksen kirjoittaja.

Se suhde kariutui, mies lopetti yhteydenpidon emmekä ole nyt viikkoihin olleet tekemisissä toistemme kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sitten päätti tehdä suhteesta traumasidossuhteen. Tuskin ihan ymmärtäen, mitä seurauksia sillä voi olla.

Jos suhde tähän saakka on perustunut minun vapaaehtoisuuteen ja aitoihin tunteisiin niin tästä lähtien suhdetta värittää pelko ja kipu, hylkäystrauma, jolla on lähtökohdat lapsuudessani.

Ajatteleekohan se, että tällä tavoin saa iloisen ja onnellisen kumppanin?

Sain siis eilen lopulta häneen yhteyden ja keskustelun päätteeksi tätä päätettiin jatkaa. Tosin heti sain maistaa samaa katkeraa kalkkia, kun ei reagoinut kriisin jälkeisiin yhteydenottoihini. 

Saa nähdä, miten pitkään jaksan.

Ap

 

Miksi ihmeessä? Ollaksesi kohta samassa tilanteessa miettimässä, miksi mies kohtelee sinua huonosti, katoilee ja kommunikointi ei toimi...

Mies ei myöskään ole terapeuttisi, vaan te olette parisuhte

Kiitos asiallisesta ja asiantuntevasta viestistäsi.

Suhteemme ei ole perustunut traumojen hoitoon, eikä suhde ole ollut terapiasuhde. Toki olen jakanut hänelle elettyä elämääni siinä missä muutkin vastaavassa tilanteessa elävät ihmiset tekevät. Olemme siis tutustuneet toisiimme.

Olen vahvasti eri mieltä kanssasi siinä, että traumataustaisen ihmisen pitäisi elää yksin. Nimenomaan turvallinen ja vakaa parisuhde eli aikuisen ihmisen tärkein kiintymyssuhde voi olla traumataustaiselle hyvinkin eheyttävää. Kukaan ei ole syyllinen lapsuutensa tapahtumiin, eikä niiden vuoksi tarvitse tai pidä etistäytyä intiimeistä suhteilta. Käyttäytystavoista minun ei luultavasti tarvitse alentua selvitystyöhön.

Ap