Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?

Vierailija
25.06.2025 |

Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan. 

En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v. 

Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?

Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi? 

Kommentit (862)

Vierailija
741/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä, käyt selkeästi läpi kriisiä, joka kuuluu elämään. Hienoa, että pohdit asioita, etkä vain syöksy salasuhteeseen. Meillä oli samanlainen tilanne mieheni kanssa joitakin vuosia sitten, ja selvisimme siitä yhdessä tosi paljon vahvempana kuin ennen yhdessä. Vietimme juuri 20 v hääpäivää. 

Neuvoni on tilanteessasi panostaa suhteeseen oman miehesi kanssa. Ruoho on vihreää siellä, missä sitä kastelee. Uusi suhde ei ole sitä, mitä kuvittelet sen olevan, se on illuusio. Mielikuviasi seuraamalla rikkoisit peruuttamattomasti asioita, joita et vielä tunnista ja joiden arvoa et vielä huomaa. Ihastuksia tulee ja menee. Oikea rakkaus on sitoutumista ja tekoja. Se on juuri sitä kumppanuutta. 

Netissä on valtavasti vinkkejä, kuinka suhteeseen voi saada uuden liekin, suosittelen! Lisäksi kannattaa alkaa tehdä asioita, joista saat iloa yhdessä miehesi kanssa. 

Vierailija
742/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkä toverillinen liitto käy jos toverillisuus käy molemmille. Mutta jos jompikumpi haluisi jotain muutakin tunnetta ja tapahtumia seksin merkeissä niin voi tulla ongelmia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
743/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole päässyt vieläkään exästäni yli. Siitä on jo yli 20 vuotta. Rakkaus ei kuole, jne.

Vierailija
744/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs sitten, jos lähdet uuden perään ja se  jättää sut puolen vuoden jälkeen?

 Haluatko exälle? / huoliiko sua enää takaisin?

Sinuna, tekisin niin että alkaisin ottamaan omaa aikaa ja muuttaisin yksikseni.

Kersat voi jäädä isälleen. Kohta hekin lentää maailmalle.

Vierailija
745/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos suhteessa on vielä hiukan kipinää sen voi ehkä elvyttää. Mutta jos hiillos on jo sammunut harvoin sen enää saa hehkumaan. 

Jos suhteessa ei ole edes alussa ollut hehkua niin silloinhan se on aika mahdotonta sytyttää jälkeenpäinkään mitä ei ole ollutkaan. 

Mielestäni nämä uuden liekin sytyttäneet ovat olleet jossain vaiheessa voimakkaasti rakastuneita. Haalea rakkaus kun sammuu niin silloin se sammuu. 

Jotkut pystyvät olemaan yhdessä muista syistä. Jotkut taas eivät, tai se on vaikeata. Monilla silloin on ulkopuolinen suhde. 

Vierailija
746/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

336

Avioliittomme kesti 65 vuotta päättyen puolisoni siirtyessä tuonilmaisiin. Lapsia tuli 4, lapsenlapsia 11.

Kummallakin ehti olla omat ihastumisensa ja sivusuhteensa. Kumpikaan ei tehnyt aloitetta avioerosta. Uskoimme ilmeisesti, että lumpikin vie omat puutteellisuutensa mukanaan mahdolliseen uuteen liittoonsa.

Oma ajatukseni on, että vaihtaessaan vie mukanaan entiset puutteelisuutensa ja sitten löytää niitä lisää uudesta suhteestaan. Onhan niin, ettei toista ihmistä voi muuttaa, ainoastaan itseään, jos älyää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
747/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna mennä vaan. Anna kollegallesi vähän enemmän mitä nyt annat tietää tunteistasi. Jos hän ei vastaa tunteisiin, sinä olit rohkea ja kerroit tunteistasi. Siinä ei ole mitään hävettävää, jos mies on fiksu hän ei suhtautuu asiaan hyvin vaikka ei olisi rakkautta. Voit sanoa että jos mies ei vastaa tunteisiisi, että asia pysyisi teidän välisenä asiana ja toivot ettei se vaikuta työasioihin.

Mistä tiedät, mitä miehesi ajattelee sinusta, ajatteleeko hän myös sinusta siskonasi, eikä rakastettunasi.Mistä tiedät, ettei miehesi hae rakkautta ja oikeaa läheisyyttä toisesta naisesta. 

Kysy häneltä, miten hän sinut mieltää, rakastettuna vai vakikumppanina?

Vierailija
748/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.

Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
749/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitkä toverillinen liitto käy jos toverillisuus käy molemmille. Mutta jos jompikumpi haluisi jotain muutakin tunnetta ja tapahtumia seksin merkeissä niin voi tulla ongelmia. 

Kyllä kai avio-toverinkin kanssa voi sekstailla, kun niin monet ihan randominkin?

Lässähtäneeseenkin seksielämään on olemassa paljon piristyskonsteja, asenne tärkein.

Vierailija
750/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kysy häneltä, miten hän sinut mieltää, rakastettuna vai vakikumppanina?"

Eihän nämä nyt hyvänen aika sulje toisiaan, vaan päinvastoin. Vakikumppanuus on hieno tavoite, kaikki eivät siihen kykene.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
751/862 |

Kirjoittaja taitaa arvostaa enemmän yhden illan juttuja ja syrjähyppyjä 😄

Vierailija
752/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Odota pari vuotta. Ihan samaa. Aina. Ohi menee. Joko meni.

Tuo on aivojen biologisneurofysiologinen häiriötila.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
753/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"

Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä? 

Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.

Anteeksi, mutta eivät nuo voi olla enää varsinaisesti ihastuksen tunteita vaan enemmän päähänpinttymä tai jokin pakkomielle tai ajatus, johon on vuosien aikana tottunut. Ei voi olla ihastunut aktiivisesti ja aidosti henkilöön, jonka on tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. 

Miksei voisi? Ihastus, toisin kuin rakastuminen, ei edes edellytä sitä että ihastuksen kohde olisi se kiinnostavin tyyppi joka on ikinä tullut vastaan.

Vierailija
754/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna kyllä pitäisin sen oman miehen. Tuttu, turvallinen ja luotettava, näin oletan. Aikaa toisillennekin alkaa olla koska lapset jo isoja. Lähdette vaikka matkalle. Ties minkälainen tiikeri miehestäsi vielä kuoriutuukaan! Ruoho ei aina (lue: usein) ole vihreämpää aidan toisella puolella. Pettämään älä ryhdy.

Tietysti jos miehesikin on sitä mieltä että olette vain kämppiksiä niin sitten kai pitää asioita miettiä. Yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
755/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä mies ei ole kanssasi suunnittelemassa avioliittoa, vaan jättää sut heti kun mahdollista. Se on vain leikkiä. Sitten jäät yksin..

Ja ne lapsesikin syyttävät sinua, välit sukulaisiin ja moniin ystäviin katkeavat. Tulet katumaan lähtöäsi.

Vierailija
756/862 |

Puhumattakaan sitten kiusallisista tilanteista työpaikalla, jos työkaveri.

Vierailija
757/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä mies ei ole kanssasi suunnittelemassa avioliittoa, vaan jättää sut heti kun mahdollista. Se on vain leikkiä. Sitten jäät yksin..

Ja ne lapsesikin syyttävät sinua, välit sukulaisiin ja moniin ystäviin katkeavat. Tulet katumaan lähtöäsi.

Minulla on useampikin sukulainen joka on eronnut. Ei heihin kukaan ole pannut välejä poikki. Ainakaan sikäli kuin tiedän. Olisi omituista katkaista välit tuollaisesta syystä. Sehän on asianomaisen oma asia.

Vierailija
758/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"

Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä? 

Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.

Anteeksi, mutta eivät nuo voi olla enää varsinaisesti ihastuksen tunteita vaan enemmän päähänpinttymä tai jokin pakkomielle tai ajatus, johon on vuosien aikana tottunut. Ei voi olla ihastunut aktiivisesti ja aidosti henkilöön, jonka on tavannut viimeksi

Voisi, mut mitä järkeä? 

Ihastuminen on kivaa. Mikä siinä jos muistelet 90-lukua, mutta ei se nyt kovin tasapainoiselta ja kypsältä kuulosta. Et juuttuu johonkin vanhaan ihastukseen. Väitän että mielikuvitustunteesta on kyse. On kehitetty upea satu, mihin voi lisäillä aina kaikkea kivaa ja poistaa todellisuus, ja tästä narratiivista halutaan pitää kiinni.

Muutan mielipiteeni heti, kun kirjoittaja avaa ja selittää ymmärrettävästi, mikä tuo kuvio on. Miksi ei ole halunnut mennä eteenpäin ym.

Vierailija
759/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä mies ei ole kanssasi suunnittelemassa avioliittoa, vaan jättää sut heti kun mahdollista. Se on vain leikkiä. Sitten jäät yksin..

Ja ne lapsesikin syyttävät sinua, välit sukulaisiin ja moniin ystäviin katkeavat. Tulet katumaan lähtöäsi.

Minulla on useampikin sukulainen joka on eronnut. Ei heihin kukaan ole pannut välejä poikki. Ainakaan sikäli kuin tiedän. Olisi omituista katkaista välit tuollaisesta syystä. Sehän on asianomaisen oma asia.

Taisi olla kyse uusista, miehen kautta tulleista sukulaisista, lasten suvusta? Harva jatkaa sukujouluja anoppilassa eron jälkeen, osa toki.

Vierailija
760/862 |
22.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä mies ei ole kanssasi suunnittelemassa avioliittoa, vaan jättää sut heti kun mahdollista. Se on vain leikkiä. Sitten jäät yksin..

Ja ne lapsesikin syyttävät sinua, välit sukulaisiin ja moniin ystäviin katkeavat. Tulet katumaan lähtöäsi.

Minulla on useampikin sukulainen joka on eronnut. Ei heihin kukaan ole pannut välejä poikki. Ainakaan sikäli kuin tiedän. Olisi omituista katkaista välit tuollaisesta syystä. Sehän on asianomaisen oma asia.

Kysehän ei ole pelkästä erosta, vaan ap:n suunnitelmasta vaihtaa aviopuoliso lennosta uuteen Täydelliseen Rakkauteen, työkaveriin. Sellaisissa tapauksissa tiedän montakin tapausta jossa todellakin on ihmiset laittaneet välit poikki. Jopa lapset vanhempiinsa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi seitsemän