Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Toverillinen... harjoitetaanko teillä kommunismia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lähdin pitkästä ja kaverillisesta suhteesta, lapsettomasta tosin, uuden rakkauden takia ja olen joka päivä kiitollinen että tein sen ratkaisun. Uusi mies rakastaa minua syvästi, koskettaa lempeästi ja intohimoisesti sekä kuuntelee tarkasti. Meillä on melkein 10 vuotta ihanaa yhteistä elämää takana ja päiväkään en vaihtaisi pois. Olisin katkeroitunut entisessä suhteessani ja tiesin sen. Nyt rakastan omaa elämääni, arkea ja lomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"
Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä?
Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.
Ehkä kuitenkin poikkeustapaus. Ajatelkaa taaksepäin elämänne ihastuksia. Kuinka moni niistä ei ole mennyt ohitse?
Kaksi viidestä ei ole mennyt ohitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"
Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä?
Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.
Ehkä kuitenkin poikkeustapaus. Ajatelkaa taaksepäin elämänne ihastuksia. Kuinka moni niistä ei ole mennyt ohitse?
Eivät ne kuitenkaan ilman syytä mene ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"
Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä?
Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.
Sä olet keksinyt koko ihmisen päässäsi. Ei sitä oikeasti ole edes olemassa. Sama kun ihmiset viestittelevät huijareille Nigeriassa jopa vuosia ja luulevat olevansa rakastuneita. Tai vaikka vain viikkoja deittiappilöydölle ja tavatessa huomaavat että hän onkin ihan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti olisi rikkonut perheen ollessani 16-vuotias, koska piti päästä panemaan työkaveria, vaikka kotona kaikki oli erinomaisesti, en olisi antanut sitä ikinä anteeksi.
Minulla ei henkilökohtaista kokemusta ole, mutta nyt sivusta joudun seuraamaan vastaavaa tapausta. Tässä erossa isot, jo täysi-ikäiset lapset ovat katkaisseet välit täysin äitiinsä joka viritellyt uuden suhteen ja elämän itselleen valmiiksi ennen kuin kertoi perheelleen mitään ja haki avioeroa vasta sitten. En usko että lapset antavat anteeksi koskaan(?)/ läheiset välit tuskin palaavat koskaan ennalleen. Epäilen tuleeko hän näkemään vielä edes syntymätöntä lapsenlastaan. Nyt äiti tältä osin todella poissa tolaltaan kun lapset eivät hyväksy uutta suhdetta.
Mieti tarkkaan mikä on elämässäsi täskeysjärjestyksessä tärkeintä.
Jos eroon päädyt niin hoida se asiallisesti. Ensin kerrot perheelle ja vasta sitten laitat eron vireille. Etkä heti ala virittelemään uusia suhteita.
Toki ihmiset reagoivat asioihin eri tavalla. Mutta kyseisen perheen lapset ja mies olivat erittäin järkyttyneitä kun asia tuli heidän tietoon ihan puskista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa voi tosiaan käydä niin kuin ap:lle nyt kävi, eli tunteet ovat väljähtyneet. Samoin näyttää käyneen joillekin muillekin tässä ketjussa, mutta ei sentään kaikille. Joskus voi toki käydä päinvastoinkin, eli tunteet heräävät pitkän tasaisen kauden jälkeen uudelleen kukkimaan.
Siitä, mikä on ennuste, kun pitkästä liitosta eroaa ja heittäytyy uuteen suhteeseen rakastumisen huumassa, minulla ei ole kokemusta. Mutta eräs lähisukulaiseni kyllä seurasi pitkään vähän vastaavaa tilannetta, eli melko impulsiivisesti perustetun uusperheen elämää. Kyse on tapauksesta, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömää
Olen monta kertaa - lähes yhtä monta kertaa kuin kirjoituksen olen lukenut, eli noin 100 - miettinyt, minkälaisen tuen pariin tämä ihminen pitäisi ohjata. Jonkunlainen narsistinen persoonallisuus luonnollisesti on kyseessä, mutta vaikuttaa siltä, että jotain muutakin hoidettavaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis tyhmintä ikinä. Mieti vähän tätä maailmaa. Me tarvitaan elämässä se hyvä toverillinen liitto eikä mitään hormonihuuruja jotka haihtuvat aina. T: Saman kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"
Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä?
Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.
Oletko ihan neurotyypillinen? Ei mt ongelmia tai persoonallisuushäiriöitä? Tuo kuulostaa lähinnä oudolle pakkomielteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihastuminen ja rakastuminen saattaa kantaa jonkin aikaa kun totuus valkenee huomaat että olisi vanhassa vara parempi.kokemusta on.
Voi onnistua tai sitten kohta huomaat olevasi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
21 v. sydämen vienyt ihastus ja rakastuminen, nyt 43 v. myöhemmin toverillinen suhde.
Ei ainakaan liiton rikkoen se maailmaamullistava ihastus, sinkkuna ehkä. Tunteita tulee ja menee, kuuluu ihmisyyteen.
Ei vaadi toimenpiteitä (paitsi tarvittaessa järjen puhumista itselleen), ihmistä pettävää(kin) aivokemiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"
Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä?
Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.
Jostain syystä olet takertunut omaan kallisarvoiseen unelmaasi. Tunnetko ihmistä edes?
Todennäköisemmin olet luonut toisesta jonkun haavekuvan, ja näin saat elää ihanaa ja täydellistä suhdetta sen haavekuvasi kanssa. Se kuvitelma ei törttöile eikä haise, kätevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Näin sanotaan AINA tässä tilanteessa. Itsellä ei ole vielä ainakaan 11v mennyt ohitse joten kerrotko meille miten kauan tarvitsee vielä odotella, kun kerran niin hyvin tiedät?"
Jotain varmaan teet väärin? Tapailetko tai näetkö häntä?
Minä näin ihastukseni kohteen viimeksi 90-luvulla. Ei se mitään auta, vaikka ei nähtäisi tai ei olisi mitään kontaktia. Päinvastoin sehän vain varmistaa sen, etteivät tunteet voi muuttua, kun ei tapahdu mitään mikä voisi muuttaa ne.
Ehkä kuitenkin poikkeustapaus. Ajatelkaa taaksepäin elämänne ihastuksia. Kuinka moni niistä ei ole mennyt ohitse?
Kaksi viidestä ei ole mennyt ohitse.
Ahaa, eli olet parhaillaankin rakastunut kahteen eri ihastukseesi?
Luulen että tässä on nyt jotain semanttista eroa. Tavallaan en itsekään ole päässyt kaikista ihastuksista ohi, koska voisi edelleen ottaa vaikkapa Duraneiden Johnin itselleni. Kiinnostavaa olisi tietää, mitä tarkoitat sillä, ettei ihastus ole mennyt ohi. Tunnet katkeraa suloisuutta joka päivä, kun mietit heitä, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti olisi rikkonut perheen ollessani 16-vuotias, koska piti päästä panemaan työkaveria, vaikka kotona kaikki oli erinomaisesti, en olisi antanut sitä ikinä anteeksi.
Minulla ei henkilökohtaista kokemusta ole, mutta nyt sivusta joudun seuraamaan vastaavaa tapausta. Tässä erossa isot, jo täysi-ikäiset lapset ovat katkaisseet välit täysin äitiinsä joka viritellyt uuden suhteen ja elämän itselleen valmiiksi ennen kuin kertoi perheelleen mitään ja haki avioeroa vasta sitten. En usko että lapset antavat anteeksi koskaan(?)/ läheiset välit tuskin palaavat koskaan ennalleen. Epäilen tuleeko hän näkemään vielä edes syntymätöntä lapsenlastaan. Nyt äiti tältä osin todella poissa tolaltaan kun lapset eivät hyväksy uutta suhdetta.
Mieti tarkkaan mikä on elämässäsi täskeysjärjestyksessä tärkeintä.
Jos eroon päädyt niin hoida se asiallisesti. Ensin kerr
Aikuisten lasten pitää ymmärtää elää omaa elämäänsä. Eikä vanhempiensa.
Riippuu siitä, onko toverillisesti liitto oikeasti hyvä. Jos se on, ei kannata rikkoa. Jos ei ole suurilta osin, kannattaa erota jo ilman mitään ihastustakin.
Lapset eivät ole syy pysyä yhdessä väljähtyneessä tai tunteettomassa liitossa. Väkivalta ehdoton eron paikka!
Jos haluaa erota, kannattaa erota alakouluikäisvaiheessa, ei varhaisteini-ikäisten kanssa. Ei näitä lähellä aikuisikäisiä tule kuitenkaan paapoa, vaikka heillä oma kehitys kesken. Mutta - tärkeintä se, miten ero hoidetaan. Minulla mies petti pariinkin kertaan, viimeisellä totesin, että antaa olla. Kun näin älyttömän suurisydäminen olen (sarkasmia), olemme samassa pöydässä istuneet lastemme hääjuhlissa, ex-miehen äidin hautajaisissa (ihana ihminen), lastenlasten nimiäisissä sekä mukana exän nyksä. Ei tuo minua kauheasti koske, että muutaman tunnin on samassa huoneessa. Voin vain todeta mielessäni, että huhhahheijaa, onneksi petit. Olen onnellinen näin. Ja yhteiset nuoremme tykkäväät, että näin sulosti yhdessä ollaan :-)
Alue: Aihe vapaa
Ehkä kuitenkin poikkeustapaus. Ajatelkaa taaksepäin elämänne ihastuksia. Kuinka moni niistä ei ole mennyt ohitse?