Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (893)
Ap, ota huomioon, tuo tänhetkinen ihastuminen;;; rakastuminen haalistuu parin vuoden kuluttua siitä, kun se ei enää ole kiellettyä ,,, salaista mieheltäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkevä ajatus mennä ammattiauttajalle. Sinne vain olisi hyvä mennä jo ennen kuin ihastuu johonkin toiseen. Sillä on paljon vaikeampaa kiinnostua omasta kumppanistaan siinä vaiheessa , kun tuntee jo rakastavansa koko sydämestään jotain toista ja kuuluvansa hänelle sieluineen ja ruumiineen.
Ja mistähän sen toiseen ihastumisen voi ennustaa? En olisi omalla kohdallani ikinä uskonut.
Älä tee sitä. Oikeasti, sinulla on valtavasti menetettävää, mitä et ehkä nyt osaa ajatella. Itse eronneena (vastapuolen toiveesta) olen todellakin nähnyt mitä tämä on. Ei siinä pelkästään erota vain omasta miehestä, vaan koko lasten isän suvusta ja lasten ydinperheestä. Mieti. Jos eroat uuden takia, todennäköisesti miehesi suku ei tykkää, mutta joudut heitäkin edelleen näkemään lastesi juhlissa ym.
Entä lasten juhlat? Heidän valmistujaiset, ylppärit, häät, tulevien lastenlasten ristiäiset? Miltä tuntuu mennä sinne uuden miehen kainalossa ja samalla tuntea epämukava ilmapiiri? Entä lastesi tunteet? He saattavat alkaa vihata sinua tekosi tähden. Tiedän yhden perheen, jossa teinit eivät halua kuulla isästään enää mitään, koska tämä otti toisen (alkoi salasuhteesta).
Miten tulevat lapsenlapset, jotka ehkä tulevat hoitoon tai vanhempiensa kanssa kylään. Jaksaako uusi mies hänelle vieraita ihmisiä kodissaan? Vieraiden lasten ääniä ja menoa? Se on tärkeä asia ymmärtää että uudella kumppanilla ei ole tunnesidetta sinun lapsiisi, ja aina sen luominen ei edes onnistu. Ei ole välttämättä luontevaa viettää aikaa yhdessä kun mukana on ihminen, joka ei ole tuntenut lapsiasi pienestä pitäen. Lapsille hän on vieras ja lapsesi hänelle. Suhteen luominen uuden kumppanin ja jo isojen lasten välillä voi olla tosi vaikeaa. Saatikka jos taustalla on se, että sinä jätit heidän isänsä.
Sinuna unohtaisin tämän tyypin, mielellään lopettaisit yhteydenpidonkin. Ei kannata kiusata itseään. Panosta liittoosi ja yritä rakentaa teidän välillenne vahvaa tunnesidettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No yksi elämä se vain on, ymmärrän houkutuksen, mutta kun on lapsia niin heille se on koko siihen astinen elämä... Ei ainakaan toisen miehen takia kannata perhettä rikkoa. Ja tunne toiseen voi säilyä tosi kauan, itselläkin nuoruuden suuri rakkaus, joka ei sitten edennyt suhteeseen, tulee välillä kovastikin mieleen. Se tunne oli ihan hurjan suuri aikanaan. Mutta ei, edes sen vuoksi en rikkoisi perhettä vaikka myönnän että mahdollinen tilaisuus olisi tiukka paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Voi sua! Kyllà se on pelkkàà seksuaalista vetovoimaa, jota tunnet. Siihen liittyy nuo kaikki muut tunteet, mità kerrot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerintä koskaan on erota ja sälyttää oma onni toisen ihmisen vastuulle. Eli typerää erota "toisen vuoksi".
Jos mietit eroa, sinun pitää miettiä itseäsi ilman yhtäkään kumppania. Miltä se sinusta tuntuu?
Ex ihastui johonkin online pelikaveriinsa, joku jenkkileidi. Kun asia selvisi minulle, jätin hänet. Vaikka hän siis aneli että en jättäisi, kuitenkin melkein vuosikymmenen suhde. Ja meillä ei edes ollut mitään kaverillistumista, peitto heilui 5-6 krt viikossa ja hänellä siinä ensin puhti loppui :D
Puitiin sitten reilu 2kk eron jälkeen kun oltiin saatu asumiskuviot erilleen niin tätä asiaa. Ex puhui silloin vähän ristiriitaisesti. Yhdessä hetkessä hän myönsi, että pelaaminen ja prno ja yleensäkin kaikki eskapismi oli vienyt ja että elämämme oli liikaa "minun näköistä" ja hän oli sitten kerännyt katkeruutta sisälleen vaikka myönsi, että elämämme oli "liikaa minun näköistä", koska hän jatkuvasti valehteli haluavansa samoja asioita. Toisaalta kuulemma hän ei voinut sille toiseen ihastumiselleen ja netti/puhelinsekstailuilleen mitään kun kuulemma se toinen on oikeasti hänen toinen puolisonsa, kukaan ei ikinä ole ymmärtänyt häntä niin hyvin. ...juu jossain discordin kautta sekstitellen kissatyttöavatarin takaa on hyvä ymmärtää miestä, jonka hammassäryt, flunssat, työuupumukset ja pyykit minä olen hoitanut :Dd
Tapasin nykyisen aviomieheni 4kk erosta ja kaikkineen tuosta erosta on kohta nelisen vuotta.
Tänä keväänä sain tietää, että ex oli tosiaan käynyt jenkeissä asti tapaamassa tätä ihastustaan. Toisen käden tietoa, mutta ei ollut romanssi roihahtanut, sporttinen gamer girl ei ollut livenä ollut "ihan" mitä discordissa. Sentään hän oli biologisesti nainen, mitä itse epäilin ensin, lol, mutta ei kyllä mikään seksikissa tai miehen sielunelämän ymmärtäjä.
Ihastua on helppoa etenkin jos se kanssakäyminen tapahtuu kätevästi niin, että kotona on tylsä mies tai nainen jarruttamassa muka salaista kipinäin sinkoilua.
Joskus kai sitä löytää elämänsä rakkauden yhtäkkiä ja vuosisadan romanssi ja luja liitto alkaa pettämisestä tai jättämisestä, että voihan se APn työkaveri olla tällainen. Epäilen tosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuolevilta kysyttiin, mitä he katuvat eniten, vastaus kuului lähestulkoon kaikilta:
elämätöntä elämää.
Eli mene ihastuksesi mukaan, jos mies tahtoo sinuun sitoutua. Koska olet elänyt pitkässä parisuhteessa, ota kuitenkin huomioon se, että nykymiehet eivät välttämättä tahdo. SIlloin uhraus voisi olla liian suuri?
Kamalinta kirjoittamassasi oli, että miehesi on kuin veljesi, ja teillä on kuitenkin seksiä. En voi ymmärtää, miten seksuaalisen himon ja kiiman voi kohdistaa omaan veljeen. Jos et nauti seksistä miehesi kanssa, lähde liitosta nopeasti, mielummin jo tänään.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei käy täysillä.
Ja perustelut väitteellesi ovat?
Ap
Sinun elämäsi. Mietin tosiaankin niitä teidän nuorisoa että olisiko hyvä ensin kasvattaa heidät. Pari vuotta. Sitten katsot.
Ihan kiva olisi, jos minun puolisoni tekisi noin, että hän juttelisi minun kanssani.
Itsellä ei ole tuollaisesta kokemusta. Olen ollut oman puolisoni ihastunut jo pitkään ennen kuin tutustuimme ja rakastuimme. Tämä on hyvä meille.
Ymmärrän kyllä Aapeetä, kun olette niin aikaisin aloittaneet ja teillä on sellainen toveruus alku, mikä ei ole kai muuttunut kauheasti? Olette olleet tosi nuoresta.
Me olimme 35. Olemme nyt kolmen lapsen vanhemmat Ehdimme kumpikin omillamme olla pitkään. Ennen tätä.
Kyllä sinulla on aikaa kokea erilaisia asioita. Ei tarvitse ajatella että tuo nuorena solmittu liitto on se missä haluat koko ikäsi olla. Varmaankin se, että pystyttekö kumpikin muuttumaan siinä yhdessä. Vai alkaako teillä olla erilaiset intressit. Elämässä on erilaisia vaiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Typerintä koskaan on erota ja sälyttää oma onni toisen ihmisen vastuulle. Eli typerää erota "toisen vuoksi".
Jos mietit eroa, sinun pitää miettiä itseäsi ilman yhtäkään kumppania. Miltä se sinusta tuntuu?
Vanha ketju, mutta… itse erosin kolmekymppisenä ihan hyvästä suhteesta juuri siksi, että ajattelin löytäneeni elämäni onnen äkkirakastumisesta. Tästä, mitä luonnehdit typeryydeksi, on jo 20 vuotta, ja kyseessä oli ehdottomasti elämäni paras päätös. Elämä meni juuri kuten ajattelin.
Tosin minulla ei ollut tuolloin vielä lapsia.
Olen pitkänliiton ihmisiä. Rakkauden huumaa kesti pari vuotta, sitten rauhoituttiin, kasvettiin yhteen. Eikä se rakkauskaan ole mihinkään hävinnyt. Saman peiton alla nukutaan edelleen. Mottona: Ei vaihtamalla parane.<3