Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri minun tarinaa. Erosin ja pääsin vasta tutustumaan itseeni ja siihen mitä haluan. En ole katunut hetkeäkään. Mitä vaan kuin ei puolikuollutta elämää
Kuka edes aloittaa parisuhteen jos ei tunne itseään ja tiedä mitä haluaa?
Joku läheisriippuvainen tai muutoin täysin parisuhteiluun kelpaamaton yksilö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettäjät ja jättäjät usein oikeuttaa tekonsa haukkumalla jätetyn maanrakoon eivätkä ota mitään vastuuta omista ratkaisuistaan. Eivät edes tumnusta että ne on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Pettäjät ja jättäjät usein oikeuttaa tekonsa haukkumalla jätetyn maanrakoon eivätkä ota mitään vastuuta omista ratkaisuistaan. Eivät edes tumnusta että ne on valintoja.
Kaikista narsistisimmat tekevät tuon maksimaalista julkisuutta käyttäen.
Potkivat täysin tahallaan kuvainnollisesti maassa makaavaa petettyä. Kuukausia tai jopa vuosia julkisuudessa samaa tarinaa.
Sitten kun heitä kritisoidaankin takaisin omista teoistaan alkaakin jäätävä uhriutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjät ja jättäjät usein oikeuttaa tekonsa haukkumalla jätetyn maanrakoon eivätkä ota mitään vastuuta omista ratkaisuistaan. Eivät edes tumnusta että ne on valintoja.
Kaikista narsistisimmat tekevät tuon maksimaalista julkisuutta käyttäen.
Potkivat täysin tahallaan kuvainnollisesti maassa makaavaa petettyä. Kuukausia tai jopa vuosia julkisuudessa samaa tarinaa.
Sitten kun heitä kritisoidaankin takaisin omista teoistaan alkaakin jäätävä uhriutuminen.
Ei ap tuossa ole syyttelemässä puolisoaan, eikä uhriutumassa.
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri minun tarinaa. Erosin ja pääsin vasta tutustumaan itseeni ja siihen mitä haluan. En ole katunut hetkeäkään. Mitä vaan kuin ei puolikuollutta elämää
Olet siis luonut ihan itse kulissin puolikuolleelle elämälle. Kannattaa katsoa peiliin koska syyllinen löytyy sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi olla oikea ratkaisu lähteä ihan hyvästä suhteesta. Ei ihmisen tarvitse sammuttaa elämäniloaan pintapuolisessa, rakkaudettomassa liitossa ja surkutella elämätöntä elämäänsä. Pidemmän päälle siinä katkeroituu ja masentuu.
Mutta ihastusten perään lähteminen on aina iso riski. Ihastus on illuusio, johon heijastelee kaikki puutteet mitä omassa suhteessa on ja kaikki toteutumattomat toiveet. Usein näillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Jos olisi valmis ja halukas eroamaan myös silloin, että tämä ihastus ei ole pätkääkään kiinnostunut ja luvassa olisi elämä yksin, niin ehkä ero voi olla oikea ratkaisu. Mutta jos erohalut perustuu johonkin kuviteltuun pilvilinnaan puolitutun ihastuksen kanssa, todennäköisesti tulee pettymään ja pahasti.
Monesti tuollaiset katuvat hiljaa itsekseen jälkeenpäin. Masentuvat ja katkeroituvat. Häpeän ja syyllisyyden tunteet korventavat eikä mikään oikein auta. Kyky normaaliin parisuhteeseen mennyt loppuelämäksi.
Jokainen vastaa omasta elämästään. Vaikka näillä palstoilla kuka tahansa kirjoittelee mitä tahansa niin mitään oikeita vastauksia itselleen täältä ei saa. Valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vastaa omasta elämästään. Vaikka näillä palstoilla kuka tahansa kirjoittelee mitä tahansa niin mitään oikeita vastauksia itselleen täältä ei saa. Valitettavasti.
Ei saakaan mutta hyvä läpileikkaus miten suurin osa ihmisistä ajattelee.
Väitän että valtaosa suhtautuu tuomitsevasti selän takana toimimiseen ja lennosta vaihteluun.
Sinänsä normaalia ja tervettä tuomita tuollainen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjät ja jättäjät usein oikeuttaa tekonsa haukkumalla jätetyn maanrakoon eivätkä ota mitään vastuuta omista ratkaisuistaan. Eivät edes tumnusta että ne on valintoja.
Kaikista narsistisimmat tekevät tuon maksimaalista julkisuutta käyttäen.
Potkivat täysin tahallaan kuvainnollisesti maassa makaavaa petettyä. Kuukausia tai jopa vuosia julkisuudessa samaa tarinaa.
Sitten kun heitä kritisoidaankin takaisin omista teoistaan alkaakin jäätävä uhriutuminen.
Joo, minulle kävi näin. Itkin kotona ja exäni, jolla oli puolijulkinen työ, pyöri ympäriinsä kertomassa miten hirveän huono vaimo olin ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa liitoista on sellaisia, että ei olla oltu sekaisin rakkaudesta ja tulenpalavasti rakastuneita. Jos sellaista jäisi odottamaan, jäisi aika monta liittoa solmimatta ja lasta tekemättä. Tiedän tuttavapiiristäni vain kaksi naista, joilla on ollut tuollainen elämää suurempi rakastuminen.
Miten voit tietää tuttaviesi tunteet noin tarkkaan?
Moni keskustelee ihan syvällisesti pitkäaikaisten ystävien kanssa.
Eikä ole valheellinen ja pinnallinen näytelty kuva itsestään. Niinkuin moni sarjasuhteilija on.
Pitkäaikaiset ystävät ovat eri asia kuin kaikki tutut. Minullekin ovat jotkut pitkäaikaiset ystävät avautuneet tuollaisista asioista, mutta jos ajattelen koko tuttavapiiriäni, niin minulla ei ole suurimman osan parisuhteista niin tarkkaa käsitystä, että pystyisin arvioimaan kuinka paljon rakastavat toisiaan yms.
Tulevaisuudessa hankala järjestää nuorten rippi- ja hääjuhlia ym
Hetken huumassa jätetty hyvä toimiva liitto- huuman haihduttua huomaat kuinka paljon menetit. Yhteinen pitkä historia, lapset.
Tuttavaperheessä teinien elämä on yhtä kaaosta vanhempien eron jälkeen.
Kannattaa miettiä monelta kantilta ja yrittää elvyttää suhdetta puolisoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuudessa hankala järjestää nuorten rippi- ja hääjuhlia ym
Hetken huumassa jätetty hyvä toimiva liitto- huuman haihduttua huomaat kuinka paljon menetit. Yhteinen pitkä historia, lapset.
Tuttavaperheessä teinien elämä on yhtä kaaosta vanhempien eron jälkeen.
Kannattaa miettiä monelta kantilta ja yrittää elvyttää suhdetta puolisoon!
Jos nuorin lapsi on 16 niin siinä on lapsen synttärit ja rippujuhlat jo vietetty. Hääjuhlat kahdelle lapselle toivottavasti vain kahdet. Jonkun juhlanjärjestelyn takia ei kannata jäädä epätyydyttävään suhteeseen. Lapset jo käytännössä aikuisia niin lasten kannalta asialla ei enää ole yhtään mitään merkitystä.
Kannattaa seurata sydäntään. Tein niin itse, enkä tosiaankaan ole katunut. Vähän samanlainen tilanne oli silloin vuosikymmeniä siten itsellänikin. Työkaveri kysessä, tunnettu muutama vuosi. Lapsia oli itselläni vain yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuudessa hankala järjestää nuorten rippi- ja hääjuhlia ym
Hetken huumassa jätetty hyvä toimiva liitto- huuman haihduttua huomaat kuinka paljon menetit. Yhteinen pitkä historia, lapset.
Tuttavaperheessä teinien elämä on yhtä kaaosta vanhempien eron jälkeen.
Kannattaa miettiä monelta kantilta ja yrittää elvyttää suhdetta puolisoon!Jos nuorin lapsi on 16 niin siinä on lapsen synttärit ja rippujuhlat jo vietetty. Hääjuhlat kahdelle lapselle toivottavasti vain kahdet. Jonkun juhlanjärjestelyn takia ei kannata jäädä epätyydyttävään suhteeseen. Lapset jo käytännössä aikuisia niin lasten kannalta asialla ei enää ole yhtään mitään merkitystä.
Kannattaa seurata sydäntään. Tein niin itse, enkä tosiaankaan ole katunut. Vähän samanlainen tilanne oli silloin vuosikymmeniä siten itsellänikin. Työkaveri kysessä, tunnett
Hauska sepitys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kokemukset, onko joku täällä lähtenyt ns. ihan hyvästä pitkästä liitosta keski-ikäisenä rakkauden perään? Siis menestyksekkäästi.. Kauhutarinoita "yksinjäämisestä kissojen kanssa loppuelämä rummona katuen ja ikävöiden" kyllä kuulee aina..
Ap
Jos pelkäät yksin olemista, se on ongelma. Jos ei osaa olla yksin, on epätoivoinen parisuhdevalinnoissa. Se heijastuu kaikkeen.
Lopeta miehesi huijaaminen ja ota ero ja kerro suoraan mistä on kyse. Tuskin haluaisit olla omalle miehellesi "keskinkertainen tyytymisnainen" myöskään?
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuudessa hankala järjestää nuorten rippi- ja hääjuhlia ym
Hetken huumassa jätetty hyvä toimiva liitto- huuman haihduttua huomaat kuinka paljon menetit. Yhteinen pitkä historia, lapset.
Tuttavaperheessä teinien elämä on yhtä kaaosta vanhempien eron jälkeen.
Kannattaa miettiä monelta kantilta ja yrittää elvyttää suhdetta puolisoon!
Tuommoista se voi olla jos on lapsia. Mutta jos ei ole lapsia niin ei ole tätä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kokemukset, onko joku täällä lähtenyt ns. ihan hyvästä pitkästä liitosta keski-ikäisenä rakkauden perään? Siis menestyksekkäästi.. Kauhutarinoita "yksinjäämisestä kissojen kanssa loppuelämä rummona katuen ja ikävöiden" kyllä kuulee aina..
Ap
Jos pelkäät yksin olemista, se on ongelma. Jos ei osaa olla yksin, on epätoivoinen parisuhdevalinnoissa. Se heijastuu kaikkeen.
Lopeta miehesi huijaaminen ja ota ero ja kerro suoraan mistä on kyse. Tuskin haluaisit olla omalle miehellesi "keskinkertainen tyytymisnainen" myöskään?
Moni tosiaan pelkää yksinjäämistä. Lennosta vaihtaminen on pelkurin ratkaisu. Ja läheisriippuvaisen, vaikka väittäisi olevansa toipunut sellainen. Epätoivoinen, epäluotettava, epärehellinen ja valheellinen myös.
Ymmärtääkseni pitkä suhde ei ole ap:llä huono. Toveruutta, yhteistä historiaa, lapset. Nykyään vaan vaahdotaan kaikkialla kuinka pitää olla kipinöintiä ja suurta intohimoa. Arki astuu uuden ihastuksenkin kanssa kuvioon. Ja kun sillat entiseen on poltettu ehkäpä vähän kaduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Olet nähnyt hänestä työminän. Hänen arkiminä voi olla jotain ihan muuta.
Niinpä ja tosiasiassa omalla miehellään olisi varmasti kysyntää ja monen mielestä paljonkin vetovoimaa, ja kuka tietää moniko on häneen mieheensä syvästi ihastunut. Kannattaa miettiä kahteen kertaan, ennen kun luopuu omasta luotettavasta kumppanista. Olen joutunut tukemaan ja lohduttamaan monia, jotka ovat itkien katuneet kun ovat lähteneet ihastuksen ja suuren rakkauden matkaan, joka on sittemmin osoittautunut aivan muuksi. Mutta oma entinen puoliso on löytänyt siinä kohtaa uuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kokemukset, onko joku täällä lähtenyt ns. ihan hyvästä pitkästä liitosta keski-ikäisenä rakkauden perään? Siis menestyksekkäästi.. Kauhutarinoita "yksinjäämisestä kissojen kanssa loppuelämä rummona katuen ja ikävöiden" kyllä kuulee aina..
Ap
En ole kuullut montaa onnistunutta satua, mutta näitä varoittavia esimerkkejä on. Varakkaanpuoleinen naistuttu joka oli ollut naimissa pitkään hyvässä suhteessa, 3 teini-ikäistä lasta. Ihastui just tuollaiseen ulospäin mukavalta näyttävään komeahkoon kaveriin koulutuspäivillä. Mies alkoi vikitellä häntä. Nainen lopulta erosi miehestään, vaikka mies ensimmäisen syrjähypyn paljastuttua, antoi vielä anteeksi ja oli valmis pariterapiaankin. Parin muun syrjähypyn jälkeen, lopulta ero tuli ja nainen muutti uuden miehen luo. Eksä sai tarpeekseen, eikä sen jälkeen enää halunnut nähdä koko naista
Näitä seikkailijoita ei pidä missään tapauksessa huolia takaisin, sen verran itsekunnioitusta täytyy ihmiseltä löytyä. Jokainen laskekoon itse tykönään kustannukset etukäteen, mitä on valmis menettämään, jos ns. karahtaa kiville.
Hormonit nämä myllerrykset saavat aikaan. Naisille tulee tämä vaihe vastaan n. 4-kympin tuntumassa. Silloin hormonit laittavat kunnon mylläkän käyntiin, kun on viimeiset hetket hankkiutua raskaaksi. On lapsiluku sitten täynnä tai ei, hormonien ainoa tehtävä on lisääntyminen ja siihen johtaminen.
Miehille vastaava tulee kohdalle kymmenisen vuotta myöhemmin. Kautta aikain on puhuttu humoristisesti 'viidenkympin villityksestä'. Sama asia kyseessä. Näistä asioista pitäisi puhua enemmän, että nämäkin myllerrykset kuuluvat elämänkaareen, eivätkä automaattisesti tarkoita, että pitäisi koko siihenastinen elämä laittaa päreiksi.
Luin juuri minun tarinaa. Erosin ja pääsin vasta tutustumaan itseeni ja siihen mitä haluan. En ole katunut hetkeäkään. Mitä vaan kuin ei puolikuollutta elämää