Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (864)
Paljon on kuollakseen eroa pelkääviä liikkeellä tässä ketjussa neuvomassa Ap:tä. Jollain lailla riippuvaisia tai ihmisiä, jotka kokevat tarvetta saada kontrolloida muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa liitoista on sellaisia, että ei olla oltu sekaisin rakkaudesta ja tulenpalavasti rakastuneita. Jos sellaista jäisi odottamaan, jäisi aika monta liittoa solmimatta ja lasta tekemättä. Tiedän tuttavapiiristäni vain kaksi naista, joilla on ollut tuollainen elämää suurempi rakastuminen.
Olet selvästi palstamammojen ihailema voimaantunut nainen. Ei muuta kuin torttu levälleen ja anna mennä!
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa liitoista on sellaisia, että ei olla oltu sekaisin rakkaudesta ja tulenpalavasti rakastuneita. Jos sellaista jäisi odottamaan, jäisi aika monta liittoa solmimatta ja lasta tekemättä. Tiedän tuttavapiiristäni vain kaksi naista, joilla on ollut tuollainen elämää suurempi rakastuminen.
Monesti sellainen Disney leffojen tai draamojen epätoivoinen rakastumisen tunne on pakoa jostakin. Monesti itseltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä yhden onnistuneen tapauksen. Mies jätti perheensä ja lähti pitkään sinkkuna olleen harrastuskaverinsa matkaan. Ovat edelleen yhdessä, kaikki siis mennyt todella hyvin.
Mutta. Paljon tunnen näitä tapauksia joissa puoliso jätetty työkaverin tai muun ihastuksen vuoksi, eikä se uusi suhde sitten kantanutkaan. Pieni osa palasi yhteen exän kanssa, mutta suuri osa jäi pitkäksi aikaa yksin, ja jopa ne omat lapset ei halunneet enää olla tekemisissä. Ovat katuneet katkerasti.
Ja siis näitä tiedän oikeasti monta. Luuletko ap, että lastesi mielestä isän jättäminen tämän työtoverin vuoksi olisi ok? Kestätkö, jos eivät enää halua olla kanssasi tekemisissä?
Luulisi ettei 16-vuotias ole niin kiinnostunut siitä, pysyvätkö
Totta. Harva 16-vuotias mitään traumoja saa jos vanhemmat eroavat jos edes juuri kiinnostaa. Pienten lasten kohdalla se on tietysti eri asia.
Vähemmän se alle 4 vuotias erosta kärsii kuin isompi. Ei tule edes muistamaan aikaa kun vanhemmat olivat yhdessä. Kahdesta kodista tai muusta tavasta järjestää asia tulee se arki ja normi mihin hän on tottuu. Isompi sitten jo ajatteleekin enemmän ja on mihin verrata. Pienemmät ottavat asiat helpommin annettuina ja kasvavat toisenlaiseen perhemalliin sen vastustelun sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä opimme?
Toiset voivat oppia muiden virheistä.
Eli sinä nuori, iältäsi 20-30-vuotias. Älä jää kädenlämpöiseen suhteeseen, jossa olet vain siksi, että olisi joku ja et osaa olla yksin. Mene yhteen ihmisen kanssa, johon tunnet palavaa rakkautta. Sellaisen kanssa tehdään ne lapset ja mennään naimisiin.
Entä jos sellaista ei koskaan tule ja jää turhaan odottamaan? Ja kuitenkin haluaa lapsia ja perheen. Ja mies olisi hyvä isä ja häntä kunnioittaa, arvostaa ja välittää?
Vierailija kirjoitti:
Mikä minä olen ketään neuvomaan, mutta sun on hyvä katsoa nyt ympärillesi. Kun eroat, kaikki mitä sun ympärillä on, tulee katoamaan siinä olomuodossa mitä ne ovat nyt.
Eli: tottakai sulla on ne lapset, edelleen eronkin jälkeen. Mutta ei niitä samoja lapsia. He ovat jo niin isoja että heillä on omat ajatuksensa vanhempiensa erosta. Parhaassa tapauksessa lapset hyväksyvät vanhempien päätöksen erota, sopeutuvat, joustavat ja kärsivät hiljaa. Huonossa tapauksessa he näyttävät sulle kaiken raivonsa ja saattavat olla sulle avoimesti vihaisia, halveksuvia jopa vuoden ajan. Tai ylikin. Ja se tulee todella vaikuttamaan sun rakkaussuhteeseen tähän ihastukseen.
Sulta lähtee koti. No niitä saa välittäjiltä tai vuokranantajalta uusia, ei siinä mitään. Mutta sä rakennat sen seuraavan kodin sitten tyhjästä. Taloudellisesti ero on täysin perseestä. Siinä pääsee kokemaan ns. luokkaretken, itse siirryin velattomasta rivarista remont
Kärsivät hiljaa? Nuorin on 16-vuotias, tuskinpa ne nyt mitenkään kärsivät. Ja miksi ihmeessä kaverit lähtisivät? Ja mikä helvetillinen kriisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä minä olen ketään neuvomaan, mutta sun on hyvä katsoa nyt ympärillesi. Kun eroat, kaikki mitä sun ympärillä on, tulee katoamaan siinä olomuodossa mitä ne ovat nyt.
Eli: tottakai sulla on ne lapset, edelleen eronkin jälkeen. Mutta ei niitä samoja lapsia. He ovat jo niin isoja että heillä on omat ajatuksensa vanhempiensa erosta. Parhaassa tapauksessa lapset hyväksyvät vanhempien päätöksen erota, sopeutuvat, joustavat ja kärsivät hiljaa. Huonossa tapauksessa he näyttävät sulle kaiken raivonsa ja saattavat olla sulle avoimesti vihaisia, halveksuvia jopa vuoden ajan. Tai ylikin. Ja se tulee todella vaikuttamaan sun rakkaussuhteeseen tähän ihastukseen.
Sulta lähtee koti. No niitä saa välittäjiltä tai vuokranantajalta uusia, ei siinä mitään. Mutta sä rakennat sen seuraavan kodin sitten tyhjästä. Taloudellisesti ero on täysin perseestä. Siinä pääsee kokemaan ns. luokk
Tutkimusten mukaan teini-ikäisten psyykkisten ongelmien ja vanhempien yllätyseron välliä on yhteys.
Vierailija kirjoitti:
Apn kaltaisessa tilanteensa perheen hajoaminen jättää syvät jäljet lapsiin. Mutta sehän ei apn kaltaisia kiinnostele.
Höpö höpö nyt taas. Kriisi se voi olla ja iso muutos, mutta ei mitään mistä ei voisi päästä yli siinä missä muistakin elämänmuutoksista. Lapsen vanhemmathan eivät katoa. Heidän keskinäinen suhteensa vain muuttuu sellaiseksi, jossa he eivät ole enää parisuhteessa keskenään.
Ei vanhempien kuulu lakata elämästä ja ajattelemasta omaa elämäänsä heti kun saavat lapsia. Lasta ei myöskään pidä nostaa elämän keskiöön niin että hän vie ja päättää vanhemman elämästä, parisuhteessaolosta ja seksielämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn kaltaisessa tilanteensa perheen hajoaminen jättää syvät jäljet lapsiin. Mutta sehän ei apn kaltaisia kiinnostele.
Höpö höpö nyt taas. Kriisi se voi olla ja iso muutos, mutta ei mitään mistä ei voisi päästä yli siinä missä muistakin elämänmuutoksista. Lapsen vanhemmathan eivät katoa. Heidän keskinäinen suhteensa vain muuttuu sellaiseksi, jossa he eivät ole enää parisuhteessa keskenään.
Ei vanhempien kuulu lakata elämästä ja ajattelemasta omaa elämäänsä heti kun saavat lapsia. Lasta ei myöskään pidä nostaa elämän keskiöön niin että hän vie ja päättää vanhemman elämästä, parisuhteessaolosta ja seksielämästä.
Eli kannattaa siis aina aloittaa salasuhde puolison ollessa raskaana ja vaihtaa siihen lennosta lapsen synnyttyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn kaltaisessa tilanteensa perheen hajoaminen jättää syvät jäljet lapsiin. Mutta sehän ei apn kaltaisia kiinnostele.
Höpö höpö nyt taas. Kriisi se voi olla ja iso muutos, mutta ei mitään mistä ei voisi päästä yli siinä missä muistakin elämänmuutoksista. Lapsen vanhemmathan eivät katoa. Heidän keskinäinen suhteensa vain muuttuu sellaiseksi, jossa he eivät ole enää parisuhteessa keskenään.
Ei vanhempien kuulu lakata elämästä ja ajattelemasta omaa elämäänsä heti kun saavat lapsia. Lasta ei myöskään pidä nostaa elämän keskiöön niin että hän vie ja päättää vanhemman elämästä, parisuhteessaolosta ja seksielämästä.
Siis ihanko vakavissasi olet sitä mieltä, että hyvässä parisuhteessa pysyminen jonkun ohimenevän ihastuksen yli on sitä, että lapsi päättää vanhemman elämästä? Jos sitä hyvässä parisuhteessa pysymistä siinä ihastusfiiliksissään motivoi itselleen sillä, että se on lastenkin etu?
Ihan kokemuksesta voin myös kertoa, että toinen vanhempani käytännössä katosi, kun lähti uuden ihastuksensa perässä toiselle puolelle maata. Pahimmillaan nähtiin kerran vuodessa ja silloinkin uusi puoliso hengitti niskaan ja soitteli perään, meitä edellisen liiton lapsia ei halunnut tavata. Aika paljon muutakin muuttui kuin vanhempieni keskinäinen suhde. Nyt tilanne on vähän parempi, kun se uusi "aito rakkaus" on myös jätetty.
Joo, ei ollut ylittämätön trauma vanhempine ero, mutta ei myöskään mikään yhdentekevä pikkujuttu ja kyllä se edelleen vaikuttaa ihan käytännön elämään. Aika paljon olisin mieluummin jättänyt kokematta vaikka "sisaruspuolista", taloudellisista sotkuista, juhlapäivien/lomien viettämiseen liittyvästä säädöstä, siitä, miten inhottavaa oli nähdä, että petetty vanhempi yrittää peitellä tuskaansa ja olla purkamatta tunteitaan pettäjää kohtaan meidän lasten nähden ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ensin etten jaksa kirjoittaa. Mutta sitten ajattelin että ehkä kuitenkin yritän, jos jotain apua olisi.
Lyhyesti; ihastuminen ei ole lähellekään sama asia kun rakastuminen tai rakastaminen. Se tulee vasta ajan myötä kun oppii tuntemaan paremmin toista. Sinä koet nyt ihastumista ja hullaantumista, joka menee nopeasti ohi kun arki alkaa, usko pois.
Kyllä vaihtamalla silti voi tilanne parantua paljonkin. Jos oma suhde on huono, ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita, oma kumppani ei vastaa tunteisiin tai toiveisiin (esim klassinen toinen kaipaa läheisyyttä ja seksiä, toinen ei) tai suhde on väkivaltainen tai toisen alkoholinkäyttö tai joku muu asia aiheuttaa jatkuvia ongelmia. Silloin kyllä vaihtaminen yleensä auttaa, jos osaa valita oikein sen uuden.
Jos teillä on se klassinen vaihe, että lapsiarki on helpottanut ja aikaa jäisi olla ja tehdä toisen kanssa, mutta sellaista ei tunnukaan löytyvän, niin keskustelkaa nyt ensi
Miksi ihmeessä niiden lasten (tai pikemminkin nuorten) pitäisi ottaa mitään puolia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä minä olen ketään neuvomaan, mutta sun on hyvä katsoa nyt ympärillesi. Kun eroat, kaikki mitä sun ympärillä on, tulee katoamaan siinä olomuodossa mitä ne ovat nyt.
Eli: tottakai sulla on ne lapset, edelleen eronkin jälkeen. Mutta ei niitä samoja lapsia. He ovat jo niin isoja että heillä on omat ajatuksensa vanhempiensa erosta. Parhaassa tapauksessa lapset hyväksyvät vanhempien päätöksen erota, sopeutuvat, joustavat ja kärsivät hiljaa. Huonossa tapauksessa he näyttävät sulle kaiken raivonsa ja saattavat olla sulle avoimesti vihaisia, halveksuvia jopa vuoden ajan. Tai ylikin. Ja se tulee todella vaikuttamaan sun rakkaussuhteeseen tähän ihastukseen.
Sulta lähtee koti. No niitä saa välittäjiltä tai vuokranantajalta uusia, ei siinä mitään. Mutta sä rakennat sen seuraavan kodin sitten tyhjästä. Taloudellisesti ero on täysin perseestä. Siinä pääsee kokemaan ns. luokk
16-vuotiailla on murrosikä yleensä täysin meneillään. Millä perusteella ei "mitenkään kärsisi" ? Päinvastoin varmasti suurimmalla osalla. Jotkut reagoivat muuttamalla pois kotoa, ja vanhempi saattaa tulkita tämän positiiviseksi itsenäistymiseksi. Ennemminkin nuori pakenee tilannetta.
Nyt on psykan opinnot jääneet sulla heikoille, sorry vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tähän mennessä joka kerta päättänyt jäädä. Voi olla, että vielä joskus lähden. Nyt olen ollut 3 vuotta ihastunut, mutta mies on alusta saakka antanut ymmärtää olevansa onnellisessa liitossa. En usko, että löytäisin ketään uutta ennen kuin lapseni muuttavat pois kotoa. Yksi läheinen miesystävä minulla on nytkin, mutta hänen kanssaan emme suunnittele parisuhdetta.
Ihan maalaisjärjelläkin se nuori ajattelee vähintään alitajuisesti, että hänessä on syytä eroon.
Joka tapauksessa ero on hylkäys, ja se voi olla herkälle murkulle liikaa. Masennutaan, ahdistutaan ja oireillaan eri tavoilla, jopa sukupuolidysforialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn kaltaisessa tilanteensa perheen hajoaminen jättää syvät jäljet lapsiin. Mutta sehän ei apn kaltaisia kiinnostele.
Höpö höpö nyt taas. Kriisi se voi olla ja iso muutos, mutta ei mitään mistä ei voisi päästä yli siinä missä muistakin elämänmuutoksista. Lapsen vanhemmathan eivät katoa. Heidän keskinäinen suhteensa vain muuttuu sellaiseksi, jossa he eivät ole enää parisuhteessa keskenään.
Ei vanhempien kuulu lakata elämästä ja ajattelemasta omaa elämäänsä heti kun saavat lapsia. Lasta ei myöskään pidä nostaa elämän keskiöön niin että hän vie ja päättää vanhemman elämästä, parisuhteessaolosta ja seksielämästä.
Eli kannattaa siis aina aloittaa salasuhde puolison ollessa raskaana ja vaihtaa siihen lennosta lapsen synnyttyä?
Tätä aihetta voisikin pöyhiä ja ruotia enemmänkin ja kovemmalla äänellä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan maalaisjärjelläkin se nuori ajattelee vähintään alitajuisesti, että hänessä on syytä eroon.
Joka tapauksessa ero on hylkäys, ja se voi olla herkälle murkulle liikaa. Masennutaan, ahdistutaan ja oireillaan eri tavoilla, jopa sukupuolidysforialla.
Tai suuntaumisen muutoksella joka on vain defenssi ja seuraus vanhempien erosta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tähän mennessä joka kerta päättänyt jäädä. Voi olla, että vielä joskus lähden. Nyt olen ollut 3 vuotta ihastunut, mutta mies on alusta saakka antanut ymmärtää olevansa onnellisessa liitossa. En usko, että löytäisin ketään uutta ennen kuin lapseni muuttavat pois kotoa. Yksi läheinen miesystävä minulla on nytkin, mutta hänen kanssaan emme suunnittele parisuhdetta.
Sulla on siis aktiivinen haku päällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn kaltaisessa tilanteensa perheen hajoaminen jättää syvät jäljet lapsiin. Mutta sehän ei apn kaltaisia kiinnostele.
Höpö höpö nyt taas. Kriisi se voi olla ja iso muutos, mutta ei mitään mistä ei voisi päästä yli siinä missä muistakin elämänmuutoksista. Lapsen vanhemmathan eivät katoa. Heidän keskinäinen suhteensa vain muuttuu sellaiseksi, jossa he eivät ole enää parisuhteessa keskenään.
Ei vanhempien kuulu lakata elämästä ja ajattelemasta omaa elämäänsä heti kun saavat lapsia. Lasta ei myöskään pidä nostaa elämän keskiöön niin että hän vie ja päättää vanhemman elämästä, parisuhteessaolosta ja seksielämästä.
Onpas todella tunnekylmää, itsekeskeistä ja täysin omatunnotonta puhetta.
Muista ihmisistä, jopa omista lapsista, viis kun tunteiden tuuliviiri vie.
Rakastuu avioliitoissaan toisiin ja hylkää lapsiaan jopa näkemättä seuraavaa ns tosirakkauden kohdettaan.
Äärimmäisen keskenkasvuisen ihmisen muotoisen asenne.
Kauanko sulla on tästä vaihdosta nyt aikaa? Onko mennyt kokoajan samallatavoin?