Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä isän menettäneitä?
Kommentit (53)
Päivä kerrallaan, tunteet nousevat pintaan välillä vieläkin, vaikka isä on ollut poissa jo kolme vuotta. Ei se ikävä koskaan kai häviä kokonaan, mutta se asettuu mielessä omaan lokeroonsa ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuntunut miltään. Oikeastaan minulla ei ole koskaan ollutkaan isää, joten mikään ei todellisuudessa muuttunut.
Olen vain ja ainoastaan helpottunut. Elämänlaatu parani huomattavasti. Ei tarvinut enää pelätä.
Elämä jatkuu normaalisti. Joskus muistelen hyviä muistoja isästäni tai tekisi mieli kysyä jotain neuvoa.
M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensi viikolla tulee vuosi isän menetyksestä. Ajoittain on ottanut koville, esim. tänään itkin yksin autossa isäikävää, kun ajoin äidin luokse. Kävin haudalla päivällä juttelemassa kuulumisia.
No ei ole reiluun 20 vuoteen verhotangot vääntyneet tai huonekalut tai lautaset hajonneet. Eikä kukaan ole kovasti huutanutkaan äidille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin 29-vuotiaama isäni joka oli 52-vuotias. Vaikka siitä on jo pitkä aika niin en hyväksy tilannetta. Voin kuitenkin elää asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole reiluun 20 vuoteen verhotangot vääntyneet tai huonekalut tai lautaset hajonneet. Eikä kukaan ole kovasti huutanutkaan äidille.
Sama homma. On ollut ihanan rauhallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tappoi itsensä kamapäissään kun olin 7v. En ollut yhteydessä, olin nähnyt edellisen kerran edellisenä kesänä. Sanonkin joskus ihmisille, että en menettänyt isää ollessani 7v, vaan silloin kun olin 2v.
Lapsena olin kateellinen niille kenen isät olit kuolleet, koska näiden ei tarvinut pelätä isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole koskaan ollut isää.
En siis tiedä, olenko menettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin isäni oli ristiriitainen henkilö, päihdeongelmainen pikkurikollinen, mutta isänä kuitenkin lopulta ei huonoimmasta päästä, herkkä sisimmältään. Kuoli tapaturmaisesti ollessani nippa nappa täysikäinen, kova paikka se kyllä oli, vaikka tiedostan myös hänen aiheuttamat tuhot perheessä. Aika ei ole ihan niin tehokkaasti kullannut muistoja, tämä on nyt jo vuosien kuluttua se uusi normaali, en märehdi tapahtunutta juurikaan.
Oli vaikeaa olla näyttämättä sitä onnellisuutta. Osanottojwn vastaanottaminen tuntui tekopyhältä. Teki mieli sanoa, että en kyllä menettänyt niin yhtään mitään.
Olen menettänyt. Hyvin olen jatkanut. Isä sai lähteä saappaat jalassa, ja se on paras tapa lähteä.
Juu. Olen täysorpo. Isäni kuoli muutama vuosi sitten 90-vuotiaana.
Terveisin Salme 71 v.
Olisi saanut tappaa itsensä jo vuosia aiemmin.
Ensimmäinen vuosi oli pahin. Sen jälkeen alkoi helpottaa. Nyt keskityn sairaan äidin hoitamiseen ja valmistaudun äidin kuolemaan.
Ihan normaalisti. On ihan normaalia elämän kiertokulkua, että edellinen sukupolvi joskus kuolee. Asia olisi varmaan ollut toisin, jos olisin menettänyt isäni lapsena enkä vasta yli viisikymppisenä.