Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (864)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi tutustua tuohon työkaveriin paremmin ihan kaveripohjalta? Siinä saattaisi käydä niin, että kiinnostus lopahtaa kun tutustutte paremmin, ja sitten olet tyytyväinen ettet heti rynnännyt pettämään tai jättämään miestäsi. Tai jos kiinnostus ei lopahda, niin ehtii sitä sitten vielä vaihtamaan miestä.
Jos aletaan noin tietoisesti selvittelemään toisen sopivuutta, niin ennen sitä pitää joko erota tai ainakin kertoa omalle kumppanille mitä on meneillään.
Täällä palstalla on todella outo käsitys siitä mikä on "pettämistä". Eihän tuo kirjoittaja ehdottanut että ap:n pitäisi millekään treffeille mennä, vaan yksinkertaisesti yrittää selvitellä itselleen ovatko nämä tunteet edes aitoja vai ei. Kyllä työkaveriin saa tutustua ihan juttelemalla ilman, että se on mitään pettämistä.
Tällä logiikalla ihan jo ohimenevistä ihastuksistakin pitäisi aina tilittää puolisolle, jotta tämä tietää "mitä on meneillään", vaikka samaan hengenvetoon täällä aina sanotaan, että pitkässä suhteessa tulee aina kaikenlaisia ohimeneviä ihastuksia. Eli kumpi se nyt on? Pitääkö ne aina oksentaa puolison päälle vai ei, jos niitä kerran tulee kaikille? Minusta olisi loukkaavaa ja sekä luottamusta että itsetuntoa horjuttavaa, että puoliso kertoisi minulle, että juttu on nyt näin, että olen ihastunut enkä tiedä oikein mitä tunnen ja jätänkö sinut vai en. Ei minun tarvitse tietää kaikkea mitä toisen päässä liikkuu, koska päässä voi liikkua kaikenlaista monista ohimenevistä syistä. Teot sen sijaan, niistä haluaisin tietää.
JOS ap tutustuessaan tajuaisi että tämä koko juttu olikin pelkkää hattarakuvitelmaa, niin kaikkihan siinä voittaisivat. Mitä järkeä olisi erota ja selvittää tunteitaan vasta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apn tarinointi on aivan tavallinen provo.
Millainen ihminen provoaa tuota narratiivia?
Joku mt-ongelmainen reunalle jäänyt?
Eihän tuossa nyt ole edes mitään erityisen provosoivaa. Aika tavallinen tarina se on muuallakin kuin palstalla, että työkaveriin ihastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi tutustua tuohon työkaveriin paremmin ihan kaveripohjalta? Siinä saattaisi käydä niin, että kiinnostus lopahtaa kun tutustutte paremmin, ja sitten olet tyytyväinen ettet heti rynnännyt pettämään tai jättämään miestäsi. Tai jos kiinnostus ei lopahda, niin ehtii sitä sitten vielä vaihtamaan miestä.
Jos aletaan noin tietoisesti selvittelemään toisen sopivuutta, niin ennen sitä pitää joko erota tai ainakin kertoa omalle kumppanille mitä on meneillään.
Täällä palstalla on todella outo käsitys siitä mikä on "pettämistä". Eihän tuo kirjoittaja ehdottanut että ap:n pitäisi millekään treffeille mennä, vaan yksinkertaisesti yrittää selvitellä itselleen ovatko nämä tunteet edes aitoja vai ei. Kyllä työkaveriin saa tutustua ihan juttelemalla ilman, että se on mitään pettämi
Epävakaa ap. Epäluotettava. Epärehellinen. Valheellinen.
Minua hämää tämä että AP toistaa tätä samaa jatkuvasti. Kuulostaa todella riippuvaiselta, jopa vainoajan piirteitä?
Vierailija kirjoitti:
Minua hämää tämä että AP toistaa tätä samaa jatkuvasti. Kuulostaa todella riippuvaiselta, jopa vainoajan piirteitä?
Ap on henkisesti todella häiriintynyt yksilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset huomaa jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja ovat vaan ns toverillisessa suhteessa.
Monesti tällaisissa perheissä lapset toivovat, että vanhemmat eroaisivat.
Oletko ihan sekaisin?
Miten arvelet teini-ikäisten suhtautuvan vanhempiensa uusiin kiihkeisiin uusteiniys suhteisiin, jossa näppejä ei pysty pitämään erossa edes silloin kun lapset ovat paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua hämää tämä että AP toistaa tätä samaa jatkuvasti. Kuulostaa todella riippuvaiselta, jopa vainoajan piirteitä?
Siis missä toistaa tätä samaa jatkuvasti? Että on tehnyt samanlaisia aloituksia aiheesta? Etkö tiedä, että tällä palstalla käy satoja tuhansia ihmisiä ympäri Suomen, ketjuja luetaan kymmeniä tuhansia kertoja, tänne kirjoittaa tuhannet eri ihmiset.
Ja ap:n tarina on hyvin tyypillinen, kymmenet tuhannet ovat pelkästään Suomessakin vastaavanlaisessa tilanteessa. Miksi luulet, että vain yksi ja sama ihminen tehtailee tämän tyyppisiä aloituksia?
Vierailija kirjoitti:
Eroa jos haluat eroon liitosta mutta älä ikinä toisen takia. Kaikki ihastukset laimenee.
Ihan paras neuvo.
Kun eroaa, pitää olla ensisijaisesti valmis olemaan itsekseen. Nyt ap on valmis hyppäämään työkaverin kaulaan tietämättä edes tunteeko tämä lainkaan samoin. Ja flirtti tosiaan ei kerro yhtään mitään. Se ei ole mikään kutsu parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti olisi rikkonut perheen ollessani 16-vuotias, koska piti päästä panemaan työkaveria, vaikka kotona kaikki oli erinomaisesti, en olisi antanut sitä ikinä anteeksi.
Tämä
Sun vanhempien seksielämä ei kuulu sulle. Huolehdi vaan omista panoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei käy täysillä.
Ja perustelut väitteellesi ovat?
Ap
Ap sinä olet rakkaushormonien vallassa ja sekaisin. Mitään muuta suhdetta työkaveriin ei ole, on vain sinun elimistösi, joka on saanut sinut tilaan, jossa luulet, että sinulla on realistinen mahdollisuus vaihtaa pitkäaikainen kumppanisi mieheen, jolla ei ole harmainta aavistustakaan mitä haudot hänen päänsä menoksi. Hänelle olet perheenäiti ja kollega. Hänellä on myös oma elämänsä etkä sinä kuulu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämää tämä että AP toistaa tätä samaa jatkuvasti. Kuulostaa todella riippuvaiselta, jopa vainoajan piirteitä?
Siis missä toistaa tätä samaa jatkuvasti? Että on tehnyt samanlaisia aloituksia aiheesta? Etkö tiedä, että tällä palstalla käy satoja tuhansia ihmisiä ympäri Suomen, ketjuja luetaan kymmeniä tuhansia kertoja, tänne kirjoittaa tuhannet eri ihmiset.
Ja ap:n tarina on hyvin tyypillinen, kymmenet tuhannet ovat pelkästään Suomessakin vastaavanlaisessa tilanteessa. Miksi luulet, että vain yksi ja sama ihminen tehtailee tämän tyyppisiä aloituksia?
Olen eri, ja minullekin on tullut mieleen, että aloittaja tehtaille näitä.
Kyllä. Sama narratiivi pohjalla. Koko. Ajan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, luin ja luen kaikki.
Joku ihmetteli, miksi mietin jo eroa, vaikken tunne ihastustani kunnolla tai en tiedä vastaisiko hän samalla tavoin tunteisiini.
Lähinnä siksi, että kuten kirjoitin, en ole tällaista ihastumista/rakastumista kokenut koskaan. Ja oli minulla kuitenkin poikaystäviä ennen miestäni, ja avioliiton aikana olen ennenkin pari kertaa ihastunut kevyesti johonkuhun (ihan vaan mielessäni, mitään en oo tehnyt) mutta ne ovat olleet tosi kevyitä ihastumisia.
Nyt tunnen niin voimakkaasti tuota työkaveria kohtaan, että uskon tosissani että olen ensimmäistä kertaa ikinä oikeasti rakastunut toiseen ihmiseen, ja sellaisista ns. oikeista syistä; en ole vaan viehättynyt ulkonäöstä tms vaan luonteesta ja tavasta toimia, olla ihmisten kanssa, huomioida muut, kantaa vastuu (ainakin työasioissa), käsitellä hankalia ihmisiä provosoitumatta jne. Ja siksi, huolimatta siitä tulisiko minusta ja työkaverista
En ota kantaa, mitä ap:n pitäisi tehdä, mutta minulla oli eräässä työpaikassa juuuri tuollainen miespuolinen kollega, joka oli rauhallinen, huomioon ottava, ristiriitoja sovitteleva, lempeä ja pitkämielinen. Hän oli minua useita vuosia vanhempi, joten en ollut häneen ihastunut, mutta arvostin ja kunnioitin häntä todella paljon.
Siksi olinkin erittäin iloinen, kun muutama vuosi myöhemmin eräs kaverini isosisko alkoi seurustella hänen kanssaan. Tämä ihana kollega olikin siviilissä erittäin huonohermoinen, räjähteli pienistäkin asioista ja erittäin arvaamaton. Arki hänen kanssaan oli ihan mukavaa niin kauan kuin kaikki meni hyvin, mutta jos elämässä tuli pienikin vastoinkäyminen, ei hän kestänyt sitä lainkaan. Ja vastoinkäymisen ei tarvinnut olla mikään sairaus tai muu vakava juttu, vaan vaikkapa jääkaapin hajoaminen tai parkkipaikalla auton kylkeen tullut kolhu. Syyllinen piti löytöä joka asiaan ja mieluiten se tietenkin oli naisystävä.
En olisi ikinä uskonut millainen tuo tyypi todellisuudessa on, jos en olisi itse nähnyt erään mökkiviikonlopun aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti sitä vaihtoehtoa, että jätät miehesi ja hommat tämän uuden kanssa eivät onnistu. Miltä tuntuisi olla sinkku? Se on oikeastaan tässä todennäköisin skenaario jos eroat. Suhteen onnistuminen pidemmän päälle tuon työkaverin kanssa on lopulta aika epätodennäköistä, ette tunne toisianne arjessa.
Olen samantapaisessa tilanteessa, mutta en edes harkitse eroa nyt, koska lapset meillä on vielä pieniä. Mietin silti lähinnä itsellistä elämää, johon ehkä joskus voisi kuulua tilanteen tutkaileminen erään miehen kanssa. Mutta se ei ole nyt ajankohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Tulet katumaan, jos lähdet ihastuksen matkaan.
Tilanne iskee vasten kasvoja konkreettisesti, kun murskaat rakkaan elämänkumppanisi sydämen ja hänestä tulee sinulle katkera ex. Tuossa vaiheessa, kun exä on yhä rinnallasi, vaihtoehto kutkuttaa, mutta oikeasti arki, jossa olet vaihtanut kumppanisi uuteen, jolla on uusia erilaisia, ärsyttäviä tapoja, jonka kanssa kommunikointi ja arjen jakaminen on erilaista, ja entinen ei olekaan enää kumppanisi ja ystäväsi vaan välinne ovat rikkoutuneet, ei tunnukaan enää unelmaiselta: Olet omillasi, et saa uskollista puolisoa toisesta sormia napsauttamalla.
Ehkä kollega ei halua kanssasi pitkää suhdetta. Ehkå hän ei halua kanssasi suhdetta lainkaan! Ehkå hän on vain mukava ja vähän flirttaileva. Ehkä hän kaipaa jotain, mitä et voi tarjota. Ehkä hän nalkuttaa tavastasi tehdä joitain arkisia asioita. Ehkä hän rakastaa exäänsä. Oikea elämä ei ole kuin ihastuneen unelmissa.
"Tilanne iskee vasten kasvoja konkreettisesti, kun murskaat rakkaan elämänkumppanisi sydämen ja hänestä tulee sinulle katkera ex. "
Sori, mutta tämä on aika sairas ajattelutapa. Sanomattakin selvää, ettei kenenkään selän takana tule salasuhteilla ja petää, ja se on väärin. Mutta tuo, ettei ketään saisi jättää siksi että sen sydän murtuu ja siitä tulee katkera, kuulostaa kummalliselta syyllistämiseltä. Ikään kuin olisi pakko pysyä väkisin suhteessa, ettei aiheuta toiselle pahaa mieltä lähtemällä.
Ei ainakaan mitään toverillista liittoa. Pitääkö sitten mennä joka vappu marssille ja pitää Maon ja Leninin kuvia seinillä.
Elämä pitää elää täysillä. Toista mahdollisuutta ei tule, joten tämän elämän aikana pitää hankkia ne kokemukset, joita haluaa kokea. Jos haluaa kokea mieletöntä huumaa, niin valinnat pitää tehdä sen mukaan. Toisia ei silti saa satuttaa eli ero ensin ja seikkailut vasta sitten. Tuohon sisältyy aina riski siitäkin, että ei saakaan mitä haluaa. Siksi valinnat kannattaa kuitenkin punnita tarkkaan. Koska jostain pitää luopua, että saa uutta tilalle, niin kannattaa vaan miettiä, että mistä on valmis luopumaan, jotta saisi niitä haluamiaan kokemuksia.
upup