Olin lapsena herkkä ja taiteellinen

Olin loistava piirtäjä. Sitten alakoulussa opettaja keksi vaatia sellaista piirustustyötä luokalta jonka toteuttaminen varmasti nolaisi mut. Niinhän siinä kävi. Sen muiden edessä nolaamisen jälkeen loppui mun piirtämiseni vuosiksi.

Kuudennella inspiroiduin piirtämään leirikoulussa yhden hienon työn ja muut lapset kerääntyivät ympärilleni ihailemaan piirustustani. Se ei silti auttanut kun en sen jälkeen saanut enää kiinni oikeastaan mistään. Joskus lapsena kaikki vain hajosi. AP

Muistan sen tunteen ennen hajoamista miten rakastin elämää ja jokaista päivää. En saa sitä koskaan enää takaisin. AP

Hauskinta on kun nykyään kuulen vain miten menneet pitäisi jättää taakse ja ajatella tulevaisuutta. Ei mulla ole mennyttä, tätä päivää eikä tulevaa, ei mitään. Vaikka ympärillä olisi mitä elämää sisältäni kuoli elämä jo ajat sitten. Mitä terapeutti tekee sisäiselle kuolemalle? AP

Surullista...

Yleensä mun kaltaiset tap paa kai itsensä. Raivostuttaa sellainen, maailman tulisi saada se mitä se ansaitsee. AP

Vaikka tuo väärin olikin, niin joku sanoi kerran, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia hyvää lapsuutta.

Eli ei pidä antaa vanhojen muistojen määritellä sitä, mitä teet elämälläsi.

Niin, eihän ihmiseltä muuta odoteta kuin sitä että hän käyttäytyy kuin miljoonat muut. 

Valisko siellä?

Sä voit löytää takaisin nuo ominaisuudet. Ala harrastaa taidetta esim kansanopistolla on kursseja ja ihan kotona voi myös tehdä itsekseen. Tunteita voi työstää ja löytää oman herkän puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tuo väärin olikin, niin joku sanoi kerran, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia hyvää lapsuutta.

Eli ei pidä antaa vanhojen muistojen määritellä sitä, mitä teet elämälläsi.

Mutta kun en saa enää yhteyttä oikein mihinkään itsessäni tai sen ulkopuolella. En polta, en juo, yritän kehittää itseäni, harrastaa liikuntaa, tehdä fiksuja asioita ja nauttia läheisten seurasta, mutta aina on vaikea ja paha olla. Kukaan ei edes ymmärrä mistä on kyse. AP

Vierailija kirjoitti:

Sä voit löytää takaisin nuo ominaisuudet. Ala harrastaa taidetta esim kansanopistolla on kursseja ja ihan kotona voi myös tehdä itsekseen. Tunteita voi työstää ja löytää oman herkän puolensa.

Taide ei enää oikein kiinnosta. Kaverin kanssa joskus yritin tehdä yhtä työtä, mutta hän vain omi koko homman itselleen ja mollasi päälle. AP

Viime kädessä olet kuitenkin vastuussa itsestäsi. Vain sinä olet.

Koen myös olevani ihmiskaupanuhri. Minut tehtiin tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita, poistamaan yksinäisyyttä, tyydyttämään omaa läheisyyden kaipuuta, toteuttamaan omia toteuttamatta jääneitä unelmia, jne. Mitä nyt sitten olen yksi, kukaan ei täytä jääkaappiani, pese vessaani, jne? Pitäiskö tehdä lapsi, että elämä etenee? 

Ymmärrän sinua niin hyvin ap 💞 mutta sinun ON mahdollista saada itsesi takaisin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tuo väärin olikin, niin joku sanoi kerran, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia hyvää lapsuutta.

Eli ei pidä antaa vanhojen muistojen määritellä sitä, mitä teet elämälläsi.

Mutta kun en saa enää yhteyttä oikein mihinkään itsessäni tai sen ulkopuolella. En polta, en juo, yritän kehittää itseäni, harrastaa liikuntaa, tehdä fiksuja asioita ja nauttia läheisten seurasta, mutta aina on vaikea ja paha olla. Kukaan ei edes ymmärrä mistä on kyse. AP

Ehkä tuo tunne olisi sinussa myös ilman noita muistoja? Aika moni on onnellinen lapsena ja onneton aikuisena, koska niin maailma vaan menee. Tieto tuo tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tuo väärin olikin, niin joku sanoi kerran, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia hyvää lapsuutta.

Eli ei pidä antaa vanhojen muistojen määritellä sitä, mitä teet elämälläsi.

Pitäisikö tehdä lapsi ja hyvittää sen avulla se oma paska lapsuus? Moni tuntuu sitä tekevän, kattaa kaiken sille lapselle valmiiksi ja kantaa jokaisen kivikon yli ettei tule pipi niin kuin itselle tuli.

Vaikka tuo väärin olikin, niin joku sanoi kerran, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia hyvää lapsuutta.

Eli ei pidä antaa vanhojen muistojen määritellä sitä, mitä teet elämälläsi.

Tuo väite on täysin naurettava, jos ei oikeasti ole elänyt hyvää lapsuutta tai nuoruutta. Se on oikeasti tuhoavaa, joka ei sitä itse ole elänyt. Itse myös herkkä ja taiteellinen. Ei pystynyt enää keskittymään maalaamiseen ym. Käyty terapiat ym. Ei se lapsuus vain muutu mihinkään ja sitä ei voi muuttaa miksikään, koska se on osa sinun ja minun historiaani. On opiskeltu anteeksiantamiset ja ollut meditaatio kursseilla, rukoiltu, joogaa harrastettu ym. Mutta jostain syystä tulee aina takapakkia, ehkä jokin karma tai ne asiat eivät saa koskaan selvyyttä, että miksi näin? Ymmärrän hyvin ap:n aloituksen. Kaikki me kaimaamme sitä rakkautta ja hyväksyntää itseämme kohtaan. 

Kirjoitukset kyllä paljastaa että herkkyys ei ole mennyt, aloittaja on todella yliherkkä ihminen, kannattaa tutustua  aiheeseen  Erityisherkkyys ja opit paremmin ymmärtää itseäsi ja sitä miksi muut ei pysty sinua aina ymmärtää tai kohtaamaan niinkuin sinusta parhaalle tuntuisi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin loistava piirtäjä. Sitten alakoulussa opettaja keksi vaatia sellaista piirustustyötä luokalta jonka toteuttaminen varmasti nolaisi mut. Niinhän siinä kävi. Sen muiden edessä nolaamisen jälkeen loppui mun piirtämiseni vuosiksi.

Kuudennella inspiroiduin piirtämään leirikoulussa yhden hienon työn ja muut lapset kerääntyivät ympärilleni ihailemaan piirustustani. Se ei silti auttanut kun en sen jälkeen saanut enää kiinni oikeastaan mistään. Joskus lapsena kaikki vain hajosi. AP

 Myös lapsen pitäisi omistaa itseluottamusta, sinulla sellaista ei näytä olleen lainkaan, ei ole normaalia että noin pienestä kaikki romahtaa. Terapia vois tulla tarpeeseen tässä vaiheessa elämää, jos edellinen sun identiteetti rakentuu sun omasta mielestä epäonnistuneen lapsuuden varaan.  

Aha. No mulle kertoi tarhassa jo toiset lapset, että äitini tulisi tap paa ja isäni hakata. Kai siitä päiväkodista alkaneesta kiusaamisesta oli sitten peruja tuo. Jopa tapani pidellä näkkileipää oli kiusaamisen aihe.

Katsos kun en ollut merkittävästä tai rikkaasta perheestä niin siinä se, se vaatii yhteiskunnallista asemaa olla herkkä ja taiteellinen, koska herkkyys nähdään vikana eikä ominausuutena ja viat luetaan ominaisuuksiksi vain jos niitä on rikkaan perheen lapsella. Ehkä joku keskiluokkainen statuskin riittää.

Puistattaa myös, että luet tällaisen asian lapsen viaksi.

Sinä et olisi kestänyt taidekoulussa päivääkään saati työelämässä sen jälkeen. 

Lohduttaudu sillä. Taitelijan pitää sietää kritiikkiä ja kestää sitä, että lyödään ja nolataan. Sellainen ei saa masentaa.