Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Kyllähän lapset huomaa jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja ovat vaan ns toverillisessa suhteessa.
Monesti tällaisissa perheissä lapset toivovat, että vanhemmat eroaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä mallin antaa lapsille se että no äiti otti eron ja lähti työkaverin matkaan vaikka oli hyvä ja pitkä suhde isän kanssa? Ennen työkaveria ei käynyt ero mielessäkään, mutta sitten työkaverin tultua näköpiiriin tuli yhtäkkiä 20 vuoden suhteen jälkeen mieleen etten ole koskaan miestäni rakastanutkaan? 🤣
Tuo on asia jos sen nostaa pöydälle oikein kunnolla niin saa palstalla pyörivän epävakaan parisuhdehullun vihat niskaansa.
Alkaa järjetön floodaus kuinka erot ovat aina oikea ratkaisu ja mieluiten mahdollisimman isolla draamalla tehtynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tuskin löytää sitä ihmisestä johon on tulisesti rakastunut ilman, että mitään on tapahtunut tai häntä edes kunnolla tuntee.
En ymmärrä tätä lausetta. Mitä tarkoitat?
Ap on rakastunut työkaveriinsa. En itse ainankaan koe, että kukaan työkaverini tuntee minua kunnolla. Eikä keneenkään voi rakastua ennenkuin on viettänyt aikaa useamman kerran kahden. On juteltu ja kosketeltu. Kaikki muu on ihastusta jonka on kehitellyt omassa päässään. On kehitellyt ihmisen joistain piirteistä itselleen ihannekumppanin.
On ihan tosi juttu, että pitkässä parisuhteessa se vanha kumppani ei pärjää mitenkään niille palaville tunteille, jotka joku uusi kiehtova ihminen herättää. Mutta kun ne tunteet muuttuvat ihan samallalailla sen uuden ihmisen kanssa.
Tottakai voi kohdatakkin ihmisen joka on itselleen paremmin sopiva. Jota rakastaa enemmän tunteella myös kuherruskuukauden loputtua. Pointti on, että ihmiseen pitää kunnolla tutustua ennekuin tietää onko hän sellainen. Tämä on tietysti ongelma, jos ei halua (eikä pidä) pettää. Luopuakko tutusta ja turvallisesta suhteesta haaveiden vuoksi. Voi käydä tosi hyvin, mutta voi myös kaduttaa tosi paljon. Joskus jonkun oikean arvon tajuaa vasta kun sen menettää.
Eräs tuntemani mies teki näin. Rakastui hullun lailla työkaveriinsa ja pitkän pohdinnan jälkeen päätti jättää vaimonsa. Omien sanojensa mukaan ei ollut koskaan ihan oikeasti rakastanut vaimoaan, vaan vaimo oli ollut vähän niin kuin kompromissi - vaimo oli ollut se innokkaampi osapuoli alusta asti, mies sitten oli jotenkin "tyytynyt" tähän vaimoon ja kun lapsi ilmoitti tulostaan niin oli vähän kuin pakko mennä naimisiinkin.
Kun ihastuminen ja rakastuminen työkaveriin tuli, oli se ikään kuin kimmoke tehdä se mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Mutta lopulta se työkaveri ei kuitenkaan ollut syy eroon, vaan se että rakkautta ei alunperinkään ollut. Vaimoa kohtaan tämä oli tietenkin ikävästi tehty, mutta pitäiskö miehen maksaa "virheestään" koko loppuelämänsä, joka saattaa olla pitkäkin aika?
Välit lapsiin muuttuivat tietenkin hiukan, etenkin koska vaimo mustamaalasi miestä lapsille minkä kerkesi. Mutta lopulta tietenkin lapset ovat lojaaleja molemmille vanhemmilleen ja haluavat myös isänsä elämiinsä.
Vaimo olisi tietysti halunnut pitää kiinni miehestä mutta lopulta ero koitui hänenkin onneksi - ei kai kukaan meistä halua ihan oikeasti olla ihmisen kanssa joka ei meitä oikeasti rakasta, vain vaan tyytyy meihin.
Helppoja asioita nämä eivät kyllä ole.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset huomaa jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja ovat vaan ns toverillisessa suhteessa.
Monesti tällaisissa perheissä lapset toivovat, että vanhemmat eroaisivat.
Lähde?
Vai sepitteletkö vain?
Aika kulunutta mantraa jolle ei löydy tutkimusnäyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ongelmallisinta ap:n tapauksessa on se, ettei hän koskaan rakastunut suin päin aviomieheensä. Aviomies ei saanut ap:ta ikinä hullaantumaan ja menemään sekaisin rakkauden tunteesta. Siinä on tää ongelman ydin. Ap aloitti ja jäi miehensä kanssa kädenlämpöiseen suhteeseen ilman sen suurempaa tunnetta ja räjähtää, pakahduttavaa rakkauden tunnetta tai pakkomiellettä. Se virhe tehtiin jo silloin suhteen alussa, tai siis siinä kohtaa, kun ap sitten vain jatkoi suhdetta, meni jopa naimisiin ja pyöräytti pari lastakin tuohon.
Niin tässä sitten on lopputulos.
Ap rakastuu tulisesti johonkin saavuttamattomaan ja alkaa haikailla tämmöisen perään sitten.
Jos ap olisi ollut alussa omaan mieheensä tulisen rakastunut ja suhde vain vuosikymmenien saatossa laimennut normaaliksi kiintymykseksi ja kaverilliseksi, niin silloin kannattaisi jäädä suhteeseen.
Mutta tässä tapauksessa, kun ikinä ei ole ollut tulenpalavast
Ei sillä minusta ole niin väliä, vaikka olisikin joskus ollut rakastunut mieheensä, kun ei ole enää. Eihän eksänkään kanssa palata yhteen vain siksi, että suhde hänen kanssaan on joskus menneisyydessä tuntunut hyvältä idealta.
Siinähän on voinut käydä niinkin, että ap:n mies on tulisesti rakastunut silloin aikoinaan ap:n ja teeskennellyt olevansa ihan erilainen kuin oikeasti on.
Lasten tultua mies on vähitellen paljastanut oikean minänsä ja liitto on kuivunut rusinaksi, jossa kukaan ei nauti ja ole onnellinen.
Kuka teki petoksen ja kelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus ja rakastumisen tunne on kaksi eri asiaa. Epävakaat ja keskenkasvuiset eivät kykene erottamaan näitä toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on voinut käydä niinkin, että ap:n mies on tulisesti rakastunut silloin aikoinaan ap:n ja teeskennellyt olevansa ihan erilainen kuin oikeasti on.
Lasten tultua mies on vähitellen paljastanut oikean minänsä ja liitto on kuivunut rusinaksi, jossa kukaan ei nauti ja ole onnellinen.
Kuka teki petoksen ja kelle?
Mikä pakkomielteinen tarve sulla on sepitellä asioita? Missään ei ole noin sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et voisi tutustua tuohon työkaveriin paremmin ihan kaveripohjalta? Siinä saattaisi käydä niin, että kiinnostus lopahtaa kun tutustutte paremmin, ja sitten olet tyytyväinen ettet heti rynnännyt pettämään tai jättämään miestäsi. Tai jos kiinnostus ei lopahda, niin ehtii sitä sitten vielä vaihtamaan miestä.
Siihen en oikein usko, että voimakkaat tunteet vain sammuisivat ajan myötä ilman syytä. Eivät ne sammu, ellei ap ihastu johonkin uuteen ihmiseen tai jos hän ei löydä ihastuksen kohteestaan niin ikäviä piirteitä, että ei pysty tuntemaan enää samoin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset huomaa jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja ovat vaan ns toverillisessa suhteessa.
Monesti tällaisissa perheissä lapset toivovat, että vanhemmat eroaisivat.
Höpsis. Jos vanhemmilla on mukavaa yhdessä ja läheisyyttäkin, niin ei lapset mitään eroa toivo.
Aloittajan suhde ei ole täynnä riitoja, puhumattomuutta ja kylmää ilmapiiriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani mies teki näin. Rakastui hullun lailla työkaveriinsa ja pitkän pohdinnan jälkeen päätti jättää vaimonsa. Omien sanojensa mukaan ei ollut koskaan ihan oikeasti rakastanut vaimoaan, vaan vaimo oli ollut vähän niin kuin kompromissi - vaimo oli ollut se innokkaampi osapuoli alusta asti, mies sitten oli jotenkin "tyytynyt" tähän vaimoon ja kun lapsi ilmoitti tulostaan niin oli vähän kuin pakko mennä naimisiinkin.
Kun ihastuminen ja rakastuminen työkaveriin tuli, oli se ikään kuin kimmoke tehdä se mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Mutta lopulta se työkaveri ei kuitenkaan ollut syy eroon, vaan se että rakkautta ei alunperinkään ollut. Vaimoa kohtaan tämä oli tietenkin ikävästi tehty, mutta pitäiskö miehen maksaa "virheestään" koko loppuelämänsä, joka saattaa olla pitkäkin aika?
Välit lapsiin muuttuivat tietenkin hiukan, etenkin koska vaimo mustamaalasi miestä lapsille minkä kerkesi. Mutta lopulta tietenk
Voi noin käydä, vaikka olisikin rakastanut vaimoa. Jos vain löytää jonkun rakkaamman.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi tutustua tuohon työkaveriin paremmin ihan kaveripohjalta? Siinä saattaisi käydä niin, että kiinnostus lopahtaa kun tutustutte paremmin, ja sitten olet tyytyväinen ettet heti rynnännyt pettämään tai jättämään miestäsi. Tai jos kiinnostus ei lopahda, niin ehtii sitä sitten vielä vaihtamaan miestä.
Jos aletaan noin tietoisesti selvittelemään toisen sopivuutta, niin ennen sitä pitää joko erota tai ainakin kertoa omalle kumppanille mitä on meneillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi tutustua tuohon työkaveriin paremmin ihan kaveripohjalta? Siinä saattaisi käydä niin, että kiinnostus lopahtaa kun tutustutte paremmin, ja sitten olet tyytyväinen ettet heti rynnännyt pettämään tai jättämään miestäsi. Tai jos kiinnostus ei lopahda, niin ehtii sitä sitten vielä vaihtamaan miestä.
Jos aletaan noin tietoisesti selvittelemään toisen sopivuutta, niin ennen sitä pitää joko erota tai ainakin kertoa omalle kumppanille mitä on meneillään.
No juuri näin. Kyllä tuo on jo pettämistä.
🇺🇦🇮🇱
Eroa jos haluat eroon liitosta mutta älä ikinä toisen takia. Kaikki ihastukset laimenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset huomaa jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja ovat vaan ns toverillisessa suhteessa.
Monesti tällaisissa perheissä lapset toivovat, että vanhemmat eroaisivat.
Lähde?
Vai sepitteletkö vain?
Aika kulunutta mantraa jolle ei löydy tutkimusnäyttöä.
https://mielenihmeet.fi/lasten-vuoksi-yhdessa-pysyminen-on-virhe/?fbcli…
https://www.havaintojaparisuhteesta.fi/lasten-ongelma-ei-ole-vanhempien…
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/terapeutti-paljastaa-suomalaisten-y…
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/ero_tekee_h…
Laitoit sitten lähteiksi linkkejä kaikkeen muuhen kuin asiasta tehtyjä tutkimuksiin jotka täyttävät puolueettomuuden ja luotettavuuden kriteerit.
Uskot siis valheelliseen roskaan.
"Ei sillä minusta ole niin väliä, vaikka olisikin joskus ollut rakastunut mieheensä, kun ei ole enää. Eihän eksänkään kanssa palata yhteen vain siksi, että suhde hänen kanssaan on joskus menneisyydessä tuntunut hyvältä idealta."
Kyllä moni palaa exän kanssa yhteen ihan onnistuneesti, kun ei se rakkaus mihinkään kadonnut. Minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Laitoit sitten lähteiksi linkkejä kaikkeen muuhen kuin asiasta tehtyjä tutkimuksiin jotka täyttävät puolueettomuuden ja luotettavuuden kriteerit.
Uskot siis valheelliseen roskaan.
https://jyx.jyu.fi/bitstreams/8165fc6d-46a5-4e8b-8ef1-052e624b8d1f/down…
Minkä mallin antaa lapsille se että no äiti otti eron ja lähti työkaverin matkaan vaikka oli hyvä ja pitkä suhde isän kanssa? Ennen työkaveria ei käynyt ero mielessäkään, mutta sitten työkaverin tultua näköpiiriin tuli yhtäkkiä 20 vuoden suhteen jälkeen mieleen etten ole koskaan miestäni rakastanutkaan? 🤣