Lue keskustelun säännöt.
Pohdintaa väitteestä "jos rakastat, et petä"
24.06.2025 |
Törmäsin taas somessa tällaiseen väitteeseen, johon moni uskoo 100% mustavalkoisesti. Itse olen taipuvainen ajattelemaan toisin. Olen pettänyt kumppaniani, jota uskon kuitenkin vilpittömästi rakastavani.
Toivon, että eri mieltä olevat kykenisivät lukemaan koko tekstini ja miettimään hetken näkökulmiani, ennenkuin tulevat huutamaan kuinka hirveä olen.
Ensinnäkin; pettäminen ei sinänsä ole välttämättä mielestäni mitään kumppanilta pois. Toki jos pettäminen aiheuttaa ärtymystä, mielipahaa, etääntymistä, terveysriskejä, niin silloin kyllä, mutta mitä haittaa siitä oikeasti on toiselle? Mielestäni se on täysin pettäjän oma asia. Sama kuin kävisi jossain muussa omassa harrastuksessaan. Parhaimmassa tapauksessa puuhassa piristyy, niinkuin muissakin mukavissa harrastuksissa, ja sitä kautta piristynyt ja elämäänsä tyytyväinen ihminen on parempi puoliso myös omalle kumppanilleen.
Toisekseen; uskon että pettämisen tuomitsevat henkilöt ovat niitä, joihin ensihuuma, ihastuminen ja jännitys eivät vaikuta positiivisesti. Helppokos silloin on tuomita muut ja olla itse uskollinen.
Toisille, kuten itselleni, jännitys, ihastuminen ja ensihuuma aiheuttavat aivan valtavan positiivisen ryöpsähdyksen useiksi kuukausiksi. Muutun energiseksi, piristyn, elämä tuntuu mahtavalta. Vaikea keksiä mitään muuta asiaa, josta saisi näin mahtavan fiiliksen. Ehkä laskuvarjohyppy pääsee lähelle, mutta senkin tuoma hyvänolonryöppy kestää vain pari päivää..!
On helppo tuomita ihmisiä asioista jotka itselle ovat helppoja välttää. Minäkään en esimerkiksi ylensyö enkä tuhlaa rahojani, koska en saa kummastakaan toiminnasta kummoistakaan mielihyvää. Minun olisi siis hyvin helppo moittia niitä, jotka sortuvat jompaankumpaan.
Väitteeni saa haastaa, ja toivoisinkin sitä, mutta toivon myös perusteluita enkä pelkkää parjaamista ilman että minun esittämiäni perusteluita on yhtään pohdittu. Kiitos niille jotka tähän kykenevät.
Kommentit (240)
AP. Mun nainen Petti. 4v yritettiin korjata ei onnistunut. 8v tapahtumasta mä kannan edelleen niitä arpia mukana enkä varmaan koskaan pysty olemaan normaali parisuhteessa.
Oliko tämä mun vaimon huomion saamisen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan vähän siitäkin, miten rakastaminen määritellään.
Tämä lienee totta.
Olen itse kyseenalaistanut rakkauteni, juuri sen väitteen vuoksi, ettei muka voi pettää, jos rakastaa.
Mutta kuka voi väittää, etten rakasta kumppaniani? Kuka voi määritellä asian, ja varsinkin toisen puolesta? Olen ollut kumppanini kanssa jo hyvin pitkään. Viihdyn hänen kanssaan ja hän minun. Meillä on hauskaa yhdessä. Halailemme, koskettelemme jne joka päivä. Haluan hänelle hyvää, olla tukena tarvittaessa, auttaa häntä, kehua, olla apuna. Olemme ystävällisiä, kohteliaita ja kunnioittavia toisiamme kohtaan. Ymmärrän ettei hän ole täydellinen, kuten en minäkään, ja annan anteeksi hänelle epätäydellisyytensä kuten hänkin minulle. Olemme selvinneet monenlaisista karikoista vuosikymmenten aikana.
Näin ollen, enkö rakasta, eikö rakkauteni olekaan aitoa, koska pystyn pettämään häntä silloin tällöin muiden kanssa? Sekö sen kertoo, enemmän kuin nuo muut edellä kirjoittamani asiat?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet väärässä sen suhteen että esim. minä tunnen voimakasta tunnetta ihastuessani ja saan siitä energiaa, mutta en petä, ei sovi moraliini.
Vältän tietoisesti ihastumista ollessani suhteessa
Mikä siinä pettämisessä ihan pohjimmiltaan on mielestäsi se väärä asia? Mitä huonoa siitä koituu? Jos ajatellaan ettei oma suhde siitä vaarannu (ei siis eroaikeita) niin miten se eroaa muista harrastuksista ja ajanvietosta/hauskanpidosta toisten ihmisten kanssa suhteen ulkopuolella?
Ap
Ajatteletko sitä toista ollenkaan, vai vaan omaa hauskaasi, sitä ettei sinuun kohdistu eroaikeita? Entä sitten, jos kertoisit avoimesti tekosistasi? Silloin siitä todennäköisesti aiheutuisi toiselle voimakasta mielipahaa, suhteeseen riitoja, voisipa toinen jopa jättää. Ellei näin kävisi, niin sittenhän kyseessä olisi jonkinlainen avoin suhde, eikä siis kyse oikeastaan olisi edes pettämisestä - voitaisiin vaan sopia avoimesti, että kun sulla kerran näyttää olevan hinkua välillä vieraisiinkin sänkyihin, niin mene vaan kunhan huolehdit ehkäisyt.
Mutta on ehdottomasti väärin VALEHDELLA ja esittää olevansa uskollinen monogaamisessa suhteessa, ja selän takana olla jotain muuta. Toisella täytyy olla oikeus päättää suhteen jatkosta sen perusteella, mitkä on faktat. Voi olla, että hänen moraalinsa mukaan suhde on kerrasta poikki, jos pettää. Hänen täytyy antaa jatkaa matkaa etsimään uskollisempaa miestä, jos itse ei siihen pysty, eikä teeskennellä muka uskollista salaa pettäen, näin tuhlaten ehkä vuosia toisen elämästä. Nämä useimmiten tuppaa vielä jäämään kiinni, ja suru on entistä kauheampi, jos on vuosia jo oltu yhdessä.
Jotkut miehet jopa haluavat, että nainen on koskematon suhdetta aloitettaessa, tai pukeutuu siveän peittävästi kesäkuumallakin. Miehiä tuntuisi siis enemmän haittaavan tieto siitä, etteivät he yksinään riitä naiselle ihan naisen syntymästä asti.
Oletko ajatellut, miksi oma vaimosi ei riitä sinulle? Miten kohtelet näitä muita naisia? Sallithan vaimollesi samat ihanat tunteet kuin itsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan vähän siitäkin, miten rakastaminen määritellään.
Tämä lienee totta.
Olen itse kyseenalaistanut rakkauteni, juuri sen väitteen vuoksi, ettei muka voi pettää, jos rakastaa.
Mutta kuka voi väittää, etten rakasta kumppaniani? Kuka voi määritellä asian, ja varsinkin toisen puolesta? Olen ollut kumppanini kanssa jo hyvin pitkään. Viihdyn hänen kanssaan ja hän minun. Meillä on hauskaa yhdessä. Halailemme, koskettelemme jne joka päivä. Haluan hänelle hyvää, olla tukena tarvittaessa, auttaa häntä, kehua, olla apuna. Olemme ystävällisiä, kohteliaita ja kunnioittavia toisiamme kohtaan. Ymmärrän ettei hän ole täydellinen, kuten en minäkään, ja annan anteeksi hänelle epätäydellisyytensä kuten hänkin minulle. Olemme selvinneet monenlaisista karikoista vuosikymmenten aikana.
Näin ollen, enkö rakasta, eikö rakkauteni olekaa
Itse uskon, että kyllä voi pystyä pettämään vaikka rakastaa, ei kaikki ole niin yksiavioisia... Mutta siltikin se on aivan väärin sitä rakastettua kohtaan elää valheessa, jossa teeskentelee olevansa uskollinen, ja toinen sinisilmäisenä on kuin kaikki olisi hyvin, vaikkei mikään ole hyvin koska hän on suhteessa jossa tehdään häntä syvästi loukkaavia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet väärässä sen suhteen että esim. minä tunnen voimakasta tunnetta ihastuessani ja saan siitä energiaa, mutta en petä, ei sovi moraliini.
Vältän tietoisesti ihastumista ollessani suhteessa
Mikä siinä pettämisessä ihan pohjimmiltaan on mielestäsi se väärä asia? Mitä huonoa siitä koituu? Jos ajatellaan ettei oma suhde siitä vaarannu (ei siis eroaikeita) niin miten se eroaa muista harrastuksista ja ajanvietosta/hauskanpidosta toisten ihmisten kanssa suhteen ulkopuolella?
Ap
Eri- Saahan puolisosi myös "harrastaa" näitä ihastumisen iloja ja adrenaliiniryöppyjä? Hänenkö elämä pitäisi olla yhtä arkea? Kerrotko puolisollesi mistä saat virtaa elämääsi? Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. 👍
Olen miettinyt asiaa, ja saisi hän harrastaa, en tuomitsisi. En kyllä haluaisi kuulla niistä. Siksi en itsekään kerro.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle luottamus-käsite on ilmeisen vieras, joten kanssasi on tästä turha keskustella.
Luottamusta on monenlaista. Vaikka olen pettänyt/petän jatkossakin, olen hyvin luotettava ja vastuullinen ihminen. Pidän salaisuudet, maksan tunnollisesti laskut ja teen työni, läheiseni voivat luottaa apuuni ja että teen sen, mikä sovitaan tehtäväksi, ajoissa ja hyvin.
Ap
Et voi näppärästi osittaa. kompensoida ja ehdollistaa "luottamusta", joka ei täten kohdallasi vain toteudu ainakaan täytenä.
Kysymys kuuluu: hyväksyisitkö "rakkaalta" kumppaniltasi saman toiminnan samoilla perusteilla vai haluaisitko edes tietää?
Sitä paitsi jos hyväksyisit ei olisi kyse pettämisestä vain avoimesta suhteesta tai polyamoriasta, mutta rehellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus narsismia puhtaimmillaan: "Miten mun teot, jos mulla on kivaa, voisi muka loukata toista".
Minä määrittelen rakkauden niin, että rakastamalle ihmiselle ei tahdo tietoisesti aiheuttaa mitään pahaa, vaan pyrkii kaikessa toiminnassa hyvään.
En pysty mitenkään selittämään sitä, että luottamuksen rikkominen olisi hyvä asia. Luottamus on kuitenkin tärkein arvo elämässä. Ilman luottamusta parisuhteessa ei ole mitään. Ei edes rakkautta, koska rakkaus edellyttää luottamusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan vähän siitäkin, miten rakastaminen määritellään.
Tämä lienee totta.
Olen itse kyseenalaistanut rakkauteni, juuri sen väitteen vuoksi, ettei muka voi pettää, jos rakastaa.
Mutta kuka voi väittää, etten rakasta kumppaniani? Kuka voi määritellä asian, ja varsinkin toisen puolesta? Olen ollut kumppanini kanssa jo hyvin pitkään. Viihdyn hänen kanssaan ja hän minun. Meillä on hauskaa yhdessä. Halailemme, koskettelemme jne joka päivä. Haluan hänelle hyvää, olla tukena tarvittaessa, auttaa häntä, kehua, olla apuna. Olemme ystävällisiä, kohteliaita ja kunnioittavia toisiamme kohtaan. Ymmärrän ettei hän ole täydellinen, kuten en minäkään, ja annan anteeksi hänelle epätäydellisyytensä kuten hänkin minulle. Olemme selvinneet monenlaisista karikoista vuosikymmenten aikana.
Näin ollen, enkö rakasta, eikö rakkauteni olekaa
Tulkitsemme usein tunteettomaksi tyypin, joka ei osaa näytellä niitä oikein.
Biologisesti ihminen lienee edelleen 2020-luvullakin moniavioinen, ja ainakin osittain tämä vaikuttaa haluihin ja tekoihin. Normit, yhteiskunta, moraali, historia, tunteet, järki, toiveet, halut, tabut, lähipiiri, kaikki nämä ja moni muu määrittelee sitä, miten ihminen "saa" käyttäytyä ja mikä on "kiellettyä/pahaa". Ihminen ei kuitenkaan ole vain järjellinen koneisto-olento, vaan omaa myös kollektiivisen muistin, tunteet ja halut sekä "omillaan" toimivan ja itsepäisen aivokemian, jota ei (aina) järki voikaan hallita. Joskus kaikkien näiden ristiriita on valtava, ja vaikeaa asioista voi tehdä myös kyvyttömyys/haluttomuus olla avoin näistä asioista itselleen sekä kumppaninsa kanssa.
"Mutta on ehdottomasti väärin VALEHDELLA ja esittää olevansa uskollinen monogaamisessa suhteessa, ja selän takana olla jotain muuta."
Se voi olla sinun mielestäsi väärin, mutta ei todellakaan mitenkään "ehdottomasti" väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettäminen on ok jos sille on lupa toiselta. Jollei ole niin se loukkaa ja rikkoo suhdetta AINA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan vähän siitäkin, miten rakastaminen määritellään.
Tämä lienee totta.
Olen itse kyseenalaistanut rakkauteni, juuri sen väitteen vuoksi, ettei muka voi pettää, jos rakastaa.
Mutta kuka voi väittää, etten rakasta kumppaniani? Kuka voi määritellä asian, ja varsinkin toisen puolesta? Olen ollut kumppanini kanssa jo hyvin pitkään. Viihdyn hänen kanssaan ja hän minun. Meillä on hauskaa yhdessä. Halailemme, koskettelemme jne joka päivä. Haluan hänelle hyvää, olla tukena tarvittaessa, auttaa häntä, kehua, olla apuna. Olemme ystävällisiä, kohteliaita ja kunnioittavia toisiamme kohtaan. Ymmärrän ettei hän ole täydellinen, kuten en minäkään, ja annan anteeksi hänelle epätäydellisyytensä kuten hänkin minulle. Olemme selvinneet monenlaisista karikoista vuosikymmenten aikana.
Tämä.
Miksi haluta loukata tahallisesti ketään, jota rakastaa?
Pettäminen on tietoinen teko, valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on ok jos sille on lupa toiselta. Jollei ole niin se loukkaa ja rikkoo suhdetta AINA.
Et kylläkään voi puhua kuin omasta puolestasi ja omasta suhteestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet väärässä sen suhteen että esim. minä tunnen voimakasta tunnetta ihastuessani ja saan siitä energiaa, mutta en petä, ei sovi moraliini.
Vältän tietoisesti ihastumista ollessani suhteessa
Mikä siinä pettämisessä ihan pohjimmiltaan on mielestäsi se väärä asia? Mitä huonoa siitä koituu? Jos ajatellaan ettei oma suhde siitä vaarannu (ei siis eroaikeita) niin miten se eroaa muista harrastuksista ja ajanvietosta/hauskanpidosta toisten ihmisten kanssa suhteen ulkopuolella?
Ap
Olen eri. Mutta vastaan. Sinä tuhoat puolisosi itsetuntoa. Se on se huono asia. Et voi rakadtaa häntä eniten maailmassa, eikä hän ole yksin sinulle riittävä. Ymmärrätkö miltä se tuntuu? Jatkuvasti miettiä miksi en kelpaa ja riitä minuna sille toiselle. Sitä tuntee olevansa vajavainen ja riittämätön, se käy psyykeen päälle. Koska puolisolle pitäisi olla se tärkein ihminen ja tuntea olevansa hyväksy juuri sellaisena kuin on. Sinun puolisonasi ei näin voi tuntea. Sinä olet koukussa adrealiiniin. Älä alkaa suhteisiin ja murra toista ihmistä, jos hän ei jaa samanlaista ajatusmaailmaa kuin sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet väärässä sen suhteen että esim. minä tunnen voimakasta tunnetta ihastuessani ja saan siitä energiaa, mutta en petä, ei sovi moraliini.
Vältän tietoisesti ihastumista ollessani suhteessa
Mikä siinä pettämisessä ihan pohjimmiltaan on mielestäsi se väärä asia? Mitä huonoa siitä koituu? Jos ajatellaan ettei oma suhde siitä vaarannu (ei siis eroaikeita) niin miten se eroaa muista harrastuksista ja ajanvietosta/hauskanpidosta toisten ihmisten kanssa suhteen ulkopuolella?
Ap
Luuletko sä todella ettei se puoliso huomaa mitään. Ei näe sun hymyilyjä puhelimelle. Ei huomaa kun sä säikähdät puhelimen piippaukselle. Ei huomaa että sä raahaat puhelinta mukaan joka paikkaan.
Ei huomaa sitä että meikkaat enemmän töihin salille tai missä petät. Ei huomaa sun muuttunutta seksityyliä. Joko olet super aktiivinen tai pihtaat.
Se sun kumppani tietää siitä pettämisestä ja stressaa siitä ihan s........i vaikka sä luulet ettei se tiedä..
Sun puoliso vakuuttelee itselleen ettei toi ole mitään. Itkee yksin kotona kun sä pidät hauskaa. Miettii miten voisi parantaa suhdetta että riittää sulle.
Sit sä lopetat suhteen tai lähdet toisen matkaan. Se sun puoliso ei välttämättä ikinä sano sanaakaan. Mut se ei myöskään ikinä luota enää suhun. Mikä aiheuttaa sen ettei se puoliso uskalla enää rakastaa sua.
Pettäminen jättää aina jäljen sinne suhteeseen. Vaikka sä kuinka salassa puuhailisit.
Jos avoin suhde, homma on ok. Tosin vieraissa käyminen ei silloin ole pettämistä, eikä todennäköisesti antaisi ap:lle nykyisenlaisia kiksejä. Olennaistahan tässä ei ole vauvapalstalaisten mielipide, vaan sen oman puolison mielipide. Oletko ap häneltä kysynyt uskooko hän rakkauteesi, vaikka käytiin tavan takaa kiksauttelemassa muita? Sallitko hänelle saman? Miltä tuntuisi, jos hän sanoisi koko teidän suhteen ajan etsineen alkuihastuksen huumaa muiden kanssa?
Pettäminen on sananmukaisesti luottamuksen ja yhteisen sopimuksen pettämistä, ei mikään oma viaton harrastus.
Kuulostaa tunnekylmältä toiminnalta. Olet energinen ja innostunut pettäessäsi toisen luottamuksen ja asettaessasi hänet terveydellisen vaaraan ottamalla tietoisen riskin sukupuolitautien tuomisesta pettäjäreissuiltasi.
Et rakasta puolisoasi toimiessasi näin, tuskin rakastat itseäsikään. Paikkaat pettämällä jotain traumaa, omaa tyydyttämätöntä ja käsittelemätöntä asiaa.
15 vuotta naimisissa olleena perheenisänä jolla on hyvä, rakastava, kunnioittava ja lämmin parisuhde, saanen kertoa miten itse ajattelen asiasta. Taustatietona, vaikka meillä kotona periaatteessa kyllä intiimielämäkin edelleen on jos ei voimissaan niin kuitenkin ihan olemassa, on selvää että vaimon alkavat vaihdevuosioireet ja varmaan arki ja kumppanin tuttuus tekevät sen, että seksi on melko rauhallinen, ennalta-arvattava ja ikään kuin "minimum effort" suoritus, vaikka molemmat siitä tietysti kyllä nauttii.
Olemme vaimon kanssa joskus pettämisestäkin puhuneet, ja molemmat olemme samaa mieltä siitä, että se ei tietenkään ole OK, mutta että _jos_ niin joskus kertaluonteisesti kävisi, ei siitä pidä lähtökohtaisesti toiselle kertoa. "Siivoa jälkesi, pidä suusi kiinni, ja kärsi itse omantunnontuskasi" on ohjenuora. Suoraan kysymykseen pitää vastata rehellisesti, mutta jos toinen ei kysy, ei sitä pidä kaataa itse toisen harteille. Siinähän vaan pahantekijä ikään kuin hakee anteeksiantoa, siirtää sen vastuun asian henkisestä hoitamisesta syyttömälle kumppanille. Ei se ole syyttömän osapuolen tehtävä kantaa sitä taakkaa, vaan syyllisen.
No nyt jos kuitenkin kävisi niin että saisin tietää vaimon pettäneen, mitä kävisi? Olen suht varma että, sen lisäksi että kokisin itse pettämisen todella kipeäksi asiaksi, oma suhtautuminen ja varsinkin ymmärrys seksielämämme tiettyyn (sanoisin kuitenkin normaaliin) laimeuteen muuttuisi paljon kriittisemmäksi. Mielessä pyörisi ajatus että juu, eihän tämä nyt mitään suurta ilotulitusta ole, mutta jos toinen ei edes aio yrittää, vaan hakee seuransa muualta, ei minuakaan kiinnosta pätkääkään yrittää. Jättäisin tasan tarkkaan kiinnostuksen näyttämisen nollaan, ehkä sanoisin että "jos sinua kiinnostaa, voit tehdä aloitteen ja yrittää lämmittää minua, jos onnistut niin voin kyllä osallistua toimitukseen". Hakisin varmaan itsekin innostuneempaa seuraa muualta, tai olisin ainakin avoin sille, ja muuttuisin oletettavasti kyynisemmäksi muutenkin kaikkeen suhteemme läheisyyteen. Vaikka toinen osoittaisi aitoa katumusta ja pyytäisi anteeksi, ja vaikka ajattelisin että "OK, annetaan asian olla", en usko että oma asennoitumiseni koskaan palaisi nykyiseen, lämpimään ja rakastavan läheiseen tunnelmaan. En myöskään usko että vaimo loputtomiin jaksaisi yksin yrittää lämmittää mitään intiimimpää.
Eli siis sinällään voin kyllä uskoa että toisen rakkaus olisi edelleen tallella, että kyseessä oli vaan.. noh, hetken huuma, ja ymmärrän ettei se hänessä muuttaisi mitään, mutta samalla tiedän että minun on parempi olla tietämättä siitä mitään.
Surkeimmat valheet kertoo itselleen. Jo alakoulussa pitäisi opettaa, että tunteet eivät ole totta. Ne ovat kropan hälytysjärjestelmä.