Lue keskustelun säännöt.
Erosin tänään - epätodellinen olo
23.06.2025 |
Seurustelimme kaksi vuotta, olimme etäsuhteessa mutta näimme kuukausittain ja pidimme päivittäin yhteyttä.
Ajan kuluessa aloin pelkäämään, että sama asia joka kariutti hänen ensimmäisen vakavan suhteensa - puhumattomuus tunteista - koituisi meidänkin kohtaloksi. Ja niin siinä kävi.
Mies täysin välttelevä kiintymystyyliltään. Hän ei osannut reagoidaan oikein mihinkään sanallisiin tunneilmaisuihini. Esim. eräänä aamuna vihdoin yhdessä herättyämme sanoin, että rakastan häntä. Hän vastas "voimmeko puhua tästä kunnolla herättyämme", mutta asiaa ei enää nostettu sinä päivänä esille. Myöhemmin juttelin tästä, hän sanoi että ehkä tunteemme eivät ole erilaiset, mutta näytämme ne vaan eri tavoin..
Kuitenkin, hän ei osannut soitella tai puhua puhelimessa. Nyt viimeisin kuukausi meni niin, että hän ei ole vastannut yhteenkään puheluuni, koska hänellä aina jotain kiirettä, tai soittanut minulle takaisin. Kuukauteen!
Juhannuksen alla sovimme, että nyt viikonloppuna saisimme puhelun onnistumaan. Eilen aamulla hän kysyi, mikä olisi minulle hyvä hetki. Vastasin hänelle, että illalla käy hyvin, silloin olen kotona. Hän vastasi että sukuloi päivällä, mutta ilmoittaa kun on kotona. Puolilta öin häneltä oli tullut viesti "anteeksi, kulta, soitellaan huomenna, lupaan!".
Luin viestin ja mahaan ilmestyi kylmä kivimöhkäle. En edes ollut surullinen, vaan suutuin. Aamulla laitoin hänelle viestiä etten pysty tähän, näin ei voi toimia parisuhteessa, etten saa puolisoani kuukauteen puhelimitse kiinni? Se ei ole ok millään muotoa. Hän vastasi että olen epäreilu, en minäkään ole aina tavoitettavissa, eikä hän silloin valita. No, ei hän myöskään ehdota tai pyydä puhelinsoittoja.
Olen jotenkin aivan rikki. Viimeiseen asti toivoin että saadaan tämä jotenkin auki puhuttua.
En ole saanut hetkeen syötyä kunnolla tämän tilanteen ollessa kummallisen sekava. Ruoka ei maistu, olen purrut kynteni aivan nysiksi, yöllä narskutan hampaita niin että aamulla korvat soivat.
Kesäksi olimme suunnitelleet vaikka mitä reissuja. Mikään ei toteudu. Olen nyt täysin yksin, ja soimaan itseäni että miksi menin rakastumaan ihmiseen, josta mun olisi pitänyt heti alussa ymmärtää, ei olisi parisuhteeseen?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa surulliselta että olet kuukauden pyytänyt ja odottanut puhelua, eikä mies pysty pitämään lupaustaan edes noin pienessä asiassa.
Henkistä manipulointia ja pahoinpitelyä. Mies oli sairas ja omituinen. Hyvä kun pääsit hänestä eroon.
Etkä ollut välttis edes rakastunut häneen, vaan kuvittelit olevasi, koska halusit niin.
Moni luulee traumareaktioitaan rakkaudeksi. Jos vanhemmat on ollut etäisiä ja hylkääviä, sekä arvaamattomia, voi turvattomat kiintymyssuhteet tuntua tuttuuden vuoksi rakkaudelle.
Sehän siinä niin hirveän surullista onkin, että turvallisesti kiintynyt kumppaniehdokas voi siksi tuntua ihan tylsältä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon surun ja rikkinäisen olon. Tsemppiä, siihen menee aikaa että siitä pääsee yli. Minulla ei päättynyt edes mikään seurustelusuhde, vaan parin vuoden panokaveri"suhde" ja olo on ihan rikkinäinen. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä, kokattiin, katsottiin leffoja, käytiin oikeasti hyviä keskusteluja ja juttu toi paljon piristystä omaan elämään. En koskaan edes halunnut oikeaa parisuhdetta hänen kanssaan (ei, kaikki eivät halua parisuhdetta), koska emme olisi koskaan halunneet samoja asioita ja rehellisesti sanottuna, hän oli niin komea että tiesin että on vain ajan kysymys, kun hän löytäisi jonkun toisen. Ainut, mitä pyysin, oli se että kun meidän juttu päättyisi, se kerrottaisiin minulle suoraan. Ei mitään ghostausta tai valehtelua, vaan rehellisesti kerrottaisiin että meidän panemiset oli nyt tässä. Vaikka kyseesessä olikin vain panosuhde, mun mielestä olisin ansainnut edes sen. No, näköjään en ansainnut. Olin menossa miehen luoks
Tuo viestisi loppuosa, jota ei tässä lainauksessa näy, tuntui tosi ikävältä, kun itse olen mies joka tuntee syvästi ja suree kauan. Voisin vaihtaa tarinasi sukupuolet päittäin. Ei todellakaan ole mikään sukupuolikysymys miten ihmiset asiat kokee. Omasta kokemuksesta olisin voinut sanoa, että mies jää murehtimaan, kun naiset unohtaa toisen heti.
Ei osannut puhua puhelimessa? Itse vihaan puhua puhelimessa enkä soita kenellekään. Se ei silti tarkoita etten välittäisi jostain 🤷
Mä haluaisin tietää mitä tämä mies sanoi, kun ero tuli.
Siiis eikö nykypäivänä ihmiset enää osaa puhua puhelimessa? Edes jonkun ihmisen kanssa jonka pitäisi olla läheinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin tietää mitä tämä mies sanoi, kun ero tuli.
ap tässä. Ei mitään. Hän ghostasi minut täysin. Ei vastannut viimeisimpiin viesteihini mitään, en ole kuullut miehestä nyt reiluun viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei osannut puhua puhelimessa? Itse vihaan puhua puhelimessa enkä soita kenellekään. Se ei silti tarkoita etten välittäisi jostain 🤷
Ymmärrän, en minäkään tykkää soitella. Mutta jos olet etäsuhteessa, ja kumppanisi toivoo puhelua edes kerran viikossa - jotta tuntisi olonsa turvalliseksi ja läheiseksi suhteessani, kyllähän aikuinen tähän kykenee - jos on tahtotila ja haluaa että kumppani on onnellinen?
Etäsuhde on eri juttu kuin suhde missä voit treffata kumppaniasi vaikka joka päivä. Silloin ei noista puheluista olekaan niin "riippuvainen". Whatsapit ja muut lyhentää välimatkaa kun voi soitella videopuhelua jne.
Mutta joo, tätä miestä ei kuukauteen saanut kiinni, ei soittanut takaisinpäin vaikka näki minulta missattuja puheluita. Ja nyt tosiaan siis ghostannut täysin, ei vastannut vikoihin viesteihinkään enää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän siinä niin hirveän surullista onkin, että turvallisesti kiintynyt kumppaniehdokas voi siksi tuntua ihan tylsältä...
Ap vastaa: Edellinen suhteeni oli turvallisen kiintymysmallin omaavan miehen kanssa, se oli turvallinen ja tasapainoinen suhde, eikä mullakaan nostanut minkäänlainen ahdistuneisuus päätään suhteen aikana. Suhde ei ollut tylsä, eikä mies myöskään. Päinvastoin. Luotin häneen, keskustelimme paljon, ja kaikki oli hyvin. Suhde päättyi yhteisestä päätöksestä , ja teki helvetin kipeää - mutta ilmaan ei jäänyt hyhmäsyyttä eikä puhumattomia asioita. En siis myöskään koe, että ehdoin tahdoin elämääni etsisin "ahdistuneita / vetäytyviä"-persoonia..
Jotkut ihmiset jättävät taakseen raumioita oman rikkinäisyytensä vuoksi. Kukaan ei ansaitse sellaista.
Nuo ihmiset eivät ymmärrä, että tulevat jatkossakin satuttamaan muita, jos eivät saa itseään ryhdistäytymään. Suhteet vaativat töitä, kompromisseja, eikä se uusi heila jaksa vaatimuksitta tyytyä ihailemaan vuodesta toiseen vaan jotain on heillekin annettava.
Olen pahoillani puolestasi, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten mies reagoi kun sanot et eroat hänestä? Onko siitä kulunut enää mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tunneköyhää kumppania ei kannata ottaa ja monesti mm. hyvin korkeakoulutetuilta puuttuu mm. tunneälykkyys ja empatia
ja kannattaa muistaa että toisaalta ilman kumppania on jopa onnellisempi muuten teet koko elämän kompromisseja kaikista asioista, ilman kumppania et joudu siihen vankeuteen kun opettelet olemaan onnellinen itsesi kanssa, pystyt siihen kyllä
Just just. Korkeakoulutetuilta puuttuu tunneälyä, koska siellä korkeassa koulussaan eivät opi vastuuta ja itsereflektointia. Kyllä pitää kunnom wt-röökiukko olla, joka on käynyt kovan elämämkoulun niin löytyy tunneälyä.
Parhaimmillaan se on noin, ei ole tarvetta etsiä hyväksyntää samalla lailla kuin koulutetuilla joilla saattaa olla isompia paineita mukautua ja sopeutua viiteryhmänsä arvoihin, ajatteluun.
Ei tarvitse vetää kaikkea aina kähdeksi äärilaidaksi. Nykyään moni vaihtaa uraakin ja lähtee (onneksi) pois sellaisesta minkä toteaa itselleen huonoksi, vääräksi. Eletty kokemus on silti arvokas. Miksi vähätellä oppia joka tulee riskienotosta ja epäonnistumisesta? Noissahan se luonne kehittyy jos on kehittyäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten mies reagoi kun sanot et eroat hänestä? Onko siitä kulunut enää mitään?
Vastasinkin tuossa aikaisemmin jo tähän, mies on ghostannut mut täysin, viimeisimpiin viesteihin ei koskaan vastannut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset jättävät taakseen raumioita oman rikkinäisyytensä vuoksi. Kukaan ei ansaitse sellaista.
Nuo ihmiset eivät ymmärrä, että tulevat jatkossakin satuttamaan muita, jos eivät saa itseään ryhdistäytymään. Suhteet vaativat töitä, kompromisseja, eikä se uusi heila jaksa vaatimuksitta tyytyä ihailemaan vuodesta toiseen vaan jotain on heillekin annettava.
Olen pahoillani puolestasi, ap!
Kiitos. On tää rankkaa, vaikka aikuinen olenkin jo ja vaikeampiakin eroja läpikäyty. Kaikki toiveikkuus tulevaisuuden suhteen multa aivan tiessään, ja pelkään kovasti, että jos jäänkin yksin. En enää tapaa ketään - tai jos tapaan, niin se tuleekin olemaan loppuelämän tätä - epämääräistä, hyhmäistä ja lopulta päättyy siihen, että minut taas ghostataan.
Miten tämmösestä noustaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo no sä jätit sen ja hän päätti vastata hiljaisuudella.
Se siitä sitten.
Voi, ymmärrän tuskasi. Mun 1,5 v. Etäsuhde päättyi puolisen vuotta sitten ja olen edelleenkin surullinen. Suhteeni ei edes päättynyt mitenkään kaltoinkohteluun, vaan olosuhteiden yhteensopimattomuuteen. Samoin minä siten toteutumattomia kesäsuunnitelmia. Kyllä sinä AP selviät ja pääset yli. Sinulla on lupa surra. Vain suremalla suru aikanaan häviää, ja vaikka kuinka ajattelisi että toinen oli surkea seurustelukumppani, silti saa surra.
Siten = suren. Ennakoiva tekstinsyöttö..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset jättävät taakseen raumioita oman rikkinäisyytensä vuoksi. Kukaan ei ansaitse sellaista.
Nuo ihmiset eivät ymmärrä, että tulevat jatkossakin satuttamaan muita, jos eivät saa itseään ryhdistäytymään. Suhteet vaativat töitä, kompromisseja, eikä se uusi heila jaksa vaatimuksitta tyytyä ihailemaan vuodesta toiseen vaan jotain on heillekin annettava.
Olen pahoillani puolestasi, ap!
Kiitos. On tää rankkaa, vaikka aikuinen olenkin jo ja vaikeampiakin eroja läpikäyty. Kaikki toiveikkuus tulevaisuuden suhteen multa aivan tiessään, ja pelkään kovasti, että jos jäänkin yksin. En enää tapaa ketään - tai jos tapaan, niin se tuleekin olemaan loppuelämän tätä - epämääräistä, hyhmäistä ja lopulta päättyy siihen, että minut taas ghostataan.
Miten tämmösestä noustaan?
ap
Nyt on pakko sanoa että ansaitset parempaa äläkä enää tyydy tuollaiseen suhteeseen jonka olet juuri päättänyt. Oikeastaan voisin onnitella sinua erostasi! Perspektiiviä on! Itse erosin muutama vuosi sitten 7 vuotta kestäneestä etäsuhteesta joka tuntui aivan normaalilta suhteelta silloin kun siinä oli mutta jonka epäterveys on mulle avautunut suhteen päättymisen jälkeen ja erityisesti kun tapasin nykyisen kumppanini. Itse ajattelin tuon etäsuhteen päättymisen jälkeen että jos tämä on se mitä mulle on tarjolla niin unohdetaan koko juttu. Mutta kun tapasin nykyisen mieheni, mun ei ole hetkeäkään tarvinnut kyseenalaistaa tai epäillä hänen tunteitaan tai motiivejaan.
Uskon että kunhan aikaa kuluu, sinäkin näet että tuo suhteesi oli sairas, eikä se ollut missään nimessä sellainen suhde jossa olisit voinut hyvin. Löysitpä uutta suhdetta tai et, teit oikean päätöksen!
Vierailija kirjoitti:
Joo no sä jätit sen ja hän päätti vastata hiljaisuudella.
Se siitä sitten.
Tämä nyt ei varmaan ollut asian laita, vaan ap kertoi erotuntemuksistaan.
Ajattelin vain todeta, että ap jätti miehen ja mies reagoi ghostaamalla.
Ei kaikki miehet jää ruikuttamaan ja itkemään perään, koettu on.
Nyt menee off topic, mutta älä nolaa itseäsi yleistämällä. Tosi sääli jos olet törmännyt empatiakyvyttömään korkeakoulutettuun (tai useampaankin, luoja varjelkoon) mutta kai tajuat että korkeakoulutettuja on satoja tuhansia, joten siihen sakkiin mahtuu väkeä laidasta laitaan.
Vai meinaatko, että yliopistolla on kaikille koulutusohjelmille yhteinen ja pakollinen kurssi "tukahduta tunneälysi ja empatiasi", 5 opintopistettä?