Lue keskustelun säännöt.
Erosin tänään - epätodellinen olo
23.06.2025 |
Seurustelimme kaksi vuotta, olimme etäsuhteessa mutta näimme kuukausittain ja pidimme päivittäin yhteyttä.
Ajan kuluessa aloin pelkäämään, että sama asia joka kariutti hänen ensimmäisen vakavan suhteensa - puhumattomuus tunteista - koituisi meidänkin kohtaloksi. Ja niin siinä kävi.
Mies täysin välttelevä kiintymystyyliltään. Hän ei osannut reagoidaan oikein mihinkään sanallisiin tunneilmaisuihini. Esim. eräänä aamuna vihdoin yhdessä herättyämme sanoin, että rakastan häntä. Hän vastas "voimmeko puhua tästä kunnolla herättyämme", mutta asiaa ei enää nostettu sinä päivänä esille. Myöhemmin juttelin tästä, hän sanoi että ehkä tunteemme eivät ole erilaiset, mutta näytämme ne vaan eri tavoin..
Kuitenkin, hän ei osannut soitella tai puhua puhelimessa. Nyt viimeisin kuukausi meni niin, että hän ei ole vastannut yhteenkään puheluuni, koska hänellä aina jotain kiirettä, tai soittanut minulle takaisin. Kuukauteen!
Juhannuksen alla sovimme, että nyt viikonloppuna saisimme puhelun onnistumaan. Eilen aamulla hän kysyi, mikä olisi minulle hyvä hetki. Vastasin hänelle, että illalla käy hyvin, silloin olen kotona. Hän vastasi että sukuloi päivällä, mutta ilmoittaa kun on kotona. Puolilta öin häneltä oli tullut viesti "anteeksi, kulta, soitellaan huomenna, lupaan!".
Luin viestin ja mahaan ilmestyi kylmä kivimöhkäle. En edes ollut surullinen, vaan suutuin. Aamulla laitoin hänelle viestiä etten pysty tähän, näin ei voi toimia parisuhteessa, etten saa puolisoani kuukauteen puhelimitse kiinni? Se ei ole ok millään muotoa. Hän vastasi että olen epäreilu, en minäkään ole aina tavoitettavissa, eikä hän silloin valita. No, ei hän myöskään ehdota tai pyydä puhelinsoittoja.
Olen jotenkin aivan rikki. Viimeiseen asti toivoin että saadaan tämä jotenkin auki puhuttua.
En ole saanut hetkeen syötyä kunnolla tämän tilanteen ollessa kummallisen sekava. Ruoka ei maistu, olen purrut kynteni aivan nysiksi, yöllä narskutan hampaita niin että aamulla korvat soivat.
Kesäksi olimme suunnitelleet vaikka mitä reissuja. Mikään ei toteudu. Olen nyt täysin yksin, ja soimaan itseäni että miksi menin rakastumaan ihmiseen, josta mun olisi pitänyt heti alussa ymmärtää, ei olisi parisuhteeseen?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa surulliselta että olet kuukauden pyytänyt ja odottanut puhelua, eikä mies pysty pitämään lupaustaan edes noin pienessä asiassa.
mies jatkanut elämäänsä jo kuukausi sitten, eikä muista enää koko asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa et huomaa mitään eroa kun et ennenkään nähnyt häntä.
Ei tietenkään vastaa puheluun, kun vaimo on siinä vieressä. 🤣
Pikkasen ärsyttävä mies. Kauan sä kyllä jaksoit sinnitellä tommosen könkköjoosepin kanssa.
Toi ei edes ollut mikään parisuhde tommonen.
Ei siitä voi erota, vaan vain lopettaa väljän hengailun. Ei kuulosta kiihkeältä, eikä yllätä muu kuin se että tyytyy 2 vuotta moiseen. Eikä mies sitten tyytynytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan on "epätodellinen olo" kun ei enää yllättäin ota mikään enää päähän ....
Kertomasi perusteella eka ajatukseni oli, että mies halusi todellisuudessa itse erota, mutta ei kyennyt sitä sanomaan, joten ajoi tahallaan käytöksellään tilanteen siihen pisteeseen, että sinä teit "likaisen työn".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani puolestasi. Anna itsellesi aikaa toipua. Sinä kyllä selviät!
Ensi kerralla kun etsit romanttista rakkautta, torppaa heti alkuunsa tunneköyhät ihmiset. Näin säästynet jonkin verran sydänsuruilta. Tosin olen oppinut, että sydänsuruja voi tulla vaikka ei niitä haluaisikaan ja vaikka olisi tehnyt kaikkensa niiden estämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tunneköyhää kumppania ei kannata ottaa ja monesti mm. hyvin korkeakoulutetuilta puuttuu mm. tunneälykkyys ja empatia
ja kannattaa muistaa että toisaalta ilman kumppania on jopa onnellisempi muuten teet koko elämän kompromisseja kaikista asioista, ilman kumppania et joudu siihen vankeuteen kun opettelet olemaan onnellinen itsesi kanssa, pystyt siihen kyllä
ap vastaa. Olen itsekin korkeasti koulutettu, en ehkä haluaisi yleistää tuolla lailla. Olen myös avioeronnut 10v sitten joten tunnistan syyt milloin kannattaa suhteen eteen jatkaa taistelua ja milloin luovuttaa, sekä yksin olemisen toki handlaan hyvin - olenhan nytkin ollut etäsuhteessa tämän pari vuotta.
Silti, todella, todella surullinen olo. Järki / tunteet jne.
Siis TÄNÄÄN erosit, ja ihmettelet miltä tuntuu???
Ei tippaakaan uskottavaa lätinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo könkköjooseppi käyttäytyi kuin ilmiselvä varattu miljakas ukkomies "etä"-suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi. Anna itsellesi aikaa toipua. Sinä kyllä selviät!
Ensi kerralla kun etsit romanttista rakkautta, torppaa heti alkuunsa tunneköyhät ihmiset. Näin säästynet jonkin verran sydänsuruilta. Tosin olen oppinut, että sydänsuruja voi tulla vaikka ei niitä haluaisikaan ja vaikka olisi tehnyt kaikkensa niiden estämiseksi.
ensi kerralla kymmenen vuoden kihlaus johonkin filosofiseen boheemikkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tunneköyhää kumppania ei kannata ottaa ja monesti mm. hyvin korkeakoulutetuilta puuttuu mm. tunneälykkyys ja empatia
ja kannattaa muistaa että toisaalta ilman kumppania on jopa onnellisempi muuten teet koko elämän kompromisseja kaikista asioista, ilman kumppania et joudu siihen vankeuteen kun opettelet olemaan onnellinen itsesi kanssa, pystyt siihen kyllä
Mitä juuri luin? Eiköhän ne koulussa menestyvät ja korkeakouluun opintoja jatkavat ihmiset yleensä tule perheistä, joissa lapsista huolehditaan ja välitetään. Kyllä ne tunneköyhät ihmiset löytyvät ennemminkin niistä moniongelmaisista alkkisperheistä. Ei mitenkään yleistyksenä, mutta näin isossa kuvassa.
Se nyt on aina niin, että kun ei voi älykkyydellä kilpailla, niin sitten ihminen on omasta mielestään aina hirveän kätevä ja ymmärtää toisten tunteita paljon paremmin kuin koulutetut ihmiset. Paskat. Hirveimmät työpaikat, joissa olen ollut, ovat koostuneet ammattikoulun käyneistä junteista. Ja he nimenomaan harvemmin ymmärtävät mitään toisten tunteista tai osaavat asettua muiden asemaan lainkaan.
En anna neuvoja vaan kerron omasta kokemuksesta/elämästä: Parisuhde loppui, kun kyllästyin (miehänä) siihen jatkuvaan riitelyyn ja "draamaan". Koitin sitä selittää, eten jaksais just nyt tuota, kun oli tässä vähän muutakin. Ei, ei mennyt jakeluun mikään.
Lopulta sitten, Juhannuksena, ei riidelty, ei mitään. Päätin, kyllä nyt tää suhde oli tässä. Bänet tein puhelimessa, kun hän, nainen vaan alkoi aina itkemään, ei voitu keskutella enää mistään. No, suhde jatkui seksisuhteena, niinkuin se oli alkanutkin; hauskaa oli. :)
Tuosta Juhannuksesta, kerroin sen tässä nyt jossain toisessa ketjussa - Niin se loppui vanhempienikin avioliitto, J:na. Ei, ei ollut mitään "kostoa" tms. yritin niin paljon sopia asioista, keskustella; nainen ei vaan osannut.
Mutta kun ap sanoit, et niin oli mullakin epätodellinen olo, seuraavana aamuna (bänet tein kännissä, ja vielä krapula.) Tekoitkin vanhemmille, et hän jätti minut. Ei ollut niin vaan kuin yllä kerroin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi vuotta etäsuhdetta, ei ihme että homma lopulta kariutu. Siihen ei tarvita loppujaan edes kummastakaan osapuolesta suurta vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa surulliselta että olet kuukauden pyytänyt ja odottanut puhelua, eikä mies pysty pitämään lupaustaan edes noin pienessä asiassa.
Mistä tiedät onko se pieni asia miehelle? Jotkut suorastaan kammoaa puhelimessa puhumista, ei se ole ihan pientä pyytää toista tekemään jotain mitä vihaa tai jopa pelkää.
Ihmettelen lähinnä, että miten voit puhua seurustelusta, jos ette ole puhuneet edes puhelimessa viikkokausiin. Eihän tuo ole mitään seurustelua. Turha surra suhdetta, jota ei käytännössä ole ollut kuin omassa mielikuvituksessasi. Uskon, että miehellä on jo pitkään ollut toinen nainen, eikä hän vain hänen aikanaan ole voinut puhua kanssasi. Niin kiireistä ihmistä ei ole olemassakaan, ettei ehtisi rakkaansa kanssa puhumaan vaikka päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä juuri luin? Eiköhän ne koulussa menestyvät ja korkeakouluun opintoja jatkavat ihmiset yleensä tule perheistä, joissa lapsista huolehditaan ja välitetään. Kyllä ne tunneköyhät ihmiset löytyvät ennemminkin niistä moniongelmaisista alkkisperheistä. Ei mitenkään yleistyksenä, mutta näin isossa kuvassa.
Se nyt on aina niin, että kun ei voi älykkyydellä kilpailla, niin sitten ihminen on omasta mielestään aina hirveän kätevä ja ymmärtää toisten tunteita paljon paremmin kuin koulutetut ihmiset. Paskat. Hirveimmät työpaikat, joissa olen ollut, ovat koostuneet ammattikoulun käyneistä junteista. Ja he nimenomaan harvemmin ymmärtävät mitään toisten tunteista tai osaavat asettua muiden asemaan lainkaan.
Mä suhteilin viime kesänä juuri tällaisen miehen kanssa, joka aina aloitti saman puheen, että joo hän ei ole mikään ylioppilas eikä insinööri eikä rautakanki perseessä kirjaviisas, mutta hänellä on tunneälyä ja sydämen sivistystä.
Ei kyllä todellakaan ollut, ja se lyhyeksi jäänyt suhde oli satuttavin jossa olen koskaan ollut. Mies muisti vielä suhteen lopuksi alleviivata, että minulta (siis minulta) se sydämen sivistys puuttuu kokonaan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema.
Ap:n "rakkaus" taas..hmm..no jaa. Siinähän se, tuli ja meni.
Kuulostaapa surulliselta että olet kuukauden pyytänyt ja odottanut puhelua, eikä mies pysty pitämään lupaustaan edes noin pienessä asiassa.