Miksi pornon katselu on halveksuttavaa mutta eroottisen kirjallisuuden lukeminen ei?
Otsikossa oleellinen. Enkä nyt puhu pornon eettisyydestä, koska se on asia erikseen, vaan miksi esim miehen pornon katselua pidetään yleisesti halveksuttavana, pettämisenä ja likaisena, mutta naisen eroottisen kirjallisuuden lukemista ei?
Lisäyksenä tähän, että keskustellaan nyt pornosta sillä ajatuksella, että siihen ei liity mitään halventavaa, väkivaltaista, ihmiskauppaa tms. vaan ajatuksena että kyse on "tavallisesta" seksistä.
Miksi siis sitä katsotaan monesti "pahalla", mutta että lukee eroottista kirjallisuutta, jossa kuvaillaan aktit hvyin yksityiskohtaisesti on jollain tavalla hyväksytympää?
Henkilökohtaisesti ajattelen, että jokaisella on oikeus kumpaan vaan jos se ei loukkaa tai halvenna ketään.
Tämä kysymys heräsi, kun avopuolisoni alkoi ripittämään minua pornon katselusta ja loukkantui syvästi. Itse hän kuitenkin lukee kirjoja, joissa kyllä ihan vastaavia toimintoja mutta vain sanallisessa muodossa kuvan sijaan.
Kun asiasta mainitsin, oli hän sitä mieltä että ei hän mitään pornoa katso, että ihan eri asia.
Itse en oikein ymmärrä tuota ajatusta. Miksi kuvan/videon katsominen on "pahempaa", halveksuttavampaa kuin asiasta lukeminen ja sitä kautta kuvitteleminen ja fantasointi?
Samalla kummastutaa miksi kyseinen kirjallisuus on yleisellä tasolla hyväksyttävää ja julkisesa jakelussa mutta eroottinen elokuva ei?
Avatkaapa joku viisaampi asiaa, koska minä en näe eroa siinä katsooko eroottista elokuvaa vai lukeeko yksityiskohdin kuvailtua kirjallisuutta aktista.
Kommentit (75)
Millaiset sisemmät häpyhuulet aloittajan vaimolla on? Voit namedroppailla jonkin pornotähden jolla on samanlaiset.
Tai mikä avokki nyt onkaan, kiehtoo ajatus vihaisesta viivapillusta :-D
Porno on pääasiassa juutalaisten tuotosta, jolla tehdä valkoisista miehistä heikompia samalle vääristäen tervettä, heteroseksuaalista miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Etsi sinäkin isoisoisän ullakolta vanhoja Jalluja, niin katotaan riittääkö dopamiinitasot niihin.
Sama pelko/kauhu naisella on kun miehensä ihailee kaunottaria IRL.
Pornon katseleminen tuo enemmän visuaalisia ärsykkeitä, joka toimii psykologisena vankilana. Jossain vaiheessa se perusporno ei enää riitä, vaan janotaan kovempaa ja kovempaa, joka voi johtaa outoon ja jopa sairaaseen/laittomampaan materiaaliin. Samalla erilaiset perversiot ovat normalisoituneet. Tämä ei toki tarkoita, että näin kävisi kaikille pornoa katsoville. Nykyään avioliitot ja perheet hajoavat herkemmin, miehet ja naiset eivät kohtaa. Seksuaalivallankumouden aikakautta ollaan eletty yli 60 vuotta ja tässä on tulos.
Kysymys nyt ei ollut siitä onko kenen tuotosta. Mutta otetaan nyt vaikka nuo jallut sitten mukaan kuvioihin ja muokataan kysymystä hieman.
Miksi kuvan katsominen on paheksuttavampaa kuin tekstin lukeminen?
Miksi mies on likainen paskiainen jos katsoo kuvaa jossa muna menee pilluun, mutta sama asia yksityiskohtaisesti kuvailtuna tekstimuodossa on hyväksyttävämpää?
Sanallista erotiikkaa eli pornoa harrastavat eniten naiset, silmin katseltavaa eniten miehet. Siten halveksunta kohdistuu eniten siihen, mitä vastakkainen sukupuoli enemmän harrastaa. Mutta harva, niin nainen kuin mies, halveksii.
Miehet harrastavat halveksuntaa vähän, mutta voimaantuneet naiset aktiivisella esiintymisellään täyttävät palstat ja kulttuurin. Runsaat tavisnaiset eivät ole pornonvastaisia, joten heille sopii, kuten tavismiehille, että kukin valitsee pornosta, mikä miellyttää.
Okei, tämän pointin ymmärrän tietyllä tapaa. Mutta toisaalta sitten taas en. Olen hyvin analyyttinen ihminen itse, ja koen kyllä että itselläni eskaloitumista kyllä tapahtuisi jopa enemmän tekstin ja sitä myöden oman mielikuvituksen kautta, kuin puhtaasti visuaalisten ärsykkeiden vuoksi.
Enemmän tässä kuitenkin kiinnostaa tuo sosiaalinen dynamiikka, että miksi minä teen naisen mielestä väärin katsoessani eroottista elokuvaa mutta hän ei lukiessaan eroottista kirjallisuutta?
Muutamat vakiintumattomat rääväsuut yrittävät saada näyttämään tältä, mutta ei sanallisella ja visuaalisella pornolla voida osoittaa olevan eroa. Kyse on henkilökohtaisista mieltymyseroista.
Naisen vaatimus aina on ettei miehensä saa katsoa, saati ihailla, ketään kauniimpaa naista, tai tarkemmin, nainen vaatii että hän on kaikkein kaunein miehensä mielestä, vaikka todellisuudessa onkin rumapainoinen wanhusnainen.
Vierailija kirjoitti:
Sanallista erotiikkaa eli pornoa harrastavat eniten naiset, silmin katseltavaa eniten miehet. Siten halveksunta kohdistuu eniten siihen, mitä vastakkainen sukupuoli enemmän harrastaa. Mutta harva, niin nainen kuin mies, halveksii.
Miehet harrastavat halveksuntaa vähän, mutta voimaantuneet naiset aktiivisella esiintymisellään täyttävät palstat ja kulttuurin. Runsaat tavisnaiset eivät ole pornonvastaisia, joten heille sopii, kuten tavismiehille, että kukin valitsee pornosta, mikä miellyttää.
Eikö tämä siis todistaisi sen että näitä ei tulisi erottaa toisistaan, mitä tulee halveksuttavuuteen? Eikö tällöin juuri tuo sanallinen erotiikka ja kuvallinen erotiikka olisi aivan yhtä halveksuttavaa, tai aivan yhtä hyväksyttävää? jos kerran tuon argumentin pohjalta naiset saisivat sanallisesta erotiikasta sen mitä miehet visuaalisesta erotiikasta? Eivätkö nämä kaksi muotoa olisi silloin täysin rinnastettavissa toisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Muutamat vakiintumattomat rääväsuut yrittävät saada näyttämään tältä, mutta ei sanallisella ja visuaalisella pornolla voida osoittaa olevan eroa. Kyse on henkilökohtaisista mieltymyseroista.
Tätä minäkin tässä ajan takaa. Siksi ihmettelen suuresti, miten asiat kuitenkin nähdään eri asioina; toinen hyväksyttävämpänä kuin toinen.
Kiinnostaa millaiseen pornomallin aloittaja vertaisi avopuolisoaan ja hänen anatomiaansa.
Vierailija kirjoitti:
Porno on pääasiassa juutalaisten tuotosta, jolla tehdä valkoisista miehistä heikompia samalle vääristäen tervettä, heteroseksuaalista miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Etsi sinäkin isoisoisän ullakolta vanhoja Jalluja, niin katotaan riittääkö dopamiinitasot niihin.
Totta! Esimerkiksi OnlyFans on juutalaisen liikemiehen keksintö ja yritys!
Outo vastakkain asettelu. Me katsomme vaimon kanssa yhdessä pornoa esileikkinä. Toki valikoimme molempia miellyttävää, esimerkiksi ei anaalia.
Tätä samaa asiaa olen itsekin ihmetellyt. Valtavirtakirjoja markkinoidaan romanttisina kirjoina, vaikka ovat täyttä pornoa. Näitä sitten myydään ja mainostetaan kauppojen hyllyillä ja hyväuskoiset miehet jotka eivät avaa kirjoja, kuvittelevat naisensa lukevan vain sellaista "naisten romanttista hömppää" kun itse katsovat salaa eroottisia filmejä ja pelkäävät että jäävät kiinni ja syttyy sota. Hyvin kaksinaismoraalista menoa.
Vierailija kirjoitti:
Outo vastakkain asettelu. Me katsomme vaimon kanssa yhdessä pornoa esileikkinä. Toki valikoimme molempia miellyttävää, esimerkiksi ei anaalia.
On kyllä, ja sehän se tässä ap:n pointti taitaa juuri ollakkin. Hänhän tuossa itse mainitsee aloituksessa että hän ei näe eroa ja kokee molemmat yhtä hyväksyttävänä.
Kysymys olikin hänen välittömään kokemukseensa pohjautuva oman puolisonsa kanssa. Ja kyllä minäklin itseasiassa tunnistan tämän ilmiön yleisellä tasolla nykymaailmassa.
Toki meitä löytyy moneen junaan, ja toiset ovat tiukkapipoisempia kuin toiset, mutta kyllä mä tunnistan tämän ilmiön kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Sama pelko/kauhu naisella on kun miehensä ihailee kaunottaria IRL.
Entisaikoihin miehillä jo seisoi siitä, kun naisen nilkka vähänkin vilahti. Nykypäivänä erektiohäiriöt ovat sääntö kuin poikkeus, jopa nuoremmillakin on erektioita. Miten ne miehet pärjäsikään ennen nettipornon valtavirtaistumista? Näköaistia pystyi silloinkin hyödyntymään kuten näkemällä sen naisen nilkan vilahtavan mekon alta tai sitten tyytyi selaamaan Anttilan kuvasto/pornolehteä. Jos nyt jonkun hyvännäköisen naisen näki livenä, niin silloin luotiin mielikuvia. Nettipornon valtavirtaistuminen myötä miehillä ei oikeassa elämässä seksi luistakaan, vaikka saisi maailman kauneimman naisen nenänsä eteen, ei vaan viisari värähdä. Itsekin pystyisi sulattamaan, jos mies selailisi jotain pornolehtiä, jos niiden aikakautta vielä eläisimme. Oli nettipornokin tosin vielä 2000-luvun alussa ihan siedettävää sisällöltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno on pääasiassa juutalaisten tuotosta, jolla tehdä valkoisista miehistä heikompia samalle vääristäen tervettä, heteroseksuaalista miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. Etsi sinäkin isoisoisän ullakolta vanhoja Jalluja, niin katotaan riittääkö dopamiinitasot niihin.
Totta! Esimerkiksi OnlyFans on juutalaisen liikemiehen keksintö ja yritys!
Miksi niiden vaimot ei sitten esiinny niillä videoilla? Miksi ne ei omilleen suosittele pornoa? Israelissa aika tarkasti valvovat pornosivuille pääsyä.
Minulle on ihan sama mitä luet tai katsot, ei tunnu miltään. Jonkin nobodyn kiinnostuksen kohteet, oh boy, (or girl)!