Miksi pornon katselu on halveksuttavaa mutta eroottisen kirjallisuuden lukeminen ei?
Otsikossa oleellinen. Enkä nyt puhu pornon eettisyydestä, koska se on asia erikseen, vaan miksi esim miehen pornon katselua pidetään yleisesti halveksuttavana, pettämisenä ja likaisena, mutta naisen eroottisen kirjallisuuden lukemista ei?
Lisäyksenä tähän, että keskustellaan nyt pornosta sillä ajatuksella, että siihen ei liity mitään halventavaa, väkivaltaista, ihmiskauppaa tms. vaan ajatuksena että kyse on "tavallisesta" seksistä.
Miksi siis sitä katsotaan monesti "pahalla", mutta että lukee eroottista kirjallisuutta, jossa kuvaillaan aktit hvyin yksityiskohtaisesti on jollain tavalla hyväksytympää?
Henkilökohtaisesti ajattelen, että jokaisella on oikeus kumpaan vaan jos se ei loukkaa tai halvenna ketään.
Tämä kysymys heräsi, kun avopuolisoni alkoi ripittämään minua pornon katselusta ja loukkantui syvästi. Itse hän kuitenkin lukee kirjoja, joissa kyllä ihan vastaavia toimintoja mutta vain sanallisessa muodossa kuvan sijaan.
Kun asiasta mainitsin, oli hän sitä mieltä että ei hän mitään pornoa katso, että ihan eri asia.
Itse en oikein ymmärrä tuota ajatusta. Miksi kuvan/videon katsominen on "pahempaa", halveksuttavampaa kuin asiasta lukeminen ja sitä kautta kuvitteleminen ja fantasointi?
Samalla kummastutaa miksi kyseinen kirjallisuus on yleisellä tasolla hyväksyttävää ja julkisesa jakelussa mutta eroottinen elokuva ei?
Avatkaapa joku viisaampi asiaa, koska minä en näe eroa siinä katsooko eroottista elokuvaa vai lukeeko yksityiskohdin kuvailtua kirjallisuutta aktista.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja; miksi olet valinnut ilkeän ja ahdasmielisen puolison kun seksipositiivisiakin avovaimoja on.
Kärsi nyt. Kärsi.
Onko sinusta tämä seksuaalisuudestaan epävarma ja sen ääneen kertova puoliso jotenkin ilkeä ja ahdasmielinen? Eikös aloittajan pitäisi kertoa vaimolleen, mihin hän tarvitsee pornoa. Ja jos porno on jostain syystä hänelle vaimoa tyydyttävämpää, ottaa ero ihmisestä, joka ei tyydytä? Eivät suhteet noin yleensä ole kärsimistä varten.
En ole seksuaalisuudesta epävarma vaan minua vituttaa lähinnä tuo avovaimon kaksinaismoralismi. Ja meillä on ihan hyvä suhde, haluaisin vain ymmärtää että miten hemmetissä joku oikeuttaa itsellensä toisen tavan hankkia itsellensä nautintoa mutta tuomitsee toisen.
ap
Sitä sinun pitää kysyä häneltä itseltään, ei me muut päästä toisen pään sisään, voidaan vain spekuloida. Suurin osa ei luultavasti ajattele noin, oli sukupuoli kumpi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja; miksi olet valinnut ilkeän ja ahdasmielisen puolison kun seksipositiivisiakin avovaimoja on.
Kärsi nyt. Kärsi.
Onko sinusta tämä seksuaalisuudestaan epävarma ja sen ääneen kertova puoliso jotenkin ilkeä ja ahdasmielinen? Eikös aloittajan pitäisi kertoa vaimolleen, mihin hän tarvitsee pornoa. Ja jos porno on jostain syystä hänelle vaimoa tyydyttävämpää, ottaa ero ihmisestä, joka ei tyydytä? Eivät suhteet noin yleensä ole kärsimistä varten.
En ole seksuaalisuudesta epävarma vaan minua vituttaa lähinnä tuo avovaimon kaksinaismoralismi. Ja meillä on ihan hyvä suhde, haluaisin vain ymmärtää että miten hemmetissä joku oikeuttaa itsellensä toisen tavan hankkia itsellensä nautintoa mutta tuomitsee toisen.
ap
Kuhan pidät mielessäsi että nainen on aina oikeassa ja sinä oksettava runkkari. Ei naisia kannata aina yrittääkään ymmärtää. On elämä miehelle paljon helpompaa. Mitä mieltä avovaimo on lesbopornosta? Voisiko se olla ratkaisu, kun siinä ei nussita ketään mihinkään aukkoon. Ei ainakaan miehen kullilla. No ehkä kuitenkaan ei, ku elokuvissa lesbot on aina kauniita...
ps. laita se avovaimo lukemaan tämä ketju
En usko että tässä Ap:lla on ongelma ettei saisi katsoa pornoa vaan tuo ideologinen ristiriita missä teoriassa sama asia eri muodossa oikeutetaan toisessa muodossa mutta toisessa muodossa ei.
""" "Miksi pornon katselu on halveksuttavaa mutta eroottisen kirjallisuuden lukeminen ei?" ... "minä en näe eroa siinä katsooko eroottista elokuvaa vai lukeeko yksityiskohdin kuvailtua kirjallisuutta aktista." """
Porno ei ole sama asia kuin eroottinen elokuva.
Ei pornon katselu ole halveksuttavaa. Tässä trolli sisällyttää mielpidemuokkausta jo otsikkoon.
En ota kantaa tuohon onko halveksittavaa vai ei. Mutta mielenkiinnosta? Voisiko porukka listata hyviä kuumottavia romaaneita? Sellaisia joissa on juonta ja parisuhdetta muutenkin, mutta hyviä kohtauksia kuumana mausteena.

52 kpl kuumaa satsia, lähinnä klassikkoja. https://thegreatestbooks.org/the-greatest/erotica/books/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tuohon onko halveksittavaa vai ei. Mutta mielenkiinnosta? Voisiko porukka listata hyviä kuumottavia romaaneita? Sellaisia joissa on juonta ja parisuhdetta muutenkin, mutta hyviä kohtauksia kuumana mausteena.
Eikös nämä ole ihan erotiikka pääosassa-meininkiä? Ajattelin enempi sellaista missä on romaanin muut tapahtumat pääosassa, mutta sitten muutamia kiihottavia kohtauksia joukossa.

Eivät ole kaikki, klassikot yleensä ovat kesympiä, mutta ei aina. Nykypäivän tuotoksissa on usein jonkinlaista gendericaccaa.
AI on lukenut kaikki kirjat, siltä saa hyviä suosituksia kunhan rajaa huolella.
Pornolehdet ja -videot ovat naisen halveksimia, kuten miehet jotka niitä katselevat.
Eroottisia kirjoja lukee naiset, ja se miesten mielestä erinomaista että naiset saavat edes jotain virikkeitä sekä oppia, parempitasoista rakastelemista varten.
Koska pornossa on oikeita ihmisiä ja seksillä, jota tehdään rahasta, eikä seksuaalisesta halusta, on haittavaituksia heidän hyvinvoinnilleen. Kirjallisuus ei alista oikeita ihmisiä. Pornossa aktit tehdään vaikka niitä ei haluttaisi kehollisesti.
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tuohon onko halveksittavaa vai ei. Mutta mielenkiinnosta? Voisiko porukka listata hyviä kuumottavia romaaneita? Sellaisia joissa on juonta ja parisuhdetta muutenkin, mutta hyviä kohtauksia kuumana mausteena.
Tämä kovasti kohuttu Vapaus nyt ainakin. Tosin siinä niitä kohtauksia riittääkin.
Vierailija kirjoitti:
Pornolehdet ja -videot ovat naisen halveksimia, kuten miehet jotka niitä katselevat.
Eroottisia kirjoja lukee naiset, ja se miesten mielestä erinomaista että naiset saavat edes jotain virikkeitä sekä oppia, parempitasoista rakastelemista varten.
Kyllä naisetkin katsoo pornoa nykyään. Valtavirtaporno vaan on aika erilaista kuin sellainen, mikä naisia kiihottaa, koska 99% pornosta on tehty miesten päiväuniksi. Ei se oikein minuun miehenäkään iske, kun minulle toisen nautinto on vähintään yhtä tärjmkeää kuin omani ja toisen nautinto kiihottaa kovasti itseänikin. M47
Tämä sun kysymys tuli nyt tänne vauva-palstalle, ei sun vaimolle.