Lue keskustelun säännöt.
Se, että lapseton ei voi koskaan tajuta täysin, millaista on olla vanhempi. Lapseton kuvittelee tajuavansa, niin itsekin kuvittelin. 😊
12.06.2025 |
Ei sitä tajua, jos ei itse ole vanhempi. Eikä sisarusten/kaverien lasten seuraaminen vierestä ole sama asia. Vanhempana se vastuu on ihan oikeasti 24/7, eikä sitä kukaan perheen ulkopuolinen näe.
Enkä siis tällä kommentillani tarkoita, että lapseton olisi jotenkin huonompi tai jollain tavalla vajaa. Hän ei vain voi täysin tajuta vanhemmuutta. Ihan samalla tavalla kuin en itse vaikka ymmärrä, mitä koiran omistajan elämä oikeasti on, kun minulla ei ole koiraa.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään ei voi tietää.
Samalla tavoin kuin lapsellinen ei voi tietää, mitä on elää elämänsä ilman lapsia.
Eli kukin puhukoon vain omista kokemuksistaan.
Eli oletatko että lapsellinen ei ole koskaan elänyt lapsetonta elämää? En tajua logiikkaasi. Kaikki elävät jossain vaiheessa lapsetonta elämää, kaikki eivät elä lapsellista elämää.
35-vuotias lapsellinen ei tiedä millaista on 35-vuotiaan lapsettoman elämä. Terveen lapsen vanhempi ei voi tietää millaista on olla sairaan lapset vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tajusin sen jo lapsettomana. Kuulin kyllä tuota väitettä kyllästymiseen asti "mukatietävimmiltä" jo vanhemmiksi tulleilta, että sittenpä näet. Kävi stten niin, että se oli ihan just sitä mitä ennen lasten tuloa ajattelinkin sen olevan ja kykenin myös tiedostamaan jo lapsettomana miltä se tuntuu ja millaista tunteiden ristiaallokkoakin voi olla.
En voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka kuvittelevat, että jos he eivät ole tajunneet jotain ennenkuin asia x tai y on tapahtunut, niin kukaan muukaan ei voisi tajuta. Tottakai jotkut ihmiset on sellaisia etteivät vaan kykene tajuamaan, mutta toiset osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos se äiti onki huono äiti jota ei kiinnosta oma lapsi? Piriporukoissa yleistä on että vauva syntymän jälkeen joutuu katkolle koska äiti vetänyt suonensisäistä yms vaikka ollut raskaana, vauva ihan sininen ja äitiä kiinnosta. Mietipä sitä! Sitten on äitejä jotka jättää oman lapsen heitteille kun baarit ja miehet tärkeintä maailmassa eikä viranomaiset tai sosiaalihuolto puutu. Mieti esim vilja eerikan tapausta.
Noh, valtaosa ei nyt kuitenkaan ole tätä
Itselläni on ihan tavallinen perhe, sukulaiseni, ystäväni ja tuttavani ovat normaalia väkeä.
Arvasin; minullapas on lälläslää asenne. Ja ei valtaosa nuorista ja lapsista kokee tänä päivänä vähättelyä,mitätöimmistä henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Suomi on yksi Euroopan väkivaltaisimista maista. Se että sulla on ollut kaikki asiat hyvin ei tarkoita että kaikilla olis ollut noin. Tälläkin palstalla joka kolmannella ollut väkivaltaiset ja/tai henkisesti väkivaltaiset vanhemmat.
Siellä on taas yksi ap joka kuvittelee kokevansa kaikkien muiden puolesta, vaikka samaan syssyyn sanoo ettei osannut ennakoida sitä ensimmäistäkään omalle kohdalle oikein. Mistä näitä totuudentorvia sikiää.
Ei tietenkään, eikä yhden lapsen vanhempi tiedä miltä tuntuu olla neljän lapsen vanhempi. Adoptioäiti voi ainoastaan tietää miltä tuntuu olla adoptioäiti. Jatketaanko vielä itsestäänselvyyksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän mieheni lastenlapsista, hoitanutkin heitä tarvittaessa. Mutta kun sain ns omia lapsenlapsia, tajusin eron. He ovat sydämessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minun pitäisi tietää, millaista on olla vanhempi? Mitä jos tämä aihepiiri ei kiinnosta minua ollenkaan?
Ja olet vauvapalstalla kommentoimassa asiaa, joka ei kiinnosta sinua tippaakaan?
Aihe vapaalla keskustellaan paljon muistakin asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä tiesin ennen lapsia, mitä on olla vastuussa 24/7. Tai miltä se tuntuu. Olin hoitanut lapsia 24/7 aiemmin ja aivan vastaava tunne.
Se mikä on yllättänyt, on lasten kasvattamisen vaikeus. Että lapsi ei ole joku tyhjä taulu (tätä uskomusta kuulee edelleen ja usein) vaan synnynäiset erot ovat tosi isoja. Helppoa on ajatella pitävänsä mustavalkoiset rajat ja sillä ne kasvaa suoraan. No, entä kun lapsi ei suostu rajoihin, istuu vaikka kylmässä vesilätäkössä kunnes huulet on siniset mutta ei suostu vaikka kurahousuihin. Järkevä aikuinen antaa periksi, eikä anna lapsen sairastua sinne lätäkköönsä.
Tällaisia tilanteita on paljon. Ja se, kun halusin kasvattaa hyvin eri tavoin kuin minut on kasvatettu, ja silti joissain kohdissa tiedostamattaan vaatii samaa kuin omat vanhempansa. Sellainen on yllättänyt.
Ja moni muukin asia, mut joo.
Kyllä lapsetonkin jotain pystyy tästä arjesta kuvittelemaan aika hyvin. Kasvattaminen on ehkä vaikein kuvitella, jos siitä ei ole kokemusta. Ajattelin joskus, että kaikki me on oltu lapsia ja sitä kautta tiedetään miten kasvattaa. Voi miten väärässä olin. Olla lapsi ei ole yhtään sama kuin olla kasvattaja. Lapsen näkökulma "kasvatusprosessista" on pieni osa koko paketista, ei ne mitenkään voi ymmärtää kaikkea. Se jotenkin korostuu vielä teinien kanssa, joiden nyt LUULISI ymmärtävän, mutta ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään, eikä yhden lapsen vanhempi tiedä miltä tuntuu olla neljän lapsen vanhempi. Adoptioäiti voi ainoastaan tietää miltä tuntuu olla adoptioäiti. Jatketaanko vielä itsestäänselvyyksiä?
Tämä on yksi ilkeimmistä kommenteista mitä kuulee. En nyt tiedä tarkoititko just kirjaimellisesti ....
...mutta siitä tuli mieleen, mitä joskus luin bloggarilta, joka oli ensin adoptoinut, sitten ryhtyi sijaisvanhemmaksi, sitten saikin biologisen lapsen. Ja biologisen lapsen saatuaan, kun koki sen ehdottoman rakkauden omaansa kohtaan, hän pyysi (mielessään) anteeksi adoptoidulta lapseltaan, että kyllä, nyt sen tiedän, rakastin sinua koko ajan ihan kuin omaani...
...kun kaikki ympärillä sanoivat adoptiolapsen kohdalla, että ehei, vain OMAA voi rakastaa täysin ehdoitta.
Se on ihan hirveällä tavalla sanottu adoptiovanhemmalle. Jos päättää adoptoida, niin lasta voi todellakin rakastaa aivan yhtä paljon ja samalla tunteella kuin itse synnytettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, en. Eikä kiinnostakaan. Koiranomistajan elämän osaan kuvitella ja se kiinnostaa. Olen ollut päiväkodissa töissä ja päätin etten enää koskaan halua hoitaa lapsia. Niin me naiset ollaan erilaisia. Jokaisella oma elämä jonka voi elää kuten haluaa. Onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään, eikä yhden lapsen vanhempi tiedä miltä tuntuu olla neljän lapsen vanhempi. Adoptioäiti voi ainoastaan tietää miltä tuntuu olla adoptioäiti. Jatketaanko vielä itsestäänselvyyksiä?
Ja jokainen vanhempi tietää vain millaista on olla niiden lasten vanhempi, jotka on omalle kohdalle sattuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en voi tietää millaista on olla sä ja sä et voi tietää millaista on olla mä!
Vierailija kirjoitti:
Pidän mieheni lastenlapsista, hoitanutkin heitä tarvittaessa. Mutta kun sain ns omia lapsenlapsia, tajusin eron. He ovat sydämessäni.
No tämähän on itsestään selvää. Omat lapset, naapurin kakarat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joidenkin lapsellisten tuntuu olevan nii vaikea tajuta, että kaikki eivät halua oikeasti lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin lapsellisten tuntuu olevan nii vaikea tajuta, että kaikki eivät halua oikeasti lapsia.
Jotkut lapselliset (hyvä nimitys) tuntuu olevan kateellisia lapsettomille ja kattavan lasten hankintaa varsinkaan jos ne hyppii silmille, haistattelee vanhemmille , ovat väkivaltaisia....monissa perheissä jo päiväkotilainen päättää aikuisten asioista: Mitä syödään, mitä ostetaan kaupasta, mitä puetaan päälle yms. Ei ihme että lapset käyttäytyy miten haluaa ja miten sattuu ja ovat mitä ovat.
No kyllä mulla jonkunlainen käsitys saattaa olla.
- lapseton lastenkodin ohjaaja 26 vuoden kokemuksella
No mun "vanhemmat" päätti paukauttaa mulle kun täytin 16 että olen adoptoitu! Mulla oli pienestä pitäen kokoajan olo etten kuulu tähän perheeseen, mua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti, vähäteltiin ja kohdeltiin väärin toisi kuin niiden biologista lasta joka syntyi vasta kun täytin 10. Sitä ennen ne oli yrittänyt lasta monta vuotta onnistumatta ja päättäneet adoptoida mut (en ymmärrä miksi kun kohdeltiin kaltoin) sit vasta "oma" lapsi syntyi vuosia myöhemmin.
"Isoäiti" tukisti pienemmästäkin syystä, löi vitsalla selkään yms jos edes "katsoikin" väärällä tavalla! Ei olisi saanut juuri näkyä tai kuulua piti olla vaatimaton, ei itkeä, ei näyttää mitään tunteita, olla hiljaa.
Lapsena en saanut hellyyttä tai rakkautta oletetuilta vanhemmiltani,sitäkin enemmän haukuttiin,ivattiin ja joskus lievää fyysistä väkivaltaa kuten tukistamista jos erehdyin sanomaan vastaan. Ykkösluokalta asti piti itse hoitaa heräämiset ajoissa plus muut koulujutut kuten kirjat reppuun yms, vanhemmat eivät läksyissä auttaneet välillä myöhästyin koulusta kun nukuin pommiin. Matkaa kouluun oli 4 km joka piti kävellä itse edestakaisin. Vaatteita sain kirppareilta tai "äiti" ompeli ja siitä kiusattiin. Ruokaa sai rajoitetun määrän, aamupalaa ei koskaan.
Voisin kirjoittaa vaikka kuinka ison romaanin "vanhempien huolenpidosta"!!! Mutta sanonpa vaan aloittajalle joka todennäköisesti trolli että ei todellakaan kaikkien vanhemmat rakastavia ja välittävi. Itse en aikuisena lapsia hankkinut enkä hanki. Näihin ns vanhempiin en ole tekemisissä vaikka "sisko" koetti muka välit selvittää.
Joo, en edes yritä tajuta. 🤣