Olenko minä jotenkin outo, kun en ymmärrä sitä, miksi alunperinkään on asuttu tuilla liian kalliissa asunnoissa?
Miksi se ei ennen toiminut, että asuttiin kelan määrittämän rajan mukaisissa asunnoissa? Miksi sitä rajaa niin hulvattomasti ilmeisesti rikottiin? Minusta ihan järkevää, että nyt sitä sitten noudatetaan. Ei minusta mikään olisi pitänyt tällä muuttua.
Kommentit (559)
Mites nämä sähkötuet ok-taloihin talvella 23/24.
Möisivät talonsa pois, jos ei varaa sähköön.
Kela senkin tuen maksoi.
Et ole. Muikeat vassarorotat loisineet vuosikausia meidän muiden rahoilla. Se on ohi nyt!
Keneltä muilta se on pois kuin apltä jos joku kituuttaa ruokarahoillaan liian kalliissa asunnossa, ihan sama tilanne jos joku ostaa merkkivaatteita vaikka saa lapsilisää, ap varmaan kieltäisi senkin sillä perusteella ettei mahdu Kelan rajoihin, onhan se yhteiskunnalta, tai jos käy yksityislääkärillä ja hakee siihen Kelan korvausta.
En ymmärrä minäkään miten ja miksi tuo on ollut mahdollista. Hyvä kun päätöksentekijät ovat tuohon yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen lopultakin heränneet ja pistäneet Kelan töihin. Ei säälitä pätkän vertaa jos Kela ohjaa toimeentulotukiloisia halvempiin korsuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksiön tulee riittää yhdelle ihmiselle, ja yksinhuoltajamammat voi ihan hyvin nukkua olkkarissa. Ja asuinaluetta joutuu joskus vaihtamaan, jos rahat ei enää riitä, lapsetkin selviävät koulun vaihdosta ihan hyvin. Aika leveästi on eletty tähän asti valtion piikkiin. Hyvä että tähän tulee muutos.
Minä asun lapseni kanssa yli 50 vuotta vanhassa kerrostalokaksiossa ja tämäkin on kelan mielestä liian kallis.
Ei kai 50 vuotta vanha tai kaksio kerro mitään siitä miten kallis se on. Jos sijainti on parhaalla paikalla niin ihan taatusti onkin.
Mikä on mielestäsi "parhaalla paikalla"?
Helsingin keskustassa sellainen maksaa selkeästi toista tonnia.
"Yhteensä Kela maksaa noin 16 miljardia etuuksia. Viime vuonna Kela maksoi euromääräisesti eniten eli 5 miljardia euroa sairausvakuutusetuuksia, joihin kuuluvat muun muassa lääkekorvaukset, sairaspäivärahat ja vanhempainpäivärahat."
https://tietotarjotin.fi/uutinen/792280/kela-maksaa-noin-16-miljardia-e…
Vierailija kirjoitti:
Olet todella, todella tyhmä, jos et kykene ymmärtämään että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. 🙄🙄🙄
Ja olet todellä tyhmä jos et älyä muuttaa halvempaan asuntoon jos elämäntilanne muuttuu.
"Kela maksoi työttömyysturvaa yhteensä 1,91 miljardia euroa vuonna 2024."
https://tietotarjotin.fi/uutinen/1178571/kelan-maksamien-tyottomyystuki…
Ansiosidonnaista maksettiin vuonna 2024 vain 2 miljardia https://www.tyj.fi/tilastot
" Eläkkeitä maksetaan 39,1 miljardia vuodessa." https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kokonaiselak…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksiön tulee riittää yhdelle ihmiselle, ja yksinhuoltajamammat voi ihan hyvin nukkua olkkarissa. Ja asuinaluetta joutuu joskus vaihtamaan, jos rahat ei enää riitä, lapsetkin selviävät koulun vaihdosta ihan hyvin. Aika leveästi on eletty tähän asti valtion piikkiin. Hyvä että tähän tulee muutos.
Minä asun lapseni kanssa yli 50 vuotta vanhassa kerrostalokaksiossa ja tämäkin on kelan mielestä liian kallis.
Ei kai 50 vuotta vanha tai kaksio kerro mitään siitä miten kallis se on. Jos sijainti on parhaalla paikalla niin ihan taatusti onkin.
Mikä on mielestäsi "parhaalla paikalla"?
Helsingin keskustassa sellainen maksaa selkeästi toista ton
Niin. Me ei asuta lähelläkään Helsingin keskustaa ja silti on liian kallis vuokra. Ei todellakaan siis ole missään "parhaalla paikalla", rajat on vaan todella alhaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutimme tähän, kun olin vielä vakituisessa työssä.
Ja kun ei ole varaa enää asua, niin hyvin luontevaa on muuttaa halvempaan. Niin se pitää mennä.
Olen etsinyt halvempaa jo vuosia.Ei löydy. En ihan 20 m2 asuntoon halua ahtautua, koska niissä ei ole kuin hitusen halvempi vuokkra.
Mutta en ole saanut tukea ylimenevään vuokraan. Osa-aikatyö ei riittää mihinkään vuokraan. Kokoaikaista työtä ei olen tarjolla. Kenellekään. Nykyään tuet ovat entistä.tärkeämpia, koska työpaikat ei ole vakituisia.
Autanko etsimään edullisemman asunnon? Olen 100 % varma että sellainen löytyy.
"Eläkeläiset ovat maksaneet vain pienen osan eläkkeistään itse."
Eläkemaksu on 7,15 % palkasta ja 8,65 %, jos on 53-vuotta ja se menee nyt eläkkeellä oleville.
Omaa eläkettä sulle kertyy 1,5 % vuosipalkasta https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä siis kuvittelet että aiemmin sai asua vaikka missä palatsissa ja kela maksoi?
Näinhän se on ollut, jos nyt jo kymmenet tuhannet ovat saaneet kehotuksen muuttaa halvempaan.
Ihan uskomatonta, että tilanne on tosiaan totta. Kymmenet tuhannet ovat viis veisanneet kelan maksimivuokrarajoista ja saaneet venytettyä tuet ties millaisiin palatseihin. Onneksi palautetaan maan pinnalle.Ei meillä yksinkertaisesti ole varaa pitää tuilla eläville piikkiä jatkuvasti auki.
Mistään ei ole niin vaikea lupua kuin Kela-gold -kortista.
Kun teet 30 vuotta töitä 2400 bruttopalkalla niin saat eläkettä 1500 brutto - verot.
Kun takuueläke on 986 netto, ei mene veroa https://www.kela.fi/takuuelake
Ja 200 000 eläkeläistä saa asumistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi virkailijat ovat hyväksyneet liian kalliit asumismenot? Käsittääksenì siksi, koska on ihmisryhmä, joka esittää nyyhkytarinoita saadakseen itselleen ansaitsematonta etua. Ja sitten on ihmistyhmä, johon nämä nyyhkytarinat uppoavat, ja jotka tekevät päätöksiä tunteella.
Ei, vaan koska halvempia ei ole.
Halvempia asuntoja on aina ja niitä tulee jatkuvasti lisää.
"Syntyvyys vähenee, omakotitaloja ei enää tarvita."
Koska entisestä lähinnä tilapäisestä tuesta on tullut ihmisen pysyvä perusoikeus. Ja kaikki tämä on tehty niin vasemmiston kuin oikeiston siunauksella koska " hädässä olevaa pitää auttaa" .
Tosiasiassa asumistuki on vain vääristänyt vuokramarkkinaa ja asuntojen rakentamista. Vuokramarkkinasta ja sitä myöten asumistuesta on vasemmisto hyötynyt ay-liikkeiden omistamien vuokrayhtiöiden kautta ja oikeisto kytköksiensä kautta vuokrayhtiöihin
Pitäisiköhän kelan palkata sosiaaliohjaajia auttamaan näitä reppanoita tekemään asuntohakemuksia, organisoimaan muuttoja, tekemään uusia sähkösopimuksia jne. Kun vaikuttaa siltä, että aikuiset ihmiset elävät taidoilla, joita on ensi kertaa kotoaan muuttavilla 18 -vuotiailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina ehdotetaan ratkaisuksi jotain harmaata taloutta, tyyliin "voisko joku tulla satasella roudaamaan". Sekin näköjään pääsi unohtumaan, että satanen on monelle köyhälle niin iso raha, että siihenKÄÄN ei ole varaa.
Ehkä siksi että kellään työssäkäyvälläkään ei todellakaan ole varaa maksaa mitään muuttofirmaa, vaan ihan itse ne muutot tehdään. Siksi ei voi olla vaihtoehto, että tuilla elävälle automaattisesti sellainen maksettaisiin valtion rahalla.Muuttofirmat eivät sitten vissiin kovin pitkäikäisiä yrityksiä ole, jos kerran kukaan ei tilaa heidän palveluitaan. Jännä, että niitä on kuitenkin noinkin paljon perustettu, jos kerran kysyntää ei kuitenkaan ole.
Firmat käyttävät niitä. Olen 59+ ja vain kerran elämässä on ollut varaa muuttoliikkeeseen. Toki olin myös yhdek
Kyllä me yksityisetkin hyödynnämme muuttofirmoja, myös me joilla on elämässä ollut työttömyyttä.
Olen viidessä muutossa käyttänyt muuttajia apuna. Alkujaan yksiöön muuttaessa se oli tyyliin Suomi24:n ilmoituksista bongattu paku ja pari opiskelijaa viidelläkympillä, mutta viimeisimmässä kuorma-auto ja kolme kantajaa, mille tuli hinnaksi reilu 600 euroa. Vain yhden muuton olen opiskeluaikojen jälkeen hoitanut talkooporukalla.
Yksi muutto oli kaksiosta yksiöön, koska jäin määräaikaisesta työstäni työttömäksi, jolloin katsoin parhaaksi tavaksi vähentää kuluja muuttamalla pienempään asuntoon - muuttofirman maksut oli siis nopeasti kuitattu kahden kuukauden asumisella edullisemmassa asunnossa.
Perheeltä ja ystäviltä olen myös saanut apua muuttojen yhteydessä, mutta ennemminkin siivouksen, tavaroiden purkamisen tai lamppujen asentamisen muodossa.
Ei voi verrata johonkin entiseen aikaan ihmisten tämän päivän tarvetta asumistukiin, sillä ennen oli erilaiset asumiskuviot. Meidän perhe monen muun perheen tavoin asui vieä 1980-luvullakiin työsuhdeasunnossa ja tämä asumismuoto oli ennen varsin yleinen ja asuminen tylsuhdeasunnossa oli monasti niin edullista ettei asumistukiin ollut tarvetta. Nykyään ei juurikaan edullista työsuhdeasumista enää taida olla