Kohtelet vanhempiasi vanhoina samoin kuin he kohtelivat sinua, kun olit lapsi. Millainen vanhuus heillä on?

Murtunut lonkkasi paranee itsestään, ei siihen kipulääkkeitä tarvita ja nyt viet ne roskat

Äidin ystävättären kyläillessä kysyisin onko rouvilla jo alkanut pillukarvat kasvamaan.

Sopimattomasta käytöksestä isä saisi kotiin tultuaan nyrkistä takaraivoon. 

Aineellisesta asiat aika kunnossa mutta usein puhumattomuuden, häpeän ja tunnekylmyyden ilmapiiri, etenkin äidin osalta. 

Olisin kännissä melko paljon, jättäisin ne ihan oman onnensa nojaan. 

Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Vanhempien on hyvä muistaa, että lapset voivat aikuistuttuaan olla miellyttämishaluisia.

En pystyisi kohtelemaan heitä samoin kuin he minua, koska elimistöni ei kestä viinaa niin paljon enkä jaksaisi mätkiä muita yhtä urakalla. 

Saisivat kärsiä nälästä joka päivä. Ehkä kerran kuukaudessa antaisin lämmintä ruokaa, ehkä en. Näkkileipää ja vehnäjauhoista keitettyä vesivelliä syöttäsin. Ja vyön testaamista kehoon kerran viikkoon, ihan vaan sen vuoksi, kun viinakset loppu. En ole katkera, mutta kuitenkin......

Vierailija kirjoitti:

Äiti saisi hellyyttä, silityksiä, lukuhetkiä, katsottaisiin 80-luvun suosikkisarjoja kuten Dallasia ja Miami Vicea, kuunneltaisiin musiikkia, kokkailtaisiin yhdessä ja nautittaisiin mansikoista, skumpasta ja suklaasta.

Isä toivoisi joka päivä omaa kuolemaansa. Saattaisin äkkiarvaamatta pamauttaa häntä avokämmenellä takaraivoon ilman sen kummempaa syytä. Kaupasta tullessani heittelisin häntä ostoksilla ja nauraisin hänen itkulleen. Saattaisin suuttua pienestä poikkipuolisesta sanasta niin kovin, että repisin hänet sängystä lattialle ja hakkaisin vyöllä paljaille pakaroille. Haukkuisin tyhmäksi, vammaiseksi, h*oraksi ja hyödyttömäksi joka päivä. Varastaisin hänen tärkeitä tavaroitaan ja piilottaisin niitä häneltä. Lisäisin hänen ruokaansa tulista maustetta ja jos ei mene kakomatta alas, niin sitten syötän väkisin samalla hiuksista repien. Luunappeja, potkuja, seinään heittoja, iskuja satunnaisilla esineillä ihan vaan koska mua huvi

Kamala isä sinulla. Eikö äitisi pystynyt mitenkään suojelemaan sinua? Eikö hän voinut lähteä ja viedä sinua pois?

Isäsi on ollut mieleltään sairas. 

Ei kenenkään kuuluisi elää tuollaista lapsuutta.

Onko näin että me huonoista kodeista olevat olemme saaneet niin heikot elämäneväät ettei meillä ole mitään mielenkiinnon kohteita, ajanviettotapa oman navan kaivelu netissä eli keskusteluissa aamusta iltaan, arjet ja pyhät.

Ne on "ne muut"  jotka harrastavat liikuntaa, retkeilyä, taiteita, musiikkia, lukemista, golfia, meillä on vain netti. Ja oma napa.

Isäni saisi pelätä koko ajan, koska suutun ja mistä syystä. Kun nähdään, keskitys omiin asioihini, enkä huomioi häntä juurikaan. Käyn katsomassa harvoin, koska omat asiani kiinnostavat, ei isäni.

Jos lupaan jotain, en usein pidä lupauksiani. Saatan myös perua luvatun jutun rangaistuksena isän (muka) huonoon käytökseen. Oikeasti olen väsynyt, mutta tätä en myönnä koskaan.

Pihtaan rahoja ja päätän, mitä isä oikeasti tarvitsee minun mielestäni. Saa pitää palopuheet perusteluineen, jotta saa tarvitsemansa asiat.

Raivoan isälle, jos keittiö ei ole tiptop. Jos kieltäytyy kuuntelemaan raivoamistani ja tukkii korvansa, tartun kiinni käsivarresta kovaa.

Halveksun isää, jos on sairas ja teen tiettäväksi, että hän vie rahaa. Kutsun isää verenimijäksi. En lähes ikinä pyydä anteeksi. Jos pyydän, ne alkaa : "Anteeksi, mutta..."

En kehu, halaa tai anna positiivista palautetta isälle. Jos puollustaa itseään minua vastaan oikeutetusti, karjun menemään omaan huoneeseen. 

Olen kateellinen isälleni ja karjun hänelle välillä häipymään silmistäni. Paiskon ovia raivon vallassa ja ajan agressiivisesti ja vaarallisesti isän ollessa kyydissä. Käytän niitä aineita tietoisesti, joille tiedän isäni olevan allerginen, minkä takia hänellä alkaa karkailla virtsa.

Jos isä on minun hoidostani riippuvainen, kerron miten paljon hän rasittaa minua, puran oman pahan oloni häneen ja uhkailen, etten tule antamaan vkl ruokia. Välillä katoan, eikä minuun saa yhteyttä, vaikka pakottava tarve olisi.

Isäni alkaa saamaan paniikkikohtauksia pelkästään ääneni kuulemisesta ja hänelle kehittyy stressivatsa. Hän alkaa toivoa omaa kuolemaansa ja vahingoittamaan itseään.

Totuus: isään on välit poikki ja en kykenisi itse tällaiseen toimintaan. Itkettää jo kirjoittaakin tätä 

Vierailija kirjoitti:

Isäni saisi pelätä koko ajan, koska suutun ja mistä syystä. Kun nähdään, keskitys omiin asioihini, enkä huomioi häntä juurikaan. Käyn katsomassa harvoin, koska omat asiani kiinnostavat, ei isäni.

Jos lupaan jotain, en usein pidä lupauksiani. Saatan myös perua luvatun jutun rangaistuksena isän (muka) huonoon käytökseen. Oikeasti olen väsynyt, mutta tätä en myönnä koskaan.

Pihtaan rahoja ja päätän, mitä isä oikeasti tarvitsee minun mielestäni. Saa pitää palopuheet perusteluineen, jotta saa tarvitsemansa asiat.

Raivoan isälle, jos keittiö ei ole tiptop. Jos kieltäytyy kuuntelemaan raivoamistani ja tukkii korvansa, tartun kiinni käsivarresta kovaa.

Halveksun isää, jos on sairas ja teen tiettäväksi, että hän vie rahaa. Kutsun isää verenimijäksi. En lähes ikinä pyydä anteeksi. Jos pyydän, ne alkaa : "Anteeksi, mutta..."

En kehu, halaa tai anna positiivista palautetta isälle. Jos puollustaa i

Jatkan: äitini saisi hyvin hiilihydraattipainotteista ruokaa, joka saa lihomaan. Hedelmiä minimaalisesti ja ravintoaineista puutoksia. 

Puollustelisin ja silottelisin muiden (isän ja siskon) huonoa käytöstä äidille. "Ei se oikeasti tarkoittanut, sillä oli vaan huono pv" (lähes joka pv...)

Nöyristelisin isän edessä (kuten äitini teki) ja taipuisin hänen tahtoonsa. Sallisin isän kaltoinkohdella perhettään. Suostuisin kynnysmatoksi ja kerjäämään isältä joka kuu rahaa vihaisten kommenttien saattelemana.

Kuskaisin äitiäni harrastuksiin oman terveyteni kustannuksella, kun asuisimme maalla, missä en oikeasti haluaisi asua, mutta isä haluaa. En osaisi pistää äitini käytökselle rajoja/vastaan, jos suuttuu tai raivoaa.

Silittäisin välillä äitini hiuksia, mutta en olisi paljoa emotionaalisesti läsnä enkä halaisi. Hoitosuhteen alussa saisi huonosta käytöksestä luunappeja, tukasta vetämistä ja kerran selkäänsä kevyesti. Luunapit lopettaisin ja tukasta kiskomisen vasta, kun hän alkaisi tekemään sitä minulle takaisin.

Katsoisin paljon tekevisiota ja olisin paljon omassa tilassani. Veisin äidin kuitenkin välillä tapaamaan muita mummoja puistoon ja päivätoimintaan.

Nyt lapsemme saavat 100 % huomiota. Heidät sanoitetaan, kyyditään kouluun ja haetaan, kehutaan, ollaan läsnä, eivät ees tarvitse avaimia, oli katkeraa olla itse avainkaulalapsi, vanhemmat tekivät kotitöitä, katsoivat televisiota, torkkuivat sohvalla.  Nyt istumme lapsen vieressä joka piirustuksen kehumassa, laskemme kotiläksyt, sanelemme äikän tehtävät, lapsen ei tarvitse yksin selviytyä. Olemme läsnä 100 %.  Kesäisin ei puhettakaan että väsynern koululaisen pitäisi tehdä töitä tai kotitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme teitä vaivaa? Miksi vanhemmistaan (tai isovanhemmista) ei voi huolehtia vaikka he eivät olisikaan olleet täydellisiä? Kyllä mä ainakin ostin isoäidin vaipat ja hoidin lääkkeet vaikka hän ei ollut päivääkään hoitanut minua. Ei kaikesta aina tarvitse itse suoraan hyötyä.

Sama. Jokainen vanhempi on kuitenkin tehnyt parhaansa. Heillä on omat traumansa.

Lapsuuteni ei ollut helppo mutta kun äitini ei enää pärjää yksin niin kannan mielelläni vastuun hänestä.

Isoäitini oli melko persoona ja hänenkin apunaan olin koska äitini vihasi häntä eikä ollut tekemisissä. Isoäiti raiskattiin ja pakotettiin naimisiin raiskaajan kanssa koska tuli siitä raskaaksi. Äitini oli se vauva joka syntyi siitä.

Ette ymmärtäneet aloitusta? Kysymys oli, että millainen vanhuus vanhemmillasi on, jos kohtelet heitä samalla tavalla kuin he ovat kohdelleet sinua. Ei kukaan ole sanonut, että niin pitäisi tehdä. Kyseessä on ajatusleikki, joka saa pohtimaan perheen välisiä valtasuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Ette ymmärtäneet aloitusta? Kysymys oli, että millainen vanhuus vanhemmillasi on, jos kohtelet heitä samalla tavalla kuin he ovat kohdelleet sinua. Ei kukaan ole sanonut, että niin pitäisi tehdä. Kyseessä on ajatusleikki, joka saa pohtimaan perheen välisiä valtasuhteita.

Ja myös sitä, että monet ihmiset ovat kohdelleet omia lapsiaan tavalla, jolla eivät todennäköisesti ikinä kohtelisi vanhuksia. 

Minun kohdallani käytösmallit on ainakin katkenneet, 20+v lasteni ei ole tarvinnut koskaan kokea fyysistä eikä psyykkistä väkivaltaa/pelkoa, ei vanhemman päihderiippuvuutta, vähättelyä tai mitätöimistä jne. Ja edelleen kerron heille päivittäin, että rakastan.

-20-

.

Kyllähän äiti/isä-viha on totta.  Miten paljon aikuiset lapset mukiloivat ja uhkailevat vanhempiaan ja monen äidin/isän elämä päättyy tuohon pahoinpitelyyn.  Tietysti opittu käytösmalli.

Ja miksi ei aikuinen pääse jostain lapsuuden  vaikka raivokkaastakin nuhtelusta irti? Omille lapsille sanoin, sanoivat että arvaapa onko tullut huudettua ja  sanottua?

Nykyajan lasten  " mulle et sano mitään"  asenne on tarttunut aikuisiin aikuisina jälkikäteen.  Mites kun tuttu opettaja sanoi että vanhemmatkin on heti puhelinlangalla jos lapsi on hiukankin saanut negaa?