Kohtelet vanhempiasi vanhoina samoin kuin he kohtelivat sinua, kun olit lapsi. Millainen vanhuus heillä on?

Huorittelisin äitiä, läimisin tiskirätillä, lihava, tyhmä, mielisairas rumilus. Haaveilisin ääneen että pitääkö sinut kuristaa vai ymmärrätkö itse listiä itsesi. Luuseri jonka ei olisi pitänyt edes syntyä. Kaikki naapurin mummot ovat häntä parempia. Joisin viinaa kuten isä ja katoaisin päiviksi, sitten olisi parin vuoden jakso jolloin vanhus jäisi hoitamatta kokonaan. Soittelisin kännissä ja lupailisin kaikkea, mutta en tulisi enää koskaan.

Saarioisten eineksillä mennään.

Huudan pää punaisena kun vesilasi kaatuu, revin hiuksista jos ei totella. Väheksyn ja mitätöin, ja nauran paskaisesti päälle että mitä sä nyt itket. Terveisiä Järvenpäähän, vanhuuttasi odotellessa 🙏

Isällä olisi päällä jatkuva väkivallan uhka, välillä saisi selkäänsä. Ihan random rangaistuksia, esim viikkorahan eväys kun et keskeytä läksyjen tekoa viedäksesi roskia. Äiti taas jätettäisiin huomiotta. Hän tiesi tasan mitä isä teki, mutta esitti tietämätöntä. Helpompaa leikkiä tietämätöntä kuin myöntää elävänsä hirviön kanssa.

Pelko on tärkein. Vanhusten pitää pelätä ja varoa jokaista sanaansa, liikettään ja ääntä. Ettei haarukka kilahda liian kovaa lautaseen. Pelkoa siivittää kuoleman uhka, oven pielessä on kirves ja kaapissa ase, joita esitellään vanhuksille välillä maksimaalisen pelon ja ahdistuksen aiheuttamiseksi. Heidän yrittävät epätoivoisina t appaa itsensä, koska eivät keksi enää muuta pakotietä. Hakkaan joka kerta jos sanovat sanaakaan kodin ulkopuolisille ihmisille. Lopulta jätän kotiin keskenään, toivottavasti joku löytää ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Isä saisi olla koko ajan peloissaan ja ns liskoaivot valppaana, karkuun/piiloon ja äkkiä. Äitini saisi pelätä vaikkapa sitä, että "ojennan" häntä hakkaamalla hengarilla tai potkimalla, toki myös mitätöisin ja vähättelisin aina välillä eikä hän uskaltaisi erinäisiä asioita minulle jakaa, koska pelkäisi reaktiotani.

 

Tämä. Juuri näin. Koskisi äitiäni. Lisäksi jos pissat tulee housuun niin pahoinpitelisin ja lukitsisin vessaan. Ja luultavasti ne pissat tulisi aina välillä housuun pelkästä pelosta kun kokoajan saa olla valppaana ja koittaa arvioida äidin mielialaa, reaktioita ja mielipiteitä. Niin pientä asiaa ei ole etten tekisi siitä moraalikysymystä tai aihetta mitätöidä koko persoonaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme teitä vaivaa? Miksi vanhemmistaan (tai isovanhemmista) ei voi huolehtia vaikka he eivät olisikaan olleet täydellisiä? Kyllä mä ainakin ostin isoäidin vaipat ja hoidin lääkkeet vaikka hän ei ollut päivääkään hoitanut minua. Ei kaikesta aina tarvitse itse suoraan hyötyä.

Sama. Jokainen vanhempi on kuitenkin tehnyt parhaansa. Heillä on omat traumansa.

Lapsuuteni ei ollut helppo mutta kun äitini ei enää pärjää yksin niin kannan mielelläni vastuun hänestä.

Isoäitini oli melko persoona ja hänenkin apunaan olin koska äitini vihasi häntä eikä ollut tekemisissä. Isoäiti raiskattiin ja pakotettiin naimisiin raiskaajan kanssa koska tuli siitä raskaaksi. Äitini oli se vauva joka syntyi siitä.

Kyllä, ihan jokaisella on traumansa. Mutta! Oma trauma ei ole sen lapsen aiheuttama, eikä varmasti parane mäiskimällä sitä syytöntä, puolustuskyvytöntä lasta turpaan tms.

Näyttää siltä, että monet vanhukset ansaitsi tulla kohdelluksi samoin kuin ovat itse kohdelleet lapsiaan. 

Ainakin vanhemmillani olisi lämmin ja toimiva koti, siivottava olisi joka päivä ja ruokana olisi usein perunaa tai erilaisia keittoja. Puuroa ja kiisseliä pitäisi syödä joka päivä. Lisäksi vanhemmillani olisi harrastuksia 3-5 kertaa viikossa. Viikonloppuisin vietettäisiin paljon aikaa perheen kesken ja sukuloitaisiin.

Joku kirjoitti: "huudan pää punaisena kun vesilasi kaatuu". Tästä on paljon muistoja. On myös videomateriaalia kun istuin pelosta kankeana veljen synttäripöydässä. Joltain kaatui lasi. Äiti hermostui.Olin jatkuvasti valppaana ja pelokkaana enkä voinut rentoutua ja vaikka jutella muiden lasten kanssa normaalisti kun kokoajan sai pelätä äidin reaktioita ja keskityin äidin seurailuun. No seuraavaksi äiti huusi minulle sitten kuitenkin, vaikkei minulta edes kaatunut lasi. Olin syntipukkia ja minua piti varmuuden vuoksi sättiä. Hän huusi ikään kuin varoituksena että jos et istu suorassa ja hiljaa siinä niin lähdet heti pois pöydästä. 

Äiti jos tunnistat itsesi niin terveisiä vaan. Tuskin luet, mutta kuitenkin. Suoraan emme näistä asioista ole koskaan puhuneet emmekä tule puhumaan. Valehtelet itsellesi mielessäsi etkä näe toiminnassasi ongelmaa. Tiedän sen. Haluat aina muistuttaa siitä kuinka meillä oli aina lämmin ruoka kotona. Ehkä kompensoit sillä sitä, että et kyennyt meitä henkisesti tukemaan vaan osasit vain huutaa, mitätöidä ja aiheuttaa häpeää. Ne olivat sinun kurinpitokeinojasi, koska et osannut kasvattaa. Sinulla ei ollut auktoriteettia. Johdit pelolla. Olet itse yhä edelleen kuin pieni lapsi, joka tarvitsee jatkuvasti muiden kannattelua. Yritin sinua kannatella ja tukea henkisesti nuoruuteni mutta sinä vain moitit ja mitätöit minua, vaikka olin jo valmiiksi masentunut. Masennustani et halunnut nähdä tai ehkä jopa nautit siitä, että tunsit itsesi jotenkin paremmin "pärjääväksi" elämässäsi. Vertasit minua sisaruksiini. Vaikka ääneen paheksuit muiden ihmisten läsnäollessa sellaisia ihmisiä jotka vertailivat sisaruksia toisiinsa. Tällaisia ristiriitaisuuksia on paljon. Paitsi meidän kahden kesken, myös siskosi läsnäollessa vertailit minua sisaruksiini aivan persoonan tasolla ja teet sitä vielä aikuisenakin. Olen mielestäsi huono ja teen huonoja valintoja elämässä. Sama se mitä teen niin negatiivista sanottavaa aina löytyy. Moitit minua ja kai toivot että kerjäisin hyväksyntääsi. En kerjää. Ajattelen vain, että olet sellainen kuin olet ja meidän muiden on sen kanssa elettävä sen aikaa kuin harvoin yhdessä aikaa vietetään. 

Joka päivä pelkään että olenko kaltaisesi. Teen itsekin vääriä asioita, mutta tiedostan mikä vaikutus sillä on jos teen väärin. En laita päätäni pussiin ja valehtele itselleni.

Aina kun muistan sinua, minulle tulee kokonaisvaltaisesti paha olo. Aina. Toivon, että hyvät muistot olisivat vahvempia. Mutta en voi valehdella itselleni. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt oikein ymmärrä teidän traumoja. Joo mun äiti ei musta huolehtinu, entä sitten ? Se tapahtui 70-80 luvulla. Miksi muistelisin niin vanhoja juttuja ?

Eläkää elämää nyt tässä hetkessä ja nauttikaa siitä. Miettikää positiivisia tulevaisuuden suunnitelmia ja kulkekaa niitä kohden.

t. Se äitiään 24h hoitava

Minä olisin voinut kirjoittaa samalla tavalla x vuotta sitten. Toki en hoitanut äitiä 24/7 vaan monta muutakin asiaa, mutta äitiä kaikki mahdolliset tunnit. Hän oli sairas ja tarvitsi huolenpitoa. Hän sai minulta sitä huolenpitoa, mitä en itse koskaan saanut.

Äidin kuoltua vuosien saatossa aloin tajuta, etten ole lainkaan niin tasapainoinen ja ei-traumatisoitunut vaan tuo ylenpalttinen tasapaino, auttamishalu jne johtui nimenomaan niistä traumoista. Psykiatri joskus sanoi minulle, että kun terapia etenee, alat ymmärtää, miksi autoit äitiäsi oman jakamisesi kustannuksella. Silloin hoitaessa toki tuntui, että on voimia auttaa.

En ennen vauvapalstaa tajunnut miten paljon on ongelmaisia ihmisiä, miksi jokaisen julkkiksekin kannattaa opetella terapeutiksi, asiakkaita piisaa.  Ja salaliittolaisten sanonnan mukaan "big pharma kiittää."

Omakaan lapsuuteni ei ollut mikään ihannelapsuus, tunteet oli tekoja, olen hämäläisen jäyhä, ei ole itku eikä nauru herkässä.

Mutta oman vastuun olen aina tekemisistäni, mokistani, luonteestani ottanut, en jauha että "äitin syy."