Olen todennut, että täysin erilaisista taustoista tulevien parisuhde ei kestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta joku voi ajatella niinkin että se lapsuudenperhe oli enemmän varoittava esimerkki. Että sellaista ei ainakaan itse halua. Oma mieheni on duunariperheestä jossa on ollut alkoholiongelmaakin. Itse olen akateemisesta ja korkean elintason lapsuudenkodista. Mieheni lähti siitä lapsuudenkodista jo 16-vuotiaana ja on rakentanut elämänsä monin tavoin ihan tyhjästä, siinä missä minä sain aika hyvän alun omalle elämälle ihan vain syntymällä omille vanhemmilleni. Arvostan miestäni aivan valtavasti. Hän on ollut niin ahkera ja sinnikäs, on tietysti edelleen, ja onkin päässyt hyvään asemaan ihan omilla avuillaan. 

Jep. Mieheni on kouluttamattomasta maalaisperheestä, jonka elinkeino oli maatalous. Koulutusta ei arvostettu, kaikki kouluja käyneet oli ilkeitä herraskaisia. Mieheni halusi mennä lukioon, anopin mielestä sellaine

Voisihan sitä rahaa välillä vähän antaa, silloin voisi kyllä muistuttaa ja kerrata miten aikoinaan tuli negatiiivisesti kodelluksi pyrkimyksistään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös sellainen joka on hurahtanut tai hurahtaa Perussuomalaisuuteen, kannattaa samantien unohtaa. Se ajatustapa on vallannut koko ihmisen kuin jokin kultti. 

No itse olen hyvin toimeentuleva Persu nainen ja olen deittaillessa huomannut, että ne vihervassarimiehet mielellään olisivat minun lompakollani. Joten olisin hyvin skeptinen jos alkaisin tapailla tällaista vihervassarimiestä.

 

🤪🤪🤪🤪🤪😡🤩🤩🤩🤩🤣🤣🤣🤣

"Lapsuuden kodilla on käsittämättömän suuri vaikutus siihen, millaiseksi ihminen muovautuu. Takana 2 pitkää suhdetta, jossa yritin ymmärtää duunariperheen poikaa, jonka elämänkatsomus oli täysin ristissä omani kanssa. Toisessa suhteessa mies vetosi joka tilanteessa isättömään lapsuuteensa ja äitinsä alkoholi ongelmiin. Kolmatta kertaa en uskalla edes ajatella yrittää, sillä parisuhde on niin monen asian summa."

Vauvapalstalaisen mutua. Ihmisen muovautumiseen vaikuttaa toki lapsuuden perhe ja ympäristötekijät, mutta eniten persoonallisuus. Mielen joustavuus, uteliaisuus, sosiaalisuus ja aktiivisuus, kaverit ym.

Kielipoliisina huomautan, että 2 kirjoitetaan kirjaimin 'kaksi' elikkäs yhden sanan numero kirjaimin aina. Toisekseen alkoholiongelma kirjoitetaan yhteen. Turhaan viittaat tässä duunariperheeseen, mutta se kertoo sinusta itsestäsi ja rajoittuneestasi kylläkin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut ja ollut naimisissa parin yläluokasta tulleen kanssa. Ongelmana heidän kanssaan on, että he eivät hahmota, mistä rahat tulevat, esim. työnteosta suurimmalla osalla meistä. He eivät kuitenkaan vielä ole perinet mitään joten oletus heillä on että "joku maksaa" eli kumppani. 

Heh-heh. Siinä sitä tosi tavoiteltavaa "yläluokkaisuutta".  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule ap, kyllä sun on viisainta olla yksin! Meinaan ku sinä et sopeudu. 

Minä oon alkoholistiduunarien kasvatti, henkistä-ja fyysistä väkivaltaa. Mun mies perheestä, jossa viikonloppukaljottelua, turvalliset, rakastavat vanhemmat. On oltu naimisissa 20 vuotta. Alkuun yhessä istuttiin terapiassa mun traumojen vuoksi, jotta mies oppii ymmärtämään, loput kävin yksin. 2 tasapainoista lasta. Emme käytä juurikaan alkoholia, saatika riitele, varsinkaan humalassa. Meillä asiat puhutaan, ei riidellä. 

 

Mutta juju onkin siinä, että mies ehkä jämäntää helpommin ja jatkaa juntteja perinteitä kotoaan, kuten sitä, että lapset on naisen vastuulla. 

Naiset pystyy paremmin muovaamaan uuden elämän ja jättämään lapsuudenkodin opit menneisyytee

Ei siis keskusteltu..

Oliko keskustelemattomuuteen syynä miehesi, sinä vaiko te molemmat? 

 

Vierailija kirjoitti:

123. Itselläni on yksi kokemus perheestä, jossa vapaa-ajat olivat erilliset. Nainen on lapsuudenajoista ollut parhaita ystäviäni ja hänen vanhempansa ovat hyvin köyhistä oloista uranousun tehneitä ihmisiä. Mutta sellaisia, jotka olivat kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Siihen ehkä vaikutti nuoruusiän tasa-arvon ihanne, puhummehan omienkin vanhempien nuoruusiästä, jolloin hippiaate oli tärkeä ja vaikutti varmasti kaikkiin jollain tasolla, vaikkeivat esim omat vanhempani mitään hippejä olleetkaan. 

Asiaan. Nuoruuden ystäväni pariutui duunarimiehen kanssa, joka kyllä teki paljon kotitöitä ja oli hyvin siisti, loistava kokki, mutta hän vietti kaiken vapaa-aikansa "poikien kanssa". Lasten kasvettua pari erosi, koska heillä ei oikeastaan aikoihin ollut mitään yhteisiä tekemisiä, "poikien" tekemisiin ilmeni liittyneen myös sivusuhteita. Minusta se on riski, kuten jo kirjoitin, että pääosa vapaa-ajasta vietetään erillään, koska vapaa-aik

Kuulostaa todella surulliselta tuo kertomasi tapaus. Pariskunnalla pitäisi olla muutakin yhteistä kuin lapset. Omiakin juttuja saa olla, mutta niiden ei pitäisi olla ainoa vapaa-ajan sisältö (eikä tietenkään varsinkaan savuverho pettämiselle).

Ikähavaintoni ei oikeastaan liittynyt elämänvaiheeseen, vaan (otaksumiini) sukupolvieroihin. Toisin sanoen omissa tuttavapiireissä tämän hetken alle viisikymppisille tuntuu olevan normaalia, että perheen yhteisen ajanvieton rinnalla myös niitä reissuja omien kavereiden kanssa on jonkin verran jatkettu myös sen jälkeen, kun lapsia on mahdollisesti saatu. Tietenkin jo käytännön syistä niitä on paljon vähemmän kuin ennen lapsia, mutta silloin tällöin kuitenkin. Kun taas vaikkapa osalle tämän sukupolven vanhemmista tuntuu olevan kummallista, että mihinkään muualle kuin työmatkalle lähtisi useammaksi päiväksi ilman puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niist

Aivan. On aivan tyhmää jos perustaa oman elämänsä ratkaisut joihinkin tilastollisiin keskiarvoihin. Ne voivat olla viitteellisiä sen suhteen mihin kiinnittää erityistä huomiota, toisaalta voivat vahvistaa illusorista harhaa. 

Tärkeintä olisi tuntea viileän objektiivisesti oma tilanne ja sitten tarpeen mukaan vastaavasti mahdollisen toisen osapuolen esim. kumppaniehdokkaan tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Tsaari ja hänen sukunsa lopetettiin kuin kapiset koirat.

Niin voi käydä jos liikaa takertuu valtaan. Eipä Hitlerkään päätynyt viettämään eläkepäiviään kotiseudulleen vaikka sitä suunnittelikin. Ja monille monille tuollaisille on käynyt samoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

66/76 

ap, olen sitä mieltä, että sinulle on iskostettu lapsuudenskeema. Isäsi ei kyennyt kunnioittamaan äitiäsi ja ajattelet, että kaikki miehet ovat samanlaisia. Olen tuo traumataustainen nainen. Meillä vallitsee kotona tasa-arvo. Meillä ei ole miehelle ja naiselle luokiteltuja kotitöitä. Mieheni laittaa ruokaa siinä missä minäkin. Mieheni pesee pyykkiä ja laittaa kuivumaan siinä missä minäkin. Lista olis pitkä. Kun poikamme olivat pieniä, mieheni hoiti, vaihtoi vaippoja, syötti, nukutti, leikki, oli läsnä. Teen vuorotyötä ja hoidamme taloutta tasapuolisesti. Nuorimmainen täyttää 18. Tämä on minulle traumoista huolimatta ollut selvää, että aviopuolisot ovat tasa-arvoisia. Mitä ajattelet meidän poikien oppineen.

 

Tässä on vinha perä,että se  toisen ihmisen kunnoittaminen tulee varmaan pitkälti sieltä lapuusperheen opeista. 

Oliko teillä tutustumisvaiheessa keskusteluhetkiä, esim. alkaen sen pohdinnasta millainen olisi hyvä keskustelu. 

Vierailija kirjoitti:

"Älykkyyden lapset kuulemma perivät äidiltään. Tai koulutustason. "

Ei älykkyyttä peritä äidiltä, mutta äidin koulutustaso ennustaa paremmin lasten tulevaa koulutustasoa kuin isän. Johtunee siitä, että lapset viettävät yleensä enemmän aikaa äitiensä kanssa. 

"Arvioiden mukaan 40-60% lapsen älykkyydestä on perinnöllistä, joka periytyy tutkimusten mukaan äidiltä. Loppu rakentuu lapsuudessa joka riippuu ympäristöstä, stimulaatiosta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista."

Ruuhkavuodet.fi

Kyllä, taidan olla samaa mieltä aloittajan kanssa.

Olen duunariperheestä, punikkisuvusta jne. Kasvanut kallistumaan vasemmalle ja oppinut tekemään töitä, kantamaan vastuuta, suvaitsemaan erilaisuutta ja ymmärtämään sen, ettei mikään homma ole ikinä paskaduunia tai hanttihommaa ja että jokaisella meistä on oma arvokas paikkansa yhteiskunnassa. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa oli myös ihan normaalia auttaa toisia omassa yhteisössään. Rahaa ei ehkä ollut, mutta autettiin muuten, tehtiin, talkoiltiin ja puuhattiin yhteisen hyvän eteen paljon. Kaikilla, esim omilla vanhemmillani ei ollut mahdollisuutta opiskella pitkälle. Silti luettiin kirjoja, käytiin ehkä joskus teatterissa ja oltiin kaikilla tavoin kiinnostuneita maailmanmenosta.

Mulla oli mahdollisuus opiskella ja olenkin nyt 48 vuotiaana tuplamaisteri ja työuraani tehnyt hyväpalkkaisissa töissä. Menin naimisiin vähän varakkaamman perheen pojan kanssa. Ei mitään ökyrikkautta, mutta sen verran oli omaisuutta, että hänen ei ole koskaan tarvinnut mistään tingata. On reissannut, harrastanut kaikkea kallista, ollut vuoden vaihto-oppilaana, ei ole tarvinnut nuorena murehtia kesätöistä tai opiskeluaikojen taloudellisesta pärjäämisestä. Vanhemmat on aina olleet taloudellisena backuppina. Kaikkea aineellista on aina ollut. Mutta samalla ei ole mitään yhteisöllisyyttä, ei haluta auttaa ketään edes aikaa antamalla, kaikesta pitäisi selvitä rahalla jne. Pidän hänen perheensä ja sukunsa elämää jotenkin kylmänä ja yksinäisenä ja ulkokultaisena, vähän kulissimaisena. Kaikki ystävyydetkin tuntuu olevan kuorrutettuja jonkinlaisella kateellisella kilvoittelulla, jossa kytätään toisten autoja, sisustuksia ja lomamatkoja.

Koen itseni välillä todella ulkopuoliseksi puolisoni "piireissä". Sama olo on myös töissä: olen onnellisin kun saan tehdä töitä suorittavan portaan kanssa. Siellä olen omieni parissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Älykkyyden lapset kuulemma perivät äidiltään. Tai koulutustason. "

Ei älykkyyttä peritä äidiltä, mutta äidin koulutustaso ennustaa paremmin lasten tulevaa koulutustasoa kuin isän. Johtunee siitä, että lapset viettävät yleensä enemmän aikaa äitiensä kanssa. 

"Arvioiden mukaan 40-60% lapsen älykkyydestä on perinnöllistä, joka periytyy tutkimusten mukaan äidiltä. Loppu rakentuu lapsuudessa joka riippuu ympäristöstä, stimulaatiosta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista."

Ruuhkavuodet.fi

Monet kognitiivisiin kykyihin liittyvät geenit ovat X-kromosomissa, jonka perimme äidiltä, mutta on silti suuri väärinymmärrys väittää, että älykkyys periytyy äidiltä. Älä usko kaikkea, mitä jossain epämääräisellä viihdesivustolla sanotaan.

"Toisin sanoen omissa tuttavapiireissä tämän hetken alle viisikymppisille tuntuu olevan normaalia, että perheen yhteisen ajanvieton rinnalla myös niitä reissuja omien kavereiden kanssa on jonkin verran jatkettu myös sen jälkeen, kun lapsia on mahdollisesti saatu. Tietenkin jo käytännön syistä niitä on paljon vähemmän kuin ennen lapsia, mutta silloin tällöin kuitenkin. "

Ok, ymmärrän. Omassa tuttavapiirissä ei ole tuollaista ollut lainkaan, ei kenelläkään eikä vanhemmillakaan, vaan erilliset menot ovat liittyneet nuoruuteen. Nyt vanhemmiten 50+ olemme vielä tiiviimmin oman puolison kanssa. Matkustamme välillä ystäväperheiden kanssa tai lasten kanssa. Harrastukset ovat samoja eli tuo puuttuu, että olisi jokin sellainen harrastus, joka ei lainkaan puolisoa kiinnosta. En esimerkiksi ymmärrä kaikkia fudiksen saloja, mutta käyn silti katsomassa matseja Saksassa muutaman kerran vuodessa ja katson jalkapalloa. Mieheni puolestaan oli paljon mukana hevoshommissa, vaikka hän omien sanojensa mukaan kiitti joka kerta luojaansa, kun pääsi minun temperamenttisen ja vireän tammani laitumelta elossa :)  

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, taidan olla samaa mieltä aloittajan kanssa.

Olen duunariperheestä, punikkisuvusta jne. Kasvanut kallistumaan vasemmalle ja oppinut tekemään töitä, kantamaan vastuuta, suvaitsemaan erilaisuutta ja ymmärtämään sen, ettei mikään homma ole ikinä paskaduunia tai hanttihommaa ja että jokaisella meistä on oma arvokas paikkansa yhteiskunnassa. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa oli myös ihan normaalia auttaa toisia omassa yhteisössään. Rahaa ei ehkä ollut, mutta autettiin muuten, tehtiin, talkoiltiin ja puuhattiin yhteisen hyvän eteen paljon. Kaikilla, esim omilla vanhemmillani ei ollut mahdollisuutta opiskella pitkälle. Silti luettiin kirjoja, käytiin ehkä joskus teatterissa ja oltiin kaikilla tavoin kiinnostuneita maailmanmenosta.

Mulla oli mahdollisuus opiskella ja olenkin nyt 48 vuotiaana tuplamaisteri ja työuraani tehnyt hyväpalkkaisissa töissä. Menin naimisiin vähän varakkaamman perheen pojan kanssa. Ei mitään ökyrikkautta, mutt

Olipas mielenkiintoinen viesti. Kannatta lukea Laura Kolben ja Katriina Järvisen kirjoja, saat varmasti niistä paljon irti ja voit peilata omia kokemuksiasi. Sinänsä tuo mitä kerrot miehesi suvusta kuulostaa enemmän alemman keskiluokan jutulta eli ihmisiltä, jotka ovat vasta äskettäin saaneet omaisuutta ja koulutusta. Duunaritaustaa on noissa tutkimuksissa luonnehdittu materian haalimiseksi ja sillä pröystäilyksi, joka ei oikeastaan kuulu keskiluokkaan ollenkaan. Keskiluokka kuluttaa elämyksiä, kulttuuria ja panostaa perheeseen ja koulutukseen. Kuten joku tässä ketjussa kirjoitti, vaurastuneesta duunariperheestä löytyy iso ruutu, mutta ei kirjoja. Juuri samalla tavalla ovat tuota tutkijatkin kuvanneet.

Materiaalisella hyvällä kerskailua pidetään mielestäni valtaosin keskiluokkaisessa Suomessa yleisesti alaluokkaisena, ei keskiluokkaisena saati yläluokkaisena. 

Vierailija kirjoitti:

Olipas mielenkiintoinen viesti. Kannatta lukea Laura Kolben ja Katriina Järvisen kirjoja, saat varmasti niistä paljon irti ja voit peilata omia kokemuksiasi. Sinänsä tuo mitä kerrot miehesi suvusta kuulostaa enemmän alemman keskiluokan jutulta eli ihmisiltä, jotka ovat vasta äskettäin saaneet omaisuutta ja koulutusta. Duunaritaustaa on noissa tutkimuksissa luonnehdittu materian haalimiseksi ja sillä pröystäilyksi, joka ei oikeastaan kuulu keskiluokkaan ollenkaan. Keskiluokka kuluttaa elämyksiä, kulttuuria ja panostaa perheeseen ja koulutukseen. Kuten joku tässä ketjussa kirjoitti, vaurastuneesta duunariperheestä löytyy iso ruutu, mutta ei kirjoja. Juuri samalla tavalla ovat tuota tutkijatkin kuvanneet.

 

Materiaalisella hyvällä kerskailua pidetään mielestäni valtaosin keskiluokkaisessa Suomessa yleisesti alaluokkaisena, ei keskiluokkaisena saati yläluokkaisena. 

Eiköhän ne isot ruudut ja muu materiaalinen hyvä löydy yleensä "vanhoista" keski- ja yläluokkaisista perheistä yhtä lailla, vaikka niillä ei ääneen kerskailtaisi. Tosin ne ehkä otetaan enemmän itsestäänselvyytenä? Elämyksien ja kulttuurin kuluttaminen tulee usein materiaalisen kulutuksen päälle, ei sen sijasta.

Lisäksi elämyksien ja kulttuurin kuluttaminen voi joidenkin perheiden tapauksessa tarkoittaa kalliita lomamatkoja tai vaikka kirjojen ostamista omaksi enemmän kuin lukuintoa oikeasti on, ja onko se sitten yhtään vähemmän pinnallista kuin muu kulutus? Meillä on Suomessa sentään mainiot kirjastot, joten ei kirjoja edes ole pakko hankkia omaksi, vaikka lukemista harrastaisi.

155. Hmm, enpä tiedä. Muskeliveneen sijasta arvostetaan ehkä purjevenettä, luksusauton sijasta kallista perheautoa tai herkutellaan museoajoneuvolla ja ruutua ei välttämättä ole koko talossa.

Hassua, että ajattelet kirjojen olevan jonkinlainen statusesine. Eiköhän Väinö Linnan kootut kirjahyllyssä ole jo mennyttä maailmaa. Kirjoja luetaan nykyisin paljon tabletilta, mutta lukutoukille kertyy silti isot määrät kirjoja kotiin, koska vain murto-osa kirjoista on sähköisinä. Kirjastoissa on paljon kirjoja, jos yliopiston kirjastotkin lasketaan, mutta silti niitä kirjoja vain tuppaa kertymään haitaksi asti. Näin ainakin omassa ystäväpiirissä. Myös lapseni ovat aina lukeneet paljon. Kirjoja he käyttävät tietoisesti poistamaan aivonsa ruudun tuijottamisesta ja työpäivän raistuksista Fyysisen kirjan lukeminen virkistää aivoja. Ja usko tai älä, on paljon ihmisiä jotka rakastavat kirjoja. Myös duunareissa on varmasti joukoittain sellaisia ihmisiä. Kirjasto on varmasti se paikka myös, missä tapaa ihmisiä omannkuplan ulkopuolelta, vaikkei siellä kenenkään kanssa jutellakaan. Ja erilaisissa kirjallisuuteen liittyvissä someyhteisöissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, taidan olla samaa mieltä aloittajan kanssa.

Olen duunariperheestä, punikkisuvusta jne. Kasvanut kallistumaan vasemmalle ja oppinut tekemään töitä, kantamaan vastuuta, suvaitsemaan erilaisuutta ja ymmärtämään sen, ettei mikään homma ole ikinä paskaduunia tai hanttihommaa ja että jokaisella meistä on oma arvokas paikkansa yhteiskunnassa. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa oli myös ihan normaalia auttaa toisia omassa yhteisössään. Rahaa ei ehkä ollut, mutta autettiin muuten, tehtiin, talkoiltiin ja puuhattiin yhteisen hyvän eteen paljon. Kaikilla, esim omilla vanhemmillani ei ollut mahdollisuutta opiskella pitkälle. Silti luettiin kirjoja, käytiin ehkä joskus teatterissa ja oltiin kaikilla tavoin kiinnostuneita maailmanmenosta.

Mulla oli mahdollisuus opiskella ja olenkin nyt 48 vuotiaana tuplamaisteri ja työuraani tehnyt hyväpalkkaisissa töissä. Menin naimisiin vähän varakkaamman p

Duunaritaustaa on materian haalimista ja pröystäilyä? Olen itse duunaritaustasta, nyt kuulun keskiluokkaan. Mitä sieltä mun duunaritaustasta on tullut, niin pihiys. En osaa käyttää rahaa, ostan aina halpaa, vaikkei tarvitsisi, harkitsen tarkkaan, mitä ostan, vähänkin isojen ostosten jälkeen alkaa kaduttaa, mihin taas rahaa törsäsin.  Ei tulisi mieleenkään pröystäillä, en ymmärrä tuota logiikkaa ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

155. Hmm, enpä tiedä. Muskeliveneen sijasta arvostetaan ehkä purjevenettä, luksusauton sijasta kallista perheautoa tai herkutellaan museoajoneuvolla ja ruutua ei välttämättä ole koko talossa.

Hassua, että ajattelet kirjojen olevan jonkinlainen statusesine. Eiköhän Väinö Linnan kootut kirjahyllyssä ole jo mennyttä maailmaa. Kirjoja luetaan nykyisin paljon tabletilta, mutta lukutoukille kertyy silti isot määrät kirjoja kotiin, koska vain murto-osa kirjoista on sähköisinä. Kirjastoissa on paljon kirjoja, jos yliopiston kirjastotkin lasketaan, mutta silti niitä kirjoja vain tuppaa kertymään haitaksi asti. Näin ainakin omassa ystäväpiirissä. Myös lapseni ovat aina lukeneet paljon. Kirjoja he käyttävät tietoisesti poistamaan aivonsa ruudun tuijottamisesta ja työpäivän raistuksista Fyysisen kirjan lukeminen virkistää aivoja. Ja usko tai älä, on paljon ihmisiä jotka rakastavat kirjoja. Myös duunareissa on varmasti joukoittain sellaisia ihmi

Selvennän: en pidä kirjoja lähtökohtaisesti statusesineinä enkä suinkaan paheksu niiden ostamista, mutta joskus ihmettelen ihmisiä, jotka ostavat automaattisesti omaksi kaiken, vaikka kirjastostakin saisi. Ehtiihän kirjan ostaa itselle myöhemminkin, jos se osoittautuu niin hyväksi, että sen haluaa ehdottomasti pysyvästi omaan hyllyyn talteen.

Olen itsekin aina rakastanut kirjoja ja lukemista, joten ei ole vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä on. :D On minullekin kertynyt omaan hyllyyn kirjoja etenkin joululahjoina ja onhan se ihan mukavaa - mutta ehkä juuri tausta pienituloisessa perheessä ja jonkinlainen ympäristötietoisuus saavat aikaan, että ensisijaisesti etsin uutta luettavaa kirjaston kautta enkä kirjakaupasta.

Tjaa, oikein omaan kokemukseen perustuva suuri tutkielma ja johtopäätös kun otos oli sinä itse ja 2 miestä. Ja nyt sitten tuon perusteella teet suuret johtopäätökset.

"Duunaritaustaa on materian haalimista ja pröystäilyä? Olen itse duunaritaustasta, nyt kuulun keskiluokkaan. Mitä sieltä mun duunaritaustasta on tullut, niin pihiys. En osaa käyttää rahaa, ostan aina halpaa, vaikkei tarvitsisi, harkitsen tarkkaan, mitä ostan, vähänkin isojen ostosten jälkeen alkaa kaduttaa, mihin taas rahaa törsäsin.  Ei tulisi mieleenkään pröystäillä, en ymmärrä tuota logiikkaa ollenkaan."

Myös pihistely ja pelko siitä, että raha loppuu mainittiin noissa tutkimustuloksissa. Suhde rahaan on iso aihe luokkakysymyksissä, sillä lapsuusiän perheen vaikutus näkyy jopa vanhuuteen asti. On selvää, että varakkaissa perheissä raha on ikään kuin näkymätöntä, sitä ei tarvitse ajatella eikä siitä paljon puhuta, sitä vain tulee aina "jostain". Lapseni ystävä on nykyisin todella kovatuloinen, mutta köyhän yksinhuoltajan lapsena hän kuulemma vieläkin ostaa halvinta juustoa ja hermoilee rahasta. Kun on kokemus siitä, ettei raha riitä, se on varmasti perustuksia järkyttävä kokemus, vaikka se tilanne ei olisi ihan koko aikaa ollutkaan. 

Ei vain tuossa tutkimustuloksessa, vaan mielestäni yleisesti ajatellaan, että vähävaraiset saattavat "ökyillä", jos pääsevät vaurastumaan. Kulutustottumukset ovat tuon luokkatutkimuksen mukaan erilaisia. Ja täällä palstallakin näkyy, miten jotkut välillä koettavat "esittää rikasta" kertomalla autoistaan tai jopa leikkeleistä :)  Molemmat hassuja, koska sillä tavalla oikeasti rikkaat eivät käyttäydy. Se on äkkirikastuneiden ja nousukkaiden merkki mielestäni aina ollut. Mutta en osaa sanoa onko tuo tutkimustulos haettu tutkimalla oikeaa ostokäyttäytymistä vai saman luokan ihmisten käsityksiä omasta tai naapurinsa ostokäyttäytymisestä. Mutta tässäkin ketjussa näkyi joku olevan (tai sitten siinä toisessa samaa aihetta käsittelevässä, joka oli eilen aktiivisena), joka kertoi appivanhempiensa (vai olivatko ne omia isovanhempia, en muista) olleen akateemisia, joilla oli "itämaiset matot ja kristallikruunut" eli hän hahmotti duunaritaustansa mukaisesti muiden varallisuutta kuluttamisen kautta.