Olen todennut, että täysin erilaisista taustoista tulevien parisuhde ei kestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös sellainen joka on hurahtanut tai hurahtaa Perussuomalaisuuteen, kannattaa samantien unohtaa. Se ajatustapa on vallannut koko ihmisen kuin jokin kultti. 

No itse olen hyvin toimeentuleva Persu nainen ja olen deittaillessa huomannut, että ne vihervassarimiehet mielellään olisivat minun lompakollani. Joten olisin hyvin skeptinen jos alkaisin tapailla tällaista vihervassarimiestä.

Omituisia miehiä tapailet. Mun tuntemat vassarimiehet eivät ole tuollaisia. Päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetä

Mitä ne tilastot on muuta kuin strukturoidusti koottuja kokemuksia  ja havaintoja? Ei kai tässä jokaisen tarvitse lähteä alusta saakka miettimään, onko se tupakointi vaarallista vai ei? Naapurin Marttikin poltti 48 vuotta ja elossa kuoli, ei ole vaarallista.

jos joku sen älykkyyden kanssa korreloi, niin tilastojen merkityksen ymmärtäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule ap, kyllä sun on viisainta olla yksin! Meinaan ku sinä et sopeudu. 

Minä oon alkoholistiduunarien kasvatti, henkistä-ja fyysistä väkivaltaa. Mun mies perheestä, jossa viikonloppukaljottelua, turvalliset, rakastavat vanhemmat. On oltu naimisissa 20 vuotta. Alkuun yhessä istuttiin terapiassa mun traumojen vuoksi, jotta mies oppii ymmärtämään, loput kävin yksin. 2 tasapainoista lasta. Emme käytä juurikaan alkoholia, saatika riitele, varsinkaan humalassa. Meillä asiat puhutaan, ei riidellä. 

 

Mutta juju onkin siinä, että mies ehkä jämäntää helpommin ja jatkaa juntteja perinteitä kotoaan, kuten sitä, että lapset on naisen vastuulla. 

Naiset pystyy paremmin muovaamaan uuden elämän ja jättämään lapsuudenkodin opit menneisyyteen.  Ja naiset sopeutuu helpommin ja antaa helpo

No oma kokemus on toisenlainen. Oma mies tulee erittäin vanhakantaisesta perheestä. Tosin rahakkaasta. Alkuun mieheni oli myös aika vanhakantainen käytökseltään. Tosin puheissaan kannatti tasa-arvoa kaikin tavoin. Muutaman kriisin jälkeen alkoi toimia toisin. Ei siis asioista keskusteltu. Hoksasi itse.

Mut ei toki ole tyhmä, ehkä se selittää muutoksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tsiusus, että ihmiset jaksaa nostaa itseään jalustalle kuvitellen olevansa jotan niin ylevää ja parempaa kuin duunaripuolisonsa.. huh huh.

Laittakaapa emppiirinen tutkimuksenne pöydälle, jossa osoitatte, että akateeminen ei voi olla alkoholisti, hakkaaja ja pöljä puoliso?

Eihän kukaan nyt sanonut, ettei voisi olla. Ja akateemiset tietää, että joka säännöllä on poikkeus (ehkä kaikki muutkin tietää?). 

Mutta ihan tekemättä asiasta tutkimusta, mutta eläneena aika monenlaisissa ympäristöissä ympäri Suomen, sanoisin, että keskimääräisin juu, ei välttämättä kauhean kaukaa haettu, että korkeakoulutetut miehet panostaa jälkikasvunsa hyvinvointiin enemmän kuin vähemmänkoulutetut miehet. Kyse ei ole niinkään rahasta, vaan ajankäytöstä ja huomion suuntaamisesta.

Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimuksen mukaan korkeastikoulutetut miehet hoitivat enemmän lapsia, mutta matalasti koulutetut miehet tekivät enemmän muita kotitöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tästä aiemmin päivällä aloituksen (Luokkaero parisuhteessa), mutta se ei oikein ottanut tulta. 

Mutta nämä kokemukset ovat juuri sitä samaa mistä tutkijakin kirjoitti. Lasten saamisen jälkeen ymmärtää, että monet tavat ja tottumukset, joita itse pitää "normaaleina", ovatkin toisenlaisesta taustasta tulevalle vieraita. Esimerkiksi naisen paikka on duunariperheissä hoitaa lapsia ja velvollisuuksia, kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan eli velvollisuudet jäävät äidille kuten ne jäivät lapsuudenperheessä. Tutkijan mukaan tämä on yksi syy sille, ettei parisuhde kiinnosta duunaritaustaisia naisia, jotka ovat tehneet luokkanousun. He eivät koe saavansa tällaisesta mallista kuin haittoja. Ja onhan se helpompi elää yksin lasten kanssa kuin miehen kanssa, joka ei ole ottanut aktiivisen ja perhekeskeisen miehen roolia, vaan on kuin palveltava teini-ikäinen. Palstal

No en tiedä, mikä vaikutus kaikkineen on lapsuuden perhe ja kuin kauas perhehistoria vaikuttaa.

Meillä mieheni isä kävi yliopiston, hänen vanhempansa olivat kauppiaita. Mieheni oli aikoinaan kovasti menossa korkeakouluun, mutta sitten se jäi. Anoppini aloitti yliopiston, mutta jätti sen kesken avioliiton myötä. 

Omassa perheessä tääs äiti ei käynyt kouluja, oli kyl pianisti. Isäni DI. Isovanhemmat klassisen musiikin ammattilaisia ja sotilaita, pappeja, opettajia...

Minä olen maisteri. Naimisissa olemme olleet yli 30v. 

Olennaista on ollut yhteiset arvot liittyen perheeseen ja perinteisiin. Ne ovat varmaan ne tärkeimmät asiat, millä olemme elämän karikot selvittäneet. 

Lapsemme on korkeakoulutettu.

Asia ei siis ole niin yksoikoinen. 

 

Kuka täällä on vihjannut sanallakaan siitä, että tässä oltaisiin vetämässä jotain absoluuttisia kausaliteettisuhteita? Ne kuuluu yleensäkin luonnontieteisiin. Mutta ei se silti sano sitä, etteikö joillain tapahtumilla ole suurempi todennäköisyys kuin toisilla, myös ihmisten käyttäytymisessä tai vaikkapa siinä, edesauttaako samankaltainen perhetausta parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, miten tämä miehesi tausta näkyy/ilmenee. 

Hyvä kysymys, eikä ihan helppo vastata. Mutta sellainen toisten kohtelias huomioon ottaminen on ehkä yksi oleellisin.

vaikkapa kaupassa hän ei osaa sanoa ystävällisesti, että anteeksi, pääsisinkö ohi, vaan huokailee ja kiertää tai vaihtoehtoisesti jopa vähän kiilaa kärryillä. Ei osaa käyttäytyä luontaisen sulavasti sosiaalisissa tilanteissa, alkaen ravintolassa käymisestä, ei suju oikein paikan valinta tai tarjoilijan kanssa keskustelu. Siis hän saa ne asiat hoidettua mutta sillä tavalla kuin ne hoitaa ihminen, joka on opetellut taidon aikuisena. Hän ei osannut kattaa pöytää kun tavattiin, ei avannut ovia iäkkäämmille.. Ja rahan käytössä on sellaisia piirteitä, että näkee hänen viettäneen ma

"Haha, tällä meinigillä ainakin puolella suomalaisista miehistä on autismi. Eipä lähdetä tälle tielle, vaan kaikki nyt yrittää käyttäytyä hyvin. Muuten me kuollaan tähän terapiantarpeen määrään ;D "

Hei, me kaikki olemme kirjolla jossakin kohtaa. Ei vain miehet. Ja kaikille meille tekis hyvä terapia hyvää😉

Vierailija kirjoitti:

Olen akateeminen nainen tavanomaisesta ydinperheestä. Mieheni on yh-äidin ainut poika, joka on tehnyt elämänsä aikana vaikka mitä ilman ylempiä tutkintoja. 

Ihanan monipuolinen ja -särmäinen, empaattinen mies - paljon itseäni joustavampi oikeastaan ihan kaikessa. Ihailen häntä valtavasti.

Meillä on samat arvot, sama outo huumori ja paljon rakkautta. Ja kaksi lasta. :)

Voisin kuvitella, että tuo empatia on kaiken ydin! Oma mieheni ei sellainen ole luonnostaan, mutta minun kohdalla on sitä opetellut ja sen myötä lapsetkin saaneet osansa. Nyt on ihan sulaa vahaa lapsenlapsen kohdalla...

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pariutuvat yleisimmin oman yhteiskuntaluokkansa kanssa. Tämä pätee erityisesti vihervasemmistolaisiin sampanjasosialisteihin, jotka haluavat monikulttuurisuutta sinulle, mutta omat lapsensa laittavat kouluihin jotka häikäisevät valkoisuudellaan jopa H* tler jugendin.

Joo jepjep. Siksi suomalaiset ovat vihervassarwita, mut hämäykseksi äänestävät joitain ihan muita.

Vierailija kirjoitti:

Eron jälkeen, vasta pitkän ajan jälkeen, aloin miettimään onko kaikkia parisuhteita tarkoitettukaan ns. kestämään. Jos Jumala päättää erottaa pariskunnan, sitten sillä on tarkoitus vaikka se ei tuntuisikaan mukavalta.

Olen ateisti. Jumalaa ei ole olemassa, minusta se on ihmisistä itse lähtöisin toimiiko suhde vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Kyllä!

Niinkö.

Minä supisuomalaisen köyhän duunariperheen ainokainen stadista

Mies suomenruotsalaisen yrittäjäperheen poika. 

Kun tapasimme olin vieläpä yh ja miestäni vanhempi.

29 hyvää vuotta yhdessä tuli juuri täyteen ilman ongelmia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetä

Täältä sivusta huomio: tulisi ymmärtää sekin, että ne tilastoista nähtävät suuret linjat peittävät alleen suuren määrän yksilöllistä vaihtelua. Siksi keskiarvoista ei kannata vetää johtopäätöksiä yksilötasolle, kuten ketjun ensimmäisissä viesteissä. "En uskalla edes yrittää." "Enää en ryhdy."

On aika tavallista, että tilastoista näkyviin keskimääräisiin eroihin vedoten tehdään karkeita yleistyksiä, ja muut kuin siihen sopivat tapaukset käytännössä sivuutetaan "ainahan on poikkeuksia, ei tässä ollut niistä puhe". Se ei mielestäni edusta kovin syvällistä tilastojen ymmärtämistä, ennemmin tulisi pyrkiä hahmottamaan sekä se keskimääräinen ero että hajonnan suuruus ryhmien sisällä. Puhumattakaan oikeista vaikuttavista tekijöistä taustalla, korrelaatio vs. kausaliteetti.

Esimerkiksi luokkaeroista puhuttaessa on totta, että keskiluokkaa keskimäärin leimaa suurempi pyrkimys "eteen- tai ylöspäin elämässä", mutta olisi myös hyvä tutkia, kuinka suuri osa keskiluokkaisten perheen vesoista ei tätä ajatusmaailmaa omaksukaan, ja toisaalta kuinka moni työväenluokkaisesta taustasta tuleva omaksuu. Miten siihen vaikuttavat yksilölliset persoonallisuus- ja temperamenttierot, lapsuuden ja nuoruuden kaverien esimerkki, perheen sisäinen dynamiikka jne.

On varmaan myös totta, että keskimäärin keskiluokkaisissa perheissä esimerkiksi arvostetaan koulutusta ja ylipäätään lasten lukemista ym. tuetaan ja kannustetaan enemmän. Samaan aikaan on totta, että perinteisesti näitä on arvostettu Suomessa aika laajasti yli luokkarajojen, ja joku voisi yllättyä kuinka moni työväenluokkainenkin on saanut kotoa esimerkin lukemiseen ja itsensä sivistämiseen, vaikka siitä ei välttämättä puhuta samoilla sanoilla.

Tsaari ja hänen sukunsa lopetettiin kuin kapiset koirat.

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus. Arkiset tavat tuntuu käsittämättömiltä. Kuten että viikonlopun hyvä ruokailu on että tilataan Woltista ja syödään  telkkarin ääressä.

Ja ihan koko ajan on telkkari päällä muutenkin. Minä haluaisin jutella päivän tapahtumista ja se on musta ihan normijuttu, mutta tämä vain katsoo telkkaria tai kännykkää.

Hirveän usein käyttää aikaa johonkin ihan idioottimaiseen, kuten selaa tyhjänpäiväisiä videoita kännykästä tai jopa pelaa kännykkäpelejä. Mikä voi olla turhempaa, aikuisella ihmiselle?

Jos on joku juhla, ei laiteta pöytää ja seurustella sen ympärillä, vaan on jotkut sipsipussit pöydällä ja niitä jokainen omissa oloissaan syö. Lapset saa vaan pelata omissa huoneissaan  eikä kannusteta harrastamaan, urheilemaan tms.

Kun käytiin ensi kerran hänen äitinsä luona vierailulla, ei edes tarjonnut mitään, vaan sielläkin tilattiin Woltista ja syötiin sohvalla.🙄

 

Hauskaa, kuvauksesi puolisostasi sopii hirveän monesta kohtaa myös omaan puolisooni. Mutta hän on meistä se "paremmasta" (keskiluokkaisemmasta) perheestä kotoisin oleva. Vaikka luokkatausta korreloisi näiden piirteiden kanssa jollain tasolla, kyse ei ole yksioikoisesti luokkaeroista vaan varsinaiset syyt ovat muualla.

Minä olen kotoisen ns sivistysperheestä. Vuosisadan alussa syntyneet isovanhempani olivat jo akateemisia ja heidän kodissaan oli itämaiset matot ja kristalliskruunut. Molemmat vanhempani koulutettiin, eli tarkoittaa, että heidän vanhempansa arvostivat koulutusta niin, että maksoivat sen.

Menin naimisiin nuorena pojan kanssa, jonka vanhemmat olivat köyhinä lähteneet maailmalle. Äiti oli keittäjä ja isä alkoholisti. Avioliitto päättyi 20 v jälkeen ihan muihin syihin.

Nyt olen 10+ vuotta ollut naimisissa vielä enemmän duunaritaustaisen kanssa. Tämä mies ei ole edes ylioppilas. Mutta mistään muusta ei eroamme huomaa kuin siitä, ettei mies osaa yhdyssanoja. Yksi selitys on tietty se, että tapasimme vanhoina ja elämä ja muovannut ja opettanut. Yrittäjänä ei tampio pärjää.

Sanotaan, että aikuisen elämään kotitausta vaikuttaa enää 20 % verran. Ei minun avioliittoani kaada se, ettei mies ole lukenut Tolstoita.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä se alemmuudentunne huokaus..

Mun mies jolla duunaritausta, on tosi hyvässä asiantuntijatyössä ja tienaakin mua paljon enemmän.

Mutta hänellä ei ole mitään ajatusta esim uralla etenemisestä, eikä luontaista pyrkimystä päästä parempaan asemaan. Sellainen nöyrä orjamentaliteetti vaikka olisi kykyjä vaikka mihin.

Jos hän on tyytyväinen työhönsä ja toimeentulo on turvattu, miksi pitäisi pyrkiä "parempaan" asemaan? Monesti asiantuntijatyössä uralla eteneminen tarkoittaa päätymistä pois mielenkiintoisista asiantuntijatehtävistä, johonkin hallinnolliseen esihenkilöasemaan. Moni ei pidä sitä tavoittelemisen arvoisena.

Itselleni orjamentaliteettia (työn ja statuksen orjuutta) on se, että koko ajan pitäisi pyrkiä johonkin enempään ja osoittaa kykyjään, vaikka ei saisi siitä mitään hintansa arvoista. Toivottavasti uralla eteenpäin pyrkivät tekevät sitä omasta tahdostaan eivätkä siksi että niin "kuuluu tehdä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niist

Silti tupakkayhtiöt kiistivät väitteet kumuloituvista todisteista huolimatta kymmeniä vuosia kaupallisten intressien vuoksi. Ja niin on kiistänyt moni muukin taho verrannollisissa tapauksissa. Nyt kiistetään ilmastonmuutos mielikuvituksen tuotteena tai rokotusten hyödyllisyys jopa siinä mittakaavassa, että äänestetään avoimen tiedevastaisia ihmisiä vastuuasemiin. Ihminen ei halua kohdata epämieluisia totuuksia. Itseasiassa tämä vaikuttaa meidän sokeuteemme suuresti kumppaninvalinnassa. Enemmistö ei ole riittävän kriittisiä ennen kuin energia ja kärsivällisyys loppuu jossain kohtaa parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

66/76 

ap, olen sitä mieltä, että sinulle on iskostettu lapsuudenskeema. Isäsi ei kyennyt kunnioittamaan äitiäsi ja ajattelet, että kaikki miehet ovat samanlaisia. Olen tuo traumataustainen nainen. Meillä vallitsee kotona tasa-arvo. Meillä ei ole miehelle ja naiselle luokiteltuja kotitöitä. Mieheni laittaa ruokaa siinä missä minäkin. Mieheni pesee pyykkiä ja laittaa kuivumaan siinä missä minäkin. Lista olis pitkä. Kun poikamme olivat pieniä, mieheni hoiti, vaihtoi vaippoja, syötti, nukutti, leikki, oli läsnä. Teen vuorotyötä ja hoidamme taloutta tasapuolisesti. Nuorimmainen täyttää 18. Tämä on minulle traumoista huolimatta ollut selvää, että aviopuolisot ovat tasa-arvoisia. Mitä ajattelet meidän poikien oppineen.

Tässä on vinha perä,että se  toisen ihmisen kunnoittaminen tulee varmaan pitkälti sieltä lapuusperheen opeista. 

Meilläkin lapsuudenperhe oli sikäli tasapuolinen, että esim isä ei tehnyt mitään eroa tyttöjen ja poikien suhteen. Tytöt oli yhtä arvokkaita ja pystyivät ajamaan traktoria siinä, kuin pojatkin. 

Ja vanhemmat eivät koskaan puhuneet pahaa toisistaan. Olen oppinut jo kotona kunnoittamaan toisia ihmisiä ja käyttäytymään sen mukaan. 

Mieheni kotona olikin näköjään toinen meininki. Ja vaikka mieheni selvästi kyllä selvästi kunnoitti äitiään, se kunnoitus ei koske sitten näköjään vaimoa, koska isänsäkin kohteli vaimoaan huonosti.  Juopotteli ja tappeli kotonaan ja haukkui vaimoaan huo*raksi iltakausia. Vaikka se alistettu nainen ei varmaan toisia miehiä edes vilkaissut. 

Nuorena en miehessä huomannut noita piirteitä, mutta, kun ikää on tullut mies alkaa kummasti muistuttamaan isäänsä. Ei toki juo, eikä hauku huo*raksi, mutta huomaan, että ei kunnoita kyllä minua mitenkään. 

Ja esim laukkuja ei kanna koskaan, tai ostoskasseja autosta sisälle, kun tulen kaupasta kotiin 5 kauppakassin kanssa (käyn harvoin kaupassa ja ostan kerralla paljon) Ei edes vaikka sattuisi seisomaan ulkona auton vieressä, eikä puhettakaan, että avaisi oven, kun minulla on kädet täynnä tavaraa, vaikka vieressä seisoisi.

Kerran pyysin apua kassien kantamiseen, kun mies oli sopivasti ulkona, mutta siitä vain suututtiin. Oli kiireellisempää tekemistä, kun oli lähdossä huvikseen ajelemaan. 

Samoin, jos ollaan lähdössä jonnekin ja laukkuja on eteisessä odottamssa autoon vientiä, saan takuulla viedä ne kaikki, mies menee autoon istumaan tyhjin käsin. 

Jos joudun neuvomaan jossain asiassa mies ei usko minua vaan käy kysymässä naapurin ukolta ja tulee sitten sanomaan minulle, että Erkki sanoi niin(siis ihan samalla tavalla, kuin mitä minä olin sanonut). Mies ei selvästi pysty kunnoittamaan naisia ollenkaan. Koska isänsä ei kai tuota taitoa osannut myöskään. 

Mies puhuu kyllä muistakin ihmisistä tosi epäkunnoittavasti. Pari kaveria saa olla rauhassa, mutta muuten kaikki tuttavatkin on omituisia ja vaikka mitä. Kaikki ihmiset haukutaan, jos ne ei tanssi miehen pillin mukaan. 

Tekis kyllä mieli lähteä kävelemään. 

Vierailija kirjoitti:

"Enpä ole törmännyt tähän tutkimukseen, mutta mielenkiintoista omista lähtökohdistani. Haluaisitko vinkata kirjoittajan tai vaikka otsikon, niin löytyy? "

Laura Kolbe ja Katriina Järvinen ovat kirjoittaneet useampia kirjoja luokkaeroista ja yksi niistä käsittelee parisuhdetta. En ole varma oliko se Katriina Järvinen, jota tuossa NYT-liitteen laajassa jutussa aikoinaan haasteltiin tutkimuksensa tiimoilta. Siinä käytiin läpi keskeisiä eroja, joita luokkatausta tuottaa, parisuhdenäkökulma oli yksi useammista. Se juttu tuli välittömästi mieleeni, kun tänne ensimmäistä kertaa tulin, sillä palsta on täynnä tekstejä miehistä, jotka eivät osallistu perhe-elämään samalla tavoin kuin itse olen nähnyt miesten osallistuvan. Sellainen maailma on täysin vieras minulle, missä mies lähtee poikien kanssa reissuille eikä perheen kanssa. Ja kun olen joskus kirjoittanut oman perheeni ja kaikkien tuntemieni perheiden perhekeskeisyydestä (ml. lasteni perhe

Onko poikien reissuille lähteminen sitten leimallisesti ei-keskiluokkainen juttu? Kysyn mielenkiinnosta, koska mieheni erittäin keskiluokkaisista perheistä tuleva ja korkeasti kouluttautunut kaveripiiri tekee tuollaisia, enkä ole koskaan osannut ajatella, että siinä olisi jotain vierasta x- tai y-sukupolvelle ja sitä nuoremmille yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Reissaavat he myös perheidensä kanssa ja huolehtivat lapsistaan, mutta näissä piireissä on tavallista, että kumpikin puoliso/vanhempi voi välillä tehdä jotain isompaakin ihan vain omien kavereiden kanssa.

119. Jutussa ei sanottu mitään sellaista, että keskiluokkaisissa perheissä ei milloinkaan käytäisi yksin missään. Varmasti aika vaikea olisi löytää pariskuntia, jotka viettäisivät joka sekunnin yhdessä, sellaista elämä ei nyt vain ole. 

Pointti oli erillinen vapaa-aika, joka sisälsi myös erilliset harrastukset. Ajatustapaan yhtä paljon kuin tekemisiin liittyvä kulttuuri, missä miehet ja naiset ovat erillisiä. Tyypillisinä harrastuksina duunariperheissä mainittiin mm. autojen laittaminen ja miesten ryyppyreissut kapakoihin, mutta koska jutusta on niin kauan kun sen luin, en ole noista kahdesta ihan varma. Voi olla, että on sekoittunut juttuihin, joita palstalla on päivittäin. Siitä olen varma, että kulttuurieroina mainittiin myös se, että lukemisen sijasta katsottiin telkkaria ja duunariperheissä sijoitettiin teknisiin vempeleihin, autoihin ja kuluttamiseen, mutta ei niinkään kulttuuriin tai edes matkustamiseen.

Muualta olen lukenut lukuisia kertoja, myös täältä, että keskiluokka on Suomessa erittäin sekoittunutta. Keskiluokkaa on tyypillisesti sellaista, missä on sekä duunaritaustaisia että akateemisia, sillä kouluttautuneita ihmisiä on tullut enenevissä määrin, kun sitä on valtion taholta subventoitu. Käytännössä tuo tarkoittaa, että keskiluokkaan kuuluvilla on näitä perinteisiä duunaritapoja myös.

Suurin osa suomalaisista kuuluu keskiluokkaan. Yläluokkaiset suomalaiset ovat harvinaisia, samoin alaluokkaiset. Mutta kaikki mittarit osoittavat siihen suuntaan, että köyhien ja kouluttamattomien ihmisten määrä on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Luokkayhteiskunta on tekemässä paluuta isosti, koska hierarkiat - "kuplat"- ovat palanneet. Erilaisiin sosioekonomisiin luokkiin kuuluvat eivät enää välttämättä saa mitään kosketusta toisiinsa. Ainoa paikka siihen on ehkä armeija. Ja tätä on pidetty suurena riskinä Suomelle. Olemme niin pieni kansa, että pitäisi pitää tiukasti yhtä.