Mistä asioista lapsettomat jää paitsi? Mitä myönteisiä asioita tulee mieleen?

Jäävät paitsi perheestä mutta saavat vapautta. Kumpi kampi tappeli joku voitti.

vapaus

ei tarvi pelätä turvallisuutensa puolesta jos niistä lapsista olisi tullut juoppoja tai narkkeja... koskaan et voi tietää, vaikka kuinka rakastava ja hyvä koti olisi, niin  kaveripiiri määrää melkoisen pajon mitä kestäkin tulee

Vierailija kirjoitti:

Lapsen halaukset ja aidot hellyydenosoitukset. Sanat:"Äiti olet rakas!"💖

Tämä, lapsettomana tahattomasti, onneksi sisaruksillani oli lapsia, olen saanut sylintäydennystä.

Mä näen jotenkin erikoisena sen vastakkainasettelun, että olisin edes luopunut lapsettomasta elämästä, kun hankin lapsia. Otin siitä vain muutaman vuosikymmenen tauon, mutta suurimman osan elämääni olen silti elänyt ja tulen elämään pitkälti kuin lapseton.

33-vuotiaaksi nautin vapaudesta, asuin ulkomailla, tein kaikkea mitä halusin. Sitten hankin kaksi lasta ja seuraavat ~10 vuotta ovat olleet nämä kiireisimmät, jolloin lapsissa on oikeasti kiinni. Näissä on ollut kaikkea ihanaa, toki myös kaikkea raskasta; olen ehdottomasti onnellinen, että tämän koin. Nyt näen jo haikeudensekaisin tuntein tämän matkan toisen pään: lapset ovat koko ajan itsenäisempiä, menevät, harrastavat, voivat olla illastakin itsekseen kotona.

Siihen mennessä kun olen 53, minulla on kaksi täysi-ikäistä lasta ja toki tulen aina rakastamaan heitä ja antamaan heille aikaani, mutta kyllähän he valtaosin elävät omaa nuoren aikuisen elämäänsä ja 90% elämästäni on taas samanlaista vapaata kuin ennen lapsia.

Lapsiperhevaihe on vain yksi (antoisa, erilainen) osa ihmisen pitkää elämää, mikäli hän saa elää edes keskimääräisen pituisen elämän eikä hanki suurperhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jään vaille pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia ansiotasoon ja varallisuuteen. Yhyy. 

 

Mihin sä sen rahan käytät? Eihän sulla ole edes perillistä.

Tän on pakko olla vitsi. Ei kai kukaan voi olla noin yksinkertainen. 

Peräsuolen laskeumasta. Yhyy yhyy. 

"Mä näen jotenkin erikoisena sen vastakkainasettelun, että olisin edes luopunut lapsettomasta elämästä, kun hankin lapsia. Otin siitä vain muutaman vuosikymmenen tauon, mutta suurimman osan elämääni olen silti elänyt ja tulen elämään pitkälti kuin lapseton"

Paitsi jos lapsesi on vaikkapa vammainen tai päihdeongelmainen, kannat hänestä luultavasti huolta ellet jopa hoida vielä aikuisenakin. Entä mahdolliset lapsenlapset ja heidän mahdolliset ongelmansa? Ei lapsia voi vaan dumpata kun ne ovat täysi-ikäisiä ja alkaa elämään taas lapsettoman elämää.  

Vierailija kirjoitti:

"Mä näen jotenkin erikoisena sen vastakkainasettelun, että olisin edes luopunut lapsettomasta elämästä, kun hankin lapsia. Otin siitä vain muutaman vuosikymmenen tauon, mutta suurimman osan elämääni olen silti elänyt ja tulen elämään pitkälti kuin lapseton"

Paitsi jos lapsesi on vaikkapa vammainen tai päihdeongelmainen, kannat hänestä luultavasti huolta ellet jopa hoida vielä aikuisenakin. Entä mahdolliset lapsenlapset ja heidän mahdolliset ongelmansa? Ei lapsia voi vaan dumpata kun ne ovat täysi-ikäisiä ja alkaa elämään taas lapsettoman elämää.  

Joo. Puhun toki vain tilastollisesti siitä, miten useimmilla on, miten omilla vanhemmillani on, ja miten itsellänikin tällä hetkellä näyttäisi menevän.  Poikkeuksia on.

Tuo vammaisuus on ehkä se ainoa tilanne, jossa oikeasti voi mennä niin kuin lapsivapaat ihmiset tuntuvat kuvittelevan: että lapsia hankkineen KOKO LOPPUELÄMÄ on oikeasti lapsessa kiinni, yöheräämisiä, JATKUVAA murehtimista jne. Ja kyllähän lapsia haluava siinä pelaa lottoa, että käykö hänelle niin. Minulle ei käynyt.

Se, että lapsi HALUAA täysi-ikäisenä elää pääosin elämäänsä niin, ettei halua viettää kanssani ainakaan yli sitä mainitsemaani kymmentä prosenttia ajastaan, ei tarkoita mitään sinne päinkään, että minä hänet dumppaisin.

Omat vanhempani ovat paljon ja rakastavasti läsnä lastensa ja lastenlastensa elämässä, mutta kyllä SILTI valtaosa viikon tunneista heillä on ihan omaa vapaata aikaa tehdä mitä tahansa haluavat, ja myös matkustavat kahdestaan ja sanovat vain hyvissä ajoin, että niillä viikoilla emme ole käytettävissä avuksi, jne.

Lapsettomana on ihanaa se vapaus, rauha, hiljaisuus, riippumattomuus, itsemääräämisoikeus, kehon ja mielen hyvinvointi, rahat voi käyttää mihin tarvitsee ja haluaa, kukaan ei vaadi kokoajan minun huomiotani voin keskittyä omiin asioihin ja tekemisern, ei kokoajan jonkun muun. Lapsettomuus on myös huolivapaa siitä lapsesta, aina kakki lapset eivät ole fyysisesti ja psyykkisesti terveitä ja hyvinvoivia. 

Ovatpa ihmiset kovia murehtimaan. Mä en jotenkin osaa murehtia enkä siksi ole kokenut lapsia sen kannalta miksikään taakaksi, että olisin heistä jotenkin enemmän huolissani kuin vaikka ystävistä. Rakastan heitä toki enemmän, mutta ei se automaattisesti johda mihinkään huoleen ja murheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ovatpa ihmiset kovia murehtimaan. Mä en jotenkin osaa murehtia enkä siksi ole kokenut lapsia sen kannalta miksikään taakaksi, että olisin heistä jotenkin enemmän huolissani kuin vaikka ystävistä. Rakastan heitä toki enemmän, mutta ei se automaattisesti johda mihinkään huoleen ja murheeseen.

Itse olen lapseton mutta olen huolissani jatkuvasti kaikista lapsista joiden kanssa vietän aikaa... Siis ihan vaan pelkään että vaikka kaatuvat portaissa tai juoksevat auton alle. Ja 3-vuotiaan sisarenpojan kohdalla huolehdin jo nyt että mitenköhän se sitten koulussa aikanaan pärjää, saako kavereita, ajautuuko huonoon seuraan. Joo, järjetöntä. Yksi iso syy siihen miksen itse voi hankkia lapsia, vaikka ne ovat minusta ihania. Mielenterveys ei kestäisi 24/7 huolehtimista.

Vierailija kirjoitti:

Jäävät paitsi perheestä mutta saavat vapautta. Kumpi kampi tappeli joku voitti.

Perhe ei vaadi lapsia. Myös puolison kanssa on perhe.

Ja perheitä on myös sellaisia, jotka eivät asu yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Super ahdistava ajatuskin jotkut kevätjuhlat, yms. 

Tää :D Sosiaalinen fobiani! Ja että pitää feikata small talkkia.

Sosiaalinen fobiani on parantunut lasten saamisen myötä. Ajattelen lasten parasta monessakin asiassa, enkä ilman lapsia olisi koskaan hakeutunut mihinkään perhekahviloihin, leikkipuistoihin ym. enkä edes uimahalleihin. Eli olen laittanut itseäni ja fobiaani likoon monessa kohtaa ja oppinut ihmisarkuudesta pois. Ilman lapsiani rlämä olisi ollut paljon enemmän sisäänpäin kääntymistä. Lasten saaminen on kasvattanut minua ihmisenä enemmän kuin mikään muu.

Vierailija kirjoitti:

"Mä näen jotenkin erikoisena sen vastakkainasettelun, että olisin edes luopunut lapsettomasta elämästä, kun hankin lapsia. Otin siitä vain muutaman vuosikymmenen tauon, mutta suurimman osan elämääni olen silti elänyt ja tulen elämään pitkälti kuin lapseton"

Paitsi jos lapsesi on vaikkapa vammainen tai päihdeongelmainen, kannat hänestä luultavasti huolta ellet jopa hoida vielä aikuisenakin. Entä mahdolliset lapsenlapset ja heidän mahdolliset ongelmansa? Ei lapsia voi vaan dumpata kun ne ovat täysi-ikäisiä ja alkaa elämään taas lapsettoman elämää.  

Harvassa ovat vanhemmat, jotka pystyvät keskittymään ainoastaan omaan elämäänsä ja olemaan murehtimatta ja jännittämättä, mitä aikuisten lasten elämässä tapahtuu.

Monille tuleekin yllätyksenä, että vanhemmuus ei lopukaan kotoa muuttoon, vaan jatkuu elämän loppuun asti.

Tulevaisuudessa lisääntyy aikuisten lasten työttömyys, mt-ongelmat ja jäävät kotinurkkiin. Mitä nuorisotyöttömyys nykyään on? Lisäksi lapsilla yleistyy adhd yms oppimisvaikeudet, ja autismi. Todennäköisyys saada lapselleen vähintään haastava ominaisuus on jo aika merkittävä.

Ja vaikka aikuiset lapset pystyisivät elää itsenäistä elämää omassa vuokrayksiössään, pitäisikö vanhempana kuitenkin miettiä ensin että tätäkö se elämä on jonka lapselleen haluaa antaa? Vai oliko kyse itsekkäästä halusta saada lapsi keinolla millä hyvänsä?

Väittämä siitä että 50v+ vanhemmat voivat taas olla kuin lapsettomat on ihan puutaheinää. Hehän ovat koko elämän kasvattaneet lapsia ja taatusti lapset ovat mielessä/murheissa loppuelämän. Eivät vanhemmat ole veloja. Lisäksi tulevat rahallisesti takamatkalta, koska yhden lapsen kasvattaminen 18veeksi maksaa 130 000€ (v.2013 tilastotieto), ja nythän tuo on inflaation myötä ainakin 150-200k€.

En ymmärrä, mikä tän lapsettomiin kohdistuvan passiivis-aggressiivisen surkuttelun idea on olevinaan. Joo, jään vaille monia epäilemättä merkityksellisiä kokemuksia, joita omien lasten myötä tulee, mutta sama pätee kaikkiin ja kaikkeen elämässä: En tule myöskään koskaan kokemaan, miten hienoa ja merkityksellistä on olla NHL-jääkiekkoilija, astronautti, ravihevosten kasvattaja, huippumalli tai mies. Monet näistä vaille jäämisistä ovat väistämätöntä seurausta valinnoista, joita olen elämäni varrella tehnyt. Samalla olen näillä valinnoilla tehnyt itselleni mahdolliseksi asioita, joita jollain toisella ei ole. Kenelläkään ei voi olla plakkarissa kaikkia ihmiselämälle mahdollisia kokemuksia ja elämyksiä samaan aikaan. On myös aivan ihmeellistä sössötystä väittää, että lapsia hankkineella ihmisellä olisi ikään kuin vakiona kaikki lapsettoman ihmisen myönteiset kokemukset plus jotain päälle. Ei se noin mene. Ihmiselämä on kokonaisuus, ja niiden jälkeläisten olemassaolo tai olemattomuus heijastuu elämän varrella ihan kaikkeen. Perheenäidin sinkkuvuodet parikymppisenä opiskelijana eivät millään tavalla vertaudu keski-ikäisen lapsettoman ihmisen kokemusmaailmaan, eikä aikuisten lasten äiti muutu lapsettomaksi vain sillä että ne lapset muuttavat pois kotoa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomana jostakin koen jääväni paitsi, niin lapsiperheiden yhteisöllisyydestä. En tiedä kuinka aitoa se yhteisöllisyys lopulta on, koska monelle vanhemmalle on tärkeää saada viettää omaa aikaansa ja erillään perheestään omian ystävien ja kavereiden kesken?

Kevätjuhlat ja yleensä juhlat ovat nimenomaan sitä juhlaa, jossa vanhemmuus voi korostua, mutta minä taas kadehdin arkea ja sen sisällä koettua yhteisöllisyyttä. Päivät vaihtelevat ja kaikenlaista tapahtuu ainakin pienten lasten kanssa. 

Mistä yhteisöllisyydestä? Jatkuvastihan tulee juttua ja ihan tutkimustietoakin siitä että varsinkin pienten lasten äidit ovat usein todella yksinäisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomana on ihanaa se vapaus, rauha, hiljaisuus, riippumattomuus, itsemääräämisoikeus, kehon ja mielen hyvinvointi, rahat voi käyttää mihin tarvitsee ja haluaa, kukaan ei vaadi kokoajan minun huomiotani voin keskittyä omiin asioihin ja tekemisern, ei kokoajan jonkun muun. Lapsettomuus on myös huolivapaa siitä lapsesta, aina kakki lapset eivät ole fyysisesti ja psyykkisesti terveitä ja hyvinvoivia. 

Lapsettomana liki nelikymppisenä pidin toki noista asioista. Nyt kolmen lapsen äitinä saan päivittäin uusia kokemuksia ja ; ennenkaikkea (entiseen verrattuna) kodin täynnä aitoa elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Super ahdistava ajatuskin jotkut kevätjuhlat, yms. 

Tää :D Sosiaalinen fobiani! Ja että pitää feikata small talkkia.

Sosiaalinen fobiani on parantunut lasten saamisen myötä. Ajattelen lasten parasta monessakin asiassa, enkä ilman lapsia olisi koskaan hakeutunut mihinkään perhekahviloihin, leikkipuistoihin ym. enkä edes uimahalleihin. Eli olen laittanut itseäni ja fobiaani likoon monessa kohtaa ja oppinut ihmisarkuudesta pois. Ilman lapsiani rlämä olisi ollut paljon enemmän sisäänpäin kääntymistä. Lasten saaminen on kasvattanut minua ihmisenä enemmän kuin mikään muu.

Eli vasta lasten myötä olet alkanut tehdä joitain normaaliin elämään kuuluvia asioita, joita lapsettomat on tehneet vuosikausien ajan jo muutenkin. Eihän tuossa ole kyse lapsista tai lapsettomuudesta, vaan ihan omasta persoonallisuudestasi. 

Koko sosiaalinen yhteisöllisyys perustuu siihen että on lapsia, ilman et ole juuri olemassa paitsi työssä.