Mistä asioista lapsettomat jää paitsi? Mitä myönteisiä asioita tulee mieleen?

Rakkaudesta omaan lapseen. Onhan se jotain tosi erityistä. Lasten takia on nähty vaivaa, pelätty, kärsittykin ja ehkä juuri siksi ne on niin rakkaita.

Lasten saaminen tuo myös tietynlaista vaihtelua ihmisen elämänkaareen ja heidän kauttaan pääsee seuraamaan monia pieniä iloja ja kehitysaskeleita, kuten vaikka eka hymy tai kävelyaskeleet.

Toisaalta lasten takia voi joutua luopumaan monista asioista ja elämään usein vähän sellaista tasapaksua arkea.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomana jostakin koen jääväni paitsi, niin lapsiperheiden yhteisöllisyydestä. En tiedä kuinka aitoa se yhteisöllisyys lopulta on, koska monelle vanhemmalle on tärkeää saada viettää omaa aikaansa ja erillään perheestään omian ystävien ja kavereiden kesken?

Kevätjuhlat ja yleensä juhlat ovat nimenomaan sitä juhlaa, jossa vanhemmuus voi korostua, mutta minä taas kadehdin arkea ja sen sisällä koettua yhteisöllisyyttä. Päivät vaihtelevat ja kaikenlaista tapahtuu ainakin pienten lasten kanssa. 

Itse sain lapset reippaasti yli kolmekymppisenä, joten voin oman elämäni sisällä vertailla lapsetonta ja lapsellista aikuisaikaa. Minulle tuo yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuuden tunne on ollut se tärkein. Ja yllätys on ollut sen jatkuvuus lasten aikuisuuteen. Vieläkin olemme tiivis yhteisö vaikka lapset jo omillaan. Jäivät asumaan samaan kaupunkiin/muuttivat takaisin opintojen jälkeen (ainakin tällä hetkellä näin). Pistäytyvät silloin tällöin, soitellaan useita kertoja viikossa. Soittavat kun heillä joku ongelma elämässä. Arvostan tuota todella, vieläkin voin auttaa kuuntelemalla. Ja kun katselee juhlina vanhempiani ja lapsiani yhdessä ruokapöydässä tulee vahvasti tunne sukupolvien ketjusta. Jotain on meidän suvussa tehty oikein kun kyetään olemaan sovussa yhdessä, tukemaan toisiamme, nauramaan yhdessä ja koetaan yhteenkuuluvuutta.

Veri on vettä sakeampaa. 

Lapsettomat jäävät paitsi jokapäiväisistä raivokohtauksista, itkupotkuraivareista, jumpittelusta, sisartappeluista ja yleisraivoamisesta. Lisäksi jäävät paitsi valehtelusta, lusmuilusta, vinkumisesta ja muusta ärhentelystä. Jäätte paitsi myös ettei tarvi keksiä lukemattomia tapoja miten ruoka saataisiin alas tai miten vaatteet saataisiin päälle. Joudutte myös hankkimaan lapsenvahdin jos mielitte saada kahdenkeskistä aikaa ja muistakaa että palleronne tarvitsee lapsenvahtia vielä murrosiässäkin. Murrosikä se onkin sitten moninkertaisesti nämä aiemmat jutut. 

Lapsettomilta jää myös rahat säästöön kun taas me lapselliset tuhlataan kaikki rahamme lasten leluihin, vaatteisiin ja viihdykkeisiin. Se vasta on kallista lystiä.

Olkaa lapsettomat tyytyväisiä elämäänne ja jos joskus tulee kaipuu lapsiin niin olkaa tutuillenne lapsenvahtina ja takaam että se kaipuu menee ohi. 

Miksi ihmeessä verrata? Toinen haluaa toista ja toinen aivan päinvastaista.

Jotain naisvihaa tässä on taustalla, tarvetta yrittää alistaa naisia tiettyyn rooliin. 

Lapset rajoittaa kaikkea! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista. Sukupuolta ja suuntautumista voi muuttaa vaikka viikottain. Sukupuolta voi virallisestikin muuttaa pelkällä ilmoituksella.

Ihminen muuttaa mieltään tuhansia kertoja elämässään, mutta vela on vela aina ja ikuisesti??

Jos on ollut vapaaehtoisesti lapseton vaikka 35 vuotiaaksi asti, ja sitten muuttaa mieltään, niin sekö aikaisempi mielipide ei ole koskaan ollut olemassakaan??

Vertailun vuoksi; joku on ollut vannouounut vihreiden kannattaja, ja sitten vaihtanut puoluekantaansa, niin hänkö ei koskaan ollutkaan vihreiden kannattaja? 

Olet halunnut silloin vallitsevassa elämäntilanteessa olla lapseton. Vela taas ei halua niitä lapsia missään tilanteessa. Olet ehkä väittänyt olevasi vela mutta et sitä silti ollut. 

Minä tunnen parikin "kuuluisaa" ja ehdotonta velaa. Molemmat kuitenkin päälle nelivitosina tulivat äideiksi (lääketieteen avittamina). Toinen on pitänyt velana puheita ja osallistunut aktiivisesti velojen toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista. Sukupuolta ja suuntautumista voi muuttaa vaikka viikottain. Sukupuolta voi virallisestikin muuttaa pelkällä ilmoituksella.

Ihminen muuttaa mieltään tuhansia kertoja elämässään, mutta vela on vela aina ja ikuisesti??

Jos on ollut vapaaehtoisesti lapseton vaikka 35 vuotiaaksi asti, ja sitten muuttaa mieltään, niin sekö aikaisempi mielipide ei ole koskaan ollut olemassakaan??

Vertailun vuoksi; joku on ollut vannouounut vihreiden kannattaja, ja sitten vaihtanut puoluekantaansa, niin hänkö ei koskaan ollutkaan vihreiden kannattaja? 

Olet halunnut silloin vallitsevassa elämäntilanteessa olla lapseton. Vela taas ei halua niitä lapsia missään tilanteessa. Olet ehkä väittänyt olevasi vela mutta et sitä silti ollut. 

Minä tunnen parikin "kuuluisaa" ja ehdotonta velaa.

Julkkiksista myös Maria V. muistaakseni on ilmoittanut jossain vaiheessa, ettei halua äidiksi. Yleensä ovat ehdottomia, kunnes sitten haluavatkin lapsia. Mutta onneksi jokainen saa voi halutessaan muuttaa mieltään.

Jään vaille pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia ansiotasoon ja varallisuuteen. Yhyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen halaukset ja aidot hellyydenosoitukset. Sanat:"Äiti olet rakas!"💖

Saa niitä puolisolta tai kumppanilta. 

Lapsen halausta et saa puolisolta.

Luojan kiitos. En ole koskaan käsittänyt lapsen halauksen ns. ihanuutta. Minusta se on vain inhottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Veri on vettä sakeampaa. 

"Blood of the covenant is thicker than the water of the womb"

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus omaan lapseen on täysin erilainen tunne kuin rakkaus puolisoon tai lemmikkiin. Lapsettomat eivät sitä tunnetta koskaan ole tunteneet, joten vasta-argumentit ovat täysin turhaa spekulaatiota.

Lapselliset ovat myös olleet joskus lapsettomia, joten heillä on kokemusta molemmista tilanteista. Lapsettomat ovat kokeneet vain sen lapsettomuuden. Heillä ei siis ole mitään kosketuspintaa rakkaudesta omaan lapseen. 

 

Olet oikeassa. Kyllä minä ainakin teoriassa ymmärsin jo ennen kuin sain lapsia, että tulen heitä rakastamaan, mutta en todellakaan voinut kuvitellakaan miten syvää se rakkaus on. Rakastan syvästi myös lasteni isää, mutta aivan eri tavalla. Rakkautta omaan lapseen ei voi mihinkään verrata. 

Vierailija kirjoitti:

Jään vaille pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia ansiotasoon ja varallisuuteen. Yhyy. 

"Mutta et tiedä mitään todellisesta rakkaudesta!!111!!" (Sanoo henkilö samalla kun kääntelee ylitse pursuavaa ruskeaa vaippaa, tukka sekaisin ja mustat silmäpussit näkyvästi esillä.)

Vierailija kirjoitti:

Jään vaille pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia ansiotasoon ja varallisuuteen. Yhyy. 

Mihin sä sen rahan käytät? Eihän sulla ole edes perillistä.

Viikonlopun kunniaksi joku tylsistynyt yrittää saada vanhaa tappelua henkiin.  Eletään mieluummin kukin omalla tavallamme onnellisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jään vaille pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia ansiotasoon ja varallisuuteen. Yhyy. 

 

Mihin sä sen rahan käytät? Eihän sulla ole edes perillistä.

No hei mietitääs nyt ihan tosissaan....

Omaan fyysiseen ja henkiseen terveyteen?

Omaan jaksamiseen?

Parisuhteeseen? Avioliittoon?

Osakkeisiin?

Omaan kotiin?

Onnellisuuteen?

Olisiko tuossa pari ihan hyvää syytä?

Vierailija kirjoitti:

Veri on vettä sakeampaa. 

Sanonta, joka ei lopulta tarkoita yhtään mitään. Maailmassa on niin monia kreisejä sukuriitoja ettei vastaavia riitoja saa aikaiseksi muuten kuin olemalla sukulainen.

Vietän mieluiten aikaa lasteni kanssa. Lapset on aitoja, heidän onnistumisensa sekä ilon hetket antavat iloa myös itselleni. 

Meitä lapsettomia ei rakasta kukaan, koskaan. Yksikään lapsi tai aikuinen ei välitä meistä. 

Nyyhkistä. 

PS Aivoja ei kannata napsauttaa pois päältä, empaattisuus muita kohtaan on järkevää. 

Se rakkaus lapseen. Ja lapsen rakkaus äitiinsä. Tuntuu niin hyvältä, kun lapsi tulee syliin hakemaan lohtua, tulee kainaloon katsomaan telkkua tai kotiin tullessani huutelee, että "äiti kulta rakas!!". Tuntuu, että tämä on sitä kaikista tärkeintä elämässä.