HS: Asiantuntija kritisoi stipendien jakamista menestyjille Jättää suuren osan oppilaista sivuun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä?Kenelle muulle stipendi kuuluu kuin parhaille?Toki voisi myös palkita kehittyjän.Onhan se kova suoritus, jos nostaa vaikka vitosesta seiskaan numerot.

Totta. Tämä olisi ihan stipendin paikka: Lukuvuoden korottaja. Olisi hieno tunnustus kovan työn tehneelle.

Miksi lasta pitäisi palkita siitä, että se ei alkuun viitsinyt tehdä mitään ja sitten alkoi viitsimään? Eli ensin eletään kuin pellossa ja kun vähän yritetään, palkitaan? 

Vs. se, että joku on tehnyt hyvin ja oikein koko ajan? 

Vähän sama kuin maksettaisiin bonuksia rikollisille, jotka ovat olleet rötöstelemättä vähän aikaa. Sili, sili, hyvä poika. Et enää perseile yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Itseä ärsyttää suunnattomasti tämäkin trendi, että mediassa nostetaan esiin huonot paperit kirjoittaneita. Itse kirjoitin laudaturin paperit ja päätin lukion 9,6 keskiarvolla. Ärsyttää, että meitä, jotka tekevät kovasti töitä ja näkevät vaivaa, ei nykyään haluttaisi huomioida juuri mitenkään.

Niinpä. Vain se 11 laudaturin kirjoittaja huomioidaan (tai ehkä 2-3 heitä koko valtakunnan mitassa) ja sitten on noin 10-kertainen määrä juttuja tai ainakin mielipidekirjoituksia siitä, kuinka ei saisi huomioida erityisen hyvin menestyneitä vaan pitäisi huomioida huonosti menestyneet aivan yhtä lailla. Jos näin on, niin mikä idea on ylipäänsä todistuksilla, arvosanoilla, ylioppilaskirjoituksilla? 

Pitäisi unohtaa ne ennätysylioppilaat ja tehdä juttuja todellakin niistä, joiden keskiarvo yläasteen ja/tai lukion lopussa on 9,1-10. Heiltä pitäisi kysyä heidän asenteestaan, motivaatiostaan, pyytää vinkkejä heille, jotka eivät pärjänneet (vielä) yhtä hyvin. Toki tätä voi kysyä 11 laudaturin ylioppilaaltakin, ja tämän kevään paras antoikin erinomaisen vinkin kaikille luokka-asteille: "Keskity oppitunneilla, niin ei tarvitse lukea niiden ulkopuolella niin paljoa." (sanamuoto muistinvarainen, ei siis suora sitaatti)

Ei tule mitään, jos kysellään seiskan-kasin tasoisilta, "miltä tuntuu" (ellei haeta vastausta "tuntuu paskalta, haluaisin oppia saamaan parempia arvosanoja"), eikä varsinkaan sitä, että jos ja kun oppilas on lusmuillut koulussa lukuvuoden aikana, sitten tulee pai-pai-hali-hali -mielipidekirjoituksia, joissa sanotaan, että "ei se mitään". Vedetään jotenkin ihan kummallisesti asia "ihmisarvokysymykseksi" - "sinä riität kyllä", vaikket saanutkaan kuin kuutosen todistuksen. Tottakai se ihminen "riittää" ja on "hyvä", kun ei se todistuksen keskiarvo todellakaan kerro ihmisen ihmisarvosta mitään. Sen sijaan se kertoo siitä, miten paljon oppilas on tehnyt töitä lukuvuoden aikana. Tässä tehdään aivan perustavanlaatuinen pedagoginen, didaktinen,  kasvatustieteellinen jne. yms. etc . virhe, kun aikuiset lähtevät edes samassa virkkeessä puhumaan ihmisen arvosta ja arvosanoista. Ei pidä paijata vaan olla realisti lapsen ja nuoren edessä: harmittaako sinua, että et saanut parempaa keskiarvoa? Mistä harmitus kertoo? Jos harmittaa, niin voisitko ajatella purkavasi harmituksen uutterampaan työntekoon jatkossa? Kannattaisiko katsoa vinkkiä parempaan koulutyöhön sellaisilta, joilla on parempi keskiarvo?

Nämä kysymykset, niiden kysyminen/kysymättömyys ja etenkin vastaukset niihin ovat oikeasti tärkeitä asioita niin yksilölle, hänen lähipiirilleen kuin koko yhteiskunnalle. Tilanteessa, jossa kaikilla mittareilla suomalaisten koululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden osaamistaso on romahtanut katastrofaalisesti, ei pitäisi ruveta paijaamaan ketään. Eikä varsinkaan edes välillisesti kytkemään ihmisen arvoa hänen opintosuorituksiinsa. Se arvo on jokaisella jakamaton, ja moni koulussa huonosti menestyvä saattaa pärjätä jossain muualla. Mutta koulun ei tule noita koulun ulkopuolisia asioita huomioida, vaan koulussa mitataan sitä, mitä koulussa opetetaan. Ja niiden pohjalta pitää huomioida, ei jonkun muun asian. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä?Kenelle muulle stipendi kuuluu kuin parhaille?Toki voisi myös palkita kehittyjän.Onhan se kova suoritus, jos nostaa vaikka vitosesta seiskaan numerot.

Totta. Tämä olisi ihan stipendin paikka: Lukuvuoden korottaja. Olisi hieno tunnustus kovan työn tehneelle.

Miksi lasta pitäisi palkita siitä, että se ei alkuun viitsinyt tehdä mitään ja sitten alkoi viitsimään? Eli ensin eletään kuin pellossa ja kun vähän yritetään, palkitaan? 

Vs. se, että joku on tehnyt hyvin ja oikein koko ajan? 

Vähän sama kuin maksettaisiin bonuksia rikollisille, jotka ovat olleet rötöstelemättä vähän aikaa. Sili, sili, hyvä poika. Et enää perseile yhtään. 

Amen. Jos lapsi onnistuu korottamaan numeroitaan, se kertoo siitä, että potentiaali oli koko ajan olemassa, mutta lapsi oli vain niin laiska ja huonotapainen, ettei viitsinyt tehdä mitään. Jokaista korotuksista palkittua palkitaan käytännössä siitä aikaisemmasta huonosta käytöksestä. Koska se, että oli alkuun niin huono laiskuuttaan mahdollistaa sen, että saa palkinnon jollain numerolla, joka ei ole objektiivisesti hyvä. 

Korottajia ei koskaan pitäisi palkita. Ei koskaan. Sehän vaan antaa muillekin esimerkin, että ei se mitään jos vedät muutamia luokkia läskiksi, sitten sua vaan palkitaan kun jossain vaiheessa viitsit pitää edes toisen korvan auki tunnilla. 

En voi ymmärtää ihmistä, joka ajattelee että tuo korottamisesta palkitseminen on hyvä asia. Se on epäoikeudenmukaisinta mitä on, niitä lapsia kohtaan jotka ovat koko ajan tehneet koulutyönsä niin kuin kuuluu. 

Huonosti pärjäävät pitäisi jättää nykyäänkin luokalleen tai vähintään antaa ehdot. Se motivoi aivan ihmeesti opiskelemaan paremmin lukuvuoden aikana. 

Ihan kaikki motivointi ei onnistu palkitsemalla. Toisinaan tarvitaan sitä keppiäkin. 

Meillä kasarilla ala-asteella annettiin stipendit aivan muiden kuin oppilaan menestymisen perusteella. Ennemminkin vanhempien menestyksen perusteella.

Pankinjohtajan lapsi sai usein stipendin vaikka oli enintään kutosen oppilas, koska tuohon aikaan kasarilla pankkilainaa piti hakea pankinjohtajalta hattu kourassa ja toisaalta tämä pankinjohtaja laittoi pankkinsa lahjoittamaan rahaa koulun tukirahastoon.

Koulun merkittävän työntekijän lapsi sai stipendin melkein joka kerta, syyn voikin arvata. Lapsi oli ihan hyvä oppilas vaikkei kuitenkaan luokan paras, mutta en muista hänen jääneen ilman stipendiä kertaakaan.

Kahden paikallispoliitikon lapset saivat stipendit säännöllisesti, koska nämä vanhemmat olivat koululautakunnan jäseniä ja poliittisia aktivisteja, joita haastateltiin myös paikallislehteen varsin usein. Nämä oppilaat olivat enintään keskinkertaisia.

Viimeisenä sitten se kutosen oppilas, jonka vanhempi auttoi yrityksensä kautta luokkaretkien järjestämisessä ja oli tärkeä niiden onnistumisessa. Tämän vuoksi hän myös itse osallistui luokkaretkiimme ja kaveerasi opettajan kanssa.

Ymmärsin jo tuolloin, että maailma pyörii korruption voimin.

Hesari on pahoitin mieleni agendan ykkös äänenkannattaja. Arkijärki on kadonnut kaikenlaisten erikois ryhmien mielistelyyn.Sanonta kun toiselle kumartaa toiselle perseen näyttää on Hesarin tyyli.Sitten voi voi pahoitellaan. Aikuiset Mielensäpahoittaja laskeutuvat lasten tasolle mistä nyt taas tulee paha mieli yms. Sipedit kuuluvat koulun päättäjäisiin. He jotka keskittyvät koulunkäyntiin ansaitsevat ne.Nykyisin vielä paremmin kuin aiemmin.Osoittavat haluan opiskella kaiken hälinä ja häirikkö oppilaiden keskellä. Erityis luokissa voisi se menestyjä saada myös stipendin,mutta kun ei voida oikeasti tukea opiskelua.

Aika julmaa keskustelua taas lapsista. Minusta voisi ihan hyvin jakaa stipendejä sekä parhaille että näitä namipusustipendejä. Jos joku jaksaa oikeasti luoda yhteishenkeä ja tsempata muita, kyllä siitä saa palkita. Saattaa olla, että näillä taidoilla on paljonkin käyttöä työelämässäkin. Mutta ehdottomasti pitää palkita niitä absoluuttisesti parhaitakin. En näe, että näiden pitäisi sulkea toisiaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä tästä: "Kympin oppilaat ei niitä kymppejään saa stipendien toivossa, vaan siksi että nimenomaan haluavat olla hyviä ja toisaalta pedata itselleen parempaa tulevaisuutta. Kympin oppilaat katso yleensä kykenevät näkemään yhteyden hyvän todistuksen ja hyvän opiskelupaikan välillä."

Kuitenkin lisäisin asiaan oman kokemukseni eli ajatteluni muinaisilta ajoilta, eli paitsi jatkomahdollisuuksien näkeminen (=mahdollisuus itse vaikuttaa joka päivä konkreettisesti siihen, montako ovea aukeaa/pysyy auki seuraavalle asteelle haettaessa) myös se, miten koko koulun ja arvosanat ymmärsi. 

Itselläni oli ymmärrys, että koulussa pitää oppia ne asiat, jotka koulun suunnittelijat ovat ajatelleet, että pitää osata - tietyllä luokka-asteella tai (lukiossa) tietyn kurssin jälkeen. Ajatus siitä, että lukuvuoden/kurssin tavoitteiden saavuttaminen oli tae siitä, että pystyy aloittamaan seuraavan vuoden/kurssin riittävillä perustaidoilla niin, että ei pitäisi tulla ongelmia niiden kurssien suorittamisen kanssa. Eli että pohja pitää olla koko ajan kunnossa seuraavaa tasoa varten. (Toki lukiossa oli paineita myös kaukana siintävien yo-kokeiden suhteen.) 

Mikä kertoo oppilaalle siitä, onko hän oppinut ne asiat, jotka sillä luokalla/lukukaudella/kurssilla pitää oppia? Arvosana. Mikä muu sen voisi kertoa?

Eli itselleni oli aikoinaan tärkeintä oppia se, mikä piti oppia. Ja ns. takeena siitä oli se koearvosana ja sitten se kurssiarvosana. 

Totta kai perimmäisenä ajatuksena taustalla oli tuo edeltävän kommentoijan mainitsema "paremman tulevaisuuden petaaminen", mutta käsi sydämellä on sanottava, että edellä mainitusta "vastuuntunnosta" huolimatta teini-ikäisenä oli joskus vaikeaa nähdä hähmäiseen tulevaisuuteen ja olla mitenkään erityisen kauaskantoisen päämäärätietoinen. Etenkään kun ei ollut mitään "suurta intohimoa" tai mallia lähipiiristä, minne suuntautua. Juuri sen vuoksi tärkeimmäksi tuli se "kaikkien ovien avoinna pitäminen" ja se tapahtui itselläni sitä kautta, että panostin siihen - ja oikeastaan yksinomaan siihen - että opin sen, mikä kullakin tasolla oli määrä oppia. Toki valintoja oli pakko tehdä, kaikkea ei voinut opiskella eikä valita, mutta tuolla asenteella sai paljon aikaan. Millään mahdollisella stipendillä ei ollut tuossa ajattelussa kärpäsenkakankaan merkitystä. 

Lyhyellä tähtäimellä strategia toimi, pääsin kaikkiin hakemiini yliopistopaikkoihin. Pidemmällä tähtäimellä voin todeta, että edellä mainitulla metodilla yläasteella ja lukiossa suoritetut vieraiden kielten oppimäärät - vain hieman yliopistotasolla kerrattuina - kantavat hedelmää edelleen. En ole ainoastaan englanninkielisten uutismedioiden varassa, ja tarvittaessa vanhan kielitaidon saa aktivoitua käyttöön. Tämä on mainittavan arvoinen asia siksi, koska on ollut hyvin surullista nähdä sekä sitä, että englannin lisäksi ei muuta kielitaitoa löydy, että sitä, miten aikuisena yrittää töiden, perheen ja harrastusten lomassa opetella pakon edessä (työt) kieltä, jos taustalla ei ole yhtään kouluopintoja ko. kielestä. Vielä pahempaa on, jos ei ole kielten oppimisen pohjaa juuri ollenkaan. 

"Sitäpaitsi koulumenestys on objektiivisemmin mitattavissa kuin onko joku kiva vai ei. Sekin millainen numeroiden parantaminen on vaatinut niin suurta efforttia, että siitä pitäisi palkita, on makuasia. Mutta se, jolla on paras numero, on aika yksiselitteistä."

Juuri noin. Lisäksi kaikki ovat ainakin kuulleet tapauksista, joissa ns. suosittuihin kuuluva faktinen koulukiusaaja manipuloi luokkatovereitaan kertomaan, miten kiva hän on. Pahimmassa tapauksessa kiusaaja saa sen "kiva"-palkinnon. 

Koenumerot + tuntiaktiivisuus ovat objektiivisia mittareita, jotka myös luokkakaverit näkevät. Näiden mukaan kun tulee numerot ja numeroiden mukaan stipendit, niin palkitsemisprosessi on läpinäkyvä alusta loppuun. 

Hyvin vaikea kuvitella, miksi mitään muuta pitäisi ollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä?Kenelle muulle stipendi kuuluu kuin parhaille?Toki voisi myös palkita kehittyjän.Onhan se kova suoritus, jos nostaa vaikka vitosesta seiskaan numerot.

Totta. Tämä olisi ihan stipendin paikka: Lukuvuoden korottaja. Olisi hieno tunnustus kovan työn tehneelle.

Miksi lasta pitäisi palkita siitä, että se ei alkuun viitsinyt tehdä mitään ja sitten alkoi viitsimään? Eli ensin eletään kuin pellossa ja kun vähän yritetään, palkitaan? 

Vs. se, että joku on tehnyt hyvin ja oikein koko ajan? 

Vähän sama kuin maksettaisiin bonuksia rikollisille, jotka ovat olleet rötöstelemättä vähän aikaa. Sili, sili, hyvä poika. Et enää perseile yhtään. 

Tuosta voi palkita, mutta se on vanhempien tehtävä - ei koulun. Eli jos vanhemmat ovat yrittäneet saada lastaan käyttämään aiempaa enemmän vaivaa koulunkäyntiin, ja lapsi tuon todistettavasti (=todistus kertoo) tekee, tällöin vanhempien tuleekin palkita lasta siitä, että hän on nostanut numeroitaan. 

Koulun tehtävä se ei missään nimessä voi eikä saa olla, juuri edellä mainituista syistä. Lisäksi edistymisen/kehittymisen mittaaminen voi olla helppoa, mutta sen tekeminen vertailukelpoiseksi on viime kädessä mahdotonta. Kuinka erotella, kumpi kehittyi paremmin, 8B:n Jomppe vai 8D:n Mikke, varsinkin jos molemmilla on eri opettajat eri aineissa?

Täällä jaetaan stipendejä enintään yksi per luokka, joten kun luokalla on yksikin supermenestyjä, muilla ei ole mitään mahdollisuutta omaan vuoroon. Lapsen luokalla stipendin sai joka vuoksi kasiluokalle asti sama tyttö. Ysillä ei saanut, kun anoreksia äityi niin pahaksi että vaikutti kognitioon. Luulen, että sillekin lapselle olisi tehnyt hyvää jäädä jo aiemmin kakkoseksi ja saada huomata ettei se ole vaarallista ja että hänessä on muutakin arvokasta kuin suorituksensa. Nykyään onneksi hyvällä toipumisen polulla. 

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntija ei nyt oikeen ymmärrä stipendin tarkoitusta.

Mitä nämä itsenäisen älyn korvikkeet ovat koskaan ymmärtäneet?

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä?Kenelle muulle stipendi kuuluu kuin parhaille?Toki voisi myös palkita kehittyjän.Onhan se kova suoritus, jos nostaa vaikka vitosesta seiskaan numerot.

Ei aina pidä antaa stipendiä parhaalle vaan parasta olisi antaa kehittyneelle, joka on ponnistanut ja onnistunut parantamaan arvosanoja huomattavasti. Sellainen kannustaa taatusti monia yrittämään ja kehittymään.

Ekalla luokalla uskoin vielä että voisin jopa itsekin saada stipendin. Tokalla tai viimeistään kolmannella luokalla tajusin että ne stipendit menee aina pienelle joukolle oppilaita. Se oli hyvä oppitunti. Systeemi on läpeensä mätä.

Vierailija kirjoitti:

No helvetti huonoimmalleko ne pitäisi jakaa? Palkita törppöydestä ja laiskuudesta. Sillä tavoin kasvatetaan narsistisia persuja.

Ei vaan yhteiskunnan tuilla loputtomiin loisivia vihervassareita, joille työhön meneminen on 1) terapian tarpeen paikka 2) hetkittäin onnistuessaan järkyttävän yhteiskunnallisen riemun paikka.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kasarilla ala-asteella annettiin stipendit aivan muiden kuin oppilaan menestymisen perusteella. Ennemminkin vanhempien menestyksen perusteella.

Pankinjohtajan lapsi sai usein stipendin vaikka oli enintään kutosen oppilas, koska tuohon aikaan kasarilla pankkilainaa piti hakea pankinjohtajalta hattu kourassa ja toisaalta tämä pankinjohtaja laittoi pankkinsa lahjoittamaan rahaa koulun tukirahastoon.

Koulun merkittävän työntekijän lapsi sai stipendin melkein joka kerta, syyn voikin arvata. Lapsi oli ihan hyvä oppilas vaikkei kuitenkaan luokan paras, mutta en muista hänen jääneen ilman stipendiä kertaakaan.

Kahden paikallispoliitikon lapset saivat stipendit säännöllisesti, koska nämä vanhemmat olivat koululautakunnan jäseniä ja poliittisia aktivisteja, joita haastateltiin myös paikallislehteen varsin usein. Nämä oppilaat olivat enintään keskinkertaisia.

Viimeisenä sitten se kutosen oppilas, jonka vanhempi auttoi yr

Minä taas olin tyytyväinen pikku maalaiskuntani korruptoitumattomaan, rehtiin ja puolueettomaan palkitsemiseen. Stipendit saivat kaikki ne, jota yrittivät ja osasivat kotitaustasta huolimatta. Tämä on jumalan tosi. Pikkukunta keskustalaisella silloisella Etelä-Pohjanmaalla.

Sairas ketju 

Vierailija kirjoitti:

Täällä jaetaan stipendejä enintään yksi per luokka, joten kun luokalla on yksikin supermenestyjä, muilla ei ole mitään mahdollisuutta omaan vuoroon. Lapsen luokalla stipendin sai joka vuoksi kasiluokalle asti sama tyttö. Ysillä ei saanut, kun anoreksia äityi niin pahaksi että vaikutti kognitioon. Luulen, että sillekin lapselle olisi tehnyt hyvää jäädä jo aiemmin kakkoseksi ja saada huomata ettei se ole vaarallista ja että hänessä on muutakin arvokasta kuin suorituksensa. Nykyään onneksi hyvällä toipumisen polulla. 

Erinomainen kirjoitus sisältää miksi tämä stipendi palvonta on haitallista mielenterveydelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina halusin sitä hymypatsasta. Koskaan en saanut, aina oli joku rikkaan perheen tai opettajan lapsi joka sen sai. 

Viesti jäi kesken. En ole katkera, lapsena se oli vaan aika iso juttu kun yritti tehdä parhaansa mutta introverttina hymypatsasta oli mahdoton saada. Se on palkinto hyvinkäyttäytyvälle ekstrovertille - ainakin yleensä.

Lapseni sai hymypatsaan. Hän on hyvinkäyttäytyvä introvertti. Pienenä hän oli erittäin ujo, lähes sulkeutunut. Nykyään häntä kuvailee hyvin sanat reilu kaveri. Mutta ei missään nimessä ekstrovertti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kasarilla ala-asteella annettiin stipendit aivan muiden kuin oppilaan menestymisen perusteella. Ennemminkin vanhempien menestyksen perusteella.

Pankinjohtajan lapsi sai usein stipendin vaikka oli enintään kutosen oppilas, koska tuohon aikaan kasarilla pankkilainaa piti hakea pankinjohtajalta hattu kourassa ja toisaalta tämä pankinjohtaja laittoi pankkinsa lahjoittamaan rahaa koulun tukirahastoon.

Koulun merkittävän työntekijän lapsi sai stipendin melkein joka kerta, syyn voikin arvata. Lapsi oli ihan hyvä oppilas vaikkei kuitenkaan luokan paras, mutta en muista hänen jääneen ilman stipendiä kertaakaan.

Kahden paikallispoliitikon lapset saivat stipendit säännöllisesti, koska nämä vanhemmat olivat koululautakunnan jäseniä ja poliittisia aktivisteja, joita haastateltiin myös paikallislehteen varsin usein. Nämä oppilaat olivat enintään keskinkertaisia.

Viimeisenä sitten se kutosen oppilas, jonka vanhempi auttoi yr

Tärkeä oppi. Ihan jo tämän vuoksi stipendien jako kannattaa säilyttää. Tästä oppii miten yhteiskunta oikeasti toimii.

Vierailija kirjoitti:

Ekalla luokalla uskoin vielä että voisin jopa itsekin saada stipendin. Tokalla tai viimeistään kolmannella luokalla tajusin että ne stipendit menee aina pienelle joukolle oppilaita. Se oli hyvä oppitunti. Systeemi on läpeensä mätä.

Hymytytön sai meidän luokasta kirkkoherran tytär. Valheellinen kaveeraja, joka puukotti selkään ja kiusasi muita. Opettajat oli "sokeita".