Miksi koulujen oppimistulokset on laskenut eniten maaseudulla??
Miksi maaseudulla on heikkotasoisia oppilaita?
Peruskoulun oppimistuloksissa on selviä eroja sekä alueellisesti että tyttöjen ja poikien kesken, käy ilmi Opetushallituksen tuoreesta selvityksestä. Selvityksen mukaan pääkaupunkiseutu menestyy vertailussa muuta maata paremmin ja Pohjois-Suomi huonommin. Tytöt puolestaan pärjäävät koulussa poikia paremmin.
Selvitys osoitti, että menestyneimmät koulut löytyvät kaupungeista. Kaupunkikoulujen taso on korkeampi kuin taajamissa tai maaseudulla olevien. Etenkin pääkaupunkiseudun parhaiden koulujen oppimistulokset ovat selvästi parempia kuin muualla maassa. Suur-Helsingin alueella on suhteessa enemmän menestyviä oppilaita kuin muualla Suomessa.
Asukasmäärään suhteutettuna eniten huonosti menestyviä kouluja taas on Lapin ja Oulun lääneissä. Muualla maassa yli puolet kouluista sijoittuu vertailun keskitasolle.
Kommentit (99)
Koulu tappaa luovuuden ja veistää kaikki samaan muottiin: totteleviksi työntekijöiksi. Yksityiskouluissa opetetaan sijoittamista ja sitä, kuinka tullaan vauraaksi/yrittäjiksi.
Vierailija kirjoitti:

Luonnontieteen opiskelu on turhaa. Ei Raamatussa opeteta kemiaa ja fysiikkaa. Vaurauden opiskelu kannattaa, Jumala antaa asiakkaat hyville tyypeille. On todella törkeää, että joku kuvittelee pystyvänsä korjaamaan ihmisen ns. virheitä lääketieteessä. Jumalan luomistyöt ovat täydellisiä. On törkeää, että jotkut kemistit väittävät muutaman vuoden asiaa tutkittuaan ilmaston muuttuvan ihmisen vaikutuksesta. Jumala loi maapallon luonnon kestämään pienen luonnonlakeja ymmärtämättömän ihmisen roskat luontoon. Minkä Jumala on tehnyt täydelliseksi, sitä ei ihminen pysty pilaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei *llua ei pisatuloksii
Tämä viesti ilman tuota tähtipeittoa ei ylläpidon mielestä ollut asiaton. Kaksi ilmoitusta asiattomaksi tunnin välein eri laitteilta ja viimeisimmästä kulunut yli puoli tuntia.
Palsta sukeltaa siksi että moderointi ei toimi.
Maaseudulle on halpojen talojen perässä muuttanut paljon hieman huono-osaisia perheitä. Olen kotoisin maalta, ja ennen siellä asui fiksumpaa ja sivistyneempää väkeä kuin nykyään. Ikään kuin väestönvaihto on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ilmeinen asia on lasten vanhemmat.
Fiksu ja koulutettu väestö pakkautuu yhä tiiviimmin kaupunkeihin. Maaseudulle jää .. no, sinne jää mitä jää.
Mutta maaseudulla ei ole niitä mmuuttajia jotka laskevat persujen mukaan kaikkien oppimista.
Ei näitä ollut kaupungeissakaan silloin kun tuo tutkimus tehtiin.Nyt on täysin eri tilanne.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä että Helsingin S2-lapset menestyvät maaseutua paremmin. Miten se on mahdollista? Helsingissä asuu vain maahanmmuuttajien lapsia. Ei siellä suomen kielisiä ole yhtään.
Koska se tutkimus on ikivanha eikä pidä paikkaansa enää.
Vierailija kirjoitti:
Maaseudulle on halpojen talojen perässä muuttanut paljon hieman huono-osaisia perheitä. Olen kotoisin maalta, ja ennen siellä asui fiksumpaa ja sivistyneempää väkeä kuin nykyään. Ikään kuin väestönvaihto on tapahtunut.
Väestönvaihto on tapahtunut kaupungeissa ja fiksummat muuttaa pois sieltä .Ainakin ma mu landiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ilmeinen asia on lasten vanhemmat.
Fiksu ja koulutettu väestö pakkautuu yhä tiiviimmin kaupunkeihin. Maaseudulle jää .. no, sinne jää mitä jää.
Mutta maaseudulla ei ole niitä mmuuttajia jotka laskevat persujen mukaan kaikkien oppimista.
ALOITUS ON DISINFORMAATIOTA JA VIITTAA 20 VUOTTA VANHAAN TUTKIMUKSEEN.
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin, että miksi tuota APn mainitsemaa selvitystä on niin vaikea löytää. Mutta lopulta löysin Ylen uutisen vuodelta 2004 https://yle.fi/a/3-5161748 Siitä AP on kopioinut tekstinsä.
Ei se nyt enää mikään kovin tuore uutinen ole. Yli 20 vuotta vanha.
Linkissäsi oli ongelma. Tämän pitäisi toimia:
"Peruskoulujen oppimistuloksissa isoja eroja
3.9.2004 11:08 Päivitetty 9.6.2008 22:34"
Ap siis kirjoittaa vuonna 2004 tehdystä tutkimuksesta ikäänkuin sen tulokset olisivat edelleen uskottavia. Tuossa välissä kuluneiden 20 vuoden aikana Suomi on muuttunut hyvin paljon.
Vanha tutkimus siis eikä enää päde.
Tässä linkki ap:n tekstiin. Tuo on muhinut ylen sivulla vuodesta 2004 asti eli 21 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin, että miksi tuota APn mainitsemaa selvitystä on niin vaikea löytää. Mutta lopulta löysin Ylen uutisen vuodelta 2004 https://yle.fi/a/3-5161748 Siitä AP on kopioinut tekstinsä.
Ei se nyt enää mikään kovin tuore uutinen ole. Yli 20 vuotta vanha.
Linkissäsi oli ongelma. Tämän pitäisi toimia:
"Peruskoulujen oppimistuloksissa isoja eroja
3.9.2004 11:08 Päivitetty 9.6.2008 22:34"
Ap siis kirjoittaa vuonna 2004 tehdystä tutkimuksesta ikäänkuin sen tulokset olisivat edelleen uskottavia. Tuossa välissä kuluneiden 20 vuoden aikana Suomi on muuttunut hyvin paljon.
Vanha tutkimus siis eikä enää päde.
No ei tosiaan päde :,) Nuo selvityksen oppilaat ovat milleniaaleja ja nykyisiä vanhempia.
Tuore selvitys? Historiallisesti tietty 20 vuotta on aika tuore eikä taida olla edes retroa, mutta kyllä se tutkimuksissa on vanhentunut, ainakin tämmöisissä jutuissa jossa puhutaan väestön tilasta.
Ei se tietty välttämättä ole muuttunut, mutta todennäköisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaseudulle on halpojen talojen perässä muuttanut paljon hieman huono-osaisia perheitä. Olen kotoisin maalta, ja ennen siellä asui fiksumpaa ja sivistyneempää väkeä kuin nykyään. Ikään kuin väestönvaihto on tapahtunut.
Väestönvaihto on tapahtunut kaupungeissa ja fiksummat muuttaa pois sieltä .Ainakin ma mu landiasta.
Fiksut maaseudun persut eivät niele koulun opetusta ilmastonmuutoksesta ja saavat siksi keski-arvoa korkeampia numeroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei *llua ei pisatuloksii
Tämä viesti ilman tuota tähtipeittoa ei ylläpidon mielestä ollut asiaton. Kaksi ilmoitusta asiattomaksi tunnin välein eri laitteilta ja viimeisimmästä kulunut yli puoli tuntia.
Palsta sukeltaa siksi että moderointi ei toimi.
Pojista tulee rekkakuskeja ja tavaroiden nostajia, tytöistä reitin ja logistiikan suunnittelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas oman elämänsä ekspertit mutuilevat. Mites jos maalaiset kehittäisitte hieman itsetuntoa.
Osaamista voi sitten tulla mittaamaan kaupunkiin.
Kauan sitten eli 1980-luvulla keskiarvoni maalaiskunnan yläasteella oli 8.2 jolla tuolloin niukasti pääsi sisälle Helsingin I normaalikoulun lukioon. Ekan lukiovuoden päättyessä keskiarvo oli jo 9.0. Syynä se, että oppimisympäristö oli niin paljon miellyttävämpi ja koulukiusaaminen loppui yläasteen päättyessä.
Ei siis voi yleistää.
Siis juttusi perusteella tulit testaamaan osaamistasi kaupunkiin ja pärjäsit! Hieno homma! Ilmeisesti muita ei juuri lähtenyt, ja tässäpä sama pointti vahvistuu.

Jos vähänkään pelottaa homot, suosittelen aina autonkuljettajan töitä. Ei ihmiskohtaamisia. Homous tarttuu bussista.
Vierailija kirjoitti:
Koulu tappaa luovuuden ja veistää kaikki samaan muottiin: totteleviksi työntekijöiksi. Yksityiskouluissa opetetaan sijoittamista ja sitä, kuinka tullaan vauraaksi/yrittäjiksi.
Just joo 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas oman elämänsä ekspertit mutuilevat. Mites jos maalaiset kehittäisitte hieman itsetuntoa.
Osaamista voi sitten tulla mittaamaan kaupunkiin.
Kauan sitten eli 1980-luvulla keskiarvoni maalaiskunnan yläasteella oli 8.2 jolla tuolloin niukasti pääsi sisälle Helsingin I normaalikoulun lukioon. Ekan lukiovuoden päättyessä keskiarvo oli jo 9.0. Syynä se, että oppimisympäristö oli niin paljon miellyttävämpi ja koulukiusaaminen loppui yläasteen päättyessä.
Ei siis voi yleistää.
Siis juttusi perusteella tulit testaamaan osaamistasi kaupunkiin ja pärjäsit! Hieno homma! Ilmeisesti muita ei juuri lähtenyt, ja tässäpä sama pointti vahvistuu.
Kun kotikuntani oli ruotsinkielinen niin siellä ei ollut suomenkielistä lukioita. Kaikki lukioon haluavat joutuivat käymään lukionsa Helsingissä. Eli kyllä meitä maalaisia oli tuolloinkin aika paljon myös stadin lukioissa.
Helsingin I normaalikoulu on siis "Norssi" eli se koulu jonka yhteydessä toimi Helsingin Yliopiston opettajankoulutuslaitos. Koulun opettajat olivat hyvin vaativia...