Miehen suku joka ignooraa minut, osallistuisitteko heidän perhejuhliin?

Vierailija kirjoitti:

Ja siis miehen mielestä myös törkeää toimintaa, hän on täysin minun puolellani ja tämän takia hänellä on myös mennyt vähän välit jopa omiin vanhempiinsa. Mutta siis minun syytä varmasti tämäkin sitten. T. Ap

Teidän pitää näyttää että olette samaa tiimiä.

Miehen teot kyllä askarruttaa. Onko hän tehnyt selväksi että sinä olet hänen valinta, pulinat pois?

Vai lusmuileeko jossain ja antaa sun pärjätä kuten parhaaksi näet?

Turha sun on syyllistyä miehen puolesta ja hänen tekojen tähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

"Itse opetin itselleni". Minä, minä, minä.

Lienet nuorempaa saapumiserää?

-sivusta

Vierailija kirjoitti:

Mieheni isän uusi vaimo ei tykännyt minusta. Tuntuihan se vähän pahalta silloin nuorena. Mies kävi isänsä luona jatkossa ilman minua. Hän halusi kuitenkin olla väleissä isänsä kanssa. He eivät koskaan tulleet meidän juhliin. Ei häihin, ei ristiäisiin. Miehen mielestä he nyt vaan olivat sellaisia. Aha. Lapset kävivät vaarin luona isänsä kanssa. Meni ok siihen asti kunnes tyttö oli 11v. Ja hänkään ei enää "kelvannut" tälle eukolle. Tämä kylmä ja epäystävällinen kohtelu meni kyllä minulla tunteisiin. Miestä ei hirveästi kiinnostanut. Tossu. Keskustelin tytön kanssa ja hän sanoi ettei enää sinne mene ja minusta hänellä oli täysi vapaus valita näin. Tyttö ei enää koskaan nähnyt vaariaan. Eipä kyllä elämää haitannut. 

Olet kasvattanut itseään arvostavan tyttären. Pisteet siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jättämällä menemättä he voittavat. 

Päinvastoin. He olettavat, että tulet juhliin kuitenkin, mutta että alempiarvoisempi paikkasi on näytetty. Jättämällä menemättä näytät todellisen mielipiteesi, josta he saattavat tyrmistyä, koska joutuvat katsomasn peiliin, kun et leikikään heidän ilkeää leikkiä.

Todennäköisesti heitä ei kiinnosta paikan vertaa. Tuskin huomaavat onko paikalla vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

"Itse opetin itselleni". Minä, minä, minä.

Lienet nuorempaa saapumiserää?

-sivusta

No pakko on ollut opettaa itse itselleni, kun äiti on juuri tuollainen *pyyhkikää vain jalkanne minuun* tyyppinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

Tärkein kotoani saamani perintö onkin huono itsetuntoni. 

On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni ammattimarisija on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pidin etäisyyttä nyt jo veljeni eksään. Hän on erittäin epämiellyttävä ihminen mielestäni. En voinut sietää hänen tapaansa huutaa tyhjänpäivistä asioista. Lapsetkin itkivät ihan turhaan monet kerrat. 

No ei kai exiin tarvitse mitenkään erikseen pitää etäisyyttä. Kyllä ne on poistuneet elämästä ihan erikseen etäisyyksiä pitämättäkin. Sanokaa nyt vielä että käytte jossain sukulaisten exien sukujuhlissa pöyristymässä milloin mistäkin. 😅

Tarkoitin, että pidin etäisyyttä silloin, kun oli vielä naimisissa veljeni kanssa. Nyt hän on jo eksä onneksi. En pidä mitään yhteyttä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

"Itse opetin itselleni". Minä, minä, minä.

Lienet nuorempaa saapumiserää?

-sivusta

No pakko on ollut opettaa itse itselleni, kun äiti on juuri tuollainen *pyyhkikää vain jalkanne minuun* tyyppinen ihminen.

Oletko vetänyt toiseen ääripäähän? Miten ihmissuhteesi ovat kestäneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

Tärkein kotoani saamani perintö onkin huono itsetuntoni. 

On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni ammattimarisija on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole.

Meidän nuoret pitivät miuta itsekkäänä ja nynnynä! kun en mennyt mieheni lapsuusperheen juhliin ja pilkattavaksi.

He voivat olla hyvin läheisiä sen toisen veljen vaimon kanssa ja sen takia hänet on kutsuttu ryhmään. Ei kaikkien kanssa ystävysty samalla tapaa. Siis minua ei haittaisi yhtään nuo sinun aloituksessa mainitut asiat. Ymmärrän hyvin ettei kutsuta kummiksi tai johonkin ryhmään, jos ei ihan oikeasti olla läheisiä välejä keskenään. Kyllä siinä pitää olla muutakin kuin vain pelkkä veljen vaimo. 

Tuossa kummi asiassa ei ole mitään outoa.Siis ,että pyydetään vain toista.Oma neuvo uusille vanhemmille on,että ei pareja.Niin monet eroaa.Sitten esim. liittyen rippijuhliin,saa miettiä että miten asia hoidetaan,kun kummit eronneet eivätkä välttämättä väleissä,uusia puolisoja ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

Tärkein kotoani saamani perintö onkin huono itsetuntoni. 

On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni ammattimarisija on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole.

 

Meidän nuoret pitivät miuta itsekkäänä ja nynnynä! kun en mennyt mieheni lapsuusperheen juhliin ja pilkattavaksi.

Totta tämäkin. Puolison suvun kanssa ei tarvitse tulla toimeen kun selvästi osoittavat ettei tartte tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

"Itse opetin itselleni". Minä, minä, minä.

Lienet nuorempaa saapumiserää?

-sivusta

No pakko on ollut opettaa itse itselleni, kun äiti on juuri tuollainen *pyyhkikää vain jalkanne minuun* tyyppinen ihminen.

Oletko vetänyt toiseen ääripäähän? Miten ihmissuhteesi ovat kestäneet?

En ole missään ääripäässä. Minulla on paljon ystäviä ja sukulaisia, joihin pidän yhteyttä siksi että minä pidän heistä ja he pitävät minusta. Tutustun aika helposti myös uusiin ihmisiin ja siinä varsinkin huomaa, että osan ihmisistä kanssa on oikeasti hauskaa ja ystävyys kehittyy ja osa on ihan ok, mutta ei kuitenkaan ole sillä tavalla samalla aaltopituudella, että ystävystyminen jatkuisi ja syventyisi ilman jonkinlaista tekohengittämistä. Sellaisista ihmissuhteista olen opetellut luopumaan. Tulen yleensä toimeen myös kaikkien kanssa, mutta sitten kun jonkun kanssa en tule, niin en todellakaan ala käyttämään energiaani siihen, että vakuuttelisin tällaiselle ihmiselle olevani joku josta kannattaisi pitää. Maailmassa riittää kyllä oman tyyppisiä ihmisiä.

Sukujuhlissa käyn, jos tuntuu ajatuksena kivalta, en koskaan velvollisuudesta.

Mä menisin ja tekisin pieniä kepposia niille kuspäille. 😏 😈

En jaksa käydä edes oman suvun perhejuhlissa, niin saatikka sitten puolison suvun juhlissa. Juu ei kiitos, en osallistuisi. 

10 vuotta jaksoin yrittää miehen perheen kanssa, mutta nyt olen vetänyt näkemiset ihan minimiin. Pyrin lähtemään muualle jos tulevat käymään, mutta lapsen synttärit ja muut juhlat siedän. En kuitenkaan enää edes yritä keskustella tai esitä mitään mielipiteitä kysymyksiin, vaikka olisivat osaamisalaani. Asialliset välit siis, mutta minkäänlaista vaivaa en enää näe.

Tämä sen jälkeen kun 10 vuotta kaikkea tekemistäni on haukuttu, minua on kohdeltu kuin piikaa, keskustelussa kaikki sanomani sivuutetaan ja päälleni puhutaan, faktoja vastaan inkutetaan, suututaan ihan kaikesta - vaikka siitä jos totean että taivas on sininen, selän takana haukutaan, meidän kotiin tullaan juovuksissa... Appiukko oli ainoa ihana ihminen siitä sakista, mieheni kaltainen, nyt hän on suruksemme poissa. Olen hyväksynyt sen, että minulle ei koskaan tule miehen sukuun läheisiä välejä, tai edes mitään yhteyttä. 

Kyllä osallistuisin ja käyttäytyisin kuten toivon vieraiden omissa juhlissani käyttäytyvän. Ei siellä tarvitse käydä syvällisiä keskusteluita, pitää kaikista, tai varsinkaan tehdä numeroa siitä ettei pidä kaikista. Juttele niitä näitä, hymyile, kysele kuulumisia ja syö kakkua. 

Vierailija kirjoitti:

"Ignoorata". Etkö osaa suomea?

Se, etteivät he piittaa sinusta, johtuu sinusta.

Olet näitä perässävedettäviä, raskaita ihmisiä, joihin ei saa kontaktia kun sulla on koko ajan suojaus (defenssi) päällä. Vastavuoroisuus ei toimi koska sulkeudut.

Kun et osaa leikkiä mukana, leiki yksin sitten.

Sinut on kutsuttu mukaan, mutta olet ilmeinen rasite (miehellesi etenkin)  tuon heikossa itsetunnossa rypemisesi takia.

Tällaisia ihmisiä on, mutta ei heitä kohteliaat , normaalit ihmiset kohtele kuitenkaan rumasti, eivät jätä kutsumatta eikä yhteisistä Whatsapp - ryhmistä pois. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuossa tilanteessa mennyt. Ollut kohtelias oma itseni. Minua ei heidän whatsappryhmät kiinnosta, mulla on oma elämä. Voin silti käydä kahvilla ja pukeutua hyvännäköisesti heidän perhejuhliinsa ja piut paut välitän heidän typeristä salaisuuksistaan.

Juuri näin. Ja juhliin yleensä tulee muitakin kuin vain tässä tapauksessa appivanhemmat ja sisarukset . Täytyy etsiä porukasta muita ihmisiä, joiden kanssa seurustelee, niitä löytyy yhteensä aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vanhempaa saapumiserää ja kotikasvatuksen perintönä tuli se, että kaikkien kanssa on toimeentultava vaikka ei tykätä. 

Joo kunnon marttyyrimeininki. Itse opetin itselleni, että ei tarvi sietää kaikkea paskaa, mitä aiemmat sukupolvet.

"Itse opetin itselleni". Minä, minä, minä.

Lienet nuorempaa saapumiserää?

-sivusta

No pakko on ollut opettaa itse itselleni, kun äiti on juuri tuollainen *pyyhkikää vain jalkanne minuun* tyyppinen ihminen.

Oletko vetänyt toiseen ääripäähän? Miten ihmissuhteesi ovat kestäneet?

En ole missään ääripäässä. Minull

Ok. Itse ajattelen, että tietyt tilaisuudet ovat myös velvollisuuksia. Ketään ei tietenkään pakoteta, mutta ei ole kestävä perustelu, että itse on niin erinomainen ja muut ääliöitä.