En jaksa 2-vuotiasta

Vierailija kirjoitti:

Näyttää tarinan juonta seurattuani siltä sellaiselta että ap on hukassa itseltään ! Tarvitset apua, saisitko neuvolasta keskusteluajan psykologille ?

Käyn jo kolmatta vuotta ja toista kierrosta psykoterapiassa. Myös lyhyempiä terapiajaksoja useampi takana. Ei ole ihmeparantumista tapahtunut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmää kyytiä kyllä lapsille. Jää varmaan mukavat muistot siitä että äidille ei kelvannut ja hyi kun leipominen ja ruoanlaitto sotkee eikä voi lapsia ottaa mukaan. Saa kyllä itse olla tyytyväinen siihen että omassa lapsuuskodissa meillä oli tilaa osallistua vaikka sotkuakin tuli ja varmasti välillä äiti tai isä joutui vähän korjailemaan jälkiä muttei sitä meille kitisty. Samoin olen oman lapsen ottanut mukaan kotitöihin ja ruoan laittoon, toki miettien mihin se 2v tai 6v turvallisesti voi osallistua. Sulla ap kuulostaa olevan ihan normi 2v joka tietysti haluaa tehdä häntä kiinnostavia juttuja ilman että äiti sanoo mikä on kivaa ja kelpaako pienen puuha.

Juu, en epäillytkään ettei hän olisi normaali. Minä tässä en ole normaali. En oikein tiennyt, ettei minusta olisi äidiksi ennen kuin kokeilin, ja tässä sitä nyt ollaan. Ap

Kyllä sinusta on äidiksi, tuo on ihan normaalia et 2v väsyttää jos käy töissä ja vaikka olisi kotonakin niin tuon ikäiset usein väsyttävän intensiivisiä mutta söpöjä puuhastelijoita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmää kyytiä kyllä lapsille. Jää varmaan mukavat muistot siitä että äidille ei kelvannut ja hyi kun leipominen ja ruoanlaitto sotkee eikä voi lapsia ottaa mukaan. Saa kyllä itse olla tyytyväinen siihen että omassa lapsuuskodissa meillä oli tilaa osallistua vaikka sotkuakin tuli ja varmasti välillä äiti tai isä joutui vähän korjailemaan jälkiä muttei sitä meille kitisty. Samoin olen oman lapsen ottanut mukaan kotitöihin ja ruoan laittoon, toki miettien mihin se 2v tai 6v turvallisesti voi osallistua. Sulla ap kuulostaa olevan ihan normi 2v joka tietysti haluaa tehdä häntä kiinnostavia juttuja ilman että äiti sanoo mikä on kivaa ja kelpaako pienen puuha.

Juu, en epäillytkään ettei hän olisi normaali. Minä tässä en ole normaali. En oikein tiennyt, ettei minusta olisi äidiksi ennen kuin kokeilin, ja tässä sitä nyt olla

Kiitos tästä. Ehkäpä se oli vaan tämä työmatkaviikko taas vaikea ja kesällä tulee vähän rennompaa. Pitäisi vaan keksiä jotain näihin työmatkoihin että en hajoile, töissä on vaikea yrittää ratkoa vaikeita ongelmia kun nukkuu 3 h yössä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kylmää kyytiä kyllä lapsille. Jää varmaan mukavat muistot siitä että äidille ei kelvannut ja hyi kun leipominen ja ruoanlaitto sotkee eikä voi lapsia ottaa mukaan. Saa kyllä itse olla tyytyväinen siihen että omassa lapsuuskodissa meillä oli tilaa osallistua vaikka sotkuakin tuli ja varmasti välillä äiti tai isä joutui vähän korjailemaan jälkiä muttei sitä meille kitisty. Samoin olen oman lapsen ottanut mukaan kotitöihin ja ruoan laittoon, toki miettien mihin se 2v tai 6v turvallisesti voi osallistua. Sulla ap kuulostaa olevan ihan normi 2v joka tietysti haluaa tehdä häntä kiinnostavia juttuja ilman että äiti sanoo mikä on kivaa ja kelpaako pienen puuha.

Jep, jos ei tuota tee niin lapselta jää myös tärkeitä asioita oppimatta. Oma äitini ei antanut edes teininä minun tehdä juuri mitään keittiössä, kun tulee kuulemma sotkua. Yllättäen olin kotoa pois muuttaessa täydellisen uusavuton keittiössä ja elin vuoden pakasteranskalaisilla ja voileivillä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmää kyytiä kyllä lapsille. Jää varmaan mukavat muistot siitä että äidille ei kelvannut ja hyi kun leipominen ja ruoanlaitto sotkee eikä voi lapsia ottaa mukaan. Saa kyllä itse olla tyytyväinen siihen että omassa lapsuuskodissa meillä oli tilaa osallistua vaikka sotkuakin tuli ja varmasti välillä äiti tai isä joutui vähän korjailemaan jälkiä muttei sitä meille kitisty. Samoin olen oman lapsen ottanut mukaan kotitöihin ja ruoan laittoon, toki miettien mihin se 2v tai 6v turvallisesti voi osallistua. Sulla ap kuulostaa olevan ihan normi 2v joka tietysti haluaa tehdä häntä kiinnostavia juttuja ilman että äiti sanoo mikä on kivaa ja kelpaako pienen puuha.

Jep, jos ei tuota tee niin lapselta jää myös tärkeitä asioita oppimatta. Oma äitini ei antanut edes teininä minun tehdä juuri mitään keittiössä, kun tulee kuulemma sotkua. Yllättäen olin kotoa pois muuttaessa täyd

Teinin aiheuttamat sotkut ovat varmaan vähän eri levelillä kuin 2-vuotiaan :D ap

Aloitukseen itseensä en osaa neuvoja antaa. Mutta Tilanne on varmasti hyvin yleinen. Eli pienempi on niin pieni, että takertuu ja vaatii huomiota ja ohjausta. Ja isompi sen verran pieni, ettei siitä ainakaan lastenvahdiksi ole. 

Tilanne saattaaa muuttua nopeastikkin ja yhteisleikit sujua paremmin. Tai sitten ei. Mutta oma tapani on ollut noissa, että annan muksulle hetken tietoisesti sitä jakamatonta huomiota vaikka päikyn jälkeen.  Ollaan sylissä ja leikitään jotain mitä lapsi haluaa. Sitten vaivihkaa feidannut kun leikki lähteny käyntiin. Tai sujauttanut isomman sisaruksen tilalleni osallistamalla hänet jotenki meneillään olevaan leikkiin. 

Ja sitten olen hiippaillut kotihommiin / taustalle hengaamaan. 

Ja mainittukkin on nää leikit missä aikuinen lähinnä pötköttää. / Menee piiloon tms. Sitä hetki. Ja sitten feidaus taustalle. No on mun strategiani olleet. 

Uni on ratkaseva juttu kanssa. Luultavasti onnistuu laittaa Isompi aikasemmin nukkumaan? Auttanee sekin.

Pahimmillaan tuo oli kun noi oli 3 ja 5 v. Mutta nyt kun ovat 5 ja 7v Niin homma rullaa paljon helpommin omalta kannalta. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitukseen itseensä en osaa neuvoja antaa. Mutta Tilanne on varmasti hyvin yleinen. Eli pienempi on niin pieni, että takertuu ja vaatii huomiota ja ohjausta. Ja isompi sen verran pieni, ettei siitä ainakaan lastenvahdiksi ole. 

Tilanne saattaaa muuttua nopeastikkin ja yhteisleikit sujua paremmin. Tai sitten ei. Mutta oma tapani on ollut noissa, että annan muksulle hetken tietoisesti sitä jakamatonta huomiota vaikka päikyn jälkeen.  Ollaan sylissä ja leikitään jotain mitä lapsi haluaa. Sitten vaivihkaa feidannut kun leikki lähteny käyntiin. Tai sujauttanut isomman sisaruksen tilalleni osallistamalla hänet jotenki meneillään olevaan leikkiin. 

Ja sitten olen hiippaillut kotihommiin / taustalle hengaamaan. 

Ja mainittukkin on nää leikit missä aikuinen lähinnä pötköttää. / Menee piiloon tms. Sitä hetki. Ja sitten feidaus taustalle. No on mun strategiani olleet. 

Uni on ratkaseva juttu kanssa. Luu

Isomman laittaminen aikaisemmin nukkumaan ei ole vaihtoehto siksi, että hän ei nukahda itsekseen. Pienempikin nukahtaa vasta 21, pääsen sen jälkeen nukuttamaan isompaa ja kyllähän siinä sitten pyöritään hetki ennen kuin uni tulee. Pieni nukkuu pitkät unet päiväkodissa ja isompikin torkkuu välillä. Olen ajatellut että on tärkeää lapsille ja päiväkodin aikuisillekin, enkä jaksa lähteä sotajalalle siitä, että eivät saa nukkua päikyssä. Ap

Kuulostat minulta. En uskaltanut antaa lapseni pettyä ja saada niitä raivokohtauksia. Jostain syystä en sietänyt niitä, tuntui että hajoan itse, en ollut riittävän vahva ottamaan niitä vastaan. Tämä johti sitten siihen, että minulla on tässä nyt esiteini, joka kuvittelee että voi määrätä kaikesta, ja jos ei muu auta niin raivoaa kuin eläin. Kaikella hyvällä, hae apua, ettet vajoa näin syvälle. Kyllä kaksivuotiaan saa antaa raivota ihan sydämensä kyllyydestä, ja se on jopa välttämättätöntä jos haluaa että hänelle kehittyy jokin kyky sietää pettymyksiä. Itsekin tämän tiesin, mutta en vaan kyennyt sitä toteuttamaan. Eli anna raivota, ota se vastaan ja lohduta sitten. Se oli vaan harmitus, ei vaarallista ollenkaan. Ja jos et tätä jaksa, hae apua vaikka neuvolasta. Nyt tuohon puuttuminen on vielä helppoa, vs tämä tilanne jossa itse olen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat minulta. En uskaltanut antaa lapseni pettyä ja saada niitä raivokohtauksia. Jostain syystä en sietänyt niitä, tuntui että hajoan itse, en ollut riittävän vahva ottamaan niitä vastaan. Tämä johti sitten siihen, että minulla on tässä nyt esiteini, joka kuvittelee että voi määrätä kaikesta, ja jos ei muu auta niin raivoaa kuin eläin. Kaikella hyvällä, hae apua, ettet vajoa näin syvälle. Kyllä kaksivuotiaan saa antaa raivota ihan sydämensä kyllyydestä, ja se on jopa välttämättätöntä jos haluaa että hänelle kehittyy jokin kyky sietää pettymyksiä. Itsekin tämän tiesin, mutta en vaan kyennyt sitä toteuttamaan. Eli anna raivota, ota se vastaan ja lohduta sitten. Se oli vaan harmitus, ei vaarallista ollenkaan. Ja jos et tätä jaksa, hae apua vaikka neuvolasta. Nyt tuohon puuttuminen on vielä helppoa, vs tämä tilanne jossa itse olen. 

Itse asiassa mua ei oikeastaan harmita lasten kiukuttelu tai itkeminen. En mene tunteeseen mukaan. Olen vain sisäistänyt ohjeen, että pitää lohduttaa aina kun itkevät. En uskalla olla lohduttamatta, kun sanotaan että sit traumatisoituvat jotenkin. Mutta aika hankalaa on yrittää tehdä jotain, kun heti keskeytyy raivariin, ja pitää alkaa lohduttamaan. Ap

Tämä nukkumisasia varmasti isoimpia syitä uupumukseen. Kuulostaa kamalalta, että isompi lapsi alkaa vasta nukkua siinä kohtaa kun sulla on 8h herätykseen! Lapset on pakko saada menemään aikaisemmin sänkyyn ja nukkumaan. Ei ihme jos sullakin pinna kireällä kun et saa edes tuntia omaa aikaa rauhoittua lasten mentyä nukkumaan ennen kuin itse menet. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä nukkumisasia varmasti isoimpia syitä uupumukseen. Kuulostaa kamalalta, että isompi lapsi alkaa vasta nukkua siinä kohtaa kun sulla on 8h herätykseen! Lapset on pakko saada menemään aikaisemmin sänkyyn ja nukkumaan. Ei ihme jos sullakin pinna kireällä kun et saa edes tuntia omaa aikaa rauhoittua lasten mentyä nukkumaan ennen kuin itse menet. 

Kyllä, ja uniongelma pahenee myös siitä, että en ehdi rentoutua ollenkaan ennen kuin pitää itse jo olla nukkumassa. Mutta eivät tosiaan nukahda aiemmin, kun nukkuvat päiväkodissa. Siitäkin sanotaan että on lapsille tärkeää ja vanhemmat ovat hirveitä jos rupeavat rajoittamaan lasten päiväunien nukkumista. Ap

Hyvä että sinulla on terapeutti ja saat hänen kanssaan käydä asioita läpi. Oletteko käsitelleet kuormitustasi ja miettineet konkreettisia keinoja, miten pärjätä?

Pystytkö karsimaan elämästä jotain turhia asioita, esimerkiksi niitä "kissanristiäisiä", onko kaikki pakollisia vai sellaisia, että "niissä kuuluu käydä".

Ruuanlaitto, voiko siinä keventää esimerkiksi puolivalmisteita lisäämällä? Entä voiko korvata osan kaupoakäynneistä tilaamalla kotiin ruuat?

Leikkimisestä, voisitko sopia itsesi kanssa että nyt leikit tylsää leikkiä vaikkapa puoli tuntia ja sitten olet leikissä mukana vain "puolittain". Kuulostaa että pienin on oppinut siihen, että reagoit hyvin nopeasti hänen vaatimuksiin, joten ehkä voisi puoli minuuttia kerrallaan opettaa että hänen pitää odottaa. Tunnistat varmasti että milloin hän on oikeasti hädissään ja milloin voi sen puoli minuuttia odottaa ja rauhoitella häntä sanallisesti.

Nepsyille voi olla mm. haastavaa muistaa asioita, tehdä tylsiä juttuja tai hallita impulssejaan. Jos teillä on piirteisyyttä, kannattaa ehdottomasti tutustua alan kirjallisuuteen ja materiaaleihin. Siitä voisi olla hyötyä erityisesti lasten kanssa, mutta myös sinulla itselläsi.

Lasten lapsuus ja kasvattaminen on tärkeä. Tärkeää on kuitenkin että myös vanhempi voi hyvin, koska lopulta pahoinvointi heijastuu lapsiin. Kannustaisin sinua, että löytäisit joka päivään jotain, mistä nautit ja miten palaudut. Pidemmällä tähtäimellä, saisit säännöllisesti aikaa levolle ja itsellesi. En tiedä, tarjotaanko Kelan kautta unettomuuteen kuntoutusta, mutta suosittelisin menemään uneen erikoistuneelle lääkärille, jonka kanssa miettiä asiaa. Veriarvot jne. on varmaan katsottu?

Toivotan kovasti jaksamista, väsyneenä/ahdistuneena/masentuneena elämä on kovin näköalatonta ja kapeaa. Välttämättä mitään kaiken ratkaisevia asioita ei ole, vaan oma ja perheen hyvinvointi pitää raapia kasaan pienistä palasista. Sinä selviät tästäkin, uskon kovasti niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nukkumisasia varmasti isoimpia syitä uupumukseen. Kuulostaa kamalalta, että isompi lapsi alkaa vasta nukkua siinä kohtaa kun sulla on 8h herätykseen! Lapset on pakko saada menemään aikaisemmin sänkyyn ja nukkumaan. Ei ihme jos sullakin pinna kireällä kun et saa edes tuntia omaa aikaa rauhoittua lasten mentyä nukkumaan ennen kuin itse menet. 

Kyllä, ja uniongelma pahenee myös siitä, että en ehdi rentoutua ollenkaan ennen kuin pitää itse jo olla nukkumassa. Mutta eivät tosiaan nukahda aiemmin, kun nukkuvat päiväkodissa. Siitäkin sanotaan että on lapsille tärkeää ja vanhemmat ovat hirveitä jos rupeavat rajoittamaan lasten päiväunien nukkumista. Ap

2v varmaaan tarviikin. 6v ei nuku. Ellei ole univelkaa kuten nyt vissiin on jos torkahtelee lepohetkellä. 

Veivatkaa sitä unisirkusta puoli tuntia aiemmaksi. Tee yksinkertasemmat iltapalat ja aeimmin. ja kokeilkaa.

Tää ketju toistuu eri muodoissaan aika-ajoin. Mutta tilanne on siis yleinen ja kertaus on opintojen äiti. 

Minulla oli samantyyppisiä haasteita. Nukuin huonosti ja ylivilkkaan ja äkäisen taaperon seura oli pakkopullaa - hänellä diagnosoitiin myöhemmin ADHD ja autismi. Priorisoin loistosuoritukset töissä, enkä pitänyt itsestäni huolta ollenkaan. Lihoin melkein 100 kiloiseksi ja turrutin itseni masennuslääkkeillä. Olisinpa tajunnut silloin, että annoin itsestäni liikaa työelämälle. Tajusin vasta paljon myöhemmin alkaa tekemään osa-aikaista työtä. Teen nyt 5- tuntista työpäivää ja elämä on ensi kertaa vuosiin elämisen arvoista. Suosittelen!

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että sinulla on terapeutti ja saat hänen kanssaan käydä asioita läpi. Oletteko käsitelleet kuormitustasi ja miettineet konkreettisia keinoja, miten pärjätä?

Pystytkö karsimaan elämästä jotain turhia asioita, esimerkiksi niitä "kissanristiäisiä", onko kaikki pakollisia vai sellaisia, että "niissä kuuluu käydä".

Ruuanlaitto, voiko siinä keventää esimerkiksi puolivalmisteita lisäämällä? Entä voiko korvata osan kaupoakäynneistä tilaamalla kotiin ruuat?

Leikkimisestä, voisitko sopia itsesi kanssa että nyt leikit tylsää leikkiä vaikkapa puoli tuntia ja sitten olet leikissä mukana vain "puolittain". Kuulostaa että pienin on oppinut siihen, että reagoit hyvin nopeasti hänen vaatimuksiin, joten ehkä voisi puoli minuuttia kerrallaan opettaa että hänen pitää odottaa. Tunnistat varmasti että milloin hän on oikeasti hädissään ja milloin voi sen puoli minuuttia odottaa ja rauhoitella häntä sanallisesti.

Kiitos kauniista sanoista, tässä oli paljon hyviä pointteja. Pääsen työterveyden kautta kyllä psykiatrille tarvittaessa. Minussa vain ei tunnu olevan mitään fyysistä vikaa (jo unettomuuden alkaessa tutkittiin fyysinen puoli) ja toisaalta terapiakaan ei ole auttanut. Epäilen, että liika kuormitus on osittainen syy, en pysty palautumaan. Kissanristiäiset ovat lasten päiväkodin juttuja, lasten kavereiden ja omien sukulaisten synttäreitä. Kaikki tuntuvat jollain lailla pakollisilta, mutta välillä niitä on ollut joka arki-illalle ja viikonlopulle. Ap

Vierailija kirjoitti:

Aloitukseen itseensä en osaa neuvoja antaa. Mutta Tilanne on varmasti hyvin yleinen. Eli pienempi on niin pieni, että takertuu ja vaatii huomiota ja ohjausta. Ja isompi sen verran pieni, ettei siitä ainakaan lastenvahdiksi ole. 

Tilanne saattaaa muuttua nopeastikkin ja yhteisleikit sujua paremmin. Tai sitten ei. Mutta oma tapani on ollut noissa, että annan muksulle hetken tietoisesti sitä jakamatonta huomiota vaikka päikyn jälkeen.  Ollaan sylissä ja leikitään jotain mitä lapsi haluaa. Sitten vaivihkaa feidannut kun leikki lähteny käyntiin. Tai sujauttanut isomman sisaruksen tilalleni osallistamalla hänet jotenki meneillään olevaan leikkiin. 

Ja sitten olen hiippaillut kotihommiin / taustalle hengaamaan. 

Ja mainittukkin on nää leikit missä aikuinen lähinnä pötköttää. / Menee piiloon tms. Sitä hetki. Ja sitten feidaus taustalle. No on mun strategiani olleet. 

Uni on ratkaseva juttu kanssa. Luu

Niin ja jos menee kiukutteluksi, että sun PITÄÄ tulla leikkimään, niin sitten tehdään selväksi, että Isi leikkii sinun kanssasi nyt hetken ( tuo päiväkodin jälkeinen) Siitä pidetään kiinni, ja sitten isi menee tekemään aikuisten asioita. Ja kiukuttelija keksii omat leikkinsä / leikkii sisaruksensa kanssa. Viikonloppusin sitten enemmän, mutta harvemmin nuo muksut jaksaa leikkiä koko ajan aikuisen kanssa. Me ollaan tylsää seuraa. 

Tää siis mun elämästä. 

Taapero kanssa vaakatasoon jo kahdeksalta, jos nukahtamisessa kestää saat ainakin pötkötellä. Isomman kanssa sama homma, reilusti aiemmin. Ihan kamalaa että 6-vuotias nukahtaa vasta kymmeneltä. 

Ei 2v vielä jaksa kuunnella jatkuvasti kirjoja. Ehkä isompana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että sinulla on terapeutti ja saat hänen kanssaan käydä asioita läpi. Oletteko käsitelleet kuormitustasi ja miettineet konkreettisia keinoja, miten pärjätä?

Pystytkö karsimaan elämästä jotain turhia asioita, esimerkiksi niitä "kissanristiäisiä", onko kaikki pakollisia vai sellaisia, että "niissä kuuluu käydä".

Ruuanlaitto, voiko siinä keventää esimerkiksi puolivalmisteita lisäämällä? Entä voiko korvata osan kaupoakäynneistä tilaamalla kotiin ruuat?

Leikkimisestä, voisitko sopia itsesi kanssa että nyt leikit tylsää leikkiä vaikkapa puoli tuntia ja sitten olet leikissä mukana vain "puolittain". Kuulostaa että pienin on oppinut siihen, että reagoit hyvin nopeasti hänen vaatimuksiin, joten ehkä voisi puoli minuuttia kerrallaan opettaa että hänen pitää odottaa. Tunnistat varmasti että milloin hän on oikeasti hädissään ja milloin voi sen puoli minuuttia

Eli et halua tuottaa pettymystä kissanristäisten järjestäjille? Nyt on hyvä kohta opetella asettamaan rajat ja pitämään omia puolia. Jos he tietäisivät tilanteen, olisivat kauhuissaan että jestas ette sitten missään tapauksessa osallistu! Sä kärsit, sun lapset kärsii, koska on hyvien tapojen mukaista osallistua? Ei noin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli samantyyppisiä haasteita. Nukuin huonosti ja ylivilkkaan ja äkäisen taaperon seura oli pakkopullaa - hänellä diagnosoitiin myöhemmin ADHD ja autismi. Priorisoin loistosuoritukset töissä, enkä pitänyt itsestäni huolta ollenkaan. Lihoin melkein 100 kiloiseksi ja turrutin itseni masennuslääkkeillä. Olisinpa tajunnut silloin, että annoin itsestäni liikaa työelämälle. Tajusin vasta paljon myöhemmin alkaa tekemään osa-aikaista työtä. Teen nyt 5- tuntista työpäivää ja elämä on ensi kertaa vuosiin elämisen arvoista. Suosittelen!

Olen silleen liian tunnollinen, että varmaan kärsisin tunnontuskia, jos viettäisin vapaa-aikaa kun lapset on päiväkodissa. Siis ajattelen että hyvä, jos sinä et koe, mutta minä kokisin. Ap