TS: Harrastuksista on tullut vain rikkaiden luksusta. Pienituloisten lapset jätetään kylmästi ulos kaikesta.
Sanokaa mammat, miten tämä voi olla oikein? Turun Sanomien uutisen mukaan yhä useampi lapsi harrastaa enää vain lahjoitusrahalla ja silti apua ei enää riitä kaikille! Hope ry, Pelastakaa Lapset, Tukilinja, SOS Lapsikylä ja kirkko yrittävät paikkailla hallituksen s o s i a a l i t u r v a l e i k k a u k s i a, mutta nyt nekin joutuvat sulkemaan tukihakemukset kesken vuoden. Tämäkö on se hyvinvointivaltio, jota meille vielä kehdataan kehua?
Hallituksen leikkurit iskevät nyt kaikkein haavoittuvimpiin - apsiin, joiden vanhemmat eivät yksinkertaisesti pysty maksamaan enää harrastusmaksuja. Samalla kun hyvin toimeentulevien muksut pääsevät telinevoimistelusta sirkuskouluun ja yksityisopetukseen, vähävaraiset jäävät sohvalle selaamaan TikTokia, kun mitään muuta ei ole.
Mitä tämä kertoo Suomesta? Että elämänmittaisia ystävyyssuhteita, onnistumisen iloa ja taitojen oppimista saa vain, jos vanhemmilla on varaa? Ei ihme että syrjäytyminen alkaa jo ala-asteella - eikä ihme, että mammojen huoli kasvaa.
Mitä mieltä olette? Onko teidän lapsillanne mahdollisuus harrastaa? Pystyttekö maksamaan edes yhden lajin maksut vuodessa? Vai onko tämä maa nyt virallisesti vain hyväosaisten temmellyskenttä? Kertokaa suoraan - kuppi alkaa mennä nurin täälläkin!
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lapsena jotain instrumenttia soittanut soittaa vielä aikuisena?
Soitin niin pitkään kunnes nivelreumani äityi pahaksi. Nyt omat lapset soittaa, itsekseen ja orkestereissa, aikuisia ovat jo.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, pennut ulos potkimaan keskenään palloa. Hittoako persaukiset tekee lapsia jos ei ole varaa mihinkään. Hyvätuloisetkaan ei välttämättä laita lapsiaan mihinkään maksullisiin harrastuksiin
Omana kouluaikana oli välillä kaikille avoin ja maksuton jonkun koulun opettajan pitämä liikunta kerho. Ei tarvittu muita varusteita kuin verkkarit, t-paita ja ulkona pallon potkimiseen lenkkarit. Jos oltiin koulun liikuntasalissa oltiin paljas jaloin kuten liikuntatunneillakin. Eikä kyllä silloin urheiluseuroillakaan ollut kuin nimelliset maksut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa hitto vieköön ruikuttaminen, me suuret ikäluokat leikittiin ja harrastettiin töitä tekemällä! Mollamaijaa ja barbia emme saaneet, meillä oli pikkusiskot joita hoivasimme.
Opettajien, apteekkarien ja lääkäreiden lapset harrastivat kaikkea, johon meillä ei ollut mahdolisuuksia. ELÄMÄ ON! Jos naapurissa on uima-allas en edelleenkään itke ja mene sinne loisimaan! Jos naapurissa on hieno auto ja mulla polkupyörä, en itke.
Nallekarkit ei koskaan mene tasan, vaikka jotkut idiootit ja päättäjät toisin mässyttävät.
Lapsille opetetaan että ne voi tehdä ja olla mitä tahansa,kouluin huonoin palkitaan, ei kestetä enää pettymyksiä eikä lapsille opeteta että elämässä pitää ja kuuluu pettyäkin eikä kaikkea saa mitä haluaa.
Voi olla, että ihan just nyt ei saa ja pääse, mutta joskus myöhemmin ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on aina ollut kalliiden harrastusten kanssa. Jääkiekko, mikroautoilu, ratsastus esimerkiksi ovat vieneet keskituloisen kaikki rahat. Kun Mika Häkkinen siirtyi Britannian F3 sarjaan, hän on oli niin persaukinen, että nukkui rekassa kilpa-autonsa vierellä. Toisaalta, jos ei harrasta mitään kalliita harrastuksia, suhteellisen köyhälläkin perheellä oli varaa ostaa kotimikroja, pelikonsoleita yms. Ja niin on tänäkin päivänä. Yhden kauden hallimaksuilla saa aika helvetisti ostettua kamaa.
Teillä on aika kultaa muistot illuusio.
Häkkisellä oli jo tuolloin muuan Keke Rosberg managerina. Ei homma olisi rahansaannista kiinni ollut.
F3 on ponnahdusalusta ja on etuoikeutettu, jos pääsee ylipäätänsä ajamaan hyvässä tiimissä täältä periferiasta. Hotelliyöpymiset maksavat. Mustakari oli tarjonnut suihkun tehdessään Mikasta haastattelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, pennut ulos potkimaan keskenään palloa. Hittoako persaukiset tekee lapsia jos ei ole varaa mihinkään. Hyvätuloisetkaan ei välttämättä laita lapsiaan mihinkään maksullisiin harrastuksiin
Omana kouluaikana oli välillä kaikille avoin ja maksuton jonkun koulun opettajan pitämä liikunta kerho. Ei tarvittu muita varusteita kuin verkkarit, t-paita ja ulkona pallon potkimiseen lenkkarit. Jos oltiin koulun liikuntasalissa oltiin paljas jaloin kuten liikuntatunneillakin. Eikä kyllä silloin urheiluseuroillakaan ollut kuin nimelliset maksut.
Jep. Itsekin olin yläasteella ilmaisessa yleisurheiluharrastuksessa. Nykyään pitää olla lisenssit, vakuutukset, seura-asut, maksetut valmentajat... niin onhan se kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt on taas tässä ketjussa eri ääni kellossa kuin joka ikisessä elatusmaksuketjussa joissa lapsilla täytyy aina olla satoja euroja kuussa kustantavat harrastukset - koska kyllä sillä etäanhemmalla on varaa maksaa.
Tässä ketjussa iso osa kirjoittajista on luultavasti lapsettomia tai lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneita, jotka muistelevat menneitä vuosikymmeniä. "Ei tarvita maksullisia harrastuksia, kun ei ennenkään ollut." Elatusmaksuketjussa kirjoittajat ovat enimmäkseen lapsiperheellisiä, jotka ymmärtävät, kuinka tärkeä se oma mieluinen harrastus lapselle on. Eikä siellä ketjussakaan kukaan väittänyt, että harrastuksen täytyy olla "satoja euroja kuussa maksava".
Niin ja lapsihan sen vaatii, että ei voi harrastaa itsekseen, kaverien kanssa tai perheen kanssa, vaan aina pitää olla se
Suomessa on palkat olleet nin pienet, että ei ravintoloissa käydä ja ei ole varaa maksaa valmentajillekaan. Urheilu on aina ollut sellaista epäammattimaista kohellusta ja verenmaku suussa painamista ja ihmetelty kun ei kunto kohoa ja tuloksia löydy.
Kaikki on just sen syytä, kun asioita ei tehdä oikein ja ei löydy rahaa ja osaamista. Osaamista ei löydy kun ei löydy rahaa. Osaamista voisi olla, mutta ne on töissä tekemässä jotain ihan pilipali turhaa 8-10h päivässä rikastuttaen jotain hyypiötä, josta kukaan muu ei hyödy yhtään mitään. Tämmönen tuottaaa vain yleistä ankeutta ja vitutusta kaikkialle. Alunperin töissä käytiin että olisi varaa ja aikaa tehdä jotain kivaa.
Meillä lapset käyvät seurakunnan lasten kuorolaulussa, tämä on ilmainen harrastus, sen lisäksi harrastavat yleisurheilua joka meilläpäin on harrastuksista siitä edullisimmasta päästä (kaupungin järjestämä) koska kaupunkimme haluaa kannustaa lapsia liikkumaan.
Omassa kommentissa kerroin että lapseni viihtyi paremmin pihaleikeissä kuin ohjatussa harrastuksessa. Ei tämä ole kipinän sammuttamista tai ammattilaisuran estämistä. Lapsi voi loistaa itse valitsemallaan tavalla. Ja harrastaa myös ulkoilun ja muun ohella lukemista kuten ilahduttavasti jonkun muunkin lapsi. Meilläkin on kirjasto ahkerassa käytössä.
Pointtini oli osin se että on vain päätetty että urheileminen joukkueessa tai luisteluseurassa on sitä ainoaa oikeaa harrastamista, se millä saa ihailua ja kavereita. Kuten joku kirjoittikin, vanhemmat ovat tosi väsyneitä seuratoimintaan.
Jos lapsella olisi ollut erityislahjakkuutta jollekin lajille tai se palava intohimo niin varmasti olisimme miettineet vaihtoehtoja. Näin ei meidän kohdalla kuitenkaan ollut. Ja kyllä siellä kentällä ihan komennettiin syöttämään pallo valmentajan lellikille jotta tämä sai tehdä maaleja.
T: Aiemmin kommentoinut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt on taas tässä ketjussa eri ääni kellossa kuin joka ikisessä elatusmaksuketjussa joissa lapsilla täytyy aina olla satoja euroja kuussa kustantavat harrastukset - koska kyllä sillä etäanhemmalla on varaa maksaa.
Tässä ketjussa iso osa kirjoittajista on luultavasti lapsettomia tai lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneita, jotka muistelevat menneitä vuosikymmeniä. "Ei tarvita maksullisia harrastuksia, kun ei ennenkään ollut." Elatusmaksuketjussa kirjoittajat ovat enimmäkseen lapsiperheellisiä, jotka ymmärtävät, kuinka tärkeä se oma mieluinen harrastus lapselle on. Eikä siellä ketjussakaan kukaan väittänyt, että harrastuksen täytyy olla "satoja euroja kuussa maksava".
Niin ja lapsihan sen vaatii, että ei voi harrastaa itsekseen, kaverien
Eihän monilla pienillä paikkakunnilla ole tai ainakaan vielä pari vuosikymmentä sitten ollut mitään jäähalleja. Silti harastaminen onnistui vaatimattomissakin puitteissa. Jopa siinä mittakaavassa juniorijoukkueet ovat pärjänneet SM-tasolla. Jos nykyisiä mielipiteitä uskoisi, sen ei pitäisi olla mitenkään mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei harrastukset ole mikään elinehto vaan ylimääräinen huvi
Ja harrastaa voi ihan ilmaiseksi. Tuolla on kenttiä ja lenkkipolkuja kaupungit täynnä.
Ja niitä käytetäänkin ahkerasti. Perustuntoiluun sopii hyvin, mutta peruskuntoilu eli noin 10h viikossa on 1/3 treenistä riippuen harjoittelukaudesta. Vielä on lajinomaiset treenit tekemättä ja se vaatii omat tilat harjoitella kuntoilun lisäksi ja lajinomaisia tukevat esimerkiksi liikkuvuutta lisäävät harjoitukset.
Kaikkea ei voi tehdä pururadoilla ja ilmaisilla saleila tai laitteilla.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, pennut ulos potkimaan keskenään palloa. Hittoako persaukiset tekee lapsia jos ei ole varaa mihinkään. Hyvätuloisetkaan ei välttämättä laita lapsiaan mihinkään maksullisiin harrastuksiin
Aika kuvaavaa, että palstalla, jonka nimi on vauva, tuollainen oksennus saa yhdeksän yläpeukkua.
Ihan sama onko rahaa vai ei, jos lapsi tulee tärkeysjärjestyksessä viimeisenä ja hän on pentu jota laitetaan sinne tai tänne vanhempien tahdon mukaan, tulee näitä sekopäitä a la Trump.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lapsena jotain instrumenttia soittanut soittaa vielä aikuisena?
Ei monikaan, mutta harrastuksesta saadut hyödyt on auttaneet pärjäämään elämässä.
Harrastusten hyödyt ei ole ollenkaan vain suoria hyötyjä pelkästään siinä taidossa, vaan hyvin moninaisia ja auttavat opiskelussa, pitkäjänteisessä työskentelyssä, rutiineissa ym.
Jos lapsi vain lojuu, niin hyvin todennäköisesti se lojuu myös aikuisena.
Kiitän onneani siitä että koe paineita maksaa harrastuksesta johon rahat eivät riitä. Enkä halua viettää viikonloppuja hallilla myymässä ja kotona leipomassa tai arki-iltoja treenitaksina. Ja kyllä se nokkiminen jatkuu vähintään yhtä pahana siellä seuratoiminnassa. Miksi aikuiset eivät ota kantaa tähän, että liikkua voi ilman logoakin ja lihavaa lomapakkoa?
Tämä on outo käsitys, mitä monilla tuntuu olevan. N. 10 vuotta on lapsia viety, tuotu ja kuskattu, mutta kertaakaan en ole mitään leiponut tai edes myynyt. Joskus on joku varainkeruujuttu ollut ja siihen on aina löytynyt ne leipojat jne. Varainkeruu on ollut aika vähäistä, kun ei siitä loppujen lopuksi hirveästi käteen jää per lapsi ja kk maksuihin ei niin paljoa apuja siitä tule. Toki jotain, mutta puhutaan joistakin kympeistä.
Taas tätä miten muutaman euron tukileikkaukset ajavat lapset nälkään ja köyhyyteen, eikä pysty enää harrastamaankaan. Jospa tarkistaisitte niitä perheen säännöllisiä turhia kuluja. Lopettakaa vaikka Netflix-tilaus, niin jo se kuittaa kaikki leikkaukset sosiaaliturvassa.
4 lasta ja kaikki ovat päässeet kokeilemaan eri harrastuksia. Nyt kun kolme vanhinta ovat jo aikuisia, on niistä kokeiluista edelleen harrastuksina mm. rumpujen soitto eri kokoonpanoissa ja koko perhe golfaa ja käy salilla, lisäksi talvisin laskettelu. Mielelläni olen maksanut, että ovat päässeet kokeilemaan eri juttuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, pennut ulos potkimaan keskenään palloa. Hittoako persaukiset tekee lapsia jos ei ole varaa mihinkään. Hyvätuloisetkaan ei välttämättä laita lapsiaan mihinkään maksullisiin harrastuksiin
Aika kuvaavaa, että palstalla, jonka nimi on vauva, tuollainen oksennus saa yhdeksän yläpeukkua.
Ihan sama onko rahaa vai ei, jos lapsi tulee tärkeysjärjestyksessä viimeisenä ja hän on pentu jota laitetaan sinne tai tänne vanhempien tahdon mukaan, tulee näitä sekopäitä a la Trump.
On tavattoman yleistä, että vanhemmat pakottavat lapset "harrastuksiinsa". Lapsi viedään väkisin sinne seuran treeneihin, ja karjutaan kentän laidalla pää punaisena lapselle määräyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lapsena jotain instrumenttia soittanut soittaa vielä aikuisena?
Ei monikaan, mutta harrastuksesta saadut hyödyt on auttaneet pärjäämään elämässä.
Harrastusten hyödyt ei ole ollenkaan vain suoria hyötyjä pelkästään siinä taidossa, vaan hyvin moninaisia ja auttavat opiskelussa, pitkäjänteisessä työskentelyssä, rutiineissa ym.
Jos lapsi vain lojuu, niin hyvin todennäköisesti se lojuu myös aikuisena.
Sinulla on kovin mustavalkoinen näkemys. Useimmat koodarithan esimerkiksi ovat opetelleet taitonsa aivan itse tekemällä ja yrityksen ja erehdyksen kautta. Ohjattua urheiluharrastusta tarvitsee vain, jos tähtää ammattiuralle. Joten ei siihen kannata suhtautua haudanvakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni lapsena jotain instrumenttia soittanut soittaa vielä aikuisena?
Ei monikaan, mutta harrastuksesta saadut hyödyt on auttaneet pärjäämään elämässä.
Harrastusten hyödyt ei ole ollenkaan vain suoria hyötyjä pelkästään siinä taidossa, vaan hyvin moninaisia ja auttavat opiskelussa, pitkäjänteisessä työskentelyssä, rutiineissa ym.
Jos lapsi vain lojuu, niin hyvin todennäköisesti se lojuu myös aikuisena.
Musiikkiharrastus tutkitusti kehittää myös matemaattista älykkyyttä.
Kaikki on köyhälle kallista. 🤯 Ihme valitusta. Monet harrastukset on halpoja. Ei kaikkien tarvitse omistaa omaa hevosta, tai pelata kiekkoa. 🤔
Häkkisellä oli jo tuolloin muuan Keke Rosberg managerina. Ei homma olisi rahansaannista kiinni ollut.