Onko teillä kokemuksia väärän ihmisen suututtamisesta?
Oletteko koskaan saaneet sellaisen ihmisen suuttumaan, joka kokee oikeudekseen kostaa ja alkaa hankaloittaa elämääsi?
Mitä tapahtui ja saitteko koskaan sovittua? Ja toivoitteko, ettette olisi koskaan suututtaneet sitä henkilöä?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Kostajalla on myös jokin suuruus- tai jumaluusfantasia, hän nostaa itsensä muiden yläpuolelle, kuvitellen olevansa asemassa, josta voi jakaa oikeaa ja väärää muille alamaisilleen.
Kostaja on aina narsisti.
Narsisti haluaa tuhota kohteensa, siinä ei järkipuheet auta. Mietin joskus tällaista ihmistä, joka on niin tämän fantasiakuvan itsestään sitoma, että oikeuttaa pahat tekonsa sillä. Lähipiiri kärsii ja lujaa. Tajuaa varmasti tekevänsä pahaa, mutta oikeuttaa sen itselleen, koska pienikin häneen kohdistuva negatiivinen asia on suuren suuri julmuus ja kostettava vääryys häntä kohtaan. En tiedä avautuuko tällasen ihmisen silmät koskaan? Ehkä joku henkilökohtainen kriisi saa tajuamaan oman tilansa? Kuvittelee myös, että muut ajattelee asioista samoin kuin hän, siksi ei voi koskaan muita ymmärtää oikein.
Naisen vääräksi teoksi riittää kun antaa pakit miehelle. Tällöin nainen "suututtaa väärän henkilön". Näistä esimerkkejä näkee esim. Intiassa, jossa naisille on kostettu happohyökkäyksillä. Viimeinen asia sen naisen mielessä on lähteä kostamaan miehelle.
Siinä vähän perspektiiviä tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sopisin mitään ihmisen kanssa joka tarkoituksella perseilee?
Niinpä. Hyvä ja osuva havainto.

Vasta kun narsku päätyy pohjalle siten että häneltä viedään se mihin on takertunut voi muutos, jos silloinkaan, olla mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sopisin mitään ihmisen kanssa joka tarkoituksella perseilee?
Niinpä. Hyvä ja osuva havainto.
Itsestäänselvää.
Vierailija kirjoitti:
Narsismi on erittäin miestyypillinen ominaisuus. Samoin kostaminen. Ketjussa yritetään estää kostamasta narsistille, koska ketjun miesvässykät pelkäävät saavansa omaa lääkettään.
Antakaa heille paskaa niin paljon kuin haluatte. Koska olette älykkäämpiä, tehkää se viisaasti ja laillisesti.
Itse hommasin ahdistelijamiehelle julkiset potkut. Horjutin hänen henkistä tasapainiaan niin että hän tuli humalassa riehumaan 10 todistajan ja kahden konstaapelin nähden. Mä en ollut edes paikalla tuolloin. Eikä hän tiennyt mun nimeä 😂
Pitihän sen sukupuolihullunkin tänne eksyä. Voitaisko helvetti sentään edes joku pitää ilman tätä naiset vs miehet-paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Naisen vääräksi teoksi riittää kun antaa pakit miehelle. Tällöin nainen "suututtaa väärän henkilön". Näistä esimerkkejä näkee esim. Intiassa, jossa naisille on kostettu happohyökkäyksillä. Viimeinen asia sen naisen mielessä on lähteä kostamaan miehelle.
Siinä vähän perspektiiviä tähän keskusteluun.
Emme elä kuitenkaan intiassa joten mikä oli pointti tässä miesvihaoksennuksessasi.
Yläasteella onnistuin suututtamaan tytön, joka ilmeisesti jotenkin hermoheikko. Sai hirveät kilarit kun en suostunut lähtemään hänen kanssaan jonnekin kesken koulupäivän, vaan menin normaalisti tunnille. Hänen äitinsä raivostui tästä. Alkoi levittämään huhuja musta ja soittelemaan mun opettajilleni jne. tämä äiti. En tiedä mitä mun vanhempani ja opettajani sille vastasivat, mutta jotain vastasivat ja saivat sen lopettamaan onneksi.
Lukiossa suututin ranskanopettajani. Vieläkään en tiedä miten, ja epäilen, että otti mut silmätikukseen muuten vaan. Mutta alkoi vihjailemaan, että lunttaan, valehtelen, sanoi jopa suoraan, että teen läksyni epäilyttävän hyvin, ja sitten keräsi ympärilleen omat kaverinsa opettajista ja tämä naisporukka yhdessä otti minut silmätikukseen. Olipa oikein mukavaa se.
Pysyttelen kaikista näistä tyypeistä mahdollisimman kaukana. En tehnyt mitään väärää joten ei ole tarvetta minulla sopimiseen.
Persut sai ip:n kautta selville vanhan osoitteeni, kun trollailin täällä (se Persuhullu), jouduin muuttamaan ja hankkimaan turvakiellon.
Vierailija kirjoitti:
Naisen vääräksi teoksi riittää kun antaa pakit miehelle. Tällöin nainen "suututtaa väärän henkilön". Näistä esimerkkejä näkee esim. Intiassa, jossa naisille on kostettu happohyökkäyksillä. Viimeinen asia sen naisen mielessä on lähteä kostamaan miehelle.
Siinä vähän perspektiiviä tähän keskusteluun.
Miten ihmeessä naisena kostat tuollaisissa pers läpi maissa kun naisena olemisen arvo on muutenkin tasoa koira? Kyllä nainenkin saa kostamisesta tyydytystä siinä missä mieskin.
Minä kyllä kostan. En mitenkään yltiöpäisesti ja ylimitoitetusti, enkä lakia silmittömästi rikkoen, mutta kostan kyllä. Jos se tekee minusta narsistin, niin olkoon niin. Ihan tarpeeksi olen hymyillen ottanut paskaa niskaan, en ota enää. N38
Vierailija kirjoitti:
Persut sai ip:n kautta selville vanhan osoitteeni, kun trollailin täällä (se Persuhullu), jouduin muuttamaan ja hankkimaan turvakiellon.
Vai loppuiko sun rahat vaan?
Kostavat ihmiset ovat kaiken pahan alku ja juuri.
Exäni lupasi että hän ei hiisku asiasta, jos pannaan, vaikka olin jo uudessa suhteessa.
Tämä oli juoni, seuraavan kerran kun hän näki minut ja uuden puolisoni yhdessä, exä tuli mairea hymy huulilla kertomaan puolisolleni kuinka hän on nu**inut mun kanssa viime viikot. Meni ihan yksityiskohtiin, päivämäärät, paikat ja asennot kävi läpi.
Exän ilme oli näkemisen arvoinen, kun uusi kumppanini totesi iloisena että "hei, se on hieno juttu, rakkaus ei käyttämällä kulu!"
Exä ei osannut arvata että olin valinnut uuden kumppanini nimenomaan sillä perusteella että hänelle on täysin ok että pannaan ympäri ämpäri muidenkin kanssa, ilman mustasukkaisuusdraamaa 🤣
M42
Vierailija kirjoitti:
Kostavat ihmiset ovat kaiken pahan alku ja juuri.
Kyllä. Tiedän yhden joka ensin teki täysin sikamaista henkistä väkivaltaa raskaana olleelle puolisolleen ja vielä jatkoi kostaakseen julkisesti tuon puolison tallomista.
Vierailija kirjoitti:
Kostavat ihmiset ovat kaiken pahan alku ja juuri.
Ai. Minusta pahaa tekevät ihmiset ovat niitä pahoja. Kosto voi olla ihan vaan reilua.
Aloittajalle tiedoksi, että näillä ihmisillä, joilla on kokemusta, ovat jo kuolleita. Raivostunut ja suuttunut psykopaatti/sosiopaatti/narsisti ei luovuta ennen kuin uhri on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Exäni lupasi että hän ei hiisku asiasta, jos pannaan, vaikka olin jo uudessa suhteessa.
Tämä oli juoni, seuraavan kerran kun hän näki minut ja uuden puolisoni yhdessä, exä tuli mairea hymy huulilla kertomaan puolisolleni kuinka hän on nu**inut mun kanssa viime viikot. Meni ihan yksityiskohtiin, päivämäärät, paikat ja asennot kävi läpi.
Exän ilme oli näkemisen arvoinen, kun uusi kumppanini totesi iloisena että "hei, se on hieno juttu, rakkaus ei käyttämällä kulu!"
Exä ei osannut arvata että olin valinnut uuden kumppanini nimenomaan sillä perusteella että hänelle on täysin ok että pannaan ympäri ämpäri muidenkin kanssa, ilman mustasukkaisuusdraamaa 🤣
M42
Huvinsa kullakin.
En voi sanoa olevani pitkävihainen, lakkaan vaan yksinkertaisesti välittämästä, kun tietty raja tulee vastaan. Mieheni sisko ylitti tämän rajan ja nyt on aivan sama, onko hän elossa vai kuollut. Ei liikuta minua.