Miten olisit pärjännyt 100 vuotta sitten?

Sata vuotta sitten ei nyt oikeasti ollut kovin kauaa sitten. Kaupungistuminen oli jo alkanut ja naiset, ainakin kaupungeissa, oli töissä kuten miehetkin. Omat iäkkäät 1900-luvun alussa syntyneet sukulaiset kertoivat arjestaan sotien välissä eikä se loppujen lopuksi silloisesta arjesta paljoa poikennut. Toki heitä ei enää ole eikä tuolloin (eli kun olivat vielä elossa kertomassa elämästään) ollut kännyköitä tai somea tai oikein nettiäkään.  Olisin varmaan itse elänyt aika lailla samalla tavalla kuin sukulaiset eli tehnyt työuran pankissa, vakuutusyhtiössä tms. Ehkä mennyt naimisiin ja jäänyt kotiäidiksi. Kodinhoitaja, palvelijatar tms. olisi autellut arjen pyörittämisessä  Lapset olisivat aikanaan menneet yliopistoon ja oltaisiin vanhettu ukon kanssa yhtäjalkaa maailman menoa ihmetellen.

Jos olisin syntynyt sata vuotta aikaisemmin kuin mitä synnyin, niin en olisi elänyt varmastikaan kuin korkeintaan muutaman minuutin / tunnin. Olin sen verran pienikokoinen ja ennenaikainen, että en olisi millään selvinnyt hengissä 1900-luvun alkupuolella aikana ennen keskoskaappeja, happilaitteita ja muita sellaisia. 

Urho Kekkonen oli 100 vuotta sitten 25v juristi.

Viipuri oli Suomen kansainvälisin kaupunki, jossa oli hienoja liikkeitä, joissa myytiin Pariisin muotiluomuksia ja italialaisia nahkakenkiä.

Sairaanhoito vm 1925 oli jo parempaa kuin siitä 50v taaksepäin. Mutta suurinta osaa lääkkeistä ei ollut keksitty. Rokotuksiakaan ei vielä montaa ollut.

Muistakaa niitä keuhkotautiparantoloita joita rakennettiin ympäri Suomen vielä 2. maailmansodan jälkeen. 

Onneksi nyt on rokotukset. Muistakaa poliota! Oli hirveä tauti. Kauheita kohtaloita lapsille.

Jos olisin syntynyt suvussa samalle paikalle kuin nyt, niin erinomaisesti. Paremmin kuin nykyään.

Sukuni on akateemista ja olisin ilman muuta mennyt oppikouluun ja yliopistoon. Sen tein nytkin, mutta työllisyyteni ei ole hyvä. 100 vuotta sitten jokainen koulutettu sai työpaikan. 

Huvittaa miten jotkut kuvittelee, että ihmiset oli ennen paljon ahkerampia ja tekivät vaatteensakin itse ihan vaan silkasta työn ilosta. Jos nuo ihmiset eläisivät nykypäivänä niin he makaisivat ihan samalla tavalla sohvalla puhelin kädessä ja ostaisivat maitonsa kaupasta kuin nykyajan ihmisetkin. Pakko on paras motivaattori.

Olisin kuollut 23 vuotiaana ensimmäiseen synnytykseeni. Nyt 100 vuotta myöhempää niin lääketiede pelasti.

Lyhyt elämä olisi tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sata vuotta sitten tarvittiin työvoimaa tehtaisiin. Olisin siis Tampellan, Finlaysonin, Kattohuopatehtaan tai Tulitikkutehtaan työntekijä. Sukkatehdasta unohtamatta.

 

Onko sinulla muuta kysyttävää?

Tämä. Tehdastyö oli alussa (1800-luvulla) raskasta ja vaarallistakin mutta 1900-luvulle tullessa oli jo aika hyvät palkat ja vasemmiston ajamat työväen oikeudet.

Lisäksi kaupungeissa oli valinnanvaraa töissä (toisin kuin maalla) ja naisillekkin oli kunnon töitä. Ei ollut pakko piikoa. Kunnon palkat, oma elämä, säästöönkin jopa jäi rahaa eli saattoi suunnitella tulevaisuutta.

Tehdastyö vapautti nuorison kyläyhteisön valvonnasta, naiset itsenäistyivät, oli äänioikeus kaikille. Äänioikeus toi ajan kanssa etuja ja parannuksia ihmisten elämään.

Koulutus parani tuohon aikaan vauhdilla. Kaikki lapset pääsi kouluun. Lukutaito ol

Lisäksi naiset saattoivat jo opiskella ns korkeampiin ammatteihin kuten opettajaksi. Monet ammatit olivat vielä suljettu naisilta mutta pikapikaa tilanne korjautui.

Jos lääketieteestä puhutte, niin huomatkaa, että jos nyt tulee sota, ei resursseja riitä kaikille, kun sotilaat menee ensin. 

Sairaalat oli äitini mukaan täynnä sotilaita viime sodan aikaan. Hänen isoäitinsä ja enonsa kuoli syöpään kotonaan ilman hoitoa. 

Isoisäni toisesta sukuhaarasta pääsi sairaalaan saatuaan sydänkohtauksen, mutta hänellä oli suhteita, oletan. 

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa miten jotkut kuvittelee, että ihmiset oli ennen paljon ahkerampia ja tekivät vaatteensakin itse ihan vaan silkasta työn ilosta. Jos nuo ihmiset eläisivät nykypäivänä niin he makaisivat ihan samalla tavalla sohvalla puhelin kädessä ja ostaisivat maitonsa kaupasta kuin nykyajan ihmisetkin. Pakko on paras motivaattori.

Pelko on myös paras motivaattori. 

On muuten melkoisen tyypillinen nykynuoren aloitus.

Luetellaan asioita, jotka kaikki on jotain yhteiskunnan tukia, ja ihmetellään miten on voitu pärjätä.

Ajatella.  Miten olisi ajatus, että ihmiset teki kaikenlaisia töitä pärjätäkseen?

Sillä sitä ennen pärjättiin, sata vuotta sitten ja sitä ennenkin.  Se on aina ollut ihmisen pärjäämisen ja toimeen tulemisen edellytys.

Paitsi tänä päivänä.

Ennen aikaan elämä oli enimmäkseen kaikenlaista hyödyllistä puuhaamista.  Maalla varattomatkin ihmiset kävi taloissa töissä, heiluttiin heinäpelloilla, hoidettiin karjaa, oltiin apuna leipomispäivinä, ommeltiin, kehrättiin, kudottiin ihmisille mattoja, nikkaroitiin, siivottiin, kalastettiin, tehtiin metsätöitä, jne, siitä sai sitten jotain rahapalkkaa, tai luontaisetuja.  

Pienenkään mökin isäntä ja emäntä ei joutaneet laiskottelemaan.  Jos ei koko ajan tehnyt jotain, ei tullut leipääkään lasten suuhun saati omaansa.  Se oli sen ajan aktiivimalli.  

Kuolleisuus oli vielä kovaa 100v sitten. Varsinkin lasten. Moni meistä ei olisi selvinnyt. Mutta niillä jotka ehtivät kasvaa isoiksi oli paljon enemmän mahdollisuuksia kuin vanhemmillaan.

Kaikki pääsivät kansakouluun. Korkeampi koulutus toki vaati rahaa eli vain varakkaammat saattoivat haaveilla paremmista ammateista.

Todennäköisesti aika huonosti ainakin jos olisin syntynyt tähän kulttuuriin, koska nykyisessä elämässäni olen työkyvyttömyyseläkkeellä paranoidisen skitsofrenian takia.

Varmaan olisin päätynyt Seilin saarelle eristyksiin muusta yhteiskunnasta. Tai sitten minulle olisi tehty lobotomia tai jokin muu ajanmukainen brutaali kokeellinen hoito mielenvikaisuuteeni. Jossain toisessa kulttuurissa olisin saattanut olla juhlittu sankari kylän shamaanin ominaisuudessa. 

Niin ne ajat vain muuttuvat. Nykyaikana pystyn työeläkeyhtiön minulle maksaman keskiarvoa hieman suuremman eläkkeeni turvin elämään jokseenkin normaaliksiluokiteltavaa ja inhimillistä elämää larpaten suhteellisen tukevasti keskiluokkaista alati kasvavan osakesalkkuni turvin. Ei olisi sata vuotta sitten onnistunut tällainen, kiitollinen olen siitä että en syntynyt sata vuotta sitten. 

Aleksis Kivi syntyi lähes 200 vuotta sitten ja hänkin kävi jo koulua, kirjoitti ylioppilaaksi ja opiskeli yliopistossa, vaikka oli rahvaan piiristä kotoisin.  Se ei ollut lainkaan yleistä vielä tuolloin köyhän lapselle.

Ajat oli vaikeat, oli nälkävuodet, mutta hänet lannisti alkoholismi ja sen mukana velkaantuminen.  Olisiko häntä joku sosiaaliturva tai asumistuki jne auttaneet loppujen lopuksi yhtään sen paremmin kuin nykyajan ihmistäkään, joka alkoholisoituu ja tekee velkaa minkä ehtii?  Hänellä sentään luovuus toimi vielä siinäkin vaiheessa, kun alkoi olla jo hyvinkin huonossa kunnossa.

Vaikea osoittaa nykyajan lekkeriksi heittäytyjistä yhtään vastaavaa tapausta, vaikka nauttisivatkin yhteiskunnan tukia.

Olikohan entisajan ihmisillä sittenkin enemmän tavoitteellisuutta ja luomisen tarvetta kuin nykyään?  

Jos oisin elänyt sillon, olisin kuollut. Vainaa. Ded

Onneksi en syntynyt sata vuotta aikaisemmin kuin synnyin. Olisin syntynyt kuolleena tai kuollut pian syntymän jälkeen. Pahimmassa tapauksessa olisi kuollut äitikin. Synnyin hätäsektiolla äidin raskausmyrkytyksen vuoksi.

Olisi mennyt ihan hienosti 48 vuotiaaksi saakka jolloin olisin kuollut. Nyt 52 nykylääketieteen ansiosta.

Mun isovanhemmat syntyivät tuon edellisen vuosisasan alussa. Heillä oli onnea, selvisivät elossa lapsuudesta (kaikki sisarukset eivät selvinneet) ja pääsivät jopa opin tielle.

Jos itse olisin selvinnyt tuohon asti ja joku olisi maksanut opinnot niin olisin ehkä opiskellut opettajaksi. Muita hyviä ammatteja ei naisilla tuolloin oikein ollut.

Olisin varmaan opiskelijana joutunut tekemään osa-aikatyötä ja nukkumaan jonkun eteisessä tai keittiössä. Ne oli niitä halvimpia vuokralaisen paikkoja. Tai sitten työtä vastaan vuokralla, siivoojana ja piikana. 

Sitten kun olisi opettajan paperit niin olisin toivottavasti päässyt jonnekkin töihin. Siinä vaiheessa olisi jo mennyt paremmin. Opettajaa arvostettiin kylässä kun oli niin sivistynyt fröökynä.

Vierailija kirjoitti:

Sata vuotta sitten Suomi oli jättänyt taakseen sisällisdodan, itsenäistynyt ja alkanut luoda uutta kansakuntaa. Se oli varmaankin aivan uskomattoman energistä ja innostunutta aikaa! Minä olisin opiskellut lainalla seminaarissa opettajaksi ja saanut pestin jostain syrjäseudulta. Nyt kykkisin työsuhdeasuntoni puutarhassa ja perkaisin porkkanapenkkiä. Uskon, että olisin pärjännyt ihan hyvin.

Minulla sama juttu! Vaihtoehtoisesti olisin jossain konttorissa töissä tai työskentelisin pankissa. Asuisin pienessä asunnossa itsellisenä naisena. 

Huonosti, keskosena synnyin. 100 vuotta sitten ei tainnut olla vielä rokotuksiakaan. Käytännössä koko väestö altistui tuberkuloosille, keuhkotaudiksi kutsuttiin.