Lue keskustelun säännöt.
Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?
10.06.2011 |
Olemme olleet 10v. naimisissa, yhdessä 15v. Silloin ihan alkuun olin totta kai valtavan rakastunut ja halusin yhteistä elämää mieheni kanssa. Mutta nyt ei vaan enää kiinnosta.
Meillä on 2 lasta, yhteinen asuntovelka. En millään haluaisi lasten kasvavan avioerolapsina, mutta toisaalta en oikeasti enää edes halua yrittää saada suhdetta mieheni kanssa toimimaan. Tai tavallaan se siis toimii, ei meillä ole mitään isoa. Se mies vain ärsyttää mua joka päivä entistä enemmän! Mies on lihonut ainakin 10kg näiden vuosien aikana, laiskistunut, tullut saamattomaksi sohvaperunaksi. Itse olen energinen, aktiivinen, pidän itsestäni huolta. Mies ei oikeasti osaa tehdä mitään oikein (mun mielestä). Ja sitten se määkyy nalkuttamisesta, kun mua vituttaa. IHAN SAMA. Mua vaan oikeasti riepoo sen saamaton tyyli ja ote elämään. Mistään ei jaksa huolehtia tai ottaa vastuuta. Jos se on esim. lasten kanssa kotona niin se soittaa mulle töihin, että MITÄ ME SYÖDÄÄN. Voi hemmetti, aikuinen mies ja pitää vaimolle soittaa, että olis nälkä.
Meillä on aktiivinen seksielämä, koska mun mielestä sellainen kuuluu avioliittoon. Mieheni siis saa (säälistä) säännöllistä seksiä, useamman kerran viikossa. En ole tylsä lahna, vaan keksin juttuja ja kokeillaan uutta. Ainoa vaan, että mulle tuo kaikki on IHAN SAMA. Teen sen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, en siksi että haluaisin.
Me vietämme paljon aikaa perheenä, teemme juttuja, kyläilemme, reissaamme. Ok, lasteni kanssa teenkn mielelläni noita asioita, mutta mulle on IHAN SAMA olisko mies mukana vai ei. Kun ei vaan jaksa kiinnostaa!!!
Ja yksi asia mikä on aina ärsyttänyt on se, että mies ei huomioi mua koskaan. Jos tällään itseni viimeisen päälle ja olen omasta mielestäni oikein hot, niin on turha pelätä mitään kauniita sanoja. IKINÄ. Mies ei ikinä sano minusta mitään nättiä.
Mutta siis summa summarum: olen tässä suhteessa ainoastaan vain siksi, että olen mennyt nuorena ja tyhmänä naimisiin ja pykännyt nuo lapset miehen kanssa. Ja nyt vaihtoehtoina on oikeastaan vain joko erota ja pilata lasten elämä tai jatkaa tätä teatteria. Ja siis oikeasti olen hyvä tässä, olen siis hemmetin hyvä vaimo. Laitan ruoan, siivoan, hoidan kodin. Olen nätti ja simpsakka, hyvä kroppa. Iloinen, huumorintajuinen. Huolehdin miehestäni hyvin, vaikka siis joskus sorrun "nalkuttamaan", niin pääasiassa puren huulta ja olen olevinani tyytyväinen. Paitsi että yhden kerran olen lipsahtanut pettämään ja koko ajan mulla on ns. haku päällä, vaikkei oikeasti olekaan.
Että silleen. Olenko ainoa näin paskassa tilanteessa? Ja onko tämä vain nyt tätä, että 30-kriisi pukkaa päälle toden teolla?
Kommentit (210)
Itse olen tänne jokunen aika sitten muuttanut useamman sadan kilometrin päästä ;-)
T: yh-iskä 39
Ps: minkäs takia täällä ei oo treffipalstaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan "lukiopari", eli alettiin seurustella 16-vuotiaina, ja nyt ollaan oltu yhdessä lähemmäs 15 vuotta, 10 vuotta siitä naimisissa. Lapsia on kaksi.
Ap toteat löytäneesi miehesi nuorena, ja nyt "huomaat" tehneesi virheen. Kai sinulla on ollut joku asia, johon olet alunperin ihastunut miehessäsi? Itselläni ainakin on, joskin ne ovat jääneet arjen ja perheen myötä unholaan.
Toisen ihmisen positiivisia piirteitä, ja asioita joihin ihastui, kannattaa kaivella. Jokainen alkaa tuntua ajan myötä tylsältä ja "virhevalinnalta", ellei suhdetta vahvista positiivisilla asioilla. Mielenkiintoisinkin ihminen alkaa tuntua ajan myötä täysin juntilta, jos sitä tunnetta sisimässään vahvistaa ja toisen heikkouksilla mässäilee.
Mietitäänpä tilannetta, jossa sanot olleesi tälläytynyt, ja mies ei ole huomannut mitään. Oletko sanonut miehellesi asiasta mitään, vai kenties jotain tyliin "just joo, sua ei näytä kiinnostavan pätkääkään mun ulkonäkö, ihan sama!" ja ajatellut päälle, että hiivatti kun työpaikan pasi näkis mut, niin kyllä vaan viisari värähtäis. Kaksi virhettä: 1. kerrotaan omista tarpeista nalkutamalla, eikä selvällä pyynnöllä: Musta tuntuu pahalta kun sä et huomaa mun tälläytymistä, ja se saa mut etsimään huomiota muilta miehiltä. 2. Suunnataan huomio loukkaantuneena miehestä poispäin ja aletaan kasvattaa negatiivisten tunteiden määrää omaa puolisoa kohtaan.
Tän oivaltaminen oli mulle suuri juttu. Yllättävän vaikeaa, edelleenkin, on kuitenkin sanoa miehelleen jostain asiasta että se loukkaa minua. Mielummin alkaa valittaa, että sä oot niin ärsyttävä, kun et tajua mitään.
Toivottavasti omista ajatuksistani olisi jollekin apua, koska tässä maassa on ihan liikaa väärinymmärryksestä johtuvia avioeroja. Usein pettämisen sanotaan olevan se syy eroon, mutta todellisuudessa tie pettämiseen saakka alkaa jo katseen suuntaamisesta parisuhteen ulkopuolelle ja suhteen ongelmilla mässäily. Usein syynä on loukkaantuminen, jota ei kerrota puolisolle, vaan oletetaan hänen tietävän, mutta olevan välinpitämätön. Tämä johtaa ajan myötä pettämiseen, mutta ei ole se alkuperäinen syy. Toki on niitäkin, jotka hetken mielijohteesta kännissä pettävät. Siihen lääke on alkoholin välttäminen tai puolison kanssa yhdessä liikkuminen, kun ollaan ulkona juhlimassa.
ketjua, joten en tiedä mitä kaikkea ap on vastaillut. Tästä lukemastani mulle tuli kyllä mieleen, että ap:n toiveparisuhde olisi kuin liikeyritys, eikä mikään rakkaussuhde.
Minullakin on näitä tuntemuksia omasa avioliitossani, mutta päden työelämässä ja jos tyytymättömyys puolisoon nostaa päätään, mietin vaan sitä, että alunperin olen rakkaudesta mennyt naimisiin ja rakkaussuhteena haluan avioliittoni pysyvänkin en oy ab:nä.
että vaikka kuinka puhuisit opaskirjojen mukaista minä- kieltä ja kertoisit haluistasi ja toiveistasi ja mikä tuntuu pahalle jne., niin sitä toista ei vaan kiinnosta.
Mä olen vetänyt sen johtopäätöksen, (en ole ap) että mun mies ei musta juurikaan välitä, mutta mukavuudenhaluisena ja laiskana juuri kellii tässä, kun hällehän homma pelaa. On se piika kivasti tekemässä ne tylsät jutut, jotka ei häntä kiinnosta.
Ei miestä kiinnosta muuttaa käytöstään, jos minä sanon, että "minusta tuntuu pahalle se tai tämä". Agressiivisesti vaan kuittaa tuollaisen puheen nalkuttamisena ja turhan narinana.
Luulenpa, että monesti on niin, että se joka sitten eron hommaa ei ole se, joka on liitossa ekana sen rakastamisen lopettanut. Meillä vaan on just se, että miehellä ei ole ponninta lähteä, kun sekin tietty vaatii oman vaivansa ja sitten joutuisi hoitamaan ne omat asiansa. Tietysti, jos sattuisi löytämään toisen naisen, joka alkuun innostuneesti jaksaisi leikkiä pikkuvaimoa ja passata.
Jossei, niin jatkaa tuota passiivista meidän liiton tuhoamista niin kauan, että mulla katkee pinna. Ja sitten voi ruikuttaa suvulle sun muille, että en tiedä mikä tuli ja noin vaan tuo itsekäs ihminen mut jätti.
Karua, mutta totta.
Itse olen tänne jokunen aika sitten muuttanut useamman sadan kilometrin päästä ;-)
T: yh-iskä 39
Ps: minkäs takia täällä ei oo treffipalstaa :D
Mutta joo, ei se ole kuin hidaste ;)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan "lukiopari", eli alettiin seurustella 16-vuotiaina, ja nyt ollaan oltu yhdessä lähemmäs 15 vuotta, 10 vuotta siitä naimisissa. Lapsia on kaksi. Ap toteat löytäneesi miehesi nuorena, ja nyt "huomaat" tehneesi virheen. Kai sinulla on ollut joku asia, johon olet alunperin ihastunut miehessäsi? Itselläni ainakin on, joskin ne ovat jääneet arjen ja perheen myötä unholaan. Toisen ihmisen positiivisia piirteitä, ja asioita joihin ihastui, kannattaa kaivella. Jokainen alkaa tuntua ajan myötä tylsältä ja "virhevalinnalta", ellei suhdetta vahvista positiivisilla asioilla. Mielenkiintoisinkin ihminen alkaa tuntua ajan myötä täysin juntilta, jos sitä tunnetta sisimässään vahvistaa ja toisen heikkouksilla mässäilee.
*** Mä olen yrittänyt miettiä, että mihin miehessäni rakastuin. No, se oli hyvännäköinen, siis tosi hyvännäköinen. Ajattelin, että se on vähän vaikeasti tavoiteltava (mutta olikin kai vaan se nahjus silloinkin...) ja siitä kiinnostuin entistä enemmän. Mies oli urheilullinen. Kai meillä oli ihan hauskaa yhdessä? Me oltiin tosi nuoria kuitenkin eikä silloin osannut miettiä, että mitä vaaran merkkejä on ilmassa. Kun mies (poika silloin) ei soittanut mulle vaikka piti, niin ajattelin ettei se enää halua mua, vaikka oikeasti se ei vaan ollut saanut aikaiseksi soittaa. Kun mies ei jaksanut lukea kirjoituksiin, niin ajattelin että se johtuu vain siitä, että se haluaa mieluummin hengata mun kanssa. Yritin sillon prepata ja opettaa, kiristin seksillä (jos nyt luetaan tunti yhdessä, niin sitte...). Ja onhan näitä muitakin merkkejä. Vasta jälkiviisaanaa huomaan ne jutut, joista olisi pitänyt ymmärtää, ettei tästä mitään tule.
Mietitäänpä tilannetta, jossa sanot olleesi tälläytynyt, ja mies ei ole huomannut mitään. Oletko sanonut miehellesi asiasta mitään, vai kenties jotain tyliin "just joo, sua ei näytä kiinnostavan pätkääkään mun ulkonäkö, ihan sama!" ja ajatellut päälle, että hiivatti kun työpaikan pasi näkis mut, niin kyllä vaan viisari värähtäis.
*** Olen kysynyt mieheltä, että miltä mä näytän, kelpaako tms. Mies toteaa "no turhaan mä nyt sua kehuisin, kun kerran kerjäämällä kerjäät, ei sillä ole enää mitään väliä" => kun taas työpaikan pasi kuiskii korvaan, että sä näytät tänään tosi upealta (siis samana päivänä).
Kaksi virhettä: 1. kerrotaan omista tarpeista nalkutamalla, eikä selvällä pyynnöllä: Musta tuntuu pahalta kun sä et huomaa mun tälläytymistä, ja se saa mut etsimään huomiota muilta miehiltä.
*** Mä olen sanonut tästä monta kertaa. Olen kertonut ihan tällaisen tilanteen ulkopuolella, että misnusta olisi kiva saada joskus kehuja, olen naisellinen ja turhamainen. Ja että se merkkaisi mulle tosi paljon => ei vaikutusta. Olen joskus sanonut niinkin, että kai pitää sitten muilta kalastella kehuja => ei vaikutusta.
2. Suunnataan huomio loukkaantuneena miehestä poispäin ja aletaan kasvattaa negatiivisten tunteiden määrää omaa puolisoa kohtaan. Tän oivaltaminen oli mulle suuri juttu. Yllättävän vaikeaa, edelleenkin, on kuitenkin sanoa miehelleen jostain asiasta että se loukkaa minua. Mielummin alkaa valittaa, että sä oot niin ärsyttävä, kun et tajua mitään. Toivottavasti omista ajatuksistani olisi jollekin apua, koska tässä maassa on ihan liikaa väärinymmärryksestä johtuvia avioeroja. Usein pettämisen sanotaan olevan se syy eroon, mutta todellisuudessa tie pettämiseen saakka alkaa jo katseen suuntaamisesta parisuhteen ulkopuolelle ja suhteen ongelmilla mässäily. Usein syynä on loukkaantuminen, jota ei kerrota puolisolle, vaan oletetaan hänen tietävän, mutta olevan välinpitämätön. Tämä johtaa ajan myötä pettämiseen, mutta ei ole se alkuperäinen syy. Toki on niitäkin, jotka hetken mielijohteesta kännissä pettävät. Siihen lääke on alkoholin välttäminen tai puolison kanssa yhdessä liikkuminen, kun ollaan ulkona juhlimassa.
**** Tämä on haastavaa. Parannettavaa olisi varmasti tän suhteen. Mutta tosiaan, en tiedä jaksanko enää yrittää.
ap
tarinani menee vähän ohi,mutta kerron sen kuitenkin. Meille kävi näin:
Mies petti ja valitti, että minä olen kivireki, jota saa raahata perässä. En nyt ole lihonut, enkä jätä asioita roikkumaan, mutta vähän sama asetelma kuin ap:lla.
Tosiasia oli se, että minä oli avioliitossa burnout. Olin väsynyt jatkuvaan miehen vaatimustasoon. Olin väsynyt, että minä en saa tehdä mitä minä haluan, vaan piti tehdä sitä, mitä mies halusi.
Suosittelen siis pariterapiaa. Ei ihmiset passivoidu ilman syytä. Kun asiat puhutaan auki ammattilaisen läsnäollessa, voi sieltä taas löytyä se, jonka kanssa aikoinaan meni naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en halua kuitenkaan osallistua ap:n mollaamiseen, mutta sanoisin silti että ei ole oikein erota tuossa tilanteessa. Kuulostaa siltä, että ap on itse osittain vastuussa tilanteesta, koska on antanut tilanteen mennä noin pahaksi ja esittänyt että kaikki on ok. Ei ole reilua toista kohtaan esittää että kaikki on kunnossa, jos ei ole. Totta kai ukon pitäisi olla aktiivisempi ja hänkin on yhtä lailla vastuussa siitä parisuhteesta. Mutta ylisuorittamalla ja onnellisen esittämisellä (minusta melkein jo marttyyriudella) sekä pettämisellä osoittaa ettei oikeasti arvosta sitä toista sen vertaa, että kohtelisi tasaveroisena aikuisena ja keskustelisi asioista. On mahdollista että ap:n mies on ihan tyytyväinen tilanteeseen, tai sitten hänellä on oikeasti jotain jaksamisongelmaa. Tai hänen näkemyksensä parisuhteen ongelmista voi olla erilainen kuin vaimolla. Joka tapauksessa vähintä mitä voi tehdä, on ottaa asia reilusti esille ja antaa sille miehelle korostetusti mahdollisuus aikuisena miehenä (eikä käskettävänä lastenhoitoavustajana) tajuta mikä on tilanne ja mitä nyt on pelissä. Se vaatii varmasti ainakin sen, että vaimo löysää kontrollia ja antaa miehen olla aktiivisessa roolissa. Se voi kestää hetken eikä mies välttämättä ikinä "opi" tekemään asioita juuri niin kuin ap haluaisi, mutta sehän ilmeisesti riittäisi, että mies tekisi jotain.
Tehän elätte nyt ikään kuin ap olisi yksinhuoltaja, mutta ex-mies vaan asuu teillä. Ap:n elämä ei paljon muuttuisi eikä työmäärä vähenisi erossa, miehen elämä taas muuttuisi radikaalisti. Apn täytyy kuitenkin saada sanottua että hän ei halua eroa vaan haluaa jatkaa miehen kanssa (niinhän hän haluaakin, ksoka ei halua rikkoa lasten perhettä), mutta ei tiedä enää mitä tehdä eikä tiedä miten voisi avioliiton pelastaa, ja tuntuu siltä, ettei ole mitään syytä pysyä yhdessä. Täytyy osoittaa, ettei handlaa kaikkea ja miehen täytyisi nyt ottaa aviomiehen rooli. Ei kannata varmaankaan ensimmäiseksi ladata että olet läski, en ole rakastanut sua pitkään aikaan, seksiä meillä on vain säälistä ja lisäksi olen pettänyt. Mutta täytyy avata itseään sen verran, että tietää ainakin tehneensä kaikkensa avioliiton pelastamiseksi.
Tuo on osa ongelmaa. Jos on virittäytynyt 24/7 tyytymättömäksi niin puolihuonoista = puolihyvistä asioista saa huonoja.
Mitä odotit miehestä siis ammatillisessa mielessä? Ei ole nähtävästi täyttänyt odotuksiasi? Oletko muuttunut miehelle liian "tasokkaaksi?
Ihan pakko heittää, että jos isokroppaiseen kaveriin on tullut 10 kg lisää "ihannepainoon" niin tuohan on oikeasti todella vähän. Sitten jos miehelle alkaa kasvaa tissit, niin se on jo oikeasti esteettinen ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan "lukiopari", eli alettiin seurustella 16-vuotiaina, ja nyt ollaan oltu yhdessä lähemmäs 15 vuotta, 10 vuotta siitä naimisissa. Lapsia on kaksi. Ap toteat löytäneesi miehesi nuorena, ja nyt "huomaat" tehneesi virheen. Kai sinulla on ollut joku asia, johon olet alunperin ihastunut miehessäsi? Itselläni ainakin on, joskin ne ovat jääneet arjen ja perheen myötä unholaan. Toisen ihmisen positiivisia piirteitä, ja asioita joihin ihastui, kannattaa kaivella. Jokainen alkaa tuntua ajan myötä tylsältä ja "virhevalinnalta", ellei suhdetta vahvista positiivisilla asioilla. Mielenkiintoisinkin ihminen alkaa tuntua ajan myötä täysin juntilta, jos sitä tunnetta sisimässään vahvistaa ja toisen heikkouksilla mässäilee.
*** Mä olen yrittänyt miettiä, että mihin miehessäni rakastuin. No, se oli hyvännäköinen, siis tosi hyvännäköinen. Ajattelin, että se on vähän vaikeasti tavoiteltava (mutta olikin kai vaan se nahjus silloinkin...) ja siitä kiinnostuin entistä enemmän. Mies oli urheilullinen. Kai meillä oli ihan hauskaa yhdessä? Me oltiin tosi nuoria kuitenkin eikä silloin osannut miettiä, että mitä vaaran merkkejä on ilmassa. Kun mies (poika silloin) ei soittanut mulle vaikka piti, niin ajattelin ettei se enää halua mua, vaikka oikeasti se ei vaan ollut saanut aikaiseksi soittaa. Kun mies ei jaksanut lukea kirjoituksiin, niin ajattelin että se johtuu vain siitä, että se haluaa mieluummin hengata mun kanssa. Yritin sillon prepata ja opettaa, kiristin seksillä (jos nyt luetaan tunti yhdessä, niin sitte...). Ja onhan näitä muitakin merkkejä. Vasta jälkiviisaanaa huomaan ne jutut, joista olisi pitänyt ymmärtää, ettei tästä mitään tule.
Mietitäänpä tilannetta, jossa sanot olleesi tälläytynyt, ja mies ei ole huomannut mitään. Oletko sanonut miehellesi asiasta mitään, vai kenties jotain tyliin "just joo, sua ei näytä kiinnostavan pätkääkään mun ulkonäkö, ihan sama!" ja ajatellut päälle, että hiivatti kun työpaikan pasi näkis mut, niin kyllä vaan viisari värähtäis.
*** Olen kysynyt mieheltä, että miltä mä näytän, kelpaako tms. Mies toteaa "no turhaan mä nyt sua kehuisin, kun kerran kerjäämällä kerjäät, ei sillä ole enää mitään väliä" => kun taas työpaikan pasi kuiskii korvaan, että sä näytät tänään tosi upealta (siis samana päivänä).
Kaksi virhettä: 1. kerrotaan omista tarpeista nalkutamalla, eikä selvällä pyynnöllä: Musta tuntuu pahalta kun sä et huomaa mun tälläytymistä, ja se saa mut etsimään huomiota muilta miehiltä.
*** Mä olen sanonut tästä monta kertaa. Olen kertonut ihan tällaisen tilanteen ulkopuolella, että misnusta olisi kiva saada joskus kehuja, olen naisellinen ja turhamainen. Ja että se merkkaisi mulle tosi paljon => ei vaikutusta. Olen joskus sanonut niinkin, että kai pitää sitten muilta kalastella kehuja => ei vaikutusta.
2. Suunnataan huomio loukkaantuneena miehestä poispäin ja aletaan kasvattaa negatiivisten tunteiden määrää omaa puolisoa kohtaan. Tän oivaltaminen oli mulle suuri juttu. Yllättävän vaikeaa, edelleenkin, on kuitenkin sanoa miehelleen jostain asiasta että se loukkaa minua. Mielummin alkaa valittaa, että sä oot niin ärsyttävä, kun et tajua mitään. Toivottavasti omista ajatuksistani olisi jollekin apua, koska tässä maassa on ihan liikaa väärinymmärryksestä johtuvia avioeroja. Usein pettämisen sanotaan olevan se syy eroon, mutta todellisuudessa tie pettämiseen saakka alkaa jo katseen suuntaamisesta parisuhteen ulkopuolelle ja suhteen ongelmilla mässäily. Usein syynä on loukkaantuminen, jota ei kerrota puolisolle, vaan oletetaan hänen tietävän, mutta olevan välinpitämätön. Tämä johtaa ajan myötä pettämiseen, mutta ei ole se alkuperäinen syy. Toki on niitäkin, jotka hetken mielijohteesta kännissä pettävät. Siihen lääke on alkoholin välttäminen tai puolison kanssa yhdessä liikkuminen, kun ollaan ulkona juhlimassa.
**** Tämä on haastavaa. Parannettavaa olisi varmasti tän suhteen. Mutta tosiaan, en tiedä jaksanko enää yrittää.
ap
Arvostan toi paljon, että jaksoit kommentoida noin asiallisesti. Selvästi sulla on edes vähän halua löytää "syytä" itsestäsikin, jos sen nyt voi niin sanoa. Et syytä vain miestäsi ongelmistanne, mikä on hyvä lähtökohta. Osaat olla analyyttinen myös omaa toimintaasi kohtaan.
Teidän suhde näyttää olleen alusta asti aika epätasapainoinen. Sinä olet ollut se "äitihahmo", joka pihtaa seksiä, ellei mies tee niin kuin tahdot. Mies ei ole päässyt kasvamaan itsenäisyyteen vaan on tottunut passiiviseen, huolehdittavan rooliin. Tuosta ei varmaan ole ulospääsyä kuin pariterarapian/avioliittoleirin avulla, koska tilanne on jatkunut niin pitkään. Miehesi olisi nähtävä oma passiivinen roolinsa ulkopuolisen avulla.
Toisaalta taas esität miehellesi "onnellista" ja kuin kaikki olisi hyvin. Tätä jäin miettimään. Miksi?
Sinuna yrittäin vielä, vaikka sanot ette ehkä jaksa enää yrittää. Erossa aiheutuu kuitenkin paljon haavoja koko perheelle. Toisaalta on myös suuri riski, että toistaisit omaa hallitsevaa rooliasi seuraavassa suhteessasikin, eikä tilanne muuttui sen kummemmaksi. Helpompaa olisi hoitaa nykyinen suhteenne tasapainoiseksi, kahden tasaveroisen aikuisen suhteeksi. Se on oikeasti niin palkitsevaa, kun löytää uudelleen yhteyden kumppaniinsa!
Luuletko suostuisiko miehesi pariterapiaan, jos sanot sen olevan viimeinen keino pelastaa suhde?
Toivottavasti löydätte vielä toisenne ja lapset saavat pitää ehjän perheen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ja sinä yh-iskä, oliskin lottovoitto jos asuttais lähekkäin ;) Mutta mikä on todennäköisyys...?"
Noin helppo en minäkään ole ja mä olen käytännössä melkein varma nakki...:D
Meillä melkein samanlaista, paitsi että mies tuntee noin mua kohtaan kuin sinä miestäsi, vaikka mä olen se duracell ja se vätys. Rakkaus on kuulemma vain kuihtunut pois.
Mutta kummasti tässä on viime aikoina ajatukset selkiytyneet...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta onko kukaan ajatellut, että mies saattaisi ollakin MASENTUNUT JA KAIPAISI HOITOA SIIHEN?
Harvoin aktiivisesta urheilijasta tulee vätys ihan ilman syytä.
Jotenkin niin dramaattista. Ja tänä päivänä useamman surullisen ketjun lukeneena kuitenkin antaa hieman toivoa, että joskus oikeasti voi kuin voikin piintyneisiin tapoihin tulla muutosta. :)
Uskon että ihminen ei perimmäisistä tavoistaan pääse, kaikki luisuu takaisin siihen entiseen. Tässä tapauksessa sohvalle..
Jos on 10v maannut sohvalla niin miksi se siitä muuttuu?
Mut yrittänyttä ei laiteta :)
Mitenkähän tässäkin kävi....
Kävimme pitkään pariterapiassa, nyt pärjäilemme omillamme. Toki välillä riidellään, mutta ehkä kuitenkin pyritään kumpikin enemmän toisiamme ymmärtämään.
Iso juttu on pian syntyvä kolmas lapsi. Joo, sai alkunsa ehkä liian nopeasti kriisin jälkeen, mutta toisaalta ainakin itse koen, että tämä lapsi ei ole mikään "laastari" vaan iso motivaatiotekijä siinä, että suhteen pitää toimia. Lapsi ei sitä pelasta, vaan me mieheni kanssa.
Tuntuu hyvältä olla yhdessä :)
ap
isin ja äidin avioliiton motivaattorina??? kova rooli pienelle ihmiselle...
isin ja äidin avioliiton motivaattorina??? kova rooli pienelle ihmiselle...
Totta kai lapset motivoi yrittämään parhaansa ja enemmän. Työ on kuitenkin mun ja miehen vastuulla. Me tehdään tämä ja me onnistutaan :)
ap
Mielenkiintoista.
Toisaalta ap on jo henkisesti jättänyt miehensä ja hakee villimpää seuraa jopa av-mammapalstalta alkaen. (Okei, ymmärrän, että täällä voi nimettömänä tuuletella ajatuksia ei siinä mitään ihmeellistä ole :D).
Mutta toisaalta ap kaipaa juuri sitä tylsää peruselämää eli yhteisiä lenkkejä miehen kanssa ja lautapelejä, vakioituja keskusteluja miehen kanssa ja sitä kuuluisaa "arjen" jakamista. Eli ap:n kertoman mukaan kotitöiden jakamisen puute on, ettei mies tee miesten töitä...
Kuten joku jo tuossa kertoi, niin olemme täysin ap:n antamien tietojen varassa. Voihan se tosissaan olla, että jos mies saa tarpeeksi ja tyydyttävää seksiä riittävästi, niin miehelle menee suhteellisen onnellisesti. Mutta jos mies oikeasti muuttunut reippaasta flegmaattiseksi, niin ei se kyllä ole hyvä merkki.
Jos ap tosissaan haluaa "vanhan" puolisonsa takaisin, niin asoista pitää päästä tai ainakin tosissaan yrittää päästä keskustelemaan ennen heivausta.
Jos entisestä reippaasta miehestä on tullut laiska nahjus, niin siihen jotkut syynsä.
Keskustelut puolueettomalle maaperälle. Nyt jos ei seksistä homma hitsaa kiinni, niin seurakuntien perheneuvonta näyttäisi osuvan kuin ... ruohonleikkuri viidakkoon.
P.S Nyt kun tappohelteet ovat tulleet, niin nurmikkoa ei kannata ajaa tai ainakaan kovin lyhyeksi :D.