Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?

ryhtyisit älyllisellä tavalla haastamaan miestäsi arkielämään?

Tai emmä osaakaan neuvoa:( Toi on niin hankala juttu. Itse varmaan poistaisin etuja pikkuhiljaa kuten lapsilta. TV-tunti/vrk, tietsikka tunti/vrk....sitten paperille ukon työt/vrk jne...



Sä kaipaat niin tunnustusta ja kannustusta ja hyväksyntää mieheltäsi kuten kaikki vaimot. Yrität niin paljon ja saat tyhjän. Muualta saat sitä mutta et kotoasi. Se on niin ikävää!

olen edelleen sitä mieltä, että vieläkään ei tullut ilmi että miehelle puhuttaisiin kuin tasaveroiselle tuntevalle ihmiselle (enkä tarkoita että järkevä ihminen ei tajuaisi osallistua, jos sanoo että tyhjennä sä tiskikone jos mä ripustan pyykit kuivumaan), mutta ymmärrän toki ja ihmettelen että ap:n kaltaisen aikaansaava nainen ei ole lähtenyt aiemmin. Mutta jos ap vielä yrittää, niin jollain tapaa pitäisi vaan saada syyttelemättä ja ilman manipulointia yhteys tunnetasolla. On vaikea kuvitella, että jos aikuiselle ihmiselle antaisi vaikka kirjeen, joka olisi koottu tästä ketjusta, ettei joku liikahtaisi sydämessä. Mutta kuulostaa myös siltä, että aika vaikea on noin pitkän ja nuorena alkaneen suhteen jälkeen miehenkään muuttaa tapojaan. Ei siis välttämättä edes osaisi, vaikka haluaisi, jos ei ole ikinä ollut omillaan. Kuulostaa myös siltä, että miehen itsetunto on olematon, jos ei voi uskoa edes että puoliso pärjäisi työssään. Mies on ehkä oppinut, että muut kertoo hänelle mitä pitää tehdä, ja pakottaa vielä myös tekemään, ja jos ei pakota niin ei ole tärkeä. Ja kotoakin varmaan oppinut, että naiset hoitaa asiat ja miehet tekee mitä tykkäävät.



T: Se joka jankuttaa siitä kumppanin kunnioittamisesta aikuisena ihmisenä ja rehellisestä keskustelusta ja kunnioittamisesta vaikka väkisin

... kommentteja, kuinka NAISEN on muututtava, otettava miestä enemmän huomioon, tsempattava vielä lisää. Siis MIESHÄN on se, joka tässä tapauksessa on ikäänkuin irtisanoutunut perheestään, koska ei osallistu mihinkään. Mies haluaa vain pelkät rusinat pullasta, mutta ei ole valmis osallistumaan pullaan leipomiseen.



Ap, hienoa, jos jaksat yrittää, minä olisin kyllä jo luovuttanut. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Ehkä avioeropaperit vastaanotettuaan miekin lopulta heräisi, en tiedä, jonkinlainen shokkihoito voisi auttaa, kun ei normaali keskustelu tehoa. jos ei auta, turha pilata oma elämänsä ja lopulta lastenkin, kun isää ei kiinnosta edes harrastuksiin vienti. : (

että ap:n mies on pudonnut liikkuvasta junasta ja yrittää kaikin tavoin laittaa kapuloita vaimonsa rattaisiin noilla lyttäävillä kommenteillaan (et pärjää työssä, tai et jaksa noin paljoa juosta). Ehkäpä miehen itseluottamus todella on aivan nollissa. Vaimo on kuin pikahyrrä, joka on kerran pumpattu vauhtiin eikä pysähdy millään. Kotihommat hoituu ja vaimo näyttää tehokkaalta ja hyvältä. Ihan kuin mies olisi kateellinen vaimolle ja ajattelisi, että saan luvan kelvata tällaisena perunana ja piste. Voi olla että mies tosiaan on hieman masentunut.



Ap:n kannattaisi istua miehensä kanssa alas ja kertoa miehelle, että haluaa saada suhteen kuntoon. Että vaikka kaikista asioista ei ollakaan samaa mieltä, niin rakastaa silti miestänsä. Näen tässä vaan yhden mutan, ap on kääntänyt jos uuden lehden elämässään ja antanut luvan uudelle rakkaudelle. Silloin ollaan jo pahasti myöhässä.

Sanoa että puhu miehesi kanssa! Keskustele vaikka pahalta tuntuu, jos ette puhu koskaan syvällisesti niin et voi tietää mitä miehesi voikin olla vaikka sinusta mieltä. Hänkin voi olla tylsistynyt, siksi esim. Lihominen? Puhukaa, puhukaa ja vielä kerran, puhukaa!!! Ilman sitä joko petät uudestaan tai eroatte. Pelasta liittosi. Rakkauden herättäminen on vaikeaa mutta siinä onnistuu vain jos HALUAA.



Jos vaikka eroaisitte, niin sinulla voisi olla sama tilanne edessä uuden miehen kanssa 10-15 vuoden kuluttua. Yleensä se vain on siitä kiinni mitä haluaa.

Ei 10 kiloa lihonut aviomies ole mikään vanha lapanen, joka heitetään roskiin kun ei enää huvita.

Eikös se avioliitto voi muuttua pariskunnan näköiseksi kun aikaa kuluu. Kumpikin tekee omiakin juttujaan ja on ne yhteiset asiat siinä kuitenkin.



Ja tee listä hyvistä puolista

Mikäli eron jälkeen käyttää riittävästi aikaa itsetutkiskeluun ja elämänsä rehelliseen arviointiin, ei sama virhe toistu seuraavassa liitossa. Jos mies on nysverö, joka ei otaa osaa normaaliin perhearkeen lainkaan, miksi sellaisessa pitäisi roikkua? Eihän mies tee lastensakaan kanssa mitään, todella v-mäistä.

Ehkä tosiaan kuitenkin kannattaa vielä yrittää sen yhden kerran, rehellisesti, kauniisti ja avoimesti puhuen kertoa tunteistaan ja jos ei silti skulaa, niin sitten ei skulaa. tietääpähän ainakin antaneensa kaikkensa. Toista kun ei voi muuttaa, jos ei hän itse halua muuttua. jos miestä ei kiinnosta olla aktiivijäsen perheessään, niin...

Sanoa että puhu miehesi kanssa! Keskustele vaikka pahalta tuntuu, jos ette puhu koskaan syvällisesti niin et voi tietää mitä miehesi voikin olla vaikka sinusta mieltä. Hänkin voi olla tylsistynyt, siksi esim. Lihominen? Puhukaa, puhukaa ja vielä kerran, puhukaa!!! Ilman sitä joko petät uudestaan tai eroatte. Pelasta liittosi. Rakkauden herättäminen on vaikeaa mutta siinä onnistuu vain jos HALUAA. Jos vaikka eroaisitte, niin sinulla voisi olla sama tilanne edessä uuden miehen kanssa 10-15 vuoden kuluttua. Yleensä se vain on siitä kiinni mitä haluaa.

On aika selvää, että suurin vika on siellä miehen korvien välissä, mutta mikään ei siinä liitossa muutu jos nainen ei sitä aloitetta tee. Siis aloita ensin muuttamalla itseään jollain tapaa, koska sitä miestään ei voi muuttaa. Jos se mitä on tehnyt tähän asti, ei selvästikään tuota tulosta, täytyy kokeilla jotain ihan muuta, jos vielä haluaa yrittää.



AP:n tapauksessa vaikeaa on moni asia, ensinnäkin mies on kodista jossa sukupuoliroolit on mitä on, mies ja ap on ollut teinistä asti yhdessä ja roolit on heilläkin olleet samat koko ajan, kumpikaan ei ole asunut omillaan, tilanne on jatkunut siis melkein koko heidän aikuisiän, ap on jo pettänyt ja tavallaan siis sinkku... Vaikea uskoa, että erokaan mitään havahduttaisi, koska luultavasti mies sitä jo osaa odottaa. Voi olla että eron jälkeen tajuaa hämärästi miten mukavaa elämä olikaan kun oli vielä vaimo hoitamassa asioita, mutta ei siltikään välttämättä näe miksi se mukava liitto päättyi. Joku jolla olisi kyse vain parin vuoden passiivisuudesta ja sitä ennen olisi ollut aktiivinen, aloitteellinen ja osallistuva perheenjäsen saattaa shokkihoitona nähdä mitä pitää korjata omassa elämässään ja haluta päästä takaisin siihen aktiivisuuteen, jotta perhe pysyisi kasassa, mutta ei sellainen joka ei ole ikinä ollutkaan siinä aloitteellisessa roolissa.



T: se jankuttaja

Olemme olleet 10v. naimisissa, yhdessä 15v. Silloin ihan alkuun olin totta kai valtavan rakastunut ja halusin yhteistä elämää mieheni kanssa. Mutta nyt ei vaan enää kiinnosta.

Meillä on 2 lasta, yhteinen asuntovelka. En millään haluaisi lasten kasvavan avioerolapsina, mutta toisaalta en oikeasti enää edes halua yrittää saada suhdetta mieheni kanssa toimimaan. Tai tavallaan se siis toimii, ei meillä ole mitään isoa. Se mies vain ärsyttää mua joka päivä entistä enemmän! Mies on lihonut ainakin 10kg näiden vuosien aikana, laiskistunut, tullut saamattomaksi sohvaperunaksi. Itse olen energinen, aktiivinen, pidän itsestäni huolta. Mies ei oikeasti osaa tehdä mitään oikein (mun mielestä). Ja sitten se määkyy nalkuttamisesta, kun mua vituttaa. IHAN SAMA. Mua vaan oikeasti riepoo sen saamaton tyyli ja ote elämään. Mistään ei jaksa huolehtia tai ottaa vastuuta. Jos se on esim. lasten kanssa kotona niin se soittaa mulle töihin, että MITÄ ME SYÖDÄÄN. Voi hemmetti, aikuinen mies ja pitää vaimolle soittaa, että olis nälkä.

Meillä on aktiivinen seksielämä, koska mun mielestä sellainen kuuluu avioliittoon. Mieheni siis saa (säälistä) säännöllistä seksiä, useamman kerran viikossa. En ole tylsä lahna, vaan keksin juttuja ja kokeillaan uutta. Ainoa vaan, että mulle tuo kaikki on IHAN SAMA. Teen sen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, en siksi että haluaisin.

Me vietämme paljon aikaa perheenä, teemme juttuja, kyläilemme, reissaamme. Ok, lasteni kanssa teenkn mielelläni noita asioita, mutta mulle on IHAN SAMA olisko mies mukana vai ei. Kun ei vaan jaksa kiinnostaa!!!

Ja yksi asia mikä on aina ärsyttänyt on se, että mies ei huomioi mua koskaan. Jos tällään itseni viimeisen päälle ja olen omasta mielestäni oikein hot, niin on turha pelätä mitään kauniita sanoja. IKINÄ. Mies ei ikinä sano minusta mitään nättiä.

Mutta siis summa summarum: olen tässä suhteessa ainoastaan vain siksi, että olen mennyt nuorena ja tyhmänä naimisiin ja pykännyt nuo lapset miehen kanssa. Ja nyt vaihtoehtoina on oikeastaan vain joko erota ja pilata lasten elämä tai jatkaa tätä teatteria. Ja siis oikeasti olen hyvä tässä, olen siis hemmetin hyvä vaimo. Laitan ruoan, siivoan, hoidan kodin. Olen nätti ja simpsakka, hyvä kroppa. Iloinen, huumorintajuinen. Huolehdin miehestäni hyvin, vaikka siis joskus sorrun "nalkuttamaan", niin pääasiassa puren huulta ja olen olevinani tyytyväinen. Paitsi että yhden kerran olen lipsahtanut pettämään ja koko ajan mulla on ns. haku päällä, vaikkei oikeasti olekaan.

Että silleen. Olenko ainoa näin paskassa tilanteessa? Ja onko tämä vain nyt tätä, että 30-kriisi pukkaa päälle toden teolla?

Toimintasi on keskenkasvuista ja todella lapsellista. Olet tyypillinen esimerkki nykyajan keskenkasvuisesta vanhemmasta, joka on henkisesti vielä teini.

Oletko koskaan miettinyt MIKSI MIEHESI HUOMIOSI TUOLLAISTA NAISTA? Miksi hänen pitäisi jotenkin erityisesti sinua huomioida jos vain haukut ja nalkutat? Miehesi on masentunut, sillä kun on niin huono vaimo.

kuulostat melkoiselta suorittajalta. Sä pidä huolta itsestäsi, sä olet aktiivinen, sä harrastat seksiä ja keksit uusia juttuja, sä määräät miten asiat pitää tehdä, sä teet sitä ja tätä. Kuulostaa siltä, että suoritat suorittamasta päästyäsi ja suurimman osan siitä vain siksi, että sun mielestä niin "kuuluu tehdä" - paskat siitä, huvittaako tai kiinnostaako. Sit sä nalkutat kun mies ei viitsi suorittaa samalla lailla vaan keskittyy siihen, mikä kiinnostaa.

SUlla on oikeasti kaksi vaihtoehtoa. Joko etsit itsellesi uuden miehen, joka suorittaa sun haluamallasi kaavalla sun kanssasi (mahtaa olla melkoinen tossu, mut mitä siitä, jos sellaisen haluat) tai sit sä relaat vähän itse ja luovut tuosta suorittamisesta. Jahka sä mietit vähän, mitä sä itse haluat, voitte alkaa miehen kanssa tunnustella, löytyykö haluissa jotain yhteistä - mut sä et voi sitä määrätä, sun täytyy antaa myös miehen kantaa vastuuta ja huolehtia asioista ilman että oot sitä mieltä, että se ei "mene oikein".

On se jännä ku joku av-mamma sai tämänki asian naisen viaksi. Ap, jos lapsesi ovat jo isoja, kannattaa meittiä ihan vakavasti sitä eroa. Terapiakin on tietysti yksi vaihtoehto.

Kyllä tulee sohvaperunaan vauhtia, kilot karisee ja nössykästä tulee adonis. Yleensä rakastuminen saa miehissä tällaisen muutoksen aikaiseksi. Toivottavaa tietysti olisi, että rakastuisi suhun eikä johonkuhun toiseen.

Kuten varmaan tiesitkin, lähtökohta asioiden muuttamiselle löytyy vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi.

Se mikä toisessa ärsyttää, lähtee ihan itsestä liikkeelle. Ongelmat on helpompi vain kaataa toisen niskaan, nähdä toisen persoonakysymyksinä tai jopa lähteä lätkimään.

Fakta on se että ongelman keskellä joko seisotte eri puolilla ja asia itsessään ajaa teidät erilleen. Tai sitten seisotte samalla sivulla ja mietitte mitä teette yhdessä asialle. Joko asia joka koetaan ongelmaksi erottaa tai sitten vahvistaa suhdetta, riippuen aivan siitä kummalle sivulle asetut(te).



Muuta itseäsi. Toista et voi muuttaa. Muuta ajatteluasi, pyri tekemään itsestäsi onnellinen harrastusten, ystävien näkemisen jne. kautta. Sitten kohtaat kumppaniasi niin että annat hänelle tilaa, ts. toisen ihmisen silmin. Yleensä kun alkaa itse voida hyvin alkaa nähdä toisenkin eri valossa ja samalla myös ongelmat suhteutettuina.



Katso peiliin ja mieti mitä sinä kaipaat. Ja jos se on rakastamista, hellyyttä, arvostusta jne. älä projisoi sitä mieheesi. Ne ovat asioita joita sinun tulee ensisijaisesti antaa itsellesi, jotta voit rakastaa toista vapaasti ja antaa tälle tilaa rakastaa vapaasti, ilman vaatimuksia. Sinusta tulee onnellinen kun opit itse aidosti arvostamaan ja rakastamaan itseäsi ja sitä kautta opit rakastamaan ja arvostamaan muita. Nyt kaipaat mieheltäsi asioita jotka tosiasiassa liittyvät sinun omaan itsetuntoosi ja käsitykseesi itsestäsi.

Haluaisin niin kovasti haluta pelastaa tämän avioliiton. Mistä ihmeestä saisin sen kipinän?!



Nytkin kävin tuossa miehelle juttelemassa (kun oli päikkäreilleen menossa ja jostain taas kireänä kuin viulun kieli) ja sanoin, että pitäskö hänen lähteä tänään vaikka vähän tuulettumaan, vaikka terassille kaverin kanssa. No ei se vastannut tietenkään mitään. Ajattelin, että jos se olisi mennyt vähän eka rentoutumaan, niin olisi voinut olla illalla vähän vastaanottavaisemmalla tuulella. Mutta ei se nyt ole, kun on oltu koko päivä ns. pakollisella menolla ja se on siitä niin väsynyt taas vaiheteeksi, ettei siitä tosiaan mitään enää irti saa. Loppuillaksi on siis tiedossa hiljaisuutta ja pientä tiuskimista, jos yritän jotain jutella. Niin ja sitten klo 22 mun pitäisi käydä kuumana.



ap

Ero tuli mutta ei tämäkään mikään lottovoitto ole :-)



Jos nyt kuiteskin asiasta keskustelisitte. Syyttely ei sit auta, nyt jo vähän vaikutti että kaikki ois helvetin hyvin jos mies ois toisenlainen... kumpikin voi vaikutttaa vain itseensä.



T: yh-iskä 39

terapiaan ja kattokaa jos saatte suhteenne vielä toimimaan ja jotain uutta alkua sille, mutta jos ei, niin onhan aina se vaihtoehto että jatkat ko. suhteessa ja kun sulla on "haku päällä", löydät jonkun joka tuo sitä henkistäkin piristystä. Mutta älä sitten nappaa mun miestä;)

kuulostat melkoiselta suorittajalta. Sä pidä huolta itsestäsi, sä olet aktiivinen, sä harrastat seksiä ja keksit uusia juttuja, sä määräät miten asiat pitää tehdä, sä teet sitä ja tätä. Kuulostaa siltä, että suoritat suorittamasta päästyäsi ja suurimman osan siitä vain siksi, että sun mielestä niin "kuuluu tehdä" - paskat siitä, huvittaako tai kiinnostaako. Sit sä nalkutat kun mies ei viitsi suorittaa samalla lailla vaan keskittyy siihen, mikä kiinnostaa.



SUlla on oikeasti kaksi vaihtoehtoa. Joko etsit itsellesi uuden miehen, joka suorittaa sun haluamallasi kaavalla sun kanssasi (mahtaa olla melkoinen tossu, mut mitä siitä, jos sellaisen haluat) tai sit sä relaat vähän itse ja luovut tuosta suorittamisesta. Jahka sä mietit vähän, mitä sä itse haluat, voitte alkaa miehen kanssa tunnustella, löytyykö haluissa jotain yhteistä - mut sä et voi sitä määrätä, sun täytyy antaa myös miehen kantaa vastuuta ja huolehtia asioista ilman että oot sitä mieltä, että se ei "mene oikein".

Ero tuli mutta ei tämäkään mikään lottovoitto ole :-) Jos nyt kuiteskin asiasta keskustelisitte. Syyttely ei sit auta, nyt jo vähän vaikutti että kaikki ois helvetin hyvin jos mies ois toisenlainen... kumpikin voi vaikutttaa vain itseensä. T: yh-iskä 39

Sehän tässä juuri onkin, kun ei tuo mies nyt niin paha ole. Olisi varmasti jollekin sohvaperunanaiselle aivan unelmasaalis. Sellaiselle, joka ei halua muuta kuin rauhallista kotielämää ja jota ei haittaa, vaikka remontit roikkuu vuositolkulla, mistään ei tule valmista. Jos olisi vakka ja kansi.

Mies on sellainen peruskiva typpi ihan oikeasti. Välillä käy sääliksi sitä, kun mä en siitä enää tykkää. Ajattelen, että se ansaitsisi sellaisen naisen, joka arvostaa sitä. Ja haluaa sitä sen isosta mahasta huolimatta...

Mä en vain oikein tiedä, että miten tuollainen keskustelu avattais. Aloitanko sanomalla, että en ole enää vuosiin tuntenut häntä kohtaan rakkautta...?

Ja sinulle kolmonen, voi se olla se sunkin mies mulla kiikarissa ;) Naimisissahan se mies on, johon olen ihastunut. Sen kanssa en siis ole miestäni pettänyt, todellakaan. En nyt sentään ala toisten liittoja sotkemaan, vaikka oma onkin solmussa.

ap

sulla on vielä noinkin monen vuoden jälkeen.10 kiloa lihonut?Mä en edes huomaa kaikista ihmisistä noin "pientä" painon nousua.

Mutta ihan kaikkea en allekirjoita. Mun mielestä on ihan normaalia pitää huolta kunnostaan ja ulkonäöstään. Itsensä ja puolisonsa takia. Ja mä rakastan liikuntaa, eli en tee sitä siksi että on pakko, vaan siksi kun haluan.



Enkä mä kyllä mitään tossukkaa halua, tää nykyinen on sellainen! Tossukka nössykkä, joka ei saa mitään aikaan. Nyhverö. Mä haluaisin kunnianhimoisen puolison, sellaisen, jolla olisi jotain päämääriä ja tavoitteita. Ei niiden tarvi mitäään suuria olla, mutta sellaisia jotka mies oikeasti haluaisi toteuttaa! Ja olen oikeasti kylläsynyt olemaan ainanoa meistä, joka jotain saa aikaan. Tästä hyvä esimerkki oli nyt ruohon leikkaus: ei hemmetti kun se mies ei vaan voinut leikata sitä!!! Mä olen töitten jälkeen tehnyt ruoan, siivonnut, pyykännyt ja sitten saakeli on vielä pakko leikata ihan oikeasti puoli metriä pitkä ruoho. KUN MIES EI JAKSA TÄNÄÄN!!! Eikä se jaksanut viime viikolla tai edellisenä päivänä. Voitte vaan kuvitella, miten pitkä se ruoho oli, kun koko kesänä ei oltu leikattu. Ja se siis oli PAKKO tehdä. Ja kuka sen teki? Kuka meillä tekee kaiken viimesen pakon edessä? MINÄ. Ja mies makaa sohvalla, ottaa torkkuja ja kattoo telkkaria. Jooh, olen suorittaja.



Vätyksen kanssa eläessä sellaiseksi ilmeisesti muuttuu väkisinkin...



ap

sulla on vielä noinkin monen vuoden jälkeen.10 kiloa lihonut?Mä en edes huomaa kaikista ihmisistä noin "pientä" painon nousua.

jotenkin tuli pahamieli miehesi puolesta kun tota tekstiä luki..miehellä tuskin hajuakaan sun fiiliksistä. :(