Lue keskustelun säännöt.
Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?
10.06.2011 |
Olemme olleet 10v. naimisissa, yhdessä 15v. Silloin ihan alkuun olin totta kai valtavan rakastunut ja halusin yhteistä elämää mieheni kanssa. Mutta nyt ei vaan enää kiinnosta.
Meillä on 2 lasta, yhteinen asuntovelka. En millään haluaisi lasten kasvavan avioerolapsina, mutta toisaalta en oikeasti enää edes halua yrittää saada suhdetta mieheni kanssa toimimaan. Tai tavallaan se siis toimii, ei meillä ole mitään isoa. Se mies vain ärsyttää mua joka päivä entistä enemmän! Mies on lihonut ainakin 10kg näiden vuosien aikana, laiskistunut, tullut saamattomaksi sohvaperunaksi. Itse olen energinen, aktiivinen, pidän itsestäni huolta. Mies ei oikeasti osaa tehdä mitään oikein (mun mielestä). Ja sitten se määkyy nalkuttamisesta, kun mua vituttaa. IHAN SAMA. Mua vaan oikeasti riepoo sen saamaton tyyli ja ote elämään. Mistään ei jaksa huolehtia tai ottaa vastuuta. Jos se on esim. lasten kanssa kotona niin se soittaa mulle töihin, että MITÄ ME SYÖDÄÄN. Voi hemmetti, aikuinen mies ja pitää vaimolle soittaa, että olis nälkä.
Meillä on aktiivinen seksielämä, koska mun mielestä sellainen kuuluu avioliittoon. Mieheni siis saa (säälistä) säännöllistä seksiä, useamman kerran viikossa. En ole tylsä lahna, vaan keksin juttuja ja kokeillaan uutta. Ainoa vaan, että mulle tuo kaikki on IHAN SAMA. Teen sen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, en siksi että haluaisin.
Me vietämme paljon aikaa perheenä, teemme juttuja, kyläilemme, reissaamme. Ok, lasteni kanssa teenkn mielelläni noita asioita, mutta mulle on IHAN SAMA olisko mies mukana vai ei. Kun ei vaan jaksa kiinnostaa!!!
Ja yksi asia mikä on aina ärsyttänyt on se, että mies ei huomioi mua koskaan. Jos tällään itseni viimeisen päälle ja olen omasta mielestäni oikein hot, niin on turha pelätä mitään kauniita sanoja. IKINÄ. Mies ei ikinä sano minusta mitään nättiä.
Mutta siis summa summarum: olen tässä suhteessa ainoastaan vain siksi, että olen mennyt nuorena ja tyhmänä naimisiin ja pykännyt nuo lapset miehen kanssa. Ja nyt vaihtoehtoina on oikeastaan vain joko erota ja pilata lasten elämä tai jatkaa tätä teatteria. Ja siis oikeasti olen hyvä tässä, olen siis hemmetin hyvä vaimo. Laitan ruoan, siivoan, hoidan kodin. Olen nätti ja simpsakka, hyvä kroppa. Iloinen, huumorintajuinen. Huolehdin miehestäni hyvin, vaikka siis joskus sorrun "nalkuttamaan", niin pääasiassa puren huulta ja olen olevinani tyytyväinen. Paitsi että yhden kerran olen lipsahtanut pettämään ja koko ajan mulla on ns. haku päällä, vaikkei oikeasti olekaan.
Että silleen. Olenko ainoa näin paskassa tilanteessa? Ja onko tämä vain nyt tätä, että 30-kriisi pukkaa päälle toden teolla?
Kommentit (210)
mutta en kyllä tajua näitä neuvojia, jotka ehdottaa, että ap itse menee ja tekee ja hankkii actionia. Kyllä mun mielestä parisuhteen idis on se, että jotain jaetaankin ja jos toista ei kiinnosta mikään, niin en sellaista viitsisi katsella.
Mulla oli jossain vaiheessa tuttavissa tommosia nyhjäkkeitä, joille kaikki ole vaikeaa, väsyttävää jne., mutta sitten toisaalta kuitenkin mielellään tulivat valmiille, kun tuli semmoinen olo. Eli "tuttavuus/ystävyys" perustui sille, että minä ehdottelin tapaamisia/tekemistä, organisoin liput/piknikit, mitä nyt tarvittiinkiin ja katsoin, että lapsilla kaikki jne. Sitten nää nyhjäkkeet siinä rupatteli/katsoi esitystä/veti ruokaa naamansa.
Sit lopetin ja nykyään mulla ystävinä vain muita energisia ihmisiä, joita kiinnostaa asiat ja jotka myös itse joskus ehdottavat juttuja. Nää nyhvyt yhä edelleen sattumalta törmättessä sit hohhailee "että mikset oo soitellut, ois niiin kiva nähdä, vaikka grillauksen merkeissä, voitais tulla vaikka teille". Mä iloisesti hymyillen nyökkäilen ja jätän pallon järkkäämisestä heille. Eipä oo tullu grillijuhlakutsua.
En oleta, että kukaan mun takia muuttuu, mutta todella ymmärrän ap:ta, että ei tuollaista kivirekeä jaksa vetää perässä, jos itse on tomerampi ja elämästä uteliaampi tapaus. Ja sitten toi "olet suorittaja"- vinkuna.
Ei se, että haluaa tehdä juttuja ja saa aikaan, ole välttämättä mitää suorittamista. Jotkut haluaa viettää koko elämänsä nahjustellen sohvan pohjalle ja sitten valittavat, että oi, voi kun on niin hirveesti VAATIMUKSIA muilla, että ihan pitäis nurtsi leikata, huh, huh. Ymmärrän ap, että sulta on rakkaus ja kunnioitus sammunu. Valitettavasti en tiedä, voiko tollaselle liitolle mitään tehdä...Sen tiedän, että sulta ratkee turhautumisesta joku päivä suoni päässä, jos toi tollasen jatkuu vielä vuosikausia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yh-iskä 39 kyselee ja asuu Espoossa.. ;-)
Vihdoinkin joku sen yh-iskän lisäksi ymmärsi, mistä on kysymys! Ja tosiaan, en itsekään tiedä voiko tälle mitään tehdä. Odotanko vain sitä lopullista niittiä turhautumiseni arkkuun ja haaveilen jostain muusta...?
ap
Olen siis täysin rehellinen nyt näissä ajatuksissani. Siksi kai vaikea uskoa, että joku äiti-ihminen on näin katala. Mieheni ei todellakaan tiedä, että olen (yhden kerran) pettänyt häntä. Eikä tule ikinä tästä tietämäänkään. Enkä myöskään kertoile kotona, että olen ihastunut johonkin toiseen mieheen. Olen vain niin hemmetin kyllästynyt tähän! Siihen, että toinen ei ikinä innostu mistään, ei jaksa, halua, viitsi. Ei kai se mikään masentunut ole, olevinaan ihan tyytyväinen elämäänsä. On vain tuollainen nahjus. Enkä todellakaan usko, että se tuosta miksikään muutuisi. ap
Kyllä se on niin että ei toisen tarvii loputtomiin vetää kivirekeä perässään.
Voihan se ap:n mieskin olla kyllästynyt koko suhteeseen?? ja reagoi näin...
Miksi sinä olet noin riippuvainen miehesi innostumisesta tai innostumattomuudesta? Tarviiko kaikesta innostua yhdessä? Jos sinä nimenomaan kaipaat vipinää (oletan, että muunkinlaista kuin seksuaalista?) ja actionia, niin ole nyt se itsenäinen, vahva ja innokas nainen mitä esität, ja TEE elämästäsi sellaista kuin haluat! Tarvitseeko se kuitenkaan tehdä rikkomalla perhe? Etkö voi itse itsellesi hankkia niitä actionharrastuksia, matkoja, kokemuksia; mitä se nyt sitten ikinä onkin, mistä niin kamalasti pitäisi innostua. Sekin kun jäi vähän epäselväksi. Anna miehen olla oma itsensä ja ole sinä oma itsesi. Eläkää aikuista, itsenäistä elämää mitä harrastuksiin ja vapaa-aikaan tulee, eihän kaikkea tarvitse yhdessä tehdä! Eikä sellaisesta lapset kärsi, päinvastoin: isä on tyytyväinen kun lopetat painostamisen ja kaikenlaisen sanattoman olettamisen ("en edes sanonut nurmikon leikkaamisesta, oletin että mies itse tajuaa") ja äiti saa juosta itsensä näännyksiin omissa menoissaan, saa täten ehkä levottomuuttaan nujerrettua ja jaksaa olla läsnä kotona.
Minusta tietyistä asioista pitää innostua yhdessä. Kotityöt, lastenhoito yms. arkiset puuhat olisi helpompaa, jos niihin osallistuisi kaksi. Samoin jos joku paikka repsottaa ja se pitäisi laittaa kuntoon, helpompaa yhteistyöllä. Kumpikaan puolisoista ei kuormittuisi liikaa. Lisäksi olisi plussaa, jos puolisoilla olisi jotain yhteistä. Olen ehdottanut esim. yhteisiä juoksulenkkejä => ei käy. Olen ehdottanut illan tullen, että mitä jos ei tänään katsottais telkkaria, vaan pelattais jotain lautapeliä, kuunneltais musiikkia, mentäis istumaan terassille ja juotais viinilasilliset jne. => ei käy. Kai tämä arki on vain mulle liikaa, kun olen siitä yksin vastuussa. Ja toisen naama ärsyttää kun se on tavallaan se syy, miksi minä joudun tekemään mielestäni yli oman osuuteni. Ja siksi en arvosta miestäni. Siksi haaveilen siitä, että ruoho olisi aidan takana vihreämpää. EN mä halua tällaista suhdetta, jossa kummallakin on ihan vain oma juttunsa! Ollaan vaan, eikä kumpikaan halua edes toisen lähellä olla, kun ei ole mitään jaettavaa!!! ap
Ja hyvin ymmärränkin. Yleensä se on se saamapuolella oleva, joka ei mitään muutosta mihinkään halua. Miksi miehesikään mitään muutosta haluaisi, hänellähän on varsin lokoisat oltavat. Veikkaan, että jos eroon päädytte, se tulee hänelle täytenä yllätyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihdoinkin joku sen yh-iskän lisäksi ymmärsi, mistä on kysymys! Ja tosiaan, en itsekään tiedä voiko tälle mitään tehdä. Odotanko vain sitä lopullista niittiä turhautumiseni arkkuun ja haaveilen jostain muusta...? ap
Tiedän useita jotka vaan roikkuu suhteessa ja syövät murheeseen...
Ei se ole mikään katastrofi jos suhde päättyy vaikkapa 15 jälkeen.
Elämä on joskus sellaista... jos mies ei ennenkään ole ollut mikään Duracell-pupu niin ei se ole sitä vastaisuudessakaan. Oli nyt masentunut tai ei....
Mun mielestä sun pitää ottaa asia vakavaan keskusteluun miehesi kanssa ja kertoa hälle, että yksin kodista vastaaminen on sulle liian rankkaa jne, kaikki muu mitä just selitit. Siis nimenomaan se, että sulla on 2+1 lasta huolehdittavana eikä toista aikuista jakamassa arjen työt. Joskus voi auttaa kun sanoo ihan suoraan, että "mun olis parempi olla jos erottais, olis ainakin yksi lapsi vähemmän huolehdittavana".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lyhennettynä: valitsin aikanaan väärin (15v sitten niinikään). Nyt olen lapset väännettyäni edelleen melko hehkeä, harrastan liikuntaa vaikka keskellä yötä, jos siihen ei muuten aika riitä.
Rempatakin osaan, mutta mies ei enää jaksa mitään. Hän tarvitsee päikkärit aina kun mahdollista.
Erona sinun tapaukseesi on se, etten ole häntä ainakaan seksillä uuvuttanut. Sitä ei enää ole, en jaksa itse enää olla edes olevinaan innostunut, kun hlö on väärä. Miestä ei tunnu haittaavan.
Toinen ero: en etsi säpinää tai parempaa miestä. Toivon vaan, että joskus sellainen tulisi vastaan (tuo yh-isä oli kieltämättä kiinnostava tapaus ;)), mutta ehkä selvitän oman tilanteen ensin.
En ymmärrä miten monen suosittelema terapia auttaa, kun tässä 15v aikana on kyllä jo tajunnut, että liian erilaisia ollaan. Tuo käyttämäsi IHAN SAMA kuvastaa tilannetta 100%. Toivoisin, että mieheni löytäisi itselleen paremman puolison kuin minä, siis sellaisen, jota kiinnostaa tv:n katselu, oluen juonti, seksi ja nukkuminen. Mutta ei vahingossakaan mikään muu.
Mä oon niin onnellinen siitä, että 16-vuotiaana aloitettu seurustelusuhde päättyi 7v myöhemmin ennen lapsia ja asuntolainaa. Vaikka silloin luulin kuolevani kun mut jätettiin, niin sen jälkeen musta on tullut itsellinen nainen. Niin itsellinen, että menin vasta 35-vuotiaana naimisiin. Tää mun nuoruuden-exäni on niin täysin erilainen kuin minä nykyään, onneks se huomasi meidän muuttumisen jo silloin.
Oman kokemukseni mukaan ihminen muotoutuu itsekseen vasta ikävuosien 20-30 välillä joten ei ole ihme että ne teininä aloitetut suhteet kariutuu ennemmin tai myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos asuu omakotitalossa (tai missä ap nyt asuukin), siellä on aina jotain puuhaa, mikä on vain hoidettava - tyyliin nurmikon leikkuu. Tai mikä tahansa kotityö, on erittäin rasittavaa, jos aikuista ihmistä pitää koko ajan pyytää tekemään itsestäänselviä asioita: "olisitko lasten kanssa ulkona kun paistaa aurinko", "veisitkö pojan treeneihin kun mulla on tämä homma kesken", "tyhjentäisitkö tiskikoneen (jos samalla kasataan likaisia astioita altaaseen) jne. jne. Tämä on sitten kai sitä nalkutusta?
Ymmärrän ap:ta, että ottaa todella päähän, jos kokee kantavansa kaiken vastuun yksin, ja lopulta tekemätön homma häiritsee itseä niin paljon, että sitten suutuspäissään sen tekee itse. Eikä toinen vieläkään vain tajua. En tiedä mikä tuohon auttaisi.. Meillä on vähän samanlaista, tosin mies on todella paljon pois kotoa, joten mun on vain tehtävä ne työt itse. Ehkä sun pitäisi ehdottaa miehelle muuttoa vaikka uuteen kerrostaloasuntoon, missä ei ole piha- eikä remonttihommia? olisiko hän valmis siihen?
Ja aktiivisuus ylipäätään, jos mies ei edes pyynnöstä tee kanssasi mitään, niin kyllä on masentavaa. Meillä mies kyllä innoissaan lähtee ja osallistuu, jos olen tehnyt kaiken valmiiksi. Olen antanut hänelle vapaat kädet myös suunnitella meille yhteisen illan, asettanut aikatakarajankin, mutta eipä ole mitään tapahtunut asian eteen.
mutta en kyllä tajua näitä neuvojia, jotka ehdottaa, että ap itse menee ja tekee ja hankkii actionia. Kyllä mun mielestä parisuhteen idis on se, että jotain jaetaankin ja jos toista ei kiinnosta mikään, niin en sellaista viitsisi katsella.
Mulla oli jossain vaiheessa tuttavissa tommosia nyhjäkkeitä, joille kaikki ole vaikeaa, väsyttävää jne., mutta sitten toisaalta kuitenkin mielellään tulivat valmiille, kun tuli semmoinen olo. Eli "tuttavuus/ystävyys" perustui sille, että minä ehdottelin tapaamisia/tekemistä, organisoin liput/piknikit, mitä nyt tarvittiinkiin ja katsoin, että lapsilla kaikki jne. Sitten nää nyhjäkkeet siinä rupatteli/katsoi esitystä/veti ruokaa naamansa.
Sit lopetin ja nykyään mulla ystävinä vain muita energisia ihmisiä, joita kiinnostaa asiat ja jotka myös itse joskus ehdottavat juttuja. Nää nyhvyt yhä edelleen sattumalta törmättessä sit hohhailee "että mikset oo soitellut, ois niiin kiva nähdä, vaikka grillauksen merkeissä, voitais tulla vaikka teille". Mä iloisesti hymyillen nyökkäilen ja jätän pallon järkkäämisestä heille. Eipä oo tullu grillijuhlakutsua.
En oleta, että kukaan mun takia muuttuu, mutta todella ymmärrän ap:ta, että ei tuollaista kivirekeä jaksa vetää perässä, jos itse on tomerampi ja elämästä uteliaampi tapaus. Ja sitten toi "olet suorittaja"- vinkuna.
Ei se, että haluaa tehdä juttuja ja saa aikaan, ole välttämättä mitää suorittamista. Jotkut haluaa viettää koko elämänsä nahjustellen sohvan pohjalle ja sitten valittavat, että oi, voi kun on niin hirveesti VAATIMUKSIA muilla, että ihan pitäis nurtsi leikata, huh, huh. Ymmärrän ap, että sulta on rakkaus ja kunnioitus sammunu. Valitettavasti en tiedä, voiko tollaselle liitolle mitään tehdä...Sen tiedän, että sulta ratkee turhautumisesta joku päivä suoni päässä, jos toi tollasen jatkuu vielä vuosikausia..
Siis mies ei edes viitsisi viedä OMAA LASTAAN harrastukseen? : O Ja täällä mammat kilvan taas asettuvat nahjusukon puolelle?? Käsittämätöntä! Ovatko omat miehenne samanalaisia laiskureita, vai miksi asetutte heti ap:tä vastaan? Onko oma elämämme samankuuloista, ettekä kestä sitä, että joku muu haluaakin muutosta huonoon parisuhteeseen, kun itse ette uskalla?
KENENKÄÄN ei tarvitse huolehtia arjesta yksin. Eihän mies ole mikään aikuinen tuollaisessa suhteessa! Ja kyllä se on kuulkaa ihan sen MIHEN vastuulla, miten hän käyttäytyy, ei ap:n tarvitse taitella itseään kaikenmaailman mutkille, jotta MIES ottaisi vastuun perheestään! On oikeastaan ihan yksi lysti nalkuttaako ja suorittaako ap vai ei, se ei ole MIKÄÄN tekosyy luistaa aikuisen ja ISÄN vastuusta! Mies ei ole mikään uhmaikäinen, jota pitää lepytellä ja mielistellä.
Uskomatonta paskaa täällä suolletaan, ei voi muuta sanoa. Mies on aina oikeassa. Nainen aina väärässä. Niin tyypillistä aivotonta av:tä.
Kuten joku jo tuolla sanoikin, kukaan ei jaksa vetää kivirekeä yksin perässään uupumatta. Jotkut hommat nyt vaan on pakko tehdä ja perheessä nuo hommat kuuluvat kummankin vastuulle, eikä niistä perhana luisteta, jos haluaa kuulua perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoisin, että mieheni löytäisi itselleen paremman puolison kuin minä, siis sellaisen, jota kiinnostaa tv:n katselu, oluen juonti, seksi ja nukkuminen. Mutta ei vahingossakaan mikään muu.
Kyllä mua moni muukin kiinnostaa, mutta ne (juokseminen, koirat, taide) mä haluankin hoitaa itse omassa rauhassani. Miehen kanssa ois vaan mukava slobailla ja vetää välillä kalsarikännejä ja tuijotella töllöä. Niin ja sekstailla. :)
Siis mies ei edes viitsisi viedä OMAA LASTAAN harrastukseen? : O ... KENENKÄÄN ei tarvitse huolehtia arjesta yksin. ... Ja kyllä se on kuulkaa ihan sen MIHEN vastuulla, miten hän käyttäytyy ... MIES ottaisi vastuun perheestään!... se ei ole MIKÄÄN tekosyy luistaa aikuisen ja ISÄN vastuusta!
ihan OHIKSENA vaan, ettei tommosta rääkymistä JAKSA lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...kommentteja olet ap saanut. Toki kuulostat hieman "suorittajalta", mutta so what.
Mielestäni sinun ap ja ap:n tuomitsijoiden pitäisi käsittää muutamia juttuja:
Parisuhteessa on olenaisia ja epäolennaisia asioita.
Epäolennaista on se, että miehen maha on kasvanut. Totta puhuen ap, jos tämä sinua isosti ärsyttää, niin sitten kannattaa mietiskellä vielä hetki. Vai onko se sittenkin se, kun yhdistät kasvaneen mahan siihen, että "mies ei tee mitään".
Olennaisinta on seuraava (ja tätä eivät myöskään ap:n arvostelijat selvästikään tajunneet):
Parisuhteessa EI ole reilua, että toinen tekee kaiken tai 80% yhteisistä jutuista. Totta kai tällainen vituttaa ap:ta oli hän sitten suorittaja tai ei.
Olennaista ap sinulle on nyt ensi tilassa PUHUMINEN.
Tuo nurmikonleikkaus on hyvä esimerkki. Mistä ihmeestä oletat että miehesi tietää sinun nurmikonpituushaluistasi, jos et avaa suutasi? Miehesi ei ole ajatustenlukija. Mieshän selvästi ajattelee asiasta toisin. Kerrot mitä mieltä sinä olet, ja millä perustein. Olen kanssasi samaa mieltä, että jos asutaan sellaisessa asunnossa, jossa nurmikkopiha on, niin voisi sitä nurmikkoa hoitaakin. Muuten voi muuttaa kerrostaloon.
Ennen eroan miettimistä suosittelen lämpimästi, että menette ammattiauttajan puheille, pariterapeutti tai sitten esim. parisuhdekurssi on hyvä. Siten teidän tulee pakostakin puhuttua asioista ja molemmat ymmärrätte toisianne paremmin. Todennäköisesti tämä parantaa tilannettanne. Jos ei, niin ainakaan ette eroa väärien luulojen tai tietojen perusteella, vaan oikeasti teillä on siihen hyvät syyt. Kuten tiedät ei lasten kannalta kannata hevillä erota, joten tehkää noita yllä mainittuja juttuja nyt ensi alkuun.
T: Mies jonka vaimo on myös suorittaja, ja jonka parisuhde on suht ok nyt kun molemmat tietävät mitä toinen haluaa ja odottaa.
Siis mies ei edes viitsisi viedä OMAA LASTAAN harrastukseen? : O ... KENENKÄÄN ei tarvitse huolehtia arjesta yksin. ... Ja kyllä se on kuulkaa ihan sen MIHEN vastuulla, miten hän käyttäytyy ... MIES ottaisi vastuun perheestään!... se ei ole MIKÄÄN tekosyy luistaa aikuisen ja ISÄN vastuusta!
ihan OHIKSENA vaan, ettei tommosta rääkymistä JAKSA lukea.
Av -logiikka on välillä niin käsittämätöntä, että KEITTÄÄ YLI.
Herra isä, eikö nyt voisi aikuisen ihmisen olettaa tietävän puhumattakin, että jos nurmikko on kuin heinäpelto niin olisi leikkauksen aika? Ja jos on oltu 15 vuotta yhdessä ja asuttu varmaan edellisinäkin kesinä siinä talossa??
Just tuollainen on niin ärsyttävää miehissä "en minä ole mikään ajatustenlukija?!". No kyllä, mitään ajatuksia ei näköjään päässäsi liikukaan. Että kaikki pitää nätisti pyytää tekemään "kulta, olisitko ystävällinen ja leikkaisit nyt sen nurmikon, kun se näyttää olevan jo kovin pitkä".
...kommentteja olet ap saanut. Toki kuulostat hieman "suorittajalta", mutta so what.
Mielestäni sinun ap ja ap:n tuomitsijoiden pitäisi käsittää muutamia juttuja:
Parisuhteessa on olenaisia ja epäolennaisia asioita.
Epäolennaista on se, että miehen maha on kasvanut. Totta puhuen ap, jos tämä sinua isosti ärsyttää, niin sitten kannattaa mietiskellä vielä hetki. Vai onko se sittenkin se, kun yhdistät kasvaneen mahan siihen, että "mies ei tee mitään".
Olennaisinta on seuraava (ja tätä eivät myöskään ap:n arvostelijat selvästikään tajunneet):
Parisuhteessa EI ole reilua, että toinen tekee kaiken tai 80% yhteisistä jutuista. Totta kai tällainen vituttaa ap:ta oli hän sitten suorittaja tai ei.
Olennaista ap sinulle on nyt ensi tilassa PUHUMINEN.
Tuo nurmikonleikkaus on hyvä esimerkki. Mistä ihmeestä oletat että miehesi tietää sinun nurmikonpituushaluistasi, jos et avaa suutasi? Miehesi ei ole ajatustenlukija. Mieshän selvästi ajattelee asiasta toisin. Kerrot mitä mieltä sinä olet, ja millä perustein. Olen kanssasi samaa mieltä, että jos asutaan sellaisessa asunnossa, jossa nurmikkopiha on, niin voisi sitä nurmikkoa hoitaakin. Muuten voi muuttaa kerrostaloon.
Ennen eroan miettimistä suosittelen lämpimästi, että menette ammattiauttajan puheille, pariterapeutti tai sitten esim. parisuhdekurssi on hyvä. Siten teidän tulee pakostakin puhuttua asioista ja molemmat ymmärrätte toisianne paremmin. Todennäköisesti tämä parantaa tilannettanne. Jos ei, niin ainakaan ette eroa väärien luulojen tai tietojen perusteella, vaan oikeasti teillä on siihen hyvät syyt. Kuten tiedät ei lasten kannalta kannata hevillä erota, joten tehkää noita yllä mainittuja juttuja nyt ensi alkuun.
T: Mies jonka vaimo on myös suorittaja, ja jonka parisuhde on suht ok nyt kun molemmat tietävät mitä toinen haluaa ja odottaa.
Herra isä, eikö nyt voisi aikuisen ihmisen olettaa tietävän puhumattakin, että jos nurmikko on kuin heinäpelto niin olisi leikkauksen aika?
että miksi se ois sen miehen tehtävä, jota asia ei ilmiselvästi tippaakaan häiritse? Miksi hänen on vastattava vaimon vaatimuksiin siitä, miltä nurmikon tulee näyttää? Jos se vaimoa verisuonien paukkumiseen asti raivostuttaa, niin miksei nainen voi ihan itse PYYTÄMÄTTÄ sitä tehdä? Tä?
Herra isä, eikö nyt voisi aikuisen ihmisen olettaa tietävän puhumattakin, että jos nurmikko on kuin heinäpelto niin olisi leikkauksen aika? Ja jos on oltu 15 vuotta yhdessä ja asuttu varmaan edellisinäkin kesinä siinä talossa?? Just tuollainen on niin ärsyttävää miehissä "en minä ole mikään ajatustenlukija?!". No kyllä, mitään ajatuksia ei näköjään päässäsi liikukaan. Että kaikki pitää nätisti pyytää tekemään "kulta, olisitko ystävällinen ja leikkaisit nyt sen nurmikon, kun se näyttää olevan jo kovin pitkä". [i
-------------....nyt teet lukuisia oletuksia viestissäsi, mikä on juuri se iso virhe. Sinä enkä minä voi oikeasti tietää, onko ap:n nurmikko "heinäpelto" tai sitä kuinka pitkään he ovat asuneet tuossa kodissa. Olemme vain ap:n tietojen varassa. Hänen mielestään nurmikko on liian pitkä. Niin...mikä on sitten liian pitkä nurmikko itse kullekin? Missä menee raja? Ymmärtänet itsekin, että tiukemmalle "suorittajatyypille" pitkä nurmikko on aika paljon lyhyempi kuin rennolle ja huolettomalle tyypille? Tekeekö järkeä?
Niinpä edelleen toistan, ei yhtään haittaa, jos avaa sen oman suun ja kertoo, mitä ajattelee. Sitten kun tämän on tehnyt eikä senkään jälkeen hommat ala luonnistumaan, niin sitten puhutaan eri ongelmista.
Eli jos toinen voisi asua totaalisessa sikolätissä, eikä tykkää ottaa vastuuta mistään, se on sitten vaan voivoi? Laiska määrää tahdin?
MUTTA kun niitä hommia on nyt vaan jonkun pakko tehdä! Pyykit on pakko pestä, ruokaa on pakko laittaa, harrastuksiin on pakko kuskata, tiskit on pakko pestä, roskat on pakko viedä, vaatteita, suksia, luistimia, jne on pakko ostaa ja huoltaa, siivotakin on pakko välillä, samoin lapset kylvettää, laittaa nukkumaan, viedä synttäreille, järjestää omien lasten synttärit, jnejnejne.
Kyllä ihan normaalilla älyllä varustettu ihminen tajuaa, että jos haluaa pihan, sitä on hoidettava. Eihän missään metrin nurtsin keskellä pysty edes lapset leikkimään.
Typeriä tekosyitä vastuunpakoiluun.
Perheessä on sovittava yhteiset pelisäännöt. Pakollisista hommista ei kertakaikkiaan voi kukaan luistaa. Muista voi neuvotella niin, että työn- ja vastuunjako tuntuu kaikista reilulta peliltä.
Ap:n mies on irtisanonut itsensä perheestä, koska ei suostu kantamaan aikuisen vastuuta.
Herra isä, eikö nyt voisi aikuisen ihmisen olettaa tietävän puhumattakin, että jos nurmikko on kuin heinäpelto niin olisi leikkauksen aika?
että miksi se ois sen miehen tehtävä, jota asia ei ilmiselvästi tippaakaan häiritse? Miksi hänen on vastattava vaimon vaatimuksiin siitä, miltä nurmikon tulee näyttää? Jos se vaimoa verisuonien paukkumiseen asti raivostuttaa, niin miksei nainen voi ihan itse PYYTÄMÄTTÄ sitä tehdä? Tä?
Minusta tietyistä asioista pitää innostua yhdessä. Kotityöt, lastenhoito yms. arkiset puuhat olisi helpompaa, jos niihin osallistuisi kaksi. Samoin jos joku paikka repsottaa ja se pitäisi laittaa kuntoon, helpompaa yhteistyöllä. Kumpikaan puolisoista ei kuormittuisi liikaa.
Lisäksi olisi plussaa, jos puolisoilla olisi jotain yhteistä. Olen ehdottanut esim. yhteisiä juoksulenkkejä => ei käy. Olen ehdottanut illan tullen, että mitä jos ei tänään katsottais telkkaria, vaan pelattais jotain lautapeliä, kuunneltais musiikkia, mentäis istumaan terassille ja juotais viinilasilliset jne. => ei käy.
Kai tämä arki on vain mulle liikaa, kun olen siitä yksin vastuussa. Ja toisen naama ärsyttää kun se on tavallaan se syy, miksi minä joudun tekemään mielestäni yli oman osuuteni. Ja siksi en arvosta miestäni. Siksi haaveilen siitä, että ruoho olisi aidan takana vihreämpää.
EN mä halua tällaista suhdetta, jossa kummallakin on ihan vain oma juttunsa! Ollaan vaan, eikä kumpikaan halua edes toisen lähellä olla, kun ei ole mitään jaettavaa!!!
ap