Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?

Mitenkähän tässäkin kävi....

Kävimme pitkään pariterapiassa, nyt pärjäilemme omillamme. Toki välillä riidellään, mutta ehkä kuitenkin pyritään kumpikin enemmän toisiamme ymmärtämään. Iso juttu on pian syntyvä kolmas lapsi. Joo, sai alkunsa ehkä liian nopeasti kriisin jälkeen, mutta toisaalta ainakin itse koen, että tämä lapsi ei ole mikään "laastari" vaan iso motivaatiotekijä siinä, että suhteen pitää toimia. Lapsi ei sitä pelasta, vaan me mieheni kanssa. Tuntuu hyvältä olla yhdessä :) ap

Nosto kun joko vähän vastaavassa tilanteessa

Oli pakko kaivaa ketju esiin... On erottu, hyvät välit, lasten takua se on tosi tärkeää. Jaetaan vanhemmuus ja vastuu. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 19:53"]

Oli pakko kaivaa ketju esiin... On erottu, hyvät välit, lasten takua se on tosi tärkeää. Jaetaan vanhemmuus ja vastuu. 

Ap

[/quote]Ei se kolmas lapsi sitten laastaroinutkaan teitä yhteen. Surullista, mutta kuitenkin kiva,että teillä erikseen menee hyvin.hyvää tulevaa kesää, kuka sitten tänä kesänä nurmikon ajaakaan...

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 20:22"][quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 19:53"]

Oli pakko kaivaa ketju esiin... On erottu, hyvät välit, lasten takua se on tosi tärkeää. Jaetaan vanhemmuus ja vastuu. 

Ap

[/quote]Ei se kolmas lapsi sitten laastaroinutkaan teitä yhteen. Surullista, mutta kuitenkin kiva,että teillä erikseen menee hyvin.hyvää tulevaa kesää, kuka sitten tänä kesänä nurmikon ajaakaan...
[/quote]

No ei, eikä sitä kai kukaan kuvitellutkaan? En mä ainakaan. Motivoi se tietysti yrittämään, mutta kun ei niin ei. Ei me silti helpolla luovutettu.

Nurmikon ajan joko minä, ex tai esikoinen :)

[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 20:30"]Vitun karmee huora ja vielä pettämäänkin menit :( paskapää
[/quote]

Aattele! Ihan vitun karmee oon.

Ap

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2011 klo 10:08"]

Olemme olleet 10v. naimisissa, yhdessä 15v. Silloin ihan alkuun olin totta kai valtavan rakastunut ja halusin yhteistä elämää mieheni kanssa. Mutta nyt ei vaan enää kiinnosta.

Meillä on 2 lasta, yhteinen asuntovelka. En millään haluaisi lasten kasvavan avioerolapsina, mutta toisaalta en oikeasti enää edes halua yrittää saada suhdetta mieheni kanssa toimimaan. Tai tavallaan se siis toimii, ei meillä ole mitään isoa. Se mies vain ärsyttää mua joka päivä entistä enemmän! Mies on lihonut ainakin 10kg näiden vuosien aikana, laiskistunut, tullut saamattomaksi sohvaperunaksi. Itse olen energinen, aktiivinen, pidän itsestäni huolta. Mies ei oikeasti osaa tehdä mitään oikein (mun mielestä). Ja sitten se määkyy nalkuttamisesta, kun mua vituttaa. IHAN SAMA. Mua vaan oikeasti riepoo sen saamaton tyyli ja ote elämään. Mistään ei jaksa huolehtia tai ottaa vastuuta. Jos se on esim. lasten kanssa kotona niin se soittaa mulle töihin, että MITÄ ME SYÖDÄÄN. Voi hemmetti, aikuinen mies ja pitää vaimolle soittaa, että olis nälkä.

Meillä on aktiivinen seksielämä, koska mun mielestä sellainen kuuluu avioliittoon. Mieheni siis saa (säälistä) säännöllistä seksiä, useamman kerran viikossa. En ole tylsä lahna, vaan keksin juttuja ja kokeillaan uutta. Ainoa vaan, että mulle tuo kaikki on IHAN SAMA. Teen sen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, en siksi että haluaisin.

Me vietämme paljon aikaa perheenä, teemme juttuja, kyläilemme, reissaamme. Ok, lasteni kanssa teenkn mielelläni noita asioita, mutta mulle on IHAN SAMA olisko mies mukana vai ei. Kun ei vaan jaksa kiinnostaa!!!

Ja yksi asia mikä on aina ärsyttänyt on se, että mies ei huomioi mua koskaan. Jos tällään itseni viimeisen päälle ja olen omasta mielestäni oikein hot, niin on turha pelätä mitään kauniita sanoja. IKINÄ. Mies ei ikinä sano minusta mitään nättiä.

Mutta siis summa summarum: olen tässä suhteessa ainoastaan vain siksi, että olen mennyt nuorena ja tyhmänä naimisiin ja pykännyt nuo lapset miehen kanssa. Ja nyt vaihtoehtoina on oikeastaan vain joko erota ja pilata lasten elämä tai jatkaa tätä teatteria. Ja siis oikeasti olen hyvä tässä, olen siis hemmetin hyvä vaimo. Laitan ruoan, siivoan, hoidan kodin. Olen nätti ja simpsakka, hyvä kroppa. Iloinen, huumorintajuinen. Huolehdin miehestäni hyvin, vaikka siis joskus sorrun "nalkuttamaan", niin pääasiassa puren huulta ja olen olevinani tyytyväinen. Paitsi että yhden kerran olen lipsahtanut pettämään ja koko ajan mulla on ns. haku päällä, vaikkei oikeasti olekaan.

Että silleen. Olenko ainoa näin paskassa tilanteessa? Ja onko tämä vain nyt tätä, että 30-kriisi pukkaa päälle toden teolla?

[/quote]

Kuulostat masentuneelta, jos seksikin on ihan sama ja miehen seura on ihan sama. Tuota sanotaan anhedoniaksi, kyvyttömyydeksi kokea mielihyvää.

[/quote]

No enpä tainnut olla masentunut. Enkä ole vieläkään  :) Todellakin tunnen mielihyvää, mulla on ihanat lapset ja ihana suhde upeaan mieheen.

Ap

Kuka helvetti on niin hölmö, että jättää ukkonsa tai akkansa noin mittättömien asioiden takia? Sun 15-vuoden yhteiselon aikana ei ole tapahtunut mitään sellaista, mistä puolison voisi heivata? Kun sellaisia asioita ei edes ole, koska 99,9% teistä ei ole kokenut mitään sellaista miksi puoliso pitäisi jättää, eikä tule ja miksi ikinä pitäisikään puolisoaan jättää? Turha vouhkata, sellaista ei ole kaikki jo koettu.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:16"]

Kuka helvetti on niin hölmö, että jättää ukkonsa tai akkansa noin mittättömien asioiden takia? Sun 15-vuoden yhteiselon aikana ei ole tapahtunut mitään sellaista, mistä puolison voisi heivata? Kun sellaisia asioita ei edes ole, koska 99,9% teistä ei ole kokenut mitään sellaista miksi puoliso pitäisi jättää, eikä tule ja miksi ikinä pitäisikään puolisoaan jättää? Turha vouhkata, sellaista ei ole kaikki jo koettu.

[/quote]

Ai, sinäkö sen nyt päätit? Jos et huomannut, niin tämä on 4 vuotta vanha ketju. Olemme jo eronneet. Onnellisesti. Kaikki on hyvin.

Ap

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:16"]

Kuka helvetti on niin hölmö, että jättää ukkonsa tai akkansa noin mittättömien asioiden takia? Sun 15-vuoden yhteiselon aikana ei ole tapahtunut mitään sellaista, mistä puolison voisi heivata? Kun sellaisia asioita ei edes ole, koska 99,9% teistä ei ole kokenut mitään sellaista miksi puoliso pitäisi jättää, eikä tule ja miksi ikinä pitäisikään puolisoaan jättää? Turha vouhkata, sellaista ei ole kaikki jo koettu.

[/quote]

Mistähän tämäkin kirjoittaja tietää mikä on oikea syy erota? sekö että ukko pieksää kerran päivässä kymmenen vuotta? sitkö saa erota ja on tarpeeksi pätevä syy?

Kyllä se on vaan parempi lähteä eri suuntiin jos kokee että on suhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Avioliittoa tai suhdetta ei pidetä pystyssä vaan sen takia että on lapsia... lapset ansaitsee onnelliset ja iloiset vanhemmat

[quote author="Vierailija" time="07.07.2012 klo 19:41"]

Mitenkähän tässäkin kävi....

Kävimme pitkään pariterapiassa, nyt pärjäilemme omillamme. Toki välillä riidellään, mutta ehkä kuitenkin pyritään kumpikin enemmän toisiamme ymmärtämään.

Iso juttu on pian syntyvä kolmas lapsi. Joo, sai alkunsa ehkä liian nopeasti kriisin jälkeen, mutta toisaalta ainakin itse koen, että tämä lapsi ei ole mikään "laastari" vaan iso motivaatiotekijä siinä, että suhteen pitää toimia. Lapsi ei sitä pelasta, vaan me mieheni kanssa.

Tuntuu hyvältä olla yhdessä :)

ap

Jaa näinkös tässä kävi, Ei sit tuntunutkaan hyvälle olla yhdessä....

Siis mä oon tosi hyvä vaimo, mitä nyt oma mies yököttää ja oon kerran pettänyt. :D

Ehkä sä luulet itsestäsi liikoja, mutta niin tai näin, ette varmaankaan vaan sovi yhteen.

Olemme olleet 10v. naimisissa, yhdessä 15v. Silloin ihan alkuun olin totta kai valtavan rakastunut ja halusin yhteistä elämää mieheni kanssa. Mutta nyt ei vaan enää kiinnosta.

Meillä on 2 lasta, yhteinen asuntovelka. En millään haluaisi lasten kasvavan avioerolapsina, mutta toisaalta en oikeasti enää edes halua yrittää saada suhdetta mieheni kanssa toimimaan. Tai tavallaan se siis toimii, ei meillä ole mitään isoa. Se mies vain ärsyttää mua joka päivä entistä enemmän! Mies on lihonut ainakin 10kg näiden vuosien aikana, laiskistunut, tullut saamattomaksi sohvaperunaksi. Itse olen energinen, aktiivinen, pidän itsestäni huolta. Mies ei oikeasti osaa tehdä mitään oikein (mun mielestä). Ja sitten se määkyy nalkuttamisesta, kun mua vituttaa. IHAN SAMA. Mua vaan oikeasti riepoo sen saamaton tyyli ja ote elämään. Mistään ei jaksa huolehtia tai ottaa vastuuta. Jos se on esim. lasten kanssa kotona niin se soittaa mulle töihin, että MITÄ ME SYÖDÄÄN. Voi hemmetti, aikuinen mies ja pitää vaimolle soittaa, että olis nälkä.

Meillä on aktiivinen seksielämä, koska mun mielestä sellainen kuuluu avioliittoon. Mieheni siis saa (säälistä) säännöllistä seksiä, useamman kerran viikossa. En ole tylsä lahna, vaan keksin juttuja ja kokeillaan uutta. Ainoa vaan, että mulle tuo kaikki on IHAN SAMA. Teen sen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, en siksi että haluaisin.

Me vietämme paljon aikaa perheenä, teemme juttuja, kyläilemme, reissaamme. Ok, lasteni kanssa teenkn mielelläni noita asioita, mutta mulle on IHAN SAMA olisko mies mukana vai ei. Kun ei vaan jaksa kiinnostaa!!!

Ja yksi asia mikä on aina ärsyttänyt on se, että mies ei huomioi mua koskaan. Jos tällään itseni viimeisen päälle ja olen omasta mielestäni oikein hot, niin on turha pelätä mitään kauniita sanoja. IKINÄ. Mies ei ikinä sano minusta mitään nättiä.

Mutta siis summa summarum: olen tässä suhteessa ainoastaan vain siksi, että olen mennyt nuorena ja tyhmänä naimisiin ja pykännyt nuo lapset miehen kanssa. Ja nyt vaihtoehtoina on oikeastaan vain joko erota ja pilata lasten elämä tai jatkaa tätä teatteria. Ja siis oikeasti olen hyvä tässä, olen siis hemmetin hyvä vaimo. Laitan ruoan, siivoan, hoidan kodin. Olen nätti ja simpsakka, hyvä kroppa. Iloinen, huumorintajuinen. Huolehdin miehestäni hyvin, vaikka siis joskus sorrun "nalkuttamaan", niin pääasiassa puren huulta ja olen olevinani tyytyväinen. Paitsi että yhden kerran olen lipsahtanut pettämään ja koko ajan mulla on ns. haku päällä, vaikkei oikeasti olekaan.

Että silleen. Olenko ainoa näin paskassa tilanteessa? Ja onko tämä vain nyt tätä, että 30-kriisi pukkaa päälle toden teolla?

Jos olet oikeasti tosissasi, etkä vain provo, niin oletpa kyllä todella lapsellinen nainen. Nyt asenne käteen ja kasvat aikuiseksi.

mutta kun en jaksa lukea kaikkia viestejä, niin oletko oikeasti puhunut miehesi kanssa tästä? Sanonut, ettet enää jaksa, ja jos tahti ei muutu, tulee ero? Minä tein niin (aiheesta kotityöt ja vastuun kanto) ja sen jälkeen kaikki muuttui. Mies ei ollut tajunnut ollenkaan, että koin asian niin. Puhu ja mieti vasta sen jälkeen, mitä tehdä, jos puhuminen ei auta!

Mä haluaisin kunnianhimoisen puolison, sellaisen, jolla olisi jotain päämääriä ja tavoitteita. Ei niiden tarvi mitäään suuria olla, mutta sellaisia jotka mies oikeasti haluaisi toteuttaa! Ja olen oikeasti kylläsynyt olemaan ainanoa meistä, joka jotain saa aikaan. Tästä hyvä esimerkki oli nyt ruohon leikkaus: ei hemmetti kun se mies ei vaan voinut leikata sitä!!! Mä olen töitten jälkeen tehnyt ruoan, siivonnut, pyykännyt ja sitten saakeli on vielä pakko leikata ihan oikeasti puoli metriä pitkä ruoho. KUN MIES EI JAKSA TÄNÄÄN!!!

Mä vain kutsuisin sitä joksikin muuksi, kuin että sinä saat aikaan ja mies ei: mies on vain sälyttänyt sinulle laiskuudellaan kaikki kotityöt.

Meillä on melko samanlainen tilanne, ja pidän itseäni paremminkin orjana kuin sinä osapuolena, "joka saa aikaan". Mua myös vituttaa yli kaiken, kun joku yksittäinen homma lojuu tekemättömänä, ja mies vain ei saa**a soikoon tee sitä. Valitan, nalkutan, jankutan, mutta ei tee. Sitten vittuuntuneena joskus raivon ja turhautumisen kyyneleet silmissä teen homman itse, siedettyäni tilannetta jonkun aikaa. Tottavie se vie ainkin itseltäni kaikki seksihalut, joten meillä taas EI ole seksiä juurikaan.

Väitän kuitenkin, että päämäärätietoisuus ja aktiivisuus ei tee kenestäkään ahkeraa ja viitseliästä ihmistä KOTONA. Kotona ne uraohjuksetkin monesti lorvii, ja on paljon aktiivisia miehiä, jotka suuntaa sen aktiivisuutensa työhön ja harrastuksiin ja kavereiden kanssa hummailuun. Tietenkin aktiivisuutta voi ajatella myös luonteenpiirteenä, eli haluna puuhastella ja tehdä muutakin kuin maata, mutta jos miehellä on tavoitteita, ne ovat harvemmin siisti koti ja hyvin hoidettu puutarha ;).

Tuntuu muuten olevan edelleen kumman yleistä tuo, että miehet kulkevat kotona vapaamatkustajina, ja yleistä kai se on sekin, että vaimo potkaisee lopulta pellolle kun on kyllästynyt moiseen lusmuun. Se vain turhauttaa ja rassaa niin sairaasti, että vaikka mies olisi muuten ihan ok, vuosikausien kaunaisuus johtaa usein lopulta vihaan ja haluun päästä eroon toisesta.

parempia ja tehokkaampia naisina ja ihmisinä, mutta suosittelisin että kaikki jotka olette tuossa tilanteessa, lopettakaa se miehenne äitinä oleminen! Älkää kohdelko miestä niin kuin hän olisi vähempiälyinen, jolta ei odoteta mitään ja jolla ei ole enää mitään vastuuta missään asiassa elämässään. On varmaan paljon muutakin mitä pitää tehdä asian korjaamiseksi, ja voi olla että ero siitä tulee kuitenkin, mutta ei tilanne ainakaan korjaudu niin kauan kuin esitätte onnellista ja autatte alkeellisissa asioissa ja korjailette miestenne jälkiä. Lasten takia toki joskus joutuu puuttumaan, mutta älkää ottako kantaaksenne niin suurta osaa perheestä, että lyhistytte sen alle, ja vielä niin ettei mies missään vaiheessa huomaa että hän on vapaamatkustajana ja vaimo ihan lopussa. Mies kohtaamaan realiteetit niin kuin aikuinen ihminen!

Jos miehelle on sama kasvaako lattiasta horsmaa ja roikkuuko hämähäkinseitit katossa, sekä syödäänkö ruuaksi eineksiä jne niin ei se auta, että lopettaa passaamisen tai paapattamisen! Meillä ainakin asia on juuri näin, että jos mies muuttaisi omilleen, hänen asunnossaan haisisivat mädäntyneet ruuat eikä kukaan siivoaisi koskaan. PAITSI jos äiti tai uusi tyttöystävä olisi tulossa kylään. Mun mies on uskomattoman vieraskorea, omia silmiään eivät sotkut häiritse ja sen saan minä karvaasti kokea. Sama lastenhoidon suhteen.

Tunteeko kukaan muu näin avioliitossaan?

jos mies kerran on sitä mieltä, että nurmikko on just hyvä pitkänä, niin ehkä hän sitten on valmis tekemään hommia sen oman ihanteensa eteen ja puolustamaan näkemystään.. Mutta uskoisin, että näin ei käy. Harva mies kuitenkaan laittaa vastaan tai valittaa, jos kotona on siistiä ja pihahommat hoituu. Ne vain ehkä kuvittelee, että kaikki käy itsestään.

Ap:n mies sitten varmaan heittäytyy ruohonleikkurin eteen, että "nurmikkoa EI SAA leikata, koska sen pitää olla just näin pitkä!! Pidän siitä nimenomaan tällaisena!. Sitten se kastelee sitä illat pitkät, että kasvaisi ennalleen jos ap sen ehti suutuspäissään leikata.

tyypillinen AV-mamma. Heitetään asiat sitten aivan täydellisesti päälaelleen. Koska mitään muuta ei voi olla siinä välillä.

Kyllä te oikeesti kuulutte toisillenne!! Nyt on kesä. Vuokratkaa joku mökki ja menkkä sinne kahestaan. Unohtakaa se pitkä nurmikko. Jättäkää tietokoneet kotia ja älkää avatko telkkaria. Sopikaa, että nyt vaina olette yhdessä ja juttelette muutaman päivän miten teillä menee! Rauhassa. Syvälliset juttelut syntyy vain ajan kanssa ja niin, että kumpikin siihen asennoituu! Älä nalkuta sun miehelle, vaan pyydä sitä kuuntelemaan ja sano että sulla on sille vakavaa asiaa.



Älä riko teidän hyvää perhettä. Varmasti asiat voi muuttua paremmaksi. Mää en voi vieläkään antaa omalle isälle anteeksi kun se petti äitiä ja eros kun oli JO 16-17 vuotias. Se vaan tuntui NIIN PAHALLE, että vieläkin itkettää. Ja oon joutunu käymään nyt kolmekymppisenä (viimein) psykologillakin tämän takia. Haluatko sun lapsille rikkinäisen perheen? Vaihda asennetta ap,mä niin toivon! Loepta se seksin antaminen, kyllä se sun ukkos sitte pikkuhiljaa huomaa että kaikki ei oo hyvin ja alkaa kuuntelemaan sua.

parempia ja tehokkaampia naisina ja ihmisinä, mutta suosittelisin että kaikki jotka olette tuossa tilanteessa, lopettakaa se miehenne äitinä oleminen! Älkää kohdelko miestä niin kuin hän olisi vähempiälyinen, jolta ei odoteta mitään ja jolla ei ole enää mitään vastuuta missään asiassa elämässään. On varmaan paljon muutakin mitä pitää tehdä asian korjaamiseksi, ja voi olla että ero siitä tulee kuitenkin, mutta ei tilanne ainakaan korjaudu niin kauan kuin esitätte onnellista ja autatte alkeellisissa asioissa ja korjailette miestenne jälkiä. Lasten takia toki joskus joutuu puuttumaan, mutta älkää ottako kantaaksenne niin suurta osaa perheestä, että lyhistytte sen alle, ja vielä niin ettei mies missään vaiheessa huomaa että hän on vapaamatkustajana ja vaimo ihan lopussa. Mies kohtaamaan realiteetit niin kuin aikuinen ihminen!

Jos miehelle on sama kasvaako lattiasta horsmaa ja roikkuuko hämähäkinseitit katossa, sekä syödäänkö ruuaksi eineksiä jne niin ei se auta, että lopettaa passaamisen tai paapattamisen! Meillä ainakin asia on juuri näin, että jos mies muuttaisi omilleen, hänen asunnossaan haisisivat mädäntyneet ruuat eikä kukaan siivoaisi koskaan. PAITSI jos äiti tai uusi tyttöystävä olisi tulossa kylään. Mun mies on uskomattoman vieraskorea, omia silmiään eivät sotkut häiritse ja sen saan minä karvaasti kokea. Sama lastenhoidon suhteen.

tehdä itse tai antaa olla tekemättä? Jos mies on vieraskorea, niin siinähän jätät miehelle kuuluvat kotityöt tekemättä, ja kutsut vaan vieraita kylään muutaman päivän välein. Parin kuukauden päästä katsot onko mies alkanut tajuta että paljonko niitä hommia on päivittäin tehtävä, ja miten ne pitäisi jakaa.

Tai sitten jos tämä ei toimi, lopetat sen äitimisen sillä tavalla, että puhut asiasta kuin aikuiselle ihmiselle, et nalkuta ja marinoidu itsesäälissä, vaan kerrot vaan että tämä ei enää jatku tällä tavalla, sinäkin ukkoseni heräät tekemään kotitöitä siinä missä minä etkä katso sitä telkkaria kuutta tuntia, tai sitten tämä oli tässä ja sinä voit alkaa etsiä omaa kämppää, koska täällä perheesi kanssa et voi asua.

Realiteettien hämärtämisellä tarkoitan sitä, että pyydetään ja vaaditaan ja sitten kuitenkin tehdään itse, pyyhitään kyyneleet ja hetkeä myöhemmin esitetään iloista, vaikka oikeasti ollaan niin rikki. Mitä hyvää siitä voi tulla, jos tilanne on niin huono, että itkettää, niin itkekää sille miehelle, älkää kääntykö pois jos ette ole yrittäneet kaikilla mahdollisilla tavoilla herättää sitä dorkaa.