Lue keskustelun säännöt.
Onko nykyään ihan yleistä että isovanhemmat eivät halua nähdä lapsenlapsiaan kuin satunnaisesti?
21.05.2025 |
Olen itse ollut aikoinaan pitkiäkin aikoja hoidossa mummolassa kun vanhemmat olivat esimerkiksi lomamatkalla. Nykyään oma eläkeläisäitini tuntuu olevan koko ajan joko mökillä tai jossain reissussa ja on tavattavissa korkeintaan sunnuntailounaan merkeissä. En tuputa lasta hoitoon, mutta kieltämättä olisi kiva käydä miehen kanssa edes joskus leffassa tai syömässä kahdestaan. Olen myös huomannut että tätä on muillakin. Yhden kaverin äiti tulee naapurikunnasta harrastuksen takia kerran viikossa, mutta on silti sitä mieltä että ne lähistöllä asuvat lapsenlapset ovat liian kaukana niin ei voi nähdä.
Kommentit (556)
Vierailija kirjoitti:
Minulle isovanhempana on tehty selväksi, että en kuulu lapseni perheen elämään. En siis tuppaudu. Ei ehkä yllätä että olen anoppi 😂 (ja btw ihan ok tyyppi)
Useimmissa perheissä on vähintään kaksi anoppia. Isovanhempien uusliittojen myötä voi olla enemmänkin. Yleensä ihmiset pitävät itseään ok tyyppinä, myös se miniä. Todellisuus voi sitten olla jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miten edelleen naiset haikailevat ja ihannoivat oman lapsuuden isoäitien aikaa, jolloin naisilla ei ollut juuri oikeuksia, vaan oli nyrkin ja hellan välissä. Elämä oli raskasta työtä aamusta iltaan ja naisten tehtävä oli ilmaiseksi hoitaa lapset, sairaat, vammaiset ja vanhukset. Ja tätä kaikkea vielä haikaillaan ja ihannoidaan ja sen tekevät vielä naiset. Ihan kuin sen ajan mummot olisi riemusta hyppineet, kun elämä oli raskasta ja oma elämä jäi elämättä.
Ja joskus 70-90-luvulla tähän haluttiin poliittinen muutos. Päiväkoteja rakennettiin kuin sieniä sateella 90-luvulla, samoin vanhusten hoivakoteja, 1-6kk äitiysloma jatkettiin 9kk + jompikumpi vanhempi lapsen 3v asti kotona, mahdollisuus lyh. työaikaan Kelan tuella, koululaisten iltapäiväkerhot jne.
Ja edelleen mikään ei riitä tai ole kylliksi, vaikka vielä 70-luvulle saakka äitiysloma oli 2-3 kk, jos ei mennyt töihin, se oli irtisanomisperuste tai vielä 60-luvulla naiselle avioliitto. Ei ollut sairaanlapsen hoitoa, ei kesälomia ja töitäkin tehtiin 6 pv viikossa.
Nykyään pitäisi saada hoitoapua myös iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka valmisvaipat, kaupan hyllyt notkuvat eineksista, vaatteista jne. kun ne ennen naiset teki itse. Harsovaipat keitettiin liedellä, lasten vaatteet ommeltiin, perunat kasvatettiin puutarhapalstalla, kodin lämmitys puu-uunilla, vesi kannettiin vesipostista jne.
Tiedän yhden idoäidin, jolle pojallensa ollut kukaan oikea eikä tarpeeksi hyvä. Kylään meni aina arvostellen ja moittien. Tytärtänsä ei tavannut juuri koskaan, ainoastaan silloin kun pojallansa ei ollut hänelle ovi auki.
Antakaa nuorten rakentaa omaa elämää liikaa neuvomatta, puuttumatta ja syyttämättä.
Onko muita joille omat lapset ovat tärkeitä, mutta lapsenlapset eivät niinkään? Lapsenlapset ovat täysin eri tavoin kasvatettu ja siten jotenkin vaikeammin lähestyttäviä. Haluaisin yhä nähdä omia lapsiani, mutta lastenlasten seura ei ensisijaisesti kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Onko muita joille omat lapset ovat tärkeitä, mutta lapsenlapset eivät niinkään? Lapsenlapset ovat täysin eri tavoin kasvatettu ja siten jotenkin vaikeammin lähestyttäviä. Haluaisin yhä nähdä omia lapsiani, mutta lastenlasten seura ei ensisijaisesti kiinnosta.
Poikiasi? Usein ne lapsenlapset ovat jopa tärkeämpiä kuin omat aikuiset lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on nykyaikaa.
Isovanhemmat eläkeläisinä nauttivat omasta vapaudestaan, kun omat on jo hoidettu (eikun siis suurelta osin hoidatettiin aikoinaan omilla vanhemmillaan).
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten edelleen naiset haikailevat ja ihannoivat oman lapsuuden isoäitien aikaa, jolloin naisilla ei ollut juuri oikeuksia, vaan oli nyrkin ja hellan välissä. Elämä oli raskasta työtä aamusta iltaan ja naisten tehtävä oli ilmaiseksi hoitaa lapset, sairaat, vammaiset ja vanhukset. Ja tätä kaikkea vielä haikaillaan ja ihannoidaan ja sen tekevät vielä naiset. Ihan kuin sen ajan mummot olisi riemusta hyppineet, kun elämä oli raskasta ja oma elämä jäi elämättä.
Ja joskus 70-90-luvulla tähän haluttiin poliittinen muutos. Päiväkoteja rakennettiin kuin sieniä sateella 90-luvulla, samoin vanhusten hoivakoteja, 1-6kk äitiysloma jatkettiin 9kk + jompikumpi vanhempi lapsen 3v asti kotona, mahdollisuus lyh. työaikaan Kelan tuella, koululaisten iltapäiväkerhot jne.
Ja edelleen mikään ei riitä tai ole kylliksi, vaikka vielä 70-luvulle saakka äitiysloma oli 2-3 kk, jos ei mennyt töihin, se oli irtisanomisperuste tai vielä
No ei kyllä ollut tuollaista silloin kun tämän hetken isovanhemmilla oli pieniä lapsia! Siis noin 70-90 luvuilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä ennen ollut isovanhemmilla järin kodin ulkopuolisia harrastuksia. Väkisinhän monia tuupattiin isovanhemmille eikä edes kyselty mitään. Se oli vähän niin kuin pakko.
Olihan. Niihin otettiin lapsenlapsi mukaan.
En tiedä mikä yleinen nyrpeys ja veemäisyys ihmisiä ylipäänsä nykyään vaivaa. Kiinnostuksen puute lapsenlapsia kohtaan on epäilemättä suomalainen ilmiö. Muualla Euroopassa lapsista pidetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten edelleen naiset haikailevat ja ihannoivat oman lapsuuden isoäitien aikaa, jolloin naisilla ei ollut juuri oikeuksia, vaan oli nyrkin ja hellan välissä. Elämä oli raskasta työtä aamusta iltaan ja naisten tehtävä oli ilmaiseksi hoitaa lapset, sairaat, vammaiset ja vanhukset. Ja tätä kaikkea vielä haikaillaan ja ihannoidaan ja sen tekevät vielä naiset. Ihan kuin sen ajan mummot olisi riemusta hyppineet, kun elämä oli raskasta ja oma elämä jäi elämättä.
Ja joskus 70-90-luvulla tähän haluttiin poliittinen muutos. Päiväkoteja rakennettiin kuin sieniä sateella 90-luvulla, samoin vanhusten hoivakoteja, 1-6kk äitiysloma jatkettiin 9kk + jompikumpi vanhempi lapsen 3v asti kotona, mahdollisuus lyh. työaikaan Kelan tuella, koululaisten iltapäiväkerhot jne.
Ja edelleen mikään ei riitä tai ole kylliksi, vaikka vielä 70-luvulle saakka äitiysloma oli 2-3 kk, jos ei m
Kyllä nuo kaksi viimeistä kappaletta pitää paikkansa äitiysjutuista ja päivähoidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni ei jaksa enää kiinnostaa. Aikoinaan tarjosin apua ja yritin olla yhteydessä, mutta toiselle mummolle vietiin aina hoitoon ja he tiesivät miniän kanssa aina kaiken paremmin. Sittemmin olen keskittynyt omaan elämään ja näen lapsenlapsia max. 2krt/vuosi. Joulunaikaan piipahtavat pikaisesti ja synttäreille kutsutaan. Lapsi nyt jo esiteini, eikä oikein mitään puhuttavaa ole, kun ei olla toisiimme tutustuttu nuorempana. Pitäköön tunkkinsa.
Nykyään? Olin yhden ainoan yön mummolassa koko lapsuuteni aikana, kun äitini oli synnyttämässä sisarustani. Vanhempani hoitivat minut täysin. Jos he lähtivät lomalle, ottivat he lapset mukaansa ym.
70-luvulla syntynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot.
Täyttä roskaa! Meitä on 5 sisarusta, nuorinta lukuun ottamatta olemme nyt eläkeläisiä, ja KAIKILLA meillä on hyvät välit lapsiimme ja KAIKKI me olemme usein lastenlasten kanssa: hoitamassa, leikkimässä, leipomassa, viemässä puistoon, hakemassa yökylään jne. TÄMÄ on normaalia, ei mikään tunnekylmyys.
Näin on myös meillä ja kaikilla tuttavillakin. T. 76 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot.
Täyttä roskaa! Meitä on 5 sisarusta, nuorinta lukuun ottamatta olemme nyt eläkeläisiä, ja KAIKILLA meillä on hyvät välit lapsiimme ja KAIKKI me olemme usein lastenlasten kanssa: hoitamassa, leikkimässä, leipomassa, viemässä puistoon, hakemassa yökylään jne. TÄMÄ on normaalia, ei mikään tunnekylmyys.
Näin on myös meillä ja kaikilla tuttavillakin. T. 76 v
Ja noin ei ole läheskään kaikilla. Ei täällä ole kukaan väittänyt, että tunnekylmyys olisi jotenkin normaalia.
-ohis
Vanhemmillani on vain yksi lapsenlapsi. Vain yksi ja silti he käyvät korkeintaan kerran vuodessa kylässä. Koronan aikana ja sen jälkeen eivät ole käyneet edes sitä yhtä kertaa. Ymmärrän toki, välimatkaa on reilu 100 km. Kyläänkään ei äitini haluaisi ketään koskaan, mutta joskus on vain pakko mennä, jos haluaa heitä ikinä nähdä. Tätä tapahtuu kyllä harvoin, sillä on epämiellyttävää tunkea kylään, kun selvästi ei toivota vieraita. Joskus harvoin mummu soittaa lapselleni, mutta sitäkään ei enää kovin usein tapahdu.
Luultavasti loppupeleissä kaikki on kuitenkin minun syytäni, kuten aina kaikki on jonkun muun vika, ei oma vika. Asia saadaan todennäköisesti käännettyä vielä niin, että me olemme velvollisia hoitamaan vanhuuden haurastuttamat vanhempani, vaikka he eivät olisi olleet tippaakaan kiinnostuneita minusta ja perheestäni ennen tätä.
Kannattaa siis varautua siihen, että saat itse haukut niskaasi, kun et ole ollut aktiivinen ja työntänyt lasta väkisin hoitoon ja käynyt joka viikko väkisin kylässä heidän luonaan. Lopulta on helppoa unohtaa kaikki ikävät sanansa ja ne kiireet ja menot joihin eläkeläiset vetosivat, kun ei jaksanut edes sen yhden lapsenlapsen tapaaminen saati sitten mikään paapominen ja vahtiminen kiinnostaa. Nämä kaksi ovat lähinnä istuneet kotonaan viimeiset 10 vuotta, missään matkoilla eivät ole käyneet kuin satunnaisesti lähiseuduilla. Kun olin itse lapsi, isoäitini muun muassa laittoi meillä ruokaa ja siivosi, vaikka äitini olisi ollut kotona. Isoäitini hoiti minua viikoittain ja aina jos vanhempani halusivat mennä aikuisten menoihin. Siitä huolimatta pian nämä entiset uusavuttomat vaativat itselleen vain lisää palveluita pärjätäkseen.
Ehkei vanhempasi näe että heidän pitäisi siivota sinulla, yhden lspsen äidin kotona. Vaatimuksesi on aika kova vanhemmillesi. Ymmärrän mikseivät käy. Vuodesta 2019 on jo kohta seitsemän vuotta, lapsikin jo iso.
Lopeta typerä natina ettäkö joutuisit vsnhempiasi 100 kmn päästä passaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko muita joille omat lapset ovat tärkeitä, mutta lapsenlapset eivät niinkään? Lapsenlapset ovat täysin eri tavoin kasvatettu ja siten jotenkin vaikeammin lähestyttäviä. Haluaisin yhä nähdä omia lapsiani, mutta lastenlasten seura ei ensisijaisesti kiinnosta.
Miniän kanssa on sen verran hankalaa, että lapsenlapsetkaan eivät kiinnosta. Oman lapsen kanssa on ok olla tekemisissä.
En minäkään kävisi lapsillani jos syyllistäisivät minua miksi en siivoa, laita ruokaa, järjestä viikottain vapaa-iltaa ja mitä nyt listassasi olikaan.
Minkäikäinen olet, minkäikäinen äitisi ja millä vuoskymmenellä mummosi teillä hääräsi? Asuitteko samassa taloudessA?
Meillä miehen vanhemmat jaksoivat olla aluksi hieman kiinnostuneempia lapsen lapsistaan mutta hoitoapua ei saatu silti. Asuttiin heistä 45min ajon päässä. Kävivät silti harvoin. Mun vanhemmat halunneet ja haluavat olla lastenlasten elämässä mukana vaikka asuvat 300km päässä.
Miehen vanhemmat eivät selvästi myöskään osaa olla vähän vanhempien lasten kanssa: kauhistelevat mm. pleikkapelejä ja ovat jotenkin jämähtäneet siihen miten pienten lasten kanssa ollaan eivätkä osaa olla näiden koululaisten kanssa. Ovat oikeastaan jo vieraita kun niin harvoin näkevät. Lapset eivät edes halua kylään kun ei ole mitään sidettä. Aikanaan mies oli äitinsä äidillä paljonkin hoidossa. Minä siis aikanaan kun lapset pieniä nuistuttelin miestä että kysypä vanhemmiltasi haluavatko nähdä mutta oman burnoutin aikana lopetin sen kun koin ylimääräiseksi rasitteeksi huolehtia miehen puolenkin sukulaissuhteet. Omat vanhempani säännöllisesti kyselevät mitä lapsille kuuluu ja toivovat näkemistä.
Lapsena olin pitkiä aikoja isovanhempieni luona, mutta he eivät käyneet töissä enää silloin. Nykyään on erilaista. Miehelläni on kaksi lastenlasta, joita tapaamme ehkä noin kerran kuukaudessa heidän vanhempiensa seurassa. Panostamme kyllä näihin vierailuihin. Tarjoamme hyvät ruuat ja teemme jotain kivaa. He jäävät useimmiten yöksi, vaikka välimatkan vuoksi ei tarvitsisi. Minulla ja miehelläni on kiireiset työt ja vapaalla matkustelemme ym. Minulla ei ole lapsia, enkä ole halukas hoitamaan lapsia (ilman heidän vanhempiaan) vapaa-ajalla. Mieheni toki voisi näin tehdä, mutta ei hänkään ole tähän lähtenyt. Uusperhekuvioista johtuen näillä lapsilla voisi olla neljä eri hoitopaikkaa isovanhempien luona, mutta näin ei kuitenkaan ole. Jotkut ottavat lapset joskus hoitoon, mutta melko harvoin. Me emme ole ottaneet vielä koskaan. Kukin elää tavallaan. Ei lapsenhoitoa voi pitää itsestäänselvyytenä. Mieheni auttaa kuitenkin heitä usein rahallisesti tai muissa asioissa, vaikka he ovat yhtä lailla työssä käyviä ihmisiä.