Lue keskustelun säännöt.
Onko nykyään ihan yleistä että isovanhemmat eivät halua nähdä lapsenlapsiaan kuin satunnaisesti?
21.05.2025 |
Olen itse ollut aikoinaan pitkiäkin aikoja hoidossa mummolassa kun vanhemmat olivat esimerkiksi lomamatkalla. Nykyään oma eläkeläisäitini tuntuu olevan koko ajan joko mökillä tai jossain reissussa ja on tavattavissa korkeintaan sunnuntailounaan merkeissä. En tuputa lasta hoitoon, mutta kieltämättä olisi kiva käydä miehen kanssa edes joskus leffassa tai syömässä kahdestaan. Olen myös huomannut että tätä on muillakin. Yhden kaverin äiti tulee naapurikunnasta harrastuksen takia kerran viikossa, mutta on silti sitä mieltä että ne lähistöllä asuvat lapsenlapset ovat liian kaukana niin ei voi nähdä.
Kommentit (556)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ennen ollut isovanhemmilla järin kodin ulkopuolisia harrastuksia. Väkisinhän monia tuupattiin isovanhemmille eikä edes kyselty mitään. Se oli vähän niin kuin pakko.
Olihan. Niihin otettiin lapsenlapsi mukaan.
En tiedä mikä yleinen nyrpeys ja veemäisyys ihmisiä ylipäänsä nykyään vaivaa. Kiinnostuksen puute lapsenlapsia kohtaan on epäilemättä suomalainen ilmiö. Muualla Euroopassa lapsista pidetään.
En itse tunne yhtäkään isovanhempaa joka ei olisi kiinnostunut lapsenlapsistaan. Ehkä ei kannata yleistää tällaisia yksittäistapauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat jaksoivat olla aluksi hieman kiinnostuneempia lapsen lapsistaan mutta hoitoapua ei saatu silti. Asuttiin heistä 45min ajon päässä. Kävivät silti harvoin. Mun vanhemmat halunneet ja haluavat olla lastenlasten elämässä mukana vaikka asuvat 300km päässä.
Miehen vanhemmat eivät selvästi myöskään osaa olla vähän vanhempien lasten kanssa: kauhistelevat mm. pleikkapelejä ja ovat jotenkin jämähtäneet siihen miten pienten lasten kanssa ollaan eivätkä osaa olla näiden koululaisten kanssa. Ovat oikeastaan jo vieraita kun niin harvoin näkevät. Lapset eivät edes halua kylään kun ei ole mitään sidettä. Aikanaan mies oli äitinsä äidillä paljonkin hoidossa. Minä siis aikanaan kun lapset pieniä nuistuttelin miestä että kysypä vanhemmiltasi haluavatko nähdä mutta oman burnoutin aikana lopetin sen kun koin ylimääräiseksi rasitteeksi huolehtia miehen puolenkin sukulaissuhteet. Omat vanhempani säännöllisesti kyse
Miksi edes haluaisit noin huonojen isovanhempien olevan lapsiisi yhteydessa? Toki miehesi ja he tietävät kantasi ja ovat vetäytyneet ja hyvöksyneet että omat vanhempasi ovat ainost hyvät ja oijeat isovanhemmat. Niin on aina, äidin vanhemmat on patemmat.
Miniäni joskus nuorena sanoi että kestää minua enintään 2 tuntia. Olen pitänyt siitä kiinni, lastenkin synttäreillä max 2 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat jaksoivat olla aluksi hieman kiinnostuneempia lapsen lapsistaan mutta hoitoapua ei saatu silti. Asuttiin heistä 45min ajon päässä. Kävivät silti harvoin. Mun vanhemmat halunneet ja haluavat olla lastenlasten elämässä mukana vaikka asuvat 300km päässä.
Miehen vanhemmat eivät selvästi myöskään osaa olla vähän vanhempien lasten kanssa: kauhistelevat mm. pleikkapelejä ja ovat jotenkin jämähtäneet siihen miten pienten lasten kanssa ollaan eivätkä osaa olla näiden koululaisten kanssa. Ovat oikeastaan jo vieraita kun niin harvoin näkevät. Lapset eivät edes halua kylään kun ei ole mitään sidettä. Aikanaan mies oli äitinsä äidillä paljonkin hoidossa. Minä siis aikanaan kun lapset pieniä nuistuttelin miestä että kysypä vanhemmiltasi haluavatko nähdä mutta oman burnoutin aikana lopetin sen kun koin ylimääräiseksi rasitteeksi huolehtia miehen puolenkin suk
"
Miksi naisen pitäisi kaiken muun lisäksi huolehtia myös miehen puolen sukuun yhteydenpito? Minähän nimenomaan alkuun yritin mutta yksipuolista on ollut.
Minua eivät ole isovanhemmat hoitaneet, eikä myöskään lapsiamme ole isovanhempansa hoitaneet. Kylässä on kyllä käyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsen lapsi viedään miniän äidille jatkuvasti ja ovat vuorovaikutuksessa jatkuvasti. Miehen vanhempina olemme jääneet vähän taka-alalle.
Sellaisia terveisin lapsille, että ettehän ole aina pyytämässä / vaatimassa, vaan osaatte myös kutsua isovanhempia lasten synttäreille, joulupöytään yms.
Mikäli olemme jatkuvasti lattiamattona, hoitoapuna, muuttoapuna, leipomusapuna, kuskeina, raksalla yms., voimme pikkuhiljaa vetäytyä taka-alalle. Sitten nuoriso ihmettelee, miksi isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsen elämästä. Me emme vain jaksa enää.
Tämä. Vanhemmat katse pois sieltä omasta navasta ja käytöstavat käyttöön. Olemmehan teille niitä opettaneet. Vastavuoroisuudesta ne läheiskontaktitkin lähtevät.
Tuli mieleen toisen kirjoituksesta.. Itsellä 3 lasta, nuorin nyt 3,5v. Vanhempani eivät voineet auttaa edes synnytysten aikaan. Synnytykset meni suunniteltuun käynnistykseen, joten oli suht tarkkaan etukäteen tiedossa milloin on h-hetki ja apu tarpeen (että isä pääsisi mukaan synnytykseen). Esikoisen kohdalla ei tietty ollut lastenhoitajalle tarvetta, toista synnyttäessä oli miehen veli (asuu 2h ajomatkan päässä) yön yli esikoisen seurana, kolmatta synnyttäessä saatiin vanhin ja keskimmäinen ystäväperheen luokse yökylään. Miehen äiti asuu 6h ajomatkan päässä, omat vanhemmat 1h ajomatkan päässä, olivat hyväkuntoisia juuri eläkkeelle jääneitä 65-vuotiaita. Mutta ei huvittanut edes tuollaisessa tilanteessa olla avuksi. Onneksi muut sitten auttoivat meitä. Ystävät ovatkin minulle moninverroin rakkaampia ja tärkeämpiä kuin boomeri-vanhempani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä vuotta sitten 65-vuotiaat eivät ole nk boomereita.
Jos tyttäreni haukkuisi minua noilla yleisillä boomerijutuilla, ahne sukupolvi, huonoimmat vanhemmat ikinä, nuorena isolle eläkkeelle, helppo elämä aina ollut jne saattaisi myös jäädä ilman apujani.
Kun boomerit synnyttivät oli vielä hsrvoja sairaaloita joihin isät olisi päässyt mukaan. Ei kumpaankaan jossa synnytin. Eikä suvut koko oktapäiviä laahunneet pitkin käytäviä metelöimässä kuten nykyisin. Vierastunti oli 18 -19.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot.
Minun isovanhempani halusivat tavata minua viikottain kun olin pieni ja kuukausittain kun kävin koulua. Kesät vietin heidän mökillä heidän pyynnöstä.
Omat vanhempani eivät halua lapsiani tavata koskaan, ainoastaan silloin näkevät heidät vilaukselta jos itse käymme ovella viemässä syntymäpäiväonnittelut.
Ei tarvitse leikkiä tai antaa lahjoja, mutta jotenkin paska maku tästä jää suuhun kun selitän heille, miksei mummi tai ukki halua ikinä nähdä, kysellä kuulumisia tai laittaa lapsille edes joulukorttia.
Tämä kaikki kostautuu. Lastenlapset eivät tiedä menettäneensä mitään, mutta sitten kun isoäiti on vanha, sairas ja yksinäinen, hän valittaa miksi kukaan ei käy
Ahkerasti käyvät vaikka pieninä hoidin paljon. Tuo oli vitsi, eipä ole paljon 16 -vuotta täytettyään näkynyt. Tekstiviesti tulee kun olen syntymäpäivän muistanut tilille. Opiskelijoilla on kiireensä. Ja vanhemmat 50+ väsyneitä ja vaivoja enemmän kuin minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen isä jätti meidät kun lapsi oli 1v. Elämäni on ollut pelkkää lapsiaikaa. Ei ole ollut isovanhempia apuna kun heillä oli terveysongelmia.
Elämä on ollut hyvää, lapsi on rakas ja meillä on läheiset välit. Odotan silti aikaa kun saan elää itseäni varten. Matkustelen, harrastan enemmän, nautin hiljaisuudesta ja siitä, että siivottu koti pysyy siistinä. Ei lasten meteliä ja sotkemista, ei kenenkään kiukuttelua. Se on mennyttä aikaa se. Vaihe elämässä ja kohta on uusi vaihe.
Täällä inistään, ettei edes synnyttämisen ajan voinut mummo vanhempia lasta vahtia. Entä sitten? Onhan lapsella isä. Isä ei synnytä. Isä voi siinä tapauksessa hoitaa sisarukset. Elämä jatkuu. Mitään ei ole oikeasti menetetty. Äitiä ja vauvaa pääsee heti katsomaan toisin kuin ennen.
Kun minä synnyin 1966 klo 7 aamulla oli sairaalassa vuoronvaihto. Äitinikään ei nähnyt minua kymmenen pisteen vauvaa ensimmäisenä päivänä vaan vasta seuraavana päivänä aamulla kun minut tuotiin äidin luo syömään.
Isä näki minut lasin läpi sitten joskus vierailutunnilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on nykyään herkästi niin, että jos kertoo että lapsena (1980-luvulla) hakattiin avokämmenellä niin äkkiä paikalle pyyhältää joku vuonna -52 syntynyt kertomaan että "pullamössösukupolvi valittaa kaikesta! Kun minä olin lapsi niin minua hakattiin nahkavyöllä ja piikikkäällä kepillä ja yhtään ei kuule haitannut! Ja kouluun hiihdettiin synkän laduttoman metsän läpi sudet kintereillä!". Jännästi siis boomereiden mielestä ei haittaa yhtään jos he kohtelivat/kohtelevat lapsiaan huonosti, koska hei heitä tietenkin kohdeltiin vielä huonommin ja yhtään ei haitannut. Hohhoijjakkaa. Boomerit pistää pahan kiertämään ja kostavat omat huonot lapsuudenkokemuksensa omille lapsilleen. Itse aion tämän kierteen katkaista. -1980-luvulla syntynyt
Nostan vielä, josko joku boomeri tästä vielä provosoituisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen -46 syntynyt eikä minua ole hakattu koskaan, ei lapsena eikä aikuisena. Enkä ole lapsiani lyönyt, huutanut kyllä.
Miten täällä onkin vain juoppojen lapsia joita muka on vielä 80-luvulla hakattu?
Mistä kirjallisuudesta te näitä tarinoitanne kopsaatte? Kas kun ette kerto isänne olleen nuohooja ja käyttäneen teitä nokipoikina 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Olen -46 syntynyt eikä minua ole hakattu koskaan, ei lapsena eikä aikuisena. Enkä ole lapsiani lyönyt, huutanut kyllä.
Miten täällä onkin vain juoppojen lapsia joita muka on vielä 80-luvulla hakattu?
Mistä kirjallisuudesta te näitä tarinoitanne kopsaatte? Kas kun ette kerto isänne olleen nuohooja ja käyttäneen teitä nokipoikina 80-luvulla.
Niin se muisti tekee tepposet.
Tuo on aika kumma yleistys.
Ei koskaan ole kaikki ihmiset asuneet lähekkäin. Jo esim mun suku, 30 serkkuni vanhemmat, hajonneet eri puolille suomea. Ei yhteinen mummumme olisi voinut mitenkään meitä kaikkia hoitaa jotta vanhemmat vain vapaAlla.