Onko nykyään ihan yleistä että isovanhemmat eivät halua nähdä lapsenlapsiaan kuin satunnaisesti?

Vierailija kirjoitti:

Jos isovanhempi kokee että häntä kohdellaan väärin ja että hänellä yritetään hoidattaa lapset ja teettää kotityöt, niin hän tietenkin paikallaan asettaa rajat ja sanoa että mihin suostuu ja mihin ei.

Aika oudosti on aikuiset lapset tämä isovanhempi itse kasvattanut, jos nämä eivät pärjää ilman jatkuvaa apua?

Aika monella kirjoittajalla vanhemmat jotka ovat kasvattaneet lapsen niin ettei tarvitse itse pärjätä puolison kanssa.  Äitien on häärittävä arjessa mukana ja hoidettava lapset.

En aikuisena kehtaisi edes kirjoittaa että tarvitsemme koko ajan apua kun emme jaksa lapsiamme.

Noh, sijoituksessa kai jotain 12 000 lasta.

Itselläni on yksi lapsenlapsi ja on tosi ihanaa olla hänen kanssaan. Kun tyttö sanoi viimeksi ollessaan yökylässä että mummi, sä oot mulle niin tärkeä, tuntui se niin hyvältä! Mikä rikkaus meille , hänelle ja mulle, että saadaan olla yhdessä. Näin minä sen koen.

Mielestäni suvun tulee pitää yhtä. Elämäntilanteet kaikilla muuttuu ja vaihtelee. Mutta kyllä se tuo turvaa ja jatkuvuuden tunnetta, että on se omien läheisten ja verisukulaisten turvaverkko. Olen omat lapset sillä tavalla kasvattanut, että apua saadaan ja annetaan vastavuoroisesti ja silti kuitenkaan laskematta kuka on tehnyt minkäkin verran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykylapset ovat huonosti kasvatettuja. Kun sanoo, että hammaspesulle ja pää tyynyyn, ei totella. Ruokailu voi olla temppuilua jne. Ei sitä mummo ja pappa kauaa jaksa.

ei sitä niin tylystiv tarvi sanoa että pää tyynyyn, satu ikäisille luetaan unisatu jne

Luen kaikenikäisille. Ikätaso toki otetaan huomioon eli kun paikalla on "vain" 13-15-vuotiaita, sadut ovat nuortenkirjoja. Eilisiltana aloitettiin Burroughsin Marsin sankari.

Mulla ei edes ole lapsia, mutta tunnistan, että äitini on juuri tällainen. Kerran jouduin yllättäen sairaalaan ja pyysin, voisiko hän mennä ruokkimaan ja hoitamaan kissat, jotka ovat yksin kotona. Ei voinut kun oli jotain kulttuuririentoja. Kaveri sitten lopulta saatiin hätiin, vaikka hän taas asui kauempana. Huvittavaa kyllä, äiti on silti välillä kysellyt lastenlasten perään, vaikka on ihan selvää että ei hänellä olisi niille mukuloille aikaa kuin kerran, pari vuodessa. Osalle ne taitaakin olla enemmän joku statusjuttu.

Kolmikymppiset voivat olla jo curling-lapsia.  Vanhemmat ovat kaiken tehneet heidän puolestaan.   Miten tälläiset pärjäisi ja kestäisiä lapsia ja niiden sitovuutta?  Äiti apuun.  Nyt ei mummoilu riitä vaan hae, vie, tuo, hoida lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä ei oikein tunnu ymmärtävän että ne läheiset suhteet lapsenlapsien ja isovanhempien välillä luodaan silloin kun ne lapsenlapset ovat pieniä. 

Ei ne lapsenlapset sitten isompana enää kysele mumman ja paapan perään, jos heitä ei ole aiemminkaan näkynyt kuin harvakseltaan.

Enkä tarkoita että isovanhemmilla olisi jotain velvollisuuksia antaa lahjoja ja olla ilmaisena lastenvahtina jatkuvasti, mutta kyllä se olisi ihan suotavaa että tutustuisi lapsenlapsiin ja viettäisi heidän kanssaan aikaa. Muutoin on aika turhaa ihmetellä, miksi lapsenlapset eivät soittele tai käy auttelemassa kun ovat aikuisia. 

Tämä totta. Smoin kuilua kasvattaa se, että lapsenlapsia tajuaa isovanhemman paaponeen muita lapsenlapsia alati.

"Lempilapsen lapsenlapset ovat toki tärkeämpiä."

Koskahan heräävät siihen, ettei idiotismi ja epäreiluus ole lapsenlapsen vika.

Vierailija kirjoitti:

Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot. 

Meillä nautintoihin lasketaan lastenlasten aina tervetullut seura.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykylapset ovat huonosti kasvatettuja. Kun sanoo, että hammaspesulle ja pää tyynyyn, ei totella. Ruokailu voi olla temppuilua jne. Ei sitä mummo ja pappa kauaa jaksa.

Tämä!

Tämäkin. Mutta se etuoikeutuksen ja ylimielisyyden määrä, mikä joillain vanhemmilla on, että kun lapset hankitaan niin sen jälkeen oletetaan/vaaditaan että isovanhemmat olisivat automaattisesti koko ajan elämässä mukana.

Ovathan hekin omia ihmisiään. Entä jos isovanhemmat saivat lapsista tarpeekseen vuosikymmeniä sitten? Entä jos he haluavat vihdoin omaa aikaa itselle, kun elämästä tuhraantui vuosikymmeniä lapsien hoitoon?

Jokaisen vanhemman pitää aina olettaa että joutuu kasvattaa lapsensa yksin, koska puoliso voi lähteä, vammautua tai jopa kuolla, jolloin vastuu on täysin itselä. Jos ei siedä ajatusta siit

Miten joku voi puhua OMISTA lapsistaan niin että "elämästä tuhraantui vuosikymmeniä lapsien hoitoon"? MIKSI niitä lapsia on pitänyt edes hankkia, jos niiden kanssa oleminen on ollut noin pohjattoman vastenmielistä? 

Ottaen huomioon minkälaisen eläkekusetuksen suuret ikäluokat tekivät lasten ja lastenlastensa kustannuksella oman hyvinvointinsa varmistamiseksi, ei liene ihme, ettö se isovanhemmuuskin seuraa tätä samaa itsekästä linjaa. 

En ihmettele jos vanhemmat eivät kasvata lapsia niin ei niitä halua kylään kukaan. Muutaman karmea tapauksen nähneenä en päästä lapsia kotiini enää ollenkaan. Kukaan ei korvaa vahinkoja. 

Ei ole välttämättä nykyajan ilmiö, olen 80-luvulla syntynyt, eikä isovanhemmat ikinä ole olleet minusta kiinnostuneita. Nähty on paljon, mutta heidän ehdoillaan, muistan vain sen että mummolassa vähän kaikki olivat varpaillaan ja koittivat pitää mummon tyytyväisenä. Haastava luonne oli. 

Omien lasten pikkulapsiaika hoidettiin miehen kanssa ilman turvaverkkoja, muistan että raskasta oli, mutta tavallaan kyllä nautin siitä että on saanut oman perheen kanssa rakennettua ihan oman kulttuurin ja tavat, koin että myös miehen kanssa lähennyttiin kun oltiin toistemme tärkein tuki ja voimavara. Parisuhteessa nykyään tosi vankka luottamus ja sellainen tunnelma että yhdessä selvitään mistä vain. 

Nyt tosin miehen äiti on yhtäkkiä havahtunut siihen, että elämä on aika tyhjää ja kaipaa lapsenlapsien seuraa, mutta eihän niitä nyt enää yli 10-vuotiaina kiinnosta kyläillä käytännössä aika vieraaksi jääneen mummon luona, enkä minä aio todellakaan pakottaa. Sen verran aktiivista oli niiden samojen lasten välttely silloin kun olivat pieniä, etten koe mitään velvollisuutta patistaa heitä nyt muodostamaan jotain suhdetta mummoon. Sitä paitsi mummon ajatukset yhteisestä tekemisestä ovat sellaisia, että ne sopisivat 5-vuotiaan kanssa tehtäviksi, häneltä on mennyt koko lasten lapsuus ja kasvaminen aivan ohi. Itse kyllä haaveilen isovanhemmuudesta ja mieheni myös, ja toivon että lastenlapsia meille suodaan. Ajattelen, että jos työelämä joustaa niin mielelläni olen omien lasteni perheiden tukena ja uskon aidosti nauttivani lastenlasten seurasta ihan joka ikävaiheessa. Tosin pidän lapsista noin yleisestikin, kun taas omien isovanhemmat suhtautuvat nihkeästi ihan kaikkiin lapsiin. Eli varmaan paljon riippuu ihan yleisestä lapsirakkaudesta henkilön ominaisuutena.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei edes ole lapsia, mutta tunnistan, että äitini on juuri tällainen. Kerran jouduin yllättäen sairaalaan ja pyysin, voisiko hän mennä ruokkimaan ja hoitamaan kissat, jotka ovat yksin kotona. Ei voinut kun oli jotain kulttuuririentoja. Kaveri sitten lopulta saatiin hätiin, vaikka hän taas asui kauempana. Huvittavaa kyllä, äiti on silti välillä kysellyt lastenlasten perään, vaikka on ihan selvää että ei hänellä olisi niille mukuloille aikaa kuin kerran, pari vuodessa. Osalle ne taitaakin olla enemmän joku statusjuttu.

Äidit/isät jotka vaativat lastenlapsia itselleen, ovat erittäin itsekkäitä ja yleensä pahimpia vastuusta luistajia. On helppo vaatia lastenlapsia kun ei itse synnytä, kasvata eikä maksa lasta. Vastuutonta huutelua siis.

Muutenkin perverssiä että mamma on kiinnostunut aikuisen tyttärensä kermakakuista. Mitä se hänelle kuuluu mitä ehkäisyä hänen lapsensa käyttää. Se on yksityisasia.

Niin no onhan joidenkin mielestä sekin oikein että heti kun teini täyttää 18, niin ei kun kotoa pihalle vaan. Se omillaan, yksin pärjäämisen eetos on meidän yhteiskunnassa niin vahva, että toisia ei haluta enää auttaa missään  tilanteessa. Tälläkin palstalla lukemattomia kertoja on toistunut lausahdus "minä olen omat lapseni yksin kasvattanut, kasvattakoon muutkin ihan yksin vain!"

Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Niin no onhan joidenkin mielestä sekin oikein että heti kun teini täyttää 18, niin ei kun kotoa pihalle vaan. Se omillaan, yksin pärjäämisen eetos on meidän yhteiskunnassa niin vahva, että toisia ei haluta enää auttaa missään  tilanteessa. Tälläkin palstalla lukemattomia kertoja on toistunut lausahdus "minä olen omat lapseni yksin kasvattanut, kasvattakoon muutkin ihan yksin vain!"

Surullista.

Niin on surullista. Vihaako lapsiaan niin paljon, ettei voi auttaa ja huomioida häntä aikuisena? Varmasti auttaa takaisin sitten. Yhteisöllisyyttä ja tukiverkostoa tulisi pitää yllä. Kiltille ihmiselle tuo pärjäävyyden käsite on raskas taakka, koska kyllähän hän pärjää. Toki hänkin on avun ja huomion arvoinen. Varmasti ilahtuu pienestäkin auttamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot. 

Niinhän se pitääkin olla. Koko elämä jotain piikomista ei houkuttele ketään

Ahneen sukupolven tekijä olisi voinut jättää ne lapsensa kokonaan tekemättä. Mikset niellyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot. 

Niinhän se pitääkin olla. Koko elämä jotain piikomista ei houkuttele ketään

Ahneen sukupolven tekijä olisi voinut jättää ne lapsensa kokonaan tekemättä. Mikset niellyt?

Laumasieluboomerit tekivät lapsia, koska muutkin. Niitäkin tosin vähän.

No nythän kävi kipeästi ajatus että joku olisi itse puolisonsa kanssa vastuussa lapsistaan. 

Kyllä se olisi boomerien tehtävä vaan kun peijakkaat 75-80- vuotiaat vaan ryyppää eivätkä hoida mun lapsiani.

Jos kysytään, miksi boomerilla lapsia samaa voi kysyä miksi nykyvanhemmilla on lapsia vaikka selkeästi vaivoina,  vapaata vaan pitäis olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no onhan joidenkin mielestä sekin oikein että heti kun teini täyttää 18, niin ei kun kotoa pihalle vaan. Se omillaan, yksin pärjäämisen eetos on meidän yhteiskunnassa niin vahva, että toisia ei haluta enää auttaa missään  tilanteessa. Tälläkin palstalla lukemattomia kertoja on toistunut lausahdus "minä olen omat lapseni yksin kasvattanut, kasvattakoon muutkin ihan yksin vain!"

Surullista.

Niin on surullista. Vihaako lapsiaan niin paljon, ettei voi auttaa ja huomioida häntä aikuisena? Varmasti auttaa takaisin sitten. Yhteisöllisyyttä ja tukiverkostoa tulisi pitää yllä. Kiltille ihmiselle tuo pärjäävyyden käsite on raskas taakka, koska kyllähän hän pärjää. Toki hänkin on avun ja huomion arvoinen. Varmasti ilahtuu pienestäkin auttamisesta.

Voi käydä myös niin, että isovanhemman uuden kumppanin lapsenlapsia kyllä huomioidaan.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Nykyeläkekäiset on ihan eri ihmistyyppiä kuin vanhempansa. Tärkeintä on omat nautinnot. 

Meillä nautintoihin lasketaan lastenlasten aina tervetullut seura.

Eiköhän ihmiset ole aina olleet käytöksessään ja toiminnoissaan erilaisia. 60 vuotta sitten toinen isoisistä leikki, höpötteli ja vei meitä lapsenlapsia retkille, toinen oli kärttyinen, omissa oloissaan viihtyvä, jota näki pari kertaa vuodessa joidenkin perhejuhlien yhteydessä .