Miten TYÖNANTAJAT saataisiin aktivoitumaan ja ottamaan yli 50 motivoituneet töihin? Keppiä?
Työmarkkinatukeen ette hallitus kyllä enää koske!
Kommentit (351)
Lakimuutoksella. Tietty prosentti työntekijöistä pitää olla 50+ tai yritykselle lankeaa jättimäiset verot.
Perusta firma ja palkkaa sinne vain senioreita.
Tälle ehdotukselle heti kannatusta täältä. Jos ihmisten työuria halutaan pidentää niin kuin hyvä olisi, niin ikäsyrjinnän työelämässä on loputtava. Tuntuu väärältä, että keppiä annetaan kyllä työttömille jotka tekevät kaikkensa päästäksensä töihin, mutta ei työnantajille, joille 50v työnhakija on ongelmajätettä. Olen ihmetellyt, miksi yksikään puolue ei ole tosissaan puuttunut tähän.
Joo mä mietin tätä kerran myös. Tulee 50 v ikää tänä vuonna täyteen ja jos jäisin työttömäksi, voisi uuden työn saaminen olla haastavaa. Siitäkin huolimatta siis, että minusta varmasti saisi työntekijän siihen asti, että jään eläkkeelle, olen nimittäin aivan liian mukavuudenhaluinen ja laiska hakemaan uutta työtä. Kuinka moni nuorempi työntekijä voisi luvata, että jos kohtelette minua hyvin, olen palveluksessanne seuraavat 15-18 vuotta.
Monet yritykset pelkäävät ottaa yli 50 -vuotiaita töihin. Monilla (ei kaikilla) on sairauksia, joten sairaslomaa tulee. Monilla (ei kaikilla) on iäkkäät vanhemmat, joiden asioiden hoitoon tarvitaan monta vapaapäivää viikossa. Sitten on vielä se ammattitaito (pitäisi maksaa enemmän, kun on niitä työvuosia kertynyt) ja sitten voi olla että se ammattitaito on myös rapistunut jos ei ole kokoajan opiskellut uutta. Suoraan sanottuna yli 50 -vuotias kuuluu riskipalkattaviin, voi olla hyvä työntekijä, mutta muut seikat painavat vaakakupissa.
Olen myös yli 50 mutta erikoisosaaminen ja korkeakoulutus on jonkinlaisena turvana. Linkedin on tosin hiljentynyt pari vuotta sitten. Sitä ennen tuli tosi koviakin tarjouksia ulkomaita myöten. Nyt ei kuulu kuin Sirkan siritystä.
Enempi ne nuoret naiset on poissa töistä millon on maha pystys ja lapset sairastaa kerran kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Monet yritykset pelkäävät ottaa yli 50 -vuotiaita töihin. Monilla (ei kaikilla) on sairauksia, joten sairaslomaa tulee. Monilla (ei kaikilla) on iäkkäät vanhemmat, joiden asioiden hoitoon tarvitaan monta vapaapäivää viikossa. Sitten on vielä se ammattitaito (pitäisi maksaa enemmän, kun on niitä työvuosia kertynyt) ja sitten voi olla että se ammattitaito on myös rapistunut jos ei ole kokoajan opiskellut uutta. Suoraan sanottuna yli 50 -vuotias kuuluu riskipalkattaviin, voi olla hyvä työntekijä, mutta muut seikat painavat vaakakupissa.
Eli mieluummin sitten otetaan nuorempi mies, sillä hänelle ei tarvitse maksaa niin paljoa kuin kokeneelle työntekijälle (vaikkakin toki miehet ovat taipuvaisia pyytämään enemmän palkkaa verrattuna naisten palkkapyyntöihin). Hän ei myöskään ole (ainakaan työnantajan mielestä) yhtä paljon töistä pois kuin saman ikäinen nainen, koska oletushan on, että nainen hoitaa ne kotona olevat lapset, jos he sattuvat sairastumaan.
Vierailija kirjoitti:
Monet yritykset pelkäävät ottaa yli 50 -vuotiaita töihin. Monilla (ei kaikilla) on sairauksia, joten sairaslomaa tulee. Monilla (ei kaikilla) on iäkkäät vanhemmat, joiden asioiden hoitoon tarvitaan monta vapaapäivää viikossa. Sitten on vielä se ammattitaito (pitäisi maksaa enemmän, kun on niitä työvuosia kertynyt) ja sitten voi olla että se ammattitaito on myös rapistunut jos ei ole kokoajan opiskellut uutta. Suoraan sanottuna yli 50 -vuotias kuuluu riskipalkattaviin, voi olla hyvä työntekijä, mutta muut seikat painavat vaakakupissa.
Onko mitään näyttöä siitä että viisikymppinen oikeasti saikuttaa keskimäärin enemmän kuin vaikka kolmekymppinen? Harvemmin se toimintakyky ja terveys mitenkään romahtaa siinä vaiheessa kun ikä alkaa vitosella. Tuntuu että pikemminkin pikkulasten vanhemmilla on aika paljon poissaoloja, kun ne saa jokaisen räkätaudin lapselta ja jää pois myös silloin kun lapsi on kipeä.
Vierailija kirjoitti:
Lakimuutoksella. Tietty prosentti työntekijöistä pitää olla 50+ tai yritykselle lankeaa jättimäiset verot.
Kiva juttu nuorille, joita on jo ennestään työttömänä ennätysmäärät. Koko ikänsä työtä tehneet voisivat väistää alta pois.
Lähtisin heti eläkkeelle mutta ei pääse. Tv. Rouva 53v.
Meillä ainakin kolmekymppisten sairauspoissaolot on suurimpia. Isätkin jäävät nykyään järjestäen pitkille perhevapaille, joten pitkiä poissaoloja kertyy.
Tuntuu, että meidän firmassa viisikymppiset on tosi hyvässä kunnossa, juoksee maratooneja ja on muutenkin aktiivisia elämässään. Lisäksi vielä se, että nykyään nuoremmat arvostavat omaa henkilökohtaista vapaa-aikaa uurastusta enemmän, mutta 70-luvun kasvateilla luterilainen työmoraali laittaa painamaan enemmän kuin ehkä aina tarvitsisi.
Itse ajatteln myös että eri ikäisten diversiteetti työpaikoilla on pelkästään hyvä ja rikastuttava asia. On jotenkin tosi nurinkurista, että tavoite-eläkeiät on lähempänä seitsemää kymppiä, mutta työnantajien mielestä viisikymppiset alkaa olla biojätettä.
Itse vaihdoin työpaikkaa 50 täytettyäni ja heti löytyi, sitten alkoi paikat reistaamaan ja irtisanouduin, mutta vaimo patisti töihin ja taas samalla viikolla jo löytyi työpaikka. Jäin vanhuuseläkkeelle ja edelleen soittelevat töihin. Tuo yli 50 v. työnsaamisen vaikeus on vain myytti.
Jäin normityöeläkkeelle ei-päällikköduunista (vast) 2021 63v9kk iässä. Yksityisyrityksessä jossa oli yli 100 työntekijää oli kyllä pantu toimeen YT-neuvotteluita mutta eivät koskeneet minua. Olin sairastellut sairaalaa myöten ja käyttänyt KELAn kaikki osasairauspäivärahat. Kun ilmoitin eläkkeellejäämisestä yrityksen omistajalle niin hän tarjosi jatkoaikaa, ylimääräiset 15 kk kunnes 65v ikä täyttyy. Siihen ikään saakka olisi töitä riittänyt, eikä siten ennen yritetty minusta päästä eroon. Kieltäydyin kohteliaasti tarjotusta jatkoajasta koska uusi sairaalareissu oli jo tiedossa. Jäi kysymättä miksi työtä ei tarjottu jatkettavaksi 68v ikään saakka eli niin pitkäksi aikaa kun työeläkettä kertyy? Niin tai näin, ei jäänyt mitään hampaankoloon työnantajan toiminnasta, edelleen olemme hyvissä puheväleissä
Vierailija kirjoitti:
Monet yritykset pelkäävät ottaa yli 50 -vuotiaita töihin. Monilla (ei kaikilla) on sairauksia, joten sairaslomaa tulee. Monilla (ei kaikilla) on iäkkäät vanhemmat, joiden asioiden hoitoon tarvitaan monta vapaapäivää viikossa. Sitten on vielä se ammattitaito (pitäisi maksaa enemmän, kun on niitä työvuosia kertynyt) ja sitten voi olla että se ammattitaito on myös rapistunut jos ei ole kokoajan opiskellut uutta. Suoraan sanottuna yli 50 -vuotias kuuluu riskipalkattaviin, voi olla hyvä työntekijä, mutta muut seikat painavat vaakakupissa.
Ja samaan aikaan tilastot osoittavat, että yli 50v sairauspoissaolot ovat vähäisempiä kuin alle 50v ikäisillä, he ovat alle 35v ikäistä huomattavasti luotettavampi "hankinta". Vanhempien hoitoa varten ei saa palkallista vapaata, lasten hoitoon saa. Riskipalkattava ei ole ikääntynyt!
Ammattitaito rapistuu töitä tehdessä - tämä on mielenkiintoinen ilmiö vain Suomessa. Eiköhän se koko työelämä ole uuden oppimista, kummallista kuvitella, että vastavalmistunut on osaamisensa huipulla ja tämä osaaminen karisee, kun tekee töitä.
Ongelma on tuon ikäsillä on asennevamma. Luulevat itsestään ihan liikaa. Jos yli 50 vois tarjota puoleen hintaan töitä, niin saattaisi kannattaa. Ainakaan mitään kokemukslisiä ei kannata maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Työt nuorille!
Nuoret ei halua töihin, siksi meillä on enemmän eläkeläisiä töissä kuin alle 25v ikäisiä.
siis yli 50v