Rakkaudentunnustus - ja miehen vastaus

Siis heräsit jonkun miehen vierestä ja hän meni aivan hämilleen, kun puhuit jotain "rakkaudesta".

Suomen kielessä sana "rakastaminen" on paljon voimallisempi ilmaus kuin vaikkapa jenkeissä ja briteissä Love you- hokema , joka nakkastaan ilmaan  kerran tunnissa, sitä heitellään niin lehdenjakajalle, baarikavereille,  opiskelukavereille, lapsilleen , äideille ja isovanhemmille, vaimoille , isilleen ja sitteen mennään nussimaan seuraavaan kortteliin.

Mielestäni on hienoa että Suomessa sana rakkaus -sana  ei ole kärsinyt turhaa inflaatiota. Itse 50-luvulla syntyneenä ei meidän perheessä tuota sanaa koskaan lausuttu missään vaiheessa ääneen, vaikka tiedän tasan tarkkaan ja hyvän lapsuuden ja rakastavien vanhempien kannustamana elämääni eläneenä, että tottakai sitä rakkautta oli. Vanhempani elivät yhdessä hamaan loppuun saakka, toinen toisiaan tukien, ja me lapset saimme kaiken sen minkä he pystyivät antamaan, ja en koskaan epäillyt sitä etteikö meitä lapsia rakastettu. Mutta se r-sana ei kuulunut  silloiseen elämään.

Isänmaatani kyllä rakastan edelleen, mutta "rakastan" sanaa on omassa mielessäni  niin korkealla kategoriassani että sitä ei ihan turhan aikaisesti  heitellä ilmaan.  Omalle rakkaalleni sen onneksi ehdin kertomaan ennenkuin hän lopullisesti nukkui pois. Toki nykypolvi voi valita toisin. Kunhan ymmärrätte sen merkityksen.

t. vanhus

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät ole tunneihmisiä, moni ei oikein edes tunnista tunteitaan saatika osaa puhua niistä. Ihmiset myös käsittävät rakkauden tosi eri tavoin. Se jos on vaikeaa sanallisesti ilmaista rakkautta ei välttämättä tarkoita ettei rakastaisi.

ap vastaa. Toki, ymmärrän tämän ja olen samaa mieltä. Mutta näistäkin yleensä parisuhteissa puhutaan. Miten ymmärrät rakkauden? Mitä se sinulle on? Miten sitä näytät? Miten itse tunnet itsesi rakastetuksi? Se, että aloitan kertomalla miehelle rakastavani häntä, on väylä aloittaa keskustelu juuri tästä: rakkaudesta meidän suhteessa. Jos tuntuu vaikealta puhua rakkaudesta, voi sanoa että "minusta tuntuu vaikealta puhua rakkaudesta, mutta voin sen sinulle kirjoittaa tähän paperille", vaikkapa.

Mutta vastaus: voidaanko puhua tästä myöhemmin - ja sitä hetkeä "myöhemmin" ei tule..

Vierailija kirjoitti:

Suomen kielessä sana "rakastaminen" on paljon voimallisempi ilmaus kuin vaikkapa jenkeissä ja briteissä Love you- hokema , joka nakkastaan ilmaan  kerran tunnissa, sitä heitellään niin lehdenjakajalle, baarikavereille,  opiskelukavereille, lapsilleen , äideille ja isovanhemmille, vaimoille , isilleen ja sitteen mennään nussimaan seuraavaan kortteliin.

Mielestäni on hienoa että Suomessa sana rakkaus -sana  ei ole kärsinyt turhaa inflaatiota. Itse 50-luvulla syntyneenä ei meidän perheessä tuota sanaa koskaan lausuttu missään vaiheessa ääneen, vaikka tiedän tasan tarkkaan ja hyvän lapsuuden ja rakastavien vanhempien kannustamana elämääni eläneenä, että tottakai sitä rakkautta oli. Vanhempani elivät yhdessä hamaan loppuun saakka, toinen toisiaan tukien, ja me lapset saimme kaiken sen minkä he pystyivät antamaan, ja en koskaan epäillyt sitä etteikö meitä lapsia rakastettu. Mutta se r-sana ei kuulunut  silloiseen elämään

ap kommentoi: miehen äidinkieli ei ole suomi, ja minäkin olen kaksikielinen, eli tuskin tässä nyt kielitieteistä tai sanavalinnoista on kuitenkaan kyse. Vaikka toki, helpompi se on minullekin tunnustaa rakkauteni toisella kotikielelläni (joka ei ole ruotsi, muuten), kuin suomeksi joka on se ykköskieleni. 

Minä laitan rahani sille, että kun ilmoitat että suhde loppuu nyt koska ei ole miehen puolelta rakkautta, niin sitten kyllä parin viikon päästä löytyy sanoja ja pyytelee takaisin. Kannattaako ottaa, en tiedä.

Jos miehesi äidinkieli ei ole suomi, millä kielellä kommunikoitte? Kuinka hyvin hän osaa suomea? Millä kielellä tunnustit rakkautesi? Miten mies käyttäytyi tuon jälkeen? Oliko ärtynyt, hämmentynyt, omituinen, vetäytyvä, iloinen vai normaali? Kerro vähän miehen elekielestä sitten sen jälkeen, kun söitte aamupalaa jne. eikä hän palannutkaan asiaan.

Mun mielestä sun kantsis miettii miten mies käyttäytyi ja elehti tuon jälkeen ja mitä sun vaisto ja gut feeling tuolloin kertoi sulle. Eli tuliko vahva olo, ettei tuo mies rakastakaan sinua vai tuliko olo, että hän on vain niin estynyt ja ujo, että meni ihan puihin.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä. Ksksi vuotta on tarpeeksi aikaa tietääkseen tunteistaan toista kohtaan. Minua ainakin harmittaisi ja suututtaisi odottaa viisi vuotta ja sitten toinen pystyisi kertomaan ettei tunteita oikein ole. 

Monen suomalaisen miehen miehen suuhun ei rakkaussanat oikein sovi. Riittää, jos se muuten osoittaa rakkautensa.

Vierailija kirjoitti:

Monen suomalaisen miehen miehen suuhun ei rakkaussanat oikein sovi. Riittää, jos se muuten osoittaa rakkautensa.

Tämä aloituksen mies kun ei ole suomalainen eikä hänen äidinkielensä ole suomi.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehesi äidinkieli ei ole suomi, millä kielellä kommunikoitte? Kuinka hyvin hän osaa suomea? Millä kielellä tunnustit rakkautesi? Miten mies käyttäytyi tuon jälkeen? Oliko ärtynyt, hämmentynyt, omituinen, vetäytyvä, iloinen vai normaali? Kerro vähän miehen elekielestä sitten sen jälkeen, kun söitte aamupalaa jne. eikä hän palannutkaan asiaan.

Mun mielestä sun kantsis miettii miten mies käyttäytyi ja elehti tuon jälkeen ja mitä sun vaisto ja gut feeling tuolloin kertoi sulle. Eli tuliko vahva olo, ettei tuo mies rakastakaan sinua vai tuliko olo, että hän on vain niin estynyt ja ujo, että meni ihan puihin.

Tunnustin rakkauteni molemmilla äidinkielilläni joista toinen on miehen äidinkieli. Miten hän käyttäytyi? Meni hiljaiseksi, hieroi kasvojaan, selvästi hieman panikoitui? Vetäytyi. Ei ollut ärtynyt tai vihainen, lähinnä hämmentynyt ja sulkeutunut. 

Mikä olo mulla oli? Hieman loukkaantunut, hämmentynyt minullakin - ajattelin että hän olisi iloinen ja hellä kun rakkauteni hänelle tunnustan. Menin aivan kipsiin ja puihin kun hän totesi ettei asiasta puhuttaisi.

Meni kuin simpukka kuoreensa. Estynyt, ehkä, on se oikea termi. 

ap.

Ei minullekaan naisena tunteista ja rakkaudesta puhuminen ole luontevaa, mutta jumalauta kyllä minä siitä puhun kaikesta huolimatta, vaikka miten vaikeaa olisi. Olen sen nyt vähintään velkaa puolisolleni/seurustelukumppanille. Ei parisuhteessa voi mennä aina sieltä missä aita on itselleen kaikkein mukavin. Vaikka minun ei tarvitse kuulla jatkuvasti rakkauden tunnustuksia enkä itsekään haluaisi niitä jaella ihan arkisena kielenä, niin kyllä vaan otan vastaan kumppanin rakkaudentunnustukset ja ilmaisen rakkautta itsekin suullisesti. Ihan normaalia parisuhteen kanssakäymistä. Siihen pitää pystyä.

Tunnetaitoja ja puhumista voi treenata siinä missä habaakin, ja mikä parempi harjoittelupari kuin oma kumppani, joka oletettavasti erittäin suurella todennäköisyydellä on samalla tunteella mukana ja sun puolella tsemppaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät ole tunneihmisiä, moni ei oikein edes tunnista tunteitaan saatika osaa puhua niistä. Ihmiset myös käsittävät rakkauden tosi eri tavoin. Se jos on vaikeaa sanallisesti ilmaista rakkautta ei välttämättä tarkoita ettei rakastaisi.

ap vastaa. Toki, ymmärrän tämän ja olen samaa mieltä. Mutta näistäkin yleensä parisuhteissa puhutaan. Miten ymmärrät rakkauden? Mitä se sinulle on? Miten sitä näytät? Miten itse tunnet itsesi rakastetuksi? Se, että aloitan kertomalla miehelle rakastavani häntä, on väylä aloittaa keskustelu juuri tästä: rakkaudesta meidän suhteessa. Jos tuntuu vaikealta puhua rakkaudesta, voi sanoa että "minusta tuntuu vaikealta puhua rakkaudesta, mutta voin sen sinulle kirjoittaa tähän paperille", vaikkapa.

Mutta vastaus: voidaanko puhua tästä myöhemmin - ja sitä hetkeä "myöhemmin" ei tule..

No ei kyllä varmasti kaikissa parisuhteissa puhuta tuollaisia. Kun eivät kaikki ole sellaisia, että osaisivat välttämättä tuolla lailla sanallistaa asioita, ei puhumalla eikä kirjoittamalla. Moni on enemmän tekijä kun tunteita sanallisesti ilmaiseva tai pohdiskeleva. Hyvin voi toinen myös vain mennä lukkoon kun rakkaus tulee puheeksi eikä vaan osaa reagoida siihen oikein.

"Tunnustin rakkauteni molemmilla äidinkielilläni joista toinen on miehen äidinkieli. Miten hän käyttäytyi? Meni hiljaiseksi, hieroi kasvojaan, selvästi hieman panikoitui? Vetäytyi. Ei ollut ärtynyt tai vihainen, lähinnä hämmentynyt ja sulkeutunut. 

Mikä olo mulla oli? Hieman loukkaantunut, hämmentynyt minullakin - ajattelin että hän olisi iloinen ja hellä kun rakkauteni hänelle tunnustan. Menin aivan kipsiin ja puihin kun hän totesi ettei asiasta puhuttaisi.

Meni kuin simpukka kuoreensa. Estynyt, ehkä, on se oikea termi. "

Onpas ikävä reaktio. Tuliko siis sulle voimakas tunne, että "ei hitsi, tuo mies ei rakastakaan mua"? Mies niinkuin meni vaikeaksi, kun tajusi, että sä tunnet enemmän kuin hän tuntee sua kohtaan, tolleen mä sen tulkitsen kyllä. 

Onko teidän nämä pari vuotta menneet miten, ihan hyvin? Oletko aiemmin aistinut vetäytyneisyyttä tai sellaista, että hän ei ole niin kiintynyt suhun? Onko hänellä millainen historia, onko pitkää parisuhdetta takana ja joutuiko jätetyksi? Voisiko miehen taustassa olla sellaista, että hän ei enää uskalla avautua eikä tunnustaa mitään ja yrittää pitää etäisyyttä, koska ei halua tulla satutetuksi enää?

Oletan tietojesi perusteellä, että olette reilusti yli nelikymppisiä molemmat, jos sullaki on takana pitkä avioliitto ja jo teini-ikäiset lapsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei minullekaan naisena tunteista ja rakkaudesta puhuminen ole luontevaa, mutta jumalauta kyllä minä siitä puhun kaikesta huolimatta, vaikka miten vaikeaa olisi. Olen sen nyt vähintään velkaa puolisolleni/seurustelukumppanille. Ei parisuhteessa voi mennä aina sieltä missä aita on itselleen kaikkein mukavin. Vaikka minun ei tarvitse kuulla jatkuvasti rakkauden tunnustuksia enkä itsekään haluaisi niitä jaella ihan arkisena kielenä, niin kyllä vaan otan vastaan kumppanin rakkaudentunnustukset ja ilmaisen rakkautta itsekin suullisesti. Ihan normaalia parisuhteen kanssakäymistä. Siihen pitää pystyä.

Tunnetaitoja ja puhumista voi treenata siinä missä habaakin, ja mikä parempi harjoittelupari kuin oma kumppani, joka oletettavasti erittäin suurella todennäköisyydellä on samalla tunteella mukana ja sun puolella tsemppaamassa.

ap vastaa. Amen! Itse olen myös kipuillut koko elämäni tunnepuolen asioilla, ihan lapsesta saakka. Mutta avioliitossani opin rakkaudesta puhumaan kiitos ex-mieheni, joka oli kova puhumaan ja pussaamaan (teinejäkin pussaa päivittäin ja puhuu heille kuinka rakastaa - poikaakin - ihana isä lapsillemme, siis). Myös parisuhteessa jossa olin ennen tätä nykyistä, olin miehen kanssa joka puhui rakkaudesta ja parisuhteen ylläpidosta, tunteista, tulevaisuudesta. Siksi tämä tilanne onkin minulle niin haastava??

Ei ole ollut helppo tie, mutta kun on suhteessa jossa haluaa kumppanin olevan onnellinen - tekee parhaansa ja töitä niiden omien kipukohtien korjaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei rakasta sinua. Valitettavasti. Et ole miehen unelmien nainen ja siksi ei voi sanoa rakastavansa sinua.

No aniharva mies sitä nyt on parisuhteessa sen unelmien naisen kanssa. Kyllä se on se b, c ta d-vaihtoehto.

No yäk. Mihin ihmeeseen te tarvitsette sitä D-vaihtoehtoa niin paljon, että sellainen pitää ottaa kotiinsa kärsimään, eikä antaa etsiä ihmistä jolle hän olisi A-vaihtoehto? 

Jos ihminen on ollut kaksi vuotta sihteessa ja menee lukkoon rakaudesta puhuttaessa ei sekään nyt ihan laitaa ole. Minkähän takia on siinä sitten ollut jos on noin vaikeata tunteistaan puhua. Ainakin minua ihmetyttäisi. En tyytyisi enkä ymmärtäisi. Olisimme liian erilaiset tai tunteita ei vaan ole tarpeeksi minua kohtaan. Jos suhteemme ja minä eivät ole sen arvoisia, että sen ääneen sanoisi. 

Vierailija kirjoitti:

"Onpas ikävä reaktio. Tuliko siis sulle voimakas tunne, että "ei hitsi, tuo mies ei rakastakaan mua"? Mies niinkuin meni vaikeaksi, kun tajusi, että sä tunnet enemmän kuin hän tuntee sua kohtaan, tolleen mä sen tulkitsen kyllä. 

Onko teidän nämä pari vuotta menneet miten, ihan hyvin? Oletko aiemmin aistinut vetäytyneisyyttä tai sellaista, että hän ei ole niin kiintynyt suhun? Onko..."

ap vastailee.

En oikeastaan muista mikä tunne mulla tuli juuri siinä hetkessä, koska menin jotenkin niin shokkiin. En ainakaan nyt muista että olisi tullut olo ettei hän rakastaisi, mutta en osaa varmaksi sanoa. Nyt, kun aikaa on kulunut jo se pari viikkoa tuosta, olen alkanut todella kyseenalaistamaan tilannetta / suhdetta.

Pari vuotta ovat menneet hyvin, molemmat kaipaamme paljon omaa tilaa - ja olen tykännyt siitä ettei hän "tykitä" vaan antaa mun hengittää. Esim. edellisessä suhteessa mies oli koko ajan tekstaamassa ja soittelemassa - ahdistuin.

ja kyllä, miehen historiassa on seurustelusuhteita, mutta vain yksi avosuhde joka kesti vuoden ja päättyi siihen, ettei avopuoliso kestänyt sitä, ettei mies puhu tunteistaan. 

Eli, jotain haasteita hänellä tunnepuolella / tunteista puhumisen suhteen on. Hellyyttä kyllä näyttää, on ihana kumppani kaikin puolin muuten.e 

Vierailija kirjoitti:

"Tunnustin rakkauteni molemmilla äidinkielilläni joista toinen on miehen äidinkieli. Miten hän käyttäytyi? Meni hiljaiseksi, hieroi kasvojaan, selvästi hieman panikoitui? Vetäytyi. Ei ollut ärtynyt tai vihainen, lähinnä hämmentynyt ja sulkeutunut. 

Mikä olo mulla oli? Hieman loukkaantunut, hämmentynyt minullakin - ajattelin että hän olisi iloinen ja hellä kun rakkauteni hänelle tunnustan. Menin aivan kipsiin ja puihin kun hän totesi ettei asiasta puhuttaisi.

Meni kuin simpukka kuoreensa. Estynyt, ehkä, on se oikea termi. "

Onpas ikävä reaktio. Tuliko siis sulle voimakas tunne, että "ei hitsi, tuo mies ei rakastakaan mua"? Mies niinkuin meni vaikeaksi, kun tajusi, että sä tunnet enemmän kuin hän tuntee sua kohtaan, tolleen mä sen tulkitsen kyllä. 

Onko teidän nämä pari vuotta menneet miten, ihan hyvin? Oletko aiemmin aistinut vetäytyneisyyttä tai sellaista, että hän ei ole niin kiintynyt suhun? Onko

ap vielä kommentoi (pakko!), en ole "reilusti yli nelikymppinen", vaan menin lasteni isän kanssa avioon ja tein muksut nuorena (ainakin tällä nykypäivän mittapuulla nuorena, en teiniäiti kuitenkaan). Mutta joo, aikuisia olemme. 

Olen samaa mieltä. Ei parisuhteita tarvita mihinkään yhteiskunnallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on ollut kaksi vuotta sihteessa ja menee lukkoon rakaudesta puhuttaessa ei sekään nyt ihan laitaa ole. Minkähän takia on siinä sitten ollut jos on noin vaikeata tunteistaan puhua. Ainakin minua ihmetyttäisi. En tyytyisi enkä ymmärtäisi. Olisimme liian erilaiset tai tunteita ei vaan ole tarpeeksi minua kohtaan. Jos suhteemme ja minä eivät ole sen arvoisia, että sen ääneen sanoisi. 

Kaikille meistä tekisi terapia hyvää, myös ap:n miesystävälle. Parisuhteessa pitää olla emotionaalisesti turvassa, siitähän tässä on kyse. Tulee turvaton olo, jos ei voi tunteistaan kumppanille puhua. Miehellä on jotain (lapsuudesta tms) tulleita estoja jotka vaikuttaa tähän, uskoisin.

Ikävää, sillä tulee pilaamaan kaikki parisuhteensa tuolla käytöksellä. Sitten pitäisi pysyä sinkkuna, tai harrastaa jotain "situationshipeja", jotka ei vaadi sitoutumista tai niitä suuria tunteita..