Miksi jatkuvasti takerrutaan JK Rowlingin kommentteihin?
Voiko joku selittää, miksi tämän asian kohdalla kaikki tämä misinformaatio on niin normalisoitua? Tuntuu erityisesti uutislähteitä vastuuttomalta vastakkainasettelulta ja riidanlietsomiselta, että boikotti ja päätösuutisissa selitetään tapahtumat aina JK Rowlingin "henkilökohtaisilla mielipiteillä" ja "Twitter -tykkäyksillä"
Kyseessä on kirjailija, joka ylpeästi kertoo käyttävänsä Harry Potter IP:stä saamiaan tulojaan anti-trans kampanjoihin ja järjestölahjoituksiin. J K Rowling on tehnyt viimeiset vuodet äärimmäisen aktiivista antitrans-työtä muuttaakseen lainsäädäntöä Skotlannissa ja Briteissä.
Lisäksi postaa anti-intersex ja aseksuaali-ihmisten kiusaamista kanavilleen, mitä en pysty käsittämään. Onko olemassa harmittomampia ja hiljaisempia sateenkaariväkiä kuin ne? Ja sitten laittaa voittokkaana sosiaaliseen mediaan asiasta kuvia jahdilla istumassa shampanjalasinsa kanssa.
On aivan eri keskustelu, boikotoidaanko jotain asiaa siksi, että tekijä on "eri mieltä" vai siksi, että tekijä kertoo lahjoittavansa käytöstä tulevat tulonsa ihmisoikeuksien polkemiseen. En itse ole riittävän "woke", että jaksaisin kiinnostua siitä, onko kirjailija inhottava ihminen muuten vain henkilökohtaisessa elämässä. Mutta tämä on aivan eri luokan toimintaa.
Kommentit (429)
Vierailija kirjoitti:
Tässä pieni lainaus For women Scotlandin perustajajäseneltä Magdalena Bernsilta koskien transnaisia (siis se For Women Scotland, joka ei ole sun mielestä ollenkaan transvastainen).
"You are fucking blackface actors. You aren't women. You're men who get sexual kicks out of being treated like women. fuck you and your dirty fucking perversions. Our oppression isn't a fetish you pathetic, sick, fuck."
Ihanaa, että otit Magdalenin esille. Yksi rohkeimpia ja upeimpia naisia, joita olen nähnyt koskaan netissä tai mediassa. Magdalen oli älykäs, fysiikkaa yliopistossa opiskellut lesbonainen, jonka perhe on ollut pitkään erilaisessa kansalaisaktivismissa (mm. vammaisten oikeuksia puolustavassa) mukana. Kerrankin löytyi joku, jolla oli itsetuntoa puolustaa itseään ja naisten oikeuksia. Ei mikään ihme, että meni hermot tähän "miehetkin on lesboja"-pelleilyyn ja tunkeiluun naisten ja lesbojen tiloihin. Magdalen oli karismaattinen ja yksinkertaisesti suorapuheinen näkemästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit on kateellisia lahjakkaalle Rowlingille joka ponnisti köyhästä yyhoosta miljardööriksi. Silloin kelpaa canceloinnin syyksi vaikka se, että Rowling on kertonut totuuden, että vain naisilla on kuukautiset.
Niin kyllä ne tietyt elimelliset toiminnot riippuu ihan niistä kromosomeista kummat ne on. Päänuppi voi tietty olla vaikkas kuinka sekaisin.
Kromosomithan eivät yksin tuota päätä, kannattaa käydä lukaisemassa lukion bilsan kirjoja uudestaan. Eikä varsinkaan sitä, onko kuukautiset vai ei. Terkuin XY nainen, jolla on ollut syntymästä asti vagina.
Jos olet XY, sinulle ei voi kehittyä vaginaa, ei kohtua (joten ei kuukautisia), ei munasarjoja. Alikehittynyt penis, joka näyttää lyhyeltä painaumalta ei ole mikään vagina. Samoin kuin peniksen puuttuminen ei ole vagina.
Olet biologinen mies, et mikään nainen. Vaikka sinulla olisikin alikehittyneet sukuelimet ja et reagoi testosteroniin kuten miehet yleensä, se ei tee sinusta naista. Jos Y löytyy, olet mies.
Myös kromosomien määräpoikkeamat jakautuvat joko miehiksi tai naisiksi. Sukusoluja on edelleen vain munasolu ja siittiö, muita ei ole löydetty. Siitähän saisi jo Nobelin palkinnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokeilla on jotenkin todella ahdas maailmankuva. Minusta poika voi hyvin kasvattaa pitkät hiukset, leikkiä nukeilla ja pukeutua mekkoon. Ei se hänen sukupuoltaan muuta. Eikä tyttö muutu pojaksi leikkaamalla lyhyet hiukset, pukeutumalla housuihin tai leikkimällä autoilla. Sukupuoltaan voi edustaa hyvin monella tapaa.
Sinulla on nyt valitettavasti homma väärin päin. Ideahan näillä wokeilla nimenomaan on, että ulkopuoliset tekijät eivät tee naista tai miestä. Eikä se, näyttääkö joku mielestäsi "tytöltä" tai "pojalta" tee hänestä sitä, jos hän ei sisällä sitä tiedä olevansa.
Olisitpa tavannut joitain lesbonaisia tai PCOS-naisia, joita olen elämässäni kohdannut. Olisit aivan järkyttynyt siitä, kun eivät suostu uskomaan olevansa miehiä, vaikka aivan siltä näyttävät ja kuulostavat ja ihan oma partakin on osalla. Jotkut leikanneet rintoja pois tai pienemmäksi. E
Lesbonaiset ja PCOS-naiset ovat kyllä ihan tunnistettavasti naisia. Huono olkiukko.
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemmin ajatellut, että Rowling on turhaan nostettu tiukunnokkaan, hän on vain vähän kaltaiseni vanhan liiton feministi, joka ei niin välitä poliittisesta korrektiudesta ja tykkää sohia muurahaispesää. Mutta jos nuo rahalahjoitukset ja aktiivinen lainsäädäntökampanjointi on totta, niin ei kuulosta ollenkaan hyvältä enää. On eri asia puhua vähän epäkorrektisti kuin aktiivisesti kampanjoida ihmisryhmiä vastaan. Kirjansa ovat minusta edelleen loistavia, ja varmaan sen sarjankin katson, mutta kyllä tuo työntää luotaan vanhaa faniakin, joka on aikoinaan kaikki kirjat lapsilleen ääneen lukenut. Ja ne aikuistuneet lapset pitävät joka tapauksessa Rowlingia edesvastuuttomana ääliönä, jonka tuotantoa eivät enää arvosta.
Siis mitä kettua? Aktiivinen naisten oikeuksien puolustaminen on sinusta kampanjointia ihmisryhmiä vastaan??
Ja tässä tekstissäsi on ääliö joku aivan muu kuin Rowling.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole transihmisiä vastaan. Vastustaa vain transaktivismia, joka on kaukana tavanomaisten kehodysforiaa sairastavien transseksuaalien elämästä ja, jota ei oikeasti edes voi soveltaa arkielämään. Sukupuoli ei ole ilmoitusasia, eikä niitä ole enempää kuin kaksi. Naisten vessaan tai vapaaottelukehään asteleva mekkoeinari ei ole ok, eikä naisten turvallisuuden kannalta muuta kuin haitallinen asia. Minä en ole kohdullinen, synnyttäjä tai menstruoija, vaan nainen. Varsinkaan, kun ei kukaan amab-ihmisiäkään kutsu pippelieläimiksi, partapotsoiksi, kiveksellisiksi tai siittäjiksi.
Transaktivismin ja queer-feminismin kritisointi ja pilkkaaminenkin on ihan eri asia kuin kehodysforiasta kärsivien ihmisten vihaaminen
Kannattaa lukea vähän niitä JK Rowlingin tekstejä aiheesta ja mitä hankkeita hän on tukenut. Ei ole mikään kritisoija, vaan aktiivinen vastaantoimija lakitasolla. Hän todellakin vihaa kehodysforiasta kärsiviä transnaisia, ja transmiehiä ei vaikuta uskovan edes olevan olemassa.
Erityisesti lukisin hänen twiittejään siltä ajalta, kun kuvitteli perusteetta vielä Imane Khelifin olevan salaa saastainen "mekkoeinari". Näkee millainen "feministi" on kyseessä.
Ei vihaa yhtään ketään, tuo on silkkaa valhetta. Ja Imane Khelif ON kehityshäiriöinen mies, jolla on sisäiset kivekset jotka tuottavat testosteronia. Eikä taatusti ole Rowling sanonut ketään "saastaiseksi".
Tätä tasoa on suhtautuminen totuuteen näillä aktivisteilla, valehtelevat ihan silkkaa soopaa tuosta vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, Rowlingia vastaan suuntautuvassa misinformaatiokampanjassa on näköjään siirrytty epämääräisestä "transvihamielisiin kommentteihin" viittailusta epämääräisiin "anti-trans kamppanjoihin" osallistumisesta syyttelyyn.
Tietenkää ei mainita mitään esimerkkejä näistä kampanjoista.
Jostain syystä Suomen Rowlingia muka-nuoleskeleva media on myös hipihiljaa siitä, miten transaktivistit UK:ssa kanniskelevat mielenosoituksessa tappouhkauskylttejä, savustavat ihmisiä työpaikoiltaan (Kathleen Stockin kohdalla melko kirjaimellisesti) jne.
Ei tsiisus. Riittääkö 70000 punnan tuki transvastaisen järjestön oikeusjutulle näin aluksi? Pää pensaaseen vaan tai kaninkoloon tai missä ikinä valitsetkin muhia.
Ja jälleen, ei järjestön
No on aikakin lopettaa tuo hulluus, että transnaiset koittaa tunkea biologisten naisten alueelle. Jos joku haluaa korjata sukupuolensa fine, mutta eihän hän ikinä nainen tule olemaan vaan transnainen joka on oma erillinen kategoriansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Britannian korkeimman oikeuden päätös ymmärtääkseni oli jatkoa skotlantilaisen naisasialiikkeen vastustamalle linjalle, jossa transnaiset laskettiin naisiksi pörssiyhtiöiden hallituksissa, joissa on naiskiintiö. Eli periaatteessa naiset olisi voitu korvata miehillä.
Naisten oikeudet eivät ole tulleet mitenkään itsestään selvästi ja helpolla. Niitä ei pidä mennä antamaan pois siksi, että miehet, edes naisiksi itsensä identifioivat miehet tai pahimmillaan sellaisina vain esiintyvät, haluavat niin. Lopulta meillä olisi taas pörssiyhtiöistä hävitetyt ja kotilieden ääreen taannutetut roolit eikä julkisia vessoja joihin uskaltaa mennä. Jos niitä aikoja ei kaipaa, ei tule myöskään edistää niiden paluuta.
Rowlingin toimista en tiedä mutta mikäli hän vastustaa transnaisten laskemista naisiksi pörssiyhtiöiden hallituksissa ja vaikka itseilmoitettujen transnaisten eli myös riittä
Itse menen kymmenen kertaa mieluummin transnaisen kanssa samaan naisten vessaan, kuin jonkun partaisen transmies järkäleen lorotusta kuuntelemaan.
Sinulla on tainnut mennä tässä asia vähän sekaisin. Ne transnaiset ovat juuri niitä miehekkäitä järkäleitä, joilla on penis ja jotka suuttuvat, kun joku kyseenalaistaa heidän "naiseutensa" ja alkavat huutamaan ja uhkailemaan, pahimmillaan käyvät käsiksi itseään puolet pienempiin naisiin. Transmiehet ovat kaikesta testosteronista huolimatta edelleen naisen kokoisia ja hyvin pitkälle heidät naisiksi tunnistaakin.
Transnaisella on penis, transmiehellä ei.
Vierailija kirjoitti:
Eikö olekin ihmeellistä, että media ei ikinä siteeraa mitä Rowling on sanonut? Todetaan vaan totuutena, että se on muka sanonut jotain todella loukkaavaa. Rowlingin ajojahti on etenkin medialta äärimmäsien raukkamaista antaessaan kiusaajille megafonin antamatta Rowlingille mahdollisuutta puolustautua.
Tämä. Aina vaan todetaan, että Rowlingin kommentteja "pidetään transvastaisina" tai "tulkitaan transfoobiksiksi", mutta ikinä ei edes lainata, mitä Rowling sitten oikeasti on sanonut. Onko tämä tasapainoista ja reilua keskustelua? Miksei kerrota mistä oikeasti on kyse ja anneta ihmisten tehdä omia johtopäätöksiä, ilman että aktivistien leimakirves heilahtaa heti ja estää kaiken keskustelun?
Vierailija kirjoitti:
"En minä kannata cancel kulttuuria millään muotoa. Kannatan kuitenkin sitä, että ihmisistä kuten Rowling uutisoitaisiin totuudenmukaisesti, eikä hänen ikivanhoja twiittejään muistellen. Hän on vaikutusvaltainen ihminen, joka käyttää julkisuuttaan ja varojaan poliittiseen lobbaamiseen ja mm. antitranstahojen tukemiseen. Sen sanominen ei kai ole cancelointia? Kirjansa kuuluvat edelleen kirjastoon ja kuluttaja itse päättää, mitä kirjasarjaa haluaa ostamalla tukea."
Hyvä, että omasta mielestäsi Rowlingin kirjat kuuluvat edelleen kirjastoon. Aika monesta ei, jonka tämä Raisio-tapaus osoitti.
Kirjojen hävittämiseen pyrkiminen on mitä suurinta sananvapauden rajoittamista.
Potter kirjat on esillä Raision tapahtumassa. Mitä ihmettä horiset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aivan eli kunhan ei pyri diktaattoriksi, niin sen kun rauhassa lobbaa ja rahoittaa vaikka nyt transihmisten vastaista toimintaa ja lakeja ilman mitään omakohtaista tietoa, osaamista tai ammattitaitoa asiasta. Mutta rahalla voi ilmeisesti ostaa vaikutusvaltaa asiassa kuin asiassa. Ei ollenkaan huolestuttavaa."
Missä se tieto on? No omasta mielestäni tieteessä, mutta sitä ei mylskään aktivismi useinkaan tue. Nyt tarvittaisiin riippumatonta tutkimusta, eikä identiteettipolitiikkaa.
Jep ja Rowling on tieteenvastaisen antitranslobbyn vaikutusvaltaisin hahmo. Sehän tässä juuri on se ongelma.
Transaktivistit ovat niitä tieteenvastaisia, kun väittävät ettei sukupuolia olisi kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle antiiwokehöpöttäjä, jonka viesti on niin pitkä ettei voi lainata...
Olet itse sisässä Usassa masinoidussa liikkeessä, joka on ihan täysin laskelmoitu uppoamaan juuri kaltaisiisi hyväuskoisiin, jotka nyt vaahtovat jostain "tavallisista wokeen kyllästyneistä ihmisistä".
Sinua viedään kuin pässiä narussa ja uskot kaiken vähemmistöjen demonisoinnin, vaikka heitä käytetään vain poliittisena heittosäkkinä. Kysyisin miten nukut yösi, kun toimit noin ihmisryhmää kohtaan, mutta varmaan nukut ihan hyvin, kun et hyväskoisena hölmönä tajua, missä liikehdinnässä pöhinöit mukana.
Kathleen Stockin tapaus on hyvin tunnettu Britanniassa, ja esimerkiksi erittäin vasemmistolaisena pidetty lehti Guadrian uutisoi siitä otsikolla "University of Sussex fined 585,000 for failing to uphold freedom of speech". Kysee
Tiedän Kathleen Stockin tapauksen. Se on yksi niistä, joissa sinun ideologiasi jakavat toistelevat kuorossa "Hän sanoi vain...".Ja todellisuudessa Stock kuten kaikki muutkin "canceloidut marttyyrit" on sanoneet paljon muuta ja enemmänkin ja saaneet siitä ihan aiheellista kritiikkiä kuten sananvapauteen kuuluu. Stockhan lähti kiertueelle puhumaan siitä miten canceloitu on, erottuaan itse virastaan. Ja tästä uutisoi mm. Guardian ja BBC. Varmaan aika moni haluaisi tulla tuolla tavalla "canceloiduksi", että saisi edes vähän äänensä kuuluviin.
Voitko siis siteerata, mitä Kathleen Stock sanoi, ja miten häntä on siitä kritisoitu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska vasemmiston koko olemassaolo perustuu siihen, että sillä on pahoja ihmisiä, joita vastustaa. Siksi niitä koitetaan kehittää vaikka tikusta.599
Fasismin olemassaolo perustuu siihen, että on ihmisiä jotka ovat eri mieltä. Vasta siinä vaiheessa, kun kukaan ei enää uskalla avata suutaan fasismin olemassaolo menettää merkityksensä.
Sitä odotellessa, että persuilu ja trumpismi menettävät kannatuksensa.
Oikeasti sä kutsut Rowlingia fasistiksi?
En. Puhun Rowlingin mielipiteiden kannattajista.
Eli kun olemme eri mieltä kuin sinä, olemme fasisteja?
Taitaa olla niitä fasisteja sitten aika paljon. Onkohan hyvä strategia vieraannuttaa kaikki ns. tolkun ihmiset haukkumalla jokaista vastaantulijaa fasistiksi, jos hän ei allekirjoita transaktivismin uskonkappaleita kyseenalaistamatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Britannian korkeimman oikeuden päätös ymmärtääkseni oli jatkoa skotlantilaisen naisasialiikkeen vastustamalle linjalle, jossa transnaiset laskettiin naisiksi pörssiyhtiöiden hallituksissa, joissa on naiskiintiö. Eli periaatteessa naiset olisi voitu korvata miehillä.
Naisten oikeudet eivät ole tulleet mitenkään itsestään selvästi ja helpolla. Niitä ei pidä mennä antamaan pois siksi, että miehet, edes naisiksi itsensä identifioivat miehet tai pahimmillaan sellaisina vain esiintyvät, haluavat niin. Lopulta meillä olisi taas pörssiyhtiöistä hävitetyt ja kotilieden ääreen taannutetut roolit eikä julkisia vessoja joihin uskaltaa mennä. Jos niitä aikoja ei kaipaa, ei tule myöskään edistää niiden paluuta.
Rowlingin toimista en tiedä mutta mikäli hän vastustaa transnaisten laskemista naisiksi pörssiyhtiöiden hallituksissa ja vai
Transnaisella on penis, transmiehellä ei.
Satun tuntemaan henkilökohtaisesti neljä transnaista ja kolme transmiestä. Heistä vain yksi transmies ja yksi transnainen ei ole tehnyt sukuelinleikkausta. Tämän tiedän vain koska olen läheisiä kaikkien heidän kanssa, enkä koska olisin kysynyt.
Vaikka en näe mitään syytä, että ihmistä pitäisi pakottaa tekemään leikkauksia toimiviin elimiin vain jotta yhteiskunta kohtelisi heitä paremmin, nämäkin kaksi viimeistä ovat matkalla tähän leikkaukseen. Toinen vain on niin alkutaipaleella, ettei ole saanut vielä oikeutusta leikkaukseen, ja toinen asuu ulkomailla, jossa leikkauksen hinta on kohtuuton tämänhetkiseen rahatilanteeseen katsottuna.
Joten kyllä, transmiehillä on usein penis. Ja transnaisilla vagina. Baarissa kun päätyisit transnaisen kanssa sänkyyn, et huomaisi eroa. Teidän olkinukkenne jostain ihmisgorilloista, jotka laittavat huulipunaa ja punaisen mekon ja lähtevät naisten vessaan hakkaamaan naisia ovat aivan naurettavia kellekään meistä, jotka vaivautuvat kuuntelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aivan eli kunhan ei pyri diktaattoriksi, niin sen kun rauhassa lobbaa ja rahoittaa vaikka nyt transihmisten vastaista toimintaa ja lakeja ilman mitään omakohtaista tietoa, osaamista tai ammattitaitoa asiasta. Mutta rahalla voi ilmeisesti ostaa vaikutusvaltaa asiassa kuin asiassa. Ei ollenkaan huolestuttavaa."
Missä se tieto on? No omasta mielestäni tieteessä, mutta sitä ei mylskään aktivismi useinkaan tue. Nyt tarvittaisiin riippumatonta tutkimusta, eikä identiteettipolitiikkaa.
Jep ja Rowling on tieteenvastaisen antitranslobbyn vaikutusvaltaisin hahmo. Sehän tässä juuri on se ongelma.
Ja mitä tieteenvastaista rowling on sanonut. Siis oikeasti sanonut eikä "aktivistilässy sanoo rowlingin väittäneen lässynlää"?
Hän kuvittelee, että transihmisyys on fetissi. Se on melko tieteenvastaista. Et usko? Mene katsomaan, mitä hän oikeasti kirjoittelee. Ihan syvän päädyn juttuja.
Ei kuvittele, kuten ei kukaan muukaan. Transsukupuolisuus on ihan todellinen juttu. Sitten ovat ne autogynefiilit miehet, joille naiseus on pelkkä fetissiperformanssi, ja jotka nyt tekevät parhaansa tuhotakseen naisten oikeudet. Kiva että mieluummin puolustat heitä kuin oikeita naisia ja oikeita transsukupuolisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rowling tuskin on missään sanonut, että *kaikkien* transihmisten kohdalla kyse olisi fetissistä. Eikä siinä ole mitään epätieteellistä, että osa transihmisistä on autogynefiilejä. Aiheesta on paljon tutkimusta, myös heidän itsensä tekemää.
Tieteen vastaista on se, että osa aktivisteista kiistää tämän, koska heistä selitys on jotenkin "vastenmielinen". Että sellaista avarakatseisuutta erilaisia seksuaalisuuden muotoja kohtaan.
Rowling kyllä jakelee näitä fetissidiagnooseja transihmisille Twitterissä melko kevyellä kädellä. En tiennyt, että hänellä on sellainenkin pätevyys. Täysin edesvastuuton tyyppi omasta mielestäni, mutta edelleen sananvapaus hänelläkin.
Ei jaa mitään diagnooseja, tuo on ihan puppupuhetta. Autogynefiilit miehet erottaa kyllä hyvin helposti oikeista transihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit on kateellisia lahjakkaalle Rowlingille joka ponnisti köyhästä yyhoosta miljardööriksi. Silloin kelpaa canceloinnin syyksi vaikka se, että Rowling on kertonut totuuden, että vain naisilla on kuukautiset.
Niin kyllä ne tietyt elimelliset toiminnot riippuu ihan niistä kromosomeista kummat ne on. Päänuppi voi tietty olla vaikkas kuinka sekaisin.
Kromosomithan eivät yksin tuota päätä, kannattaa käydä lukaisemassa lukion bilsan kirjoja uudestaan. Eikä varsinkaan sitä, onko kuukautiset vai ei. Terkuin XY nainen, jolla on ollut syntymästä asti vagina.
Jos olet XY, sinulle ei voi kehittyä vaginaa, ei kohtua (joten ei kuukautisia), ei munasarjoja. Alikehittynyt penis, joka näyttää lyhyeltä painaumalta ei ole
Juuri oikeistolta tulleen uutisen mukaan miehet voivat sittenkin syntyä vaginan kanssa, saada kuukautisia, kasvattaa rinnat, omata vähemmän testosteronia kuin cisnainen ja joskus jopa synnyttää! Jipii!
Kannattaa googlata asioita ennenkuin kommentoi perseestään. Jos joku on syntyessä lääkäri katsonut tytöksi, sitten kasvaa koko elämänsä tyttönä, kehittyy tyttönä, kutsutaan tytöksi, ja saa joskus aikuisiällä jonkin satunnaisen hedelmällisyyteen liittyvän testin tehtyään kuulla olevansa intersex, se ei hänestä mitään hiton miestä tee. Joku kohtuus ja Järki touhuun.
Sinullekin voisi teoriassa kuka vain tulla jokin päivä ilmoittamaan, että näin on asia. Suuri osa intersex ihmisistä saa tietää asiasta vasta aikuisena, tai ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo UK:n korkeimman oikeuden päätös (tasa-arvolaissa sex = biologinen sukupuoli ja nainen = biologinen nainen) on poikinut useita avoimia kirjeitä mm. historioitsijoilta ja biologeilta sekä lääkäriliitto BMA:lta, jotka kaikki tyrmäävät sen epätieteelliseksi ja syrjiväksi. Historioitsijat vertaavat sitä Section 28:n, joka on melko synkkä tahra UK:n historiassa.
Päätöstä on kaikki syy kritisoida ja tuoda esiin. että Rowling rahoitti kyseistä oikeusjuttua 70 000 punnalla tavoitteenaan juurikin tämä syrjivä linjaus.
Totuus ei ole syrjintää. Tasa-arvolaissa naisten oikeudet perustuvat biologiseen naiseuteen. Transihmisten syrjintä on edelleen samassa laissa kiellettyä, mutta sukupuolivähemmistön kategoriassa.
Ja vain biologinen nainen on nainen. Tieteellisten faktojen sanominen ääneen ei ole syrjintää. Avoimet kirjeet eivät tee faktoista paikkansapitämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit on kateellisia lahjakkaalle Rowlingille joka ponnisti köyhästä yyhoosta miljardööriksi. Silloin kelpaa canceloinnin syyksi vaikka se, että Rowling on kertonut totuuden, että vain naisilla on kuukautiset.
Niin kyllä ne tietyt elimelliset toiminnot riippuu ihan niistä kromosomeista kummat ne on. Päänuppi voi tietty olla vaikkas kuinka sekaisin.
Kromosomithan eivät yksin tuota päätä, kannattaa käydä lukaisemassa lukion bilsan kirjoja uudestaan. Eikä varsinkaan sitä, onko kuukautiset vai ei. Terkuin XY nainen, jolla on ollut syntymästä asti vagina.
Jos olet XY, sinulle ei voi kehittyä vaginaa, ei kohtua (joten ei kuukautisia), ei munasarjoja. Alikehittynyt
JOtkut syntyvät ilman aivoja.
Vierailija kirjoitti:
Rowlingilla on ansionsa nuortenkirjailijana eikä sen aikusikirjatkaan ole hullumpia.
Tuntuu oudolta että tämä nuorten idoli haluaa käyttää aikaansa, arvovaltaansa ja rahaansa sukupuolivähemmistöjä vastaan. Mikään auktoriteetti hän ei kuitenkaan tässä asiassa ole.
Eihän se sinänsä kirjoja huononna.
Selitäpä miten Rowling toimii sukupuolivähemmistöjä vastaan, kun hän puolustaa biologisia naisia? Se, että naisten oikeudet on turvattu lailla ei poista trans- ja muiden vähemmistöihmisten oikeuksia ja suojelua millään tavalla. Peniksellisten ihmisten pääsy naisten tiloihin ei ole mikään jakamaton ihmisoikeus.
https://www.scottishdailyexpress.co.uk/news/scottish-news/proud-jk-rowl…
Tässäpä tämä oikeusjuttu, johon JK Rowling lahjoitti 70 000 puntaa. Ja lopputuloksesta on uutisoinut mm. Hesari. Ihmisoikeusjärjestöt, biologit, lääkärit ja historioitsijat ovat jo ilmaisseet tyrmistyksensä oikeuden linjauksesta, joka on nähty sekä tieteen vastaisena että syrjivänä. Jk Rowling juhlii sikari suussa.
Puolustat Rowlingia henkeen ja vereen, mutta olet aivan pihalla siitä millaiseen toimintaan hän osallistuu.