Kummilapsen vanhemmilta tuli pyyntö ostaa rippiristi
Tuli viesti, että sylikummina mä varmaan ostan rippiristin. Lapsi toivoo tiettyä Kalevala Korun ristiä. Ajattelin ensin, että ok, helppo ostaa lahja, kun on toive. Se risti maksaa 175 euroa!
Olen keskituloinen ihminen, kolmen lapsen äiti. Ei minulla ole tuollaisia rahoja ja vaikka olisikin, en ikinä ostaisi kenellekään noin kalliita lahjoja. En edes omille lapsilleni!
Ahdistaa. Risti on kummilapsen oma toive. Ajattelin käyttää lahjaan 40-50 euroa ruusuineen. Mitä teen?
Kommentit (324)
Minä antaisin rahaa max 20€ tai sitten jonkun vastaavan hintaisen korun. Ja kukkapuska ja onnittelukortti.
Minulle ja miehelleni kummipojan vanhemmat ilmoittivat, että meiltä tulee sitten rippiristi, kultaa ja kultaketjulla. Kummipojan täti oli sylikummi ja hän osti muutaman kympin hintaisen rannekellon.
Oli jo kyllä tullut jo heti kummiuden alussa selväksi, että meidät pyydettiin kummeiksi rahan kiilto silmissä.
Niin että kyllä niitä kovia vaatimuksia voi hyvinkin tulla. Kahden muun kummilapsen kanssa ei ole ollut lypsylehmäolo.
Koskaan en ole lapseni kummeilta pyytänyt minkäänlaista rahallista tai lahjallista panostusta.
Silloin kun kummeiksi aikoinaan heitä pyysin, niin pyysin vain sitä, että jos minusta aika jättää ennen aikojaan, jolloin kummilapsi vielä tarvitsisi perään katsomista, niin sen velvollisuuden hoitaisivat ja seuraisivat mahdollisuuksiensa mukaan, että kummilapsellaan asiat hoituisivat, että kummit olisivat jotenkin läsnä kummilapsensa elämässä.
Ripille pääsyn yhteydessä kerroin kummeille vielä erikseen, etteivät turhaan ostelisi mitään kalliita kultaisia rippiristikoruja, kun jo alkuunsa tiesin sellaisen korulahjan jäävän käyttämättömänä johonkin kaapin perukoille.
Näin oli hyvä, molemmin puolin sovittuna. Kummit tulivat rippikirkkoon ja ojensivat kummilapselleen yhden kauniin valkoisen ruusun muistamisen merkiksi.
No, toivat kuitenkin ristiriipuksen hopeisena, vaikka sekin jää kummilapselle johonkin kaapin perukoille, tuskin koskaan tulee käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ja miehelleni kummipojan vanhemmat ilmoittivat, että meiltä tulee sitten rippiristi, kultaa ja kultaketjulla. Kummipojan täti oli sylikummi ja hän osti muutaman kympin hintaisen rannekellon.
Oli jo kyllä tullut jo heti kummiuden alussa selväksi, että meidät pyydettiin kummeiksi rahan kiilto silmissä.
Niin että kyllä niitä kovia vaatimuksia voi hyvinkin tulla. Kahden muun kummilapsen kanssa ei ole ollut lypsylehmäolo.
Ja te ostitte? Olitte nöyriä lypsylehmiä?
Tyttö/poika?
Saa näköjään halvemmallakin.
Erilaisia ristejä kalevalalla
https://www.kulta-center.com/fi/kalevala-kaukolan-risti-220058150?srslt…
Vierailija kirjoitti:
Laatukorussa tuo maksaa 134 e ja tori.fi sen saa 60 eurolla.
Tämä! Osta käytettynä 👍.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Risti on pitkäikäinen lahja, josta voi olla iloa kummilapsellesi koko loppuiäksi, kyllä sellaiseen lahjaan kannattaa satsata. Eri asia olisi, jos hän olisi pyytänyt 175 euron pukua, josta hän kasvaa ulos.
Mutta jos rehellinen olen, niin hiukan tulee sellainen olo, että sinua taidetaan nyt yrittää saada maksamaan risti, jota eivät lapsen omatkaan vanhemmat olisi halunneet kustantaa sen korkean hinnan takia. Voistko ehdottaa vanhemmile ihan suoraan, että koska risti on niin kallis, eikö sitä voisi ostaa kimpassa.
Kasvaa ulos? Tarkoitatko poikaa?
Kasvaa voi pituutta tai paksuutta, laihtua tm.
Vierailija kirjoitti:
Lahjasummat on kyllä nykyään pöyristyttäviä! Itsestäkin tuntuu, että ei oikein alle 50 € ilkeäisi antaa kenellekään. Mutta onhan se jo älyttömän iso rahasumma! Ja tosiaan kun juhlia osuu samaan kesään useita, on oikeasti tiukkaa.
Miksi 20€ ei ole enää tarpeeksi arvokas lahja?
Hyvä, että ap on saanut muiden kummien kanssa sovittua yhteishankinnan. Toivottavasti kummilapsi (tai hänen vanhempansa) ei odota jokaiselta kummilta yli 150 € panostusta...
Mä en päässyt mun siskon lapsen juhliin. Siis en kummi. Mutta laitoin kortin ja 50 euroa rahaa. Edes kiitosta ei kuulunut. Siis tyyliin viestiä.
En tiedä, olinko itsekäs,kun sellaista odotin :D
Vierailija kirjoitti:
Saat toivotun ristin edullisemmin tosiaan Torista.
Mutta mielestäni alle 200 euron lahja kummilapsen rippijuhliin ei ole paljoa, puhumattakaan jos saatte jaettua kustannuksia muiden kummien kesken. Paitsi jos olet vähävarainen, silloin toki varojen mukaisesti.
Mitä saa nykyään 30 eurolla?
Jos on omia lapsia, sukua ja useampia kummilapsia niin kyllä niitä juhlia vaan kertyy hirmu määrät. 200 euroa on ihan liikaa. 100 euroa on jo ylioppilaallekin riittävä jos lähisukulainen. Kyllä rippilahjaksi 50 euroa ihan ok ja kannattaa tosiaan jakaa muiden kummien kanssa niin saa haluttaessa jonkun isomman jutun. Jos pienemmät tulot niin 20-30 euroa ihan fine. Ihmisestä riippuu. Jos kummi antaa aikaansa, välittää oikeasti ja lapsen elämässä mukana, niin ei tarvii antaa mitään. Korttikin riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjasummat on kyllä nykyään pöyristyttäviä! Itsestäkin tuntuu, että ei oikein alle 50 € ilkeäisi antaa kenellekään. Mutta onhan se jo älyttömän iso rahasumma! Ja tosiaan kun juhlia osuu samaan kesään useita, on oikeasti tiukkaa.
Miksi 20€ ei ole enää tarpeeksi arvokas lahja?
Hyvä, että ap on saanut muiden kummien kanssa sovittua yhteishankinnan. Toivottavasti kummilapsi (tai hänen vanhempansa) ei odota jokaiselta kummilta yli 150 € panostusta...
Mä en päässyt mun siskon lapsen juhliin. Siis en kummi. Mutta laitoin kortin ja 50 euroa rahaa. Edes kiitosta ei kuulunut. Siis tyyliin viestiä.
En tiedä, olinko itsekäs,kun sellaista odotin :D
Sinulla ei taida olla käytöstavoista tietoa. Eikä niinikään siskosi lapsellakaan.
Mulla on ollut satasen ristibudjetti kaikkien viiden kummilapsen kohdalla. Pojat käyttivät tuon kokonaan, toivoivat lumon ristejä. Tytöt halusivat 30-50euron ristejä. Ostin ne ja loppusumma kuoressa. Juttelisin vanhempien kanssa jos summa on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika pihiä touhua. Itse onneksi sain kumeilta haluamani valkokultaisen ketjun ja isovanhemmilta valkokultaisen ristin. Yhteishinta oli varmaan lähemmäksi 300 euroa aikoinaan, mutta risti olikin kaulassa varmaan 25 vuotiaaksi joka päivä. Nyt käytän sitten ketjua yksistään. Ja he eivät kummatkaan olleet mitään kroisoksia, mutta rippilahjoihin on meilläpäin tapana panostaa. Itselleni olisi noloa antaa joku hikinen 50. Jos meno on niin köyhää niin ostaisin korun sitten käytettynä ja huollettuna, sekin on nykyään ihan hyvä vaihtoehto.
Kuinka kalliita lahjoja sinä annat kummilapsillesi, kun 50 euroa on sinusta liian pieni lahja?
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin rahaa max 20€ tai sitten jonkun vastaavan hintaisen korun. Ja kukkapuska ja onnittelukortti.
20 euroa on naapurin lapselle sopiva lahja, ei kummilapsen rippilahja.
Onko se perhe uskossa, jos on risti niin tärkeä asia sille kummilapselle ja hänen vanhemmilleen? Jos ovat, niin tiedota heitä, että Kalevala kuuluu pakanuuteen ja että olisi asiallisempaa hankkia muunlainen risti. Kalevala-risti on ihan sama kuin hankkisi egyptiläisen ankhin tai kelttiläisen ristin kristitylle.
Ihan vain ohiksena, että meillä päin naapurit ja ystävät antavat lahjaksi bn. 50 e ja kummit enemmän. Ei 30 e anna kuin joku yksinelävä tuttava. Itse olen kummina kysynyt lapselta haluaako ristin ja käyty yhdessä ostoksilla. Sellaista josta lapsi ei tykkää, ei kannata ostaa, jää käyttämättä.
Minusta tuo on ihan normaali lahjasumma. Rahana. En minäkään mitään turhaa ristiä ostaisi. Olen se tylsä ihminen, joka ei ole koskaan kuulunut kirkkoon eikä ymmärrä tollasesta. Siksi annankin aina lahjan rahana, 100-500 e. Riippuu lahjan saajasta että kuinka läheinen on.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vain ohiksena, että meillä päin naapurit ja ystävät antavat lahjaksi bn. 50 e ja kummit enemmän. Ei 30 e anna kuin joku yksinelävä tuttava. Itse olen kummina kysynyt lapselta haluaako ristin ja käyty yhdessä ostoksilla. Sellaista josta lapsi ei tykkää, ei kannata ostaa, jää käyttämättä.
Oma mokanne. Ei se ole tyhmä joka pyytää jne.
Jos tuo on se risti, mitä poika toivoo, niin osta se tai älä mitään. Meillä poika toivoi juuri tuota todennäköisesti samaa ristiä, sai sen ja pitää sitä edelleen monen vuoden jälkeenkin. Mutta kukaan nuori ei pidä jotain kummitädin valitsemaan vaihtoehtoista halpisristiä. Joten tässä tapauksessa on parempi, ettet osta sitten mitään ristiä, jos tuo on liian kallis. Siinä sun valitsemassa halpisristissä menee vaan rahat hukkaan. Anna vaikka lahjakortti kultasepälle, niin poika voi hakea mieleisensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin rahaa max 20€ tai sitten jonkun vastaavan hintaisen korun. Ja kukkapuska ja onnittelukortti.
20 euroa on naapurin lapselle sopiva lahja, ei kummilapsen rippilahja.
Miksi naapurin lapselle pitäisi antaa yhtään rahaa? 20€ on ihan sopiva summa rippilahjaksi.
Sanot suoraan vanhemmille,että mielelläsi antaisit ristin, mutta tuo pyydetty liian kallis.
Ehkä itse sitten pulittavat osan.
Oma kummilapseni halusi tietyn laisen. Minulta sitä ei pyydetty. Annoin sitten rahaa 50 euroa.
(Mikä minusta sekin iso summa)