Miten ennen selvittiin rankoista kokemuksista kun ei ollut terapiaa tms?

Vierailija kirjoitti:

Ei ne selvinneet. Siirsivät vaan traumansa seuraavalle sukupolvelle.

Henkinen (lyttääminen, haukkuminen) ja fyysinen väkivalta. 

Juominen ja sen tuoma arvaamattomuus. 

Muut oppi varomaan.

Toisaalta esim. vertaistukea oli sodan jälkeen, veteraanit puhuivat keskenään esim. saunassa ja avautuivat muillekin ketkä jaksoi kuunnella. Toistivat samoja juttuja uudelleen ja uudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei monet selvinnytkään.  Sitten ne feikkasivat osan ajasta iloista ja nauravaista ja kun se ei onnistunut, hakkasivat jäljellejääneitä lapsiaan, kiukuttelivat perheelleen ja riitelivät naapurien kanssa. Pilasivat omansa lisäksi monta muuta elämää. Alkoholin käyttö ei ollut niin tavatonta kuin koitetaan esittää - kieltolakia ei määrätty huvin vuoksi. Muitakin päivteitä oli tarjolla ja käytettiin.

Kylläpäs annat negatiivisen kuvan entisaikojen ihmisten elämästä. Ei läheskään kaikilla tuollaista ollut.

Jos nyt et huomannut niin aloitus koski traumaattisia elämänkokemuksia. Miksi tässä puhuttaisiin niistä joilla meni kaikki hyvin?

Ongelma on siinä, että nykyään jokaista vastoinkäymistä pidetään trauman aiheuttavan

Voihan höpötitihöppönpöppön taas. PTSD on samalla tavalla fyysinen vaurio kuin murtunut luu. Se on fysiologinen muutos aivoissa, joka vaikuttaa siihen, miten aivot prosessoi tietoa, muistoja ja nykyhetken aistiärsykkeitä, muutokset aivoissa näkyy esim kuvauksissa. Oletko joskus nähnyt traumatisoituneen koiran, joka ei uskalla tulla lähelle tai tärisee kun sitä koskee? Niin, sen aivot ovat vaurioituneet ja vaatii hoivaa ja luottamuksen rakentamista kuntouttaa siitä taas elämäniloinen lemmikki. Sanoisitko diabeetikolle, että syö vaan sokrua just niin paljon kuin haluat, se on vaan tahdovoimasta kiinni menetätkö tajuntasi? Sanoisitko aivokasvainpotilaalle, että muuta vaan asennettasi niin tuo oksentelu ja muu loppuu? Niin no joo, sinun kaltaisesi empatiaköyhät tyypit oikeasti kyllä suoltaa sellaistakin potaskaa, eli oli tyhmä kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli parikin kommenttia, miten ihmisillä on liikaa aikaa vatvoa ja ulista traumojaan. 

Tämähän ei traumatisoitumisen kohdalla yleensä pidä lainkaan paikkansa. Voi olla, ettei traumatisoitunut edes muista trauman aiheuttajaa ja jos muistaa, siihen ei dissosiaation takia ole tunnekosketusta / tunnemuistoa. 

 

 

 

 

Aivan näin. Ne muistot nousee joskus ihan pelkkinä fysiologisina oireina esille, ennen kuin niitä lähtee terapeutin avulla tutkimaan ja korjaamaan. Oma PTSD:ni nousi päin vastoin pintaan kun oli pahin stressivaihe päällä elämässä, kokopäivätyön ja pääsykoerumban lisäksi treenasin 6 kertaa viikossa ja olin rakastavassa parisuhteessa. Aikaa ei todellakaan ollut liikaa ja traumat pilasivat vuosiksi kykyni tehdä yhtään mitään, kun oireet yltyi pahoiksi. Nyt vuosien terapian jälkeen elämä on parempaa ja aktiivisempaa kuin koskaan, enkä kadu traumojen puimista hetkeäkään. Se oli rankkaa, mutta uskomattoman palkitsevaa, ja se myös lisäsi kykyä välittää ja ymmärtää muidenkin vaikeuksia. En tule koskaan itse traumatisoimaan ihmisiä ja jatkamaan sitä kivun perinnettä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Yksi asia on "luonnonvalinta" - elämä karsi helpommin heikot ihmiset pois ja vahvemmat selvisivät ja lisääntyivät.

Ei kaikki asiat traumatisoi ihmisiä samalla tavalla. Sota nyt traumatisoi kenet vaan mutta nykyään tosiaan murrutaan jostain lemmikkijyrsijän menetyksestä. Tottuminen ja suhteellisuudentaju ovat hukassa. Jos lemmikkihamsterin perään itkijä olisi hetken vapaaehtoistöissä vaikka kehitysmaassa niin voi olla ettei enää ihan pienistä asioista itketä.

Traumatisoituminen johtuu usein siitä, että ei ollut asian tapahtuessa keinoja käsitellä asiaa, esim. ei päässyt tilannetta pakoon, ei ollut tukiverkostoa tai ei saanut ilmaista tunteita. Eli trauma ei ole se tapahtuma, vaan sen jättämä jälki, joka taas ei ole mitään moraalinen tai yksilön epäonnistuminen, vaan todella monimutkainen prosessi. Hamsterin kuolemasta voi tulla trauma, jos ei saa itkeä asiaa tai puhua siitä vanhemmille, jos siis vaikka tapahtuu lapsuudessa, kun taas toinen voi kokea ison helpotuksen jos saa pitää pienet hautajaiset rakkaalle lemmikille ja saa puhua elämän päättymiseen liittyvistä peloista yms. Ihan tyhmää vähätellä muiden kokemuksia, mitä iloa saat siitä?

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha selvitti asian. Tunnen nuoruudestani monta, jotka tekivät itsemurhan 

Minä en tunne ainuttakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei monet selvinnytkään.  Sitten ne feikkasivat osan ajasta iloista ja nauravaista ja kun se ei onnistunut, hakkasivat jäljellejääneitä lapsiaan, kiukuttelivat perheelleen ja riitelivät naapurien kanssa. Pilasivat omansa lisäksi monta muuta elämää. Alkoholin käyttö ei ollut niin tavatonta kuin koitetaan esittää - kieltolakia ei määrätty huvin vuoksi. Muitakin päivteitä oli tarjolla ja käytettiin.

Kylläpäs annat negatiivisen kuvan entisaikojen ihmisten elämästä. Ei läheskään kaikilla tuollaista ollut.

Jos nyt et huomannut niin aloitus koski traumaattisia elämänkokemuksia. Miksi tässä puhuttaisiin niistä joilla meni kaikki hyvin?

Ei kaikilla traumakokemuksia kokeneillakaan ollut silti tuollaista, kun kuvailit. Toisilla oli, mutta ei siis kaikilla.

Ennen asiat otettiin vastaan ja jatkettiin eteenpäin. Toiset sitten joivat itsensä hengiltä, jotkut hakkasivat vaimoja ja lapsia, jotkut rukoilivat jumalaa, miten nyt kukakin traumoja käsitteli. Entisajan ihmiset olivat ehkä henkisesti karaistuneempia, kärsimys kasvattaa ja ei silloin mietitty miten traumaattista tämä on ja mitenhän selviän.

Isovanhemmat on kaikki syntynyt 1900-luvun alkupuolella ja kaikilla ollut paljon sisaruksia, isänäidillä oli 12 sisarusta ja yksikään ei ole lapsena kuollut. En tiedä kuinka yleistä lasten kuoleminen oli tuolloin, mutta että puolet syntyneistä kuolisi lapsena kuulostaa aika hurjalta.

Kaikki eivät edes pääse terapiaan, vaikka tarvetta olisi. Joku taas pääsee todella heppoisin perustein. 

Mutta niin, tuntuu että ihmiset olivat ennen vähemmän järkyttyjiä. Toki esimerkiksi sodasta palanneet miehet lääkitsivät itseään alkoholilla ja heidän lapsensa taas kantavat omanlaisensa traumat mukanaan. 

Nykyään nuoret tarvitsevat terapiaa jos instagramissa tai tiktokissa on alle 1000 seuraajaa.

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät edes pääse terapiaan, vaikka tarvetta olisi. Joku taas pääsee todella heppoisin perustein. 

Mutta niin, tuntuu että ihmiset olivat ennen vähemmän järkyttyjiä. Toki esimerkiksi sodasta palanneet miehet lääkitsivät itseään alkoholilla ja heidän lapsensa taas kantavat omanlaisensa traumat mukanaan. 

Nykyään nuoret tarvitsevat terapiaa jos instagramissa tai tiktokissa on alle 1000 seuraajaa.

Ennen olikin ihan ok siirtää kaikki omat traumat ja paskat lapsille. Nykyään se ei ole ok.

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Missä tällainen tutkimus on ollut?

Työ piti ajatuksissa vellomiset kurissa. 

Oli pakko koko ajan tehdä työtä, että pystyi elämään. Ei ollut laiskaa vapaa-aikaa märehtiä ja miettiä. 

Lapset oli hoidettava ja kotityöt ilman kodinkoneita. Talo piti lämmittää puilla. Lisäksi osa naisista oli kodin ulkopuolella töissä. 

Miehillä oli raskas fyysinen työ tai nykyistä raskaampi paperityö. (Isän isä oli aivan uupunut nimismiehen työstä, kun sitä oli niin paljon ja monenlaista. Nimismieshän myös toimi käräjillä syyttäjänä jne.) Töitä oli 6 päivänä viikossa kaikilla. 

Nykyään ihmiset vetelehtii ja tekee hupijuttuja. Se ei olekaan niin terveellistä, kuin luulisi. 

Ihmiset valittaa uupumisesta, vaikka on vain 2 lasta ja kodinkoneet. On kuitenkin monta viikkoa kesälomaa ja 2 päivää viikossa vapaata. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Esimerkiksi tsunamin kokeneillehan järjestettiin vertaistukea ja terapiaa. Jotenkin vaikeaa uskoa että ne jotka ei saaneet tätä apua olisivat selvinneet paremmin.

Ryypättiin ja hakattiin perheenjäseniä. Osa tekee tätä vieläkin, kun ovat kykenemättömiä käsittelemään asioita sanallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Työ piti ajatuksissa vellomiset kurissa. 

Oli pakko koko ajan tehdä työtä, että pystyi elämään. Ei ollut laiskaa vapaa-aikaa märehtiä ja miettiä. 

Lapset oli hoidettava ja kotityöt ilman kodinkoneita. Talo piti lämmittää puilla. Lisäksi osa naisista oli kodin ulkopuolella töissä. 

Miehillä oli raskas fyysinen työ tai nykyistä raskaampi paperityö. (Isän isä oli aivan uupunut nimismiehen työstä, kun sitä oli niin paljon ja monenlaista. Nimismieshän myös toimi käräjillä syyttäjänä jne.) Töitä oli 6 päivänä viikossa kaikilla. 

Nykyään ihmiset vetelehtii ja tekee hupijuttuja. Se ei olekaan niin terveellistä, kuin luulisi. 

Ihmiset valittaa uupumisesta, vaikka on vain 2 lasta ja kodinkoneet. On kuitenkin monta viikkoa kesälomaa ja 2 päivää viikossa vapaata. 

Nykyajan työelämä esimerkiksi poliisina on vähän erilaista kuin joku Reinikaisen aikainen työ poliisina. Kiivaampi työtahti, paljon enemmän muuttujia, säästöt jne

Ennen ei ollut aikaa velloa ongelmissa. Oli tehtävä töitä.

Nykyään kun joku sanoo pahasti somessa, sitä ehditään miettimään ja murehtimaan vuositolkulla.

Kovat ajat tekevät vahvoja ihmisiä, helpot ajat heikkoja.

Tätä voisi vieläkin tutkia jossain alkeellisissa kylissä ja verrata länsimaisiin ihmisiin. 

Ei kaikkialla ole kuten Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen ei ollut aikaa velloa ongelmissa. Oli tehtävä töitä.

Nykyään kun joku sanoo pahasti somessa, sitä ehditään miettimään ja murehtimaan vuositolkulla.

Kovat ajat tekevät vahvoja ihmisiä, helpot ajat heikkoja.

Kovat ajat tekee kovia ja katkeria ihmisiä.

Ennen kollektiivinen usko Jumalaan auttoi ja antoi voimaa. 

Herra antaa Herra ottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen mielisairaaloita oli seinähullut. Sana tulee siitä että psykoottiset ihmiset kahlehdittiin seinään. Esimerkiksi kellariin tai ulkorakennukseen.

Hyi.