Miten ennen selvittiin rankoista kokemuksista kun ei ollut terapiaa tms?

Vierailija kirjoitti:

Monen tämän päivän ihmisen ongelmat kumpuavat osin ylisukupolvisista traumoista. Esimerkiksi isovanhemmissa sodasta traumatisoitunut mies on käsitellyt kokemuksiaan viinalla ja väkivallalla ja nainen joutunut vain selviytymään, hoitamaan kodin ja lapset, tukahduttamaan tunteensa sekä esittämään iloista. Nämä seurannaisvaikutukset sitten siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Tämä. Ja ne traumat siirtyvät vain sukupolvelta toiselle. Isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen... Se o ikävä kyllä totta.  Traumat siirtyvät meidän asenteissa, käytöksessä jne. ellei meillä ole ymmärrystä katkaista sukupolvien kierrettä ja toimia toisin. 

Suomessa ensimmäinen sodan traumoista syntynyt sukupolvi on 2000-luvulla syntyneet. 

Vierailija kirjoitti:

No oma sodan käynyt ukkini hoiti itseään ryyppäämällä ja hakkaamalla lapsiaan. Kuten myös tästä traumatisoitunut isäni. 

Minun sodankäynyt pappani oli hyvä isä lapsilleen. Kiitollinen hengissä selviämisestään. Teki uutterasti töitä. Lohdutti mummoa, jolta puolet lapsista kuoli keskenmenoon. Meille lapsenlapsille hyväsydäminen ja kultainen. Kaikki lomat vietimme mummolassa, me sisarukset ja serkut. Sodasta ei koskaan puhunut sanaakaan, vaikka kranaatti oli ruhjonut säären. Ehkä sitten itsekseen asioita ajatteli.

Omassa suvussani raadettiin päivät ja sitten nollattiin tavalla tai toisella, kun oli pienikin vapaa hetki.

Tuota kaavaa on mennyt useampi sukupolvi putkeen, ja omassa sukupolvessani ei ole sitten ollut yhtäkään, joka ei olisi ollut mielenterveyspalvelujen asiakkaana. 

Silloin oli pakko hoitaa päivän aikana niin paljon hommia. Ettei aikaa pohtimiseen jäänyt. Asioita varmasti surtiin ja muisteltiin. Mutta niihin ei takerruttu kiinni.

Sen ajan ihmiset olisivat vaan naurahtaneet. Ettei tässä ole aikaa terapiassa juoksennella. Surua on ja ikävää. Mutta ahdistus on aika vieras termi.

Kylähullut oli kylähulluja. Osa heistä ihan muuhun sairausluokitukseen nykyaikana kuuluvia ihmisiä....

Sairastin 25 vuotta sitten keskivaikeaa masennusta. Ei tietoakaan traumaterapioista sun muista. Siitä päivästä kun tulee tähän päivään. Kaikki ahdistus ja masennus katosi. Kun löin hoidon oven kiinni. Hyvin on pärjätty ja tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei monet selvinnytkään.  Sitten ne feikkasivat osan ajasta iloista ja nauravaista ja kun se ei onnistunut, hakkasivat jäljellejääneitä lapsiaan, kiukuttelivat perheelleen ja riitelivät naapurien kanssa. Pilasivat omansa lisäksi monta muuta elämää. Alkoholin käyttö ei ollut niin tavatonta kuin koitetaan esittää - kieltolakia ei määrätty huvin vuoksi. Muitakin päivteitä oli tarjolla ja käytettiin.

Kylläpäs annat negatiivisen kuvan entisaikojen ihmisten elämästä. Ei läheskään kaikilla tuollaista ollut.

Jos nyt et huomannut niin aloitus koski traumaattisia elämänkokemuksia. Miksi tässä puhuttaisiin niistä joilla meni kaikki hyvin?

Ongelma on siinä, että nykyään jokaista vastoinkäymistä pidetään trauman aiheuttavana tapahtumana, joka vaatii vuosien terapian. Tunnelukkoja pitää purkaa ja asioita ulista loputtomiin, vaikka todellisuudessa asiat pitää vain osata jättää taakseen. Menneelle et voi mitään. Halutessaan jokainen voi nähdä elämänsä vain sarjana traumatisoivia vastoinkäymisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan lapsen kuolema nykyään traumaattisempi kokemus kuin ennen vanhaan, kun se on niin harvinainen ja odottamaton? Ennen oli odotusarvo, että lapsista jokunen tulee kuolemaan pienenä, ja kaikille muillekin kävi niin. Oliko kokemus siksi erilainen? En tiedä.

Varpunen jouluaamuna on varmaan tunnetuin lapsen kuolemasta tehty laulu.  Ei se varmaan hyvältä tuntunut, mutta elämän on pakko jatkua tuskasta huolimatta 

Vierailija kirjoitti:

No jos miettii tätä käsiin räjähtänyttä mielenterveyspommia, niin johan se kertoo, että niistä ole selvitty. Vaan ne on siirretty aina seuraavaan sukupolveen. Nyt moni yrittää katkaista näiden ylisukupolvisten traumojen ketjun. Mielenterveyspalvelut on vaan niin jumissa, että vain hyväosaisia koskee terapiamahdollisuus, eli jos voi sen itse maksaa.

Luin juuri erään tutkimuksen ja siitä oli myös Ylessä, kuinka mielenterveysongelmat tutkimusten mukaan periintyisi vanhempien ja esivanhempien geeneistä ja siksi ne ovat vaikeasti hoidettavia ja siksi esim. sodassa traumautuneilla tietämättään siirtävät niitä monen sukupolven yli geeneissä ja lapsi perii ne jo sikiö aikana, ihan samalla tavalla kuin sairaudet ja kasvonpiirteet. 

Tehtiin halkoja. Kuurattiin lattiaa kontallaan. Piestiin hevosta. 

Lähde: Suomifilmit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei monet selvinnytkään.  Sitten ne feikkasivat osan ajasta iloista ja nauravaista ja kun se ei onnistunut, hakkasivat jäljellejääneitä lapsiaan, kiukuttelivat perheelleen ja riitelivät naapurien kanssa. Pilasivat omansa lisäksi monta muuta elämää. Alkoholin käyttö ei ollut niin tavatonta kuin koitetaan esittää - kieltolakia ei määrätty huvin vuoksi. Muitakin päivteitä oli tarjolla ja käytettiin.

Kylläpäs annat negatiivisen kuvan entisaikojen ihmisten elämästä. Ei läheskään kaikilla tuollaista ollut.

Jos nyt et huomannut niin aloitus koski traumaattisia elämänkokemuksia. Miksi tässä puhuttaisiin niistä joilla meni kaikki hyvin?

Ongelma on siinä, että nykyään jokaista vastoinkäymistä pidetään trauman aiheuttavan

"Ongelma on siinä, että nykyään jokaista vastoinkäymistä pidetään trauman aiheuttavana tapahtumana, joka vaatii vuosien terapian."

Tämähän on vain sinun ärtynyt kärjistyksesi, ei mikään fakta. -eri

Lue/katso videoita/kuuntele podcasteja historiaan liittyen. Vähentää mustavalkoista ajattelua huomattavasti.

Mielenkiintoinen aihe. Yksi asia on "luonnonvalinta" - elämä karsi helpommin heikot ihmiset pois ja vahvemmat selvisivät ja lisääntyivät.

Ei kaikki asiat traumatisoi ihmisiä samalla tavalla. Sota nyt traumatisoi kenet vaan mutta nykyään tosiaan murrutaan jostain lemmikkijyrsijän menetyksestä. Tottuminen ja suhteellisuudentaju ovat hukassa. Jos lemmikkihamsterin perään itkijä olisi hetken vapaaehtoistöissä vaikka kehitysmaassa niin voi olla ettei enää ihan pienistä asioista itketä.

Ei kaikki selvinneet ja ne ongelmat näkyvät nykyisin lisääntyneenä mielenterveysongelmina

https://yle.fi/a/20-294847

Lapiohommat pellolla väsyttää ihmistä fyysisesti sen verran, ettei energiaa vaan jää liialle murehtimiselle.  

Viina, mielisairaus, haulikko. Nykyään on paremmin, vaikka joskus tuntuu että on vähän liian lällyä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Yksi asia on "luonnonvalinta" - elämä karsi helpommin heikot ihmiset pois ja vahvemmat selvisivät ja lisääntyivät.

Ei kaikki asiat traumatisoi ihmisiä samalla tavalla. Sota nyt traumatisoi kenet vaan mutta nykyään tosiaan murrutaan jostain lemmikkijyrsijän menetyksestä. Tottuminen ja suhteellisuudentaju ovat hukassa. Jos lemmikkihamsterin perään itkijä olisi hetken vapaaehtoistöissä vaikka kehitysmaassa niin voi olla ettei enää ihan pienistä asioista itketä.

Minä olen itkenyt lemmikkihamsterin kuolemaa niin lapsena kuin aikuisenakin. Ja olen ollut vapaaehtoistöissä, joissa oli niin rankkoja asioita että niitä kokeneet eivät enää osanneet itkeä, koska olivat niin turtuneita. Itkin illalla ja ehkä sen toisen hamsterin kuollessa myös maailman pahuutta.

Lemmikkiä ei kannata ottaa, jos sen elämästä ei välitä tai siihen ei kiinny. Hamsteri on pieni, mutta silti elävä yksilö, joten en ymmärrä mikä juuri se jyrsijästä luopuminen ei saisi aiheuttaa surua. 

Vapaaehtoistyössä tapaamani ihmisen kyynelkanavat aukesivat kun kerroin hamsteristani ja hän kysyi eikö ne ole peräisin samalta seudulta kuin hän. Traumaterapiaa en tarvinnut minä, mutta monesti itkin. 

-- Aiemmin mummosta kertonut

Vierailija kirjoitti:

Ei ne selvinneet. Siirsivät vaan traumansa seuraavalle sukupolvelle.

Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vasta viime vuosina ymmärtänyt, että etenkin äidin puoleisessa suvussa oli mt-ongelmia ja persoonallisuushäiriöitä. Niistä ei vain puhuttu ääneen. Sen sijaan hoettiin jo pienelle lapselle "pitää ymmärtää" kun lapsi ihmetteli aikuisen huonoa käytöstä.  

En olisi välttämättä halunnut hoitoa, jota sai 1900-luvun alussa vakaviin mielisairauksiin. On mahdollista, että jos ei joutunut hoitoon, oli ennusta parempi kuin hoitoon joutuneilla. Tätähän ei tietenkään voi mitenkään tieteellisesti todistaa. Eikä hoidon kehitys vaikuta parantaneen ainakaan vakavien mielisairauksien hoitotuloksia: Nigeriassa oli 60-luvulla todennäköisesti suurepi todoennäköisyys toipua skitsofreniatyyppisistä psykooseista kuin nykyajan Suomessa. Esimerkiksi systemaattisen tutkimuskatsauksen A systematic review and meta-analysis of recovery in schizophrenia mukaan skitsofreniasta toipui köyhissä maissa keskimäärin 36 % ja toipumisasteet laskivat johdonmukaisesti 2000-lukua kohti tultaessa 16 %:sta noin 6 %:n. Diagnostisten kriteerien laajuus ei ennustanut toipumisastetta, eikä kehitysmaissa ollut myöskään psykiatrisia hoitolaitoksia eikä muutakaan lääketieteellistä hoitoa samassa määrin kuin länsimaissa. Myöskään masennuksen hoitotulokset eivät ole parantuneet vuosikymmenien aikana ainakaan Chat Gbt:n meta-analyyseista tekemän koosteen mukaan: 

"🕰 19501970-luku: Ennen nykyaikaista lääkehoitoa

Systemaattinen katsaus, joka tarkasteli masennuksen hoitotuloksia ennen laajamittaista psyykenlääkkeiden käyttöä, havaitsi seuraavaa:

Toipumisaste: Mediaani 69% (vaihteluväli 1791%).

Pitkäaikainen toipuminen: Mediaani 51% (vaihteluväli 2167%).

Toipumisen kesto: Useita kuukausia.PubMed

Tutkimukset perustuivat pääasiassa sairaalapotilaisiin, ja vaikka toipumisasteet vaikuttavat korkeilta, tuloksiin saattaa liittyä metodologisia rajoitteita. PubMed

📉 19802020: Nykyhoitojen vaikutus

Meta-analyysi, joka tarkasteli 125 satunnaistettua tutkimusta, joissa vertailtiin tavanomaista hoitoa (CAU), osoitti:

Vasteaste: 22% (95% CI: 1924%).

Remissioaste: Alle 20%.

Ajan vaikutus: Ei merkittävää parannusta vaste- tai remissioasteissa vuosikymmenten aikana.PubMed+3ScienceDirect+3PubMed+3

Tämä viittaa siihen, että tavanomaisen hoidon tehokkuus ei ole merkittävästi parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. PubMed

🔁 Pitkäaikaiset uusiutumisluvut

Meta-analyysi, joka tarkasteli yli kahden vuoden seuranta-aikoja, havaitsi:

Uusiutumisaste: 39% psykoterapian jälkeen.

Vertailu: Psykoterapiaan osallistuneilla potilailla uusiutumisriski oli merkittävästi pienempi (53%) verrattuna ei-psykoterapeuttisiin hoitoihin (71%).PubMed

Tämä viittaa siihen, että psykoterapialla on pitkäkestoisia hyötyjä masennuksen hoidossa.

📊 Yhteenveto: Toipumisasteiden kehitys

AikakausiToipumisaste (%)Lähde

1950197069%

19802020 (CAU)22%

19802020 (Psykoterapia)41%

Huom: CAU = Tavanomainen hoito; Psykoterapia = Psykoterapeuttinen hoito."

Viinan avulla, mutta eihän ennen vanhaan ihmiset edes eläneet kovin pitkäikäisiksi.

Täällä oli parikin kommenttia, miten ihmisillä on liikaa aikaa vatvoa ja ulista traumojaan. 

Tämähän ei traumatisoitumisen kohdalla yleensä pidä lainkaan paikkansa. Voi olla, ettei traumatisoitunut edes muista trauman aiheuttajaa ja jos muistaa, siihen ei dissosiaation takia ole tunnekosketusta / tunnemuistoa.