Miten ennen selvittiin rankoista kokemuksista kun ei ollut terapiaa tms?

Ennen tehtiin paljon enemmän itsemurhia eikä mielenterveydestä puhuttu.

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Uskon tähän. Monesti asioiden kaivaminen ja niissä vellominen ei olekaan hyvästä vaan pahasta.

Ei kannata tehdä elämän vastoinkäymisistä numeroa, uhriutua ja velloa niissä.

Ennen varmaan jotkut teki itsemurhan, kun oli kovat kivut eikä mitään lääkettä (vain pajunkuori ja alkoholi)

Entä miten selviävät nykyään he, jotka eivät saa terapiaa? Vain harvalle sitä on nykyäänkään tarjolla, on niin kallista. 

Itsessäni ainakin tunnistan sen kaavan, miten väkivaltainen lapsuus helposti heijastuu väkivaltaisuuteen aikuisena.

Mulla ei ole lapsia ja olen eristäytynyt muista ihmisistä, ihan vain muiden turvallisuuden takia. 

Mulla on aina ollut väkivaltaisia pakkoajatuksia. Juoppo olin myös vuosia, nykyään raitis. Jos mulla olisi lapsia, olisin taatusti hakannut heitä. Sama jos olisin ihmisten kanssa tekemisissä. Eristäytyneenä väkivalta pysyy vain ajatusten tasolla. 

Mielenterveysongelmaiset tosiaan kahlittiin seiniin tai karjasuojan seinään, jotta eivät häiritsisi muiden työntekoa. Aika kamalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Uskon tähän. Monesti asioiden kaivaminen ja niissä vellominen ei olekaan hyvästä vaan pahasta.

Ei kannata tehdä elämän vastoinkäymisistä numeroa, uhriutua ja velloa niissä.

Ei terapia tarkoita asioissa vellomista vaan terapian tarkoitus ok käsitellä asioita siten että elämää voi jatkaa myös niiden kokemusten jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Entä miten selviävät nykyään he, jotka eivät saa terapiaa? Vain harvalle sitä on nykyäänkään tarjolla, on niin kallista. 

Itsessäni ainakin tunnistan sen kaavan, miten väkivaltainen lapsuus helposti heijastuu väkivaltaisuuteen aikuisena.

Mulla ei ole lapsia ja olen eristäytynyt muista ihmisistä, ihan vain muiden turvallisuuden takia. 

Mulla on aina ollut väkivaltaisia pakkoajatuksia. Juoppo olin myös vuosia, nykyään raitis. Jos mulla olisi lapsia, olisin taatusti hakannut heitä. Sama jos olisin ihmisten kanssa tekemisissä. Eristäytyneenä väkivalta pysyy vain ajatusten tasolla. 

Kyllähän ihminen pystyy hillitsemään pahoja tekojaan. Etko muka pysty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Uskon tähän. Monesti asioiden kaivaminen ja niissä vellominen ei olekaan hyvästä vaan pahasta.

Ei kannata tehdä elämän vastoinkäymisistä numeroa, uhriutua ja velloa niissä.

Ei terapia tarkoita asioissa vellomista vaan terapian tarkoitus ok käsitellä asioita siten että elämää voi jatkaa myös niiden kokemusten jälkeen.

Tiedän, mutta monet ihmiset menevät huonompaan kuntoon, kun käyvät terapiassa ja terapian jälkeen ovat vielä huonommassa kunnossa kuin ennen terapiaa.

Terapeutteja ja puoskareita on joka lähtöön, muistakaa se. Terapia ei ole mikään ihmelääke, jonka käytyäsi olet parantunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä miten selviävät nykyään he, jotka eivät saa terapiaa? Vain harvalle sitä on nykyäänkään tarjolla, on niin kallista. 

Itsessäni ainakin tunnistan sen kaavan, miten väkivaltainen lapsuus helposti heijastuu väkivaltaisuuteen aikuisena.

Mulla ei ole lapsia ja olen eristäytynyt muista ihmisistä, ihan vain muiden turvallisuuden takia. 

Mulla on aina ollut väkivaltaisia pakkoajatuksia. Juoppo olin myös vuosia, nykyään raitis. Jos mulla olisi lapsia, olisin taatusti hakannut heitä. Sama jos olisin ihmisten kanssa tekemisissä. Eristäytyneenä väkivalta pysyy vain ajatusten tasolla. 

Kyllähän ihminen pystyy hillitsemään pahoja tekojaan. Etko muka pysty. 

Normaali ihminen varmasti pystyykin. Minä en ole normaali, traumaattisten kokemustani takia. 

Katkeroiduttiin, muututtiin luonnevammaisiki, esimerkiksi tunnekylmiksi, käytettiin huonoja selviytymiskeinoja kuten päihteitä. Oikein hyvin meni joo.

Silloin ei ollut niin paljoa, ja niin traumaattisia kokemuksia, kuten sukupuolittaminen, rodullistaminen, ilmaston lämpeneminen tai paha kouluruoka.

Ennehän riitti että kävelee oudosti tai haluaa eron puolisosta,niin pakkohoitoon määrittämättömäksi ajaksi hullujen huoneelle. Siellä ei terapiat auttanut kun siellä oli psykopaatit,eronneet naiset,raiskaajat, orpo lapset, vanhukset kaikki samassa talossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei monet selvinnytkään.  Sitten ne feikkasivat osan ajasta iloista ja nauravaista ja kun se ei onnistunut, hakkasivat jäljellejääneitä lapsiaan, kiukuttelivat perheelleen ja riitelivät naapurien kanssa. Pilasivat omansa lisäksi monta muuta elämää. Alkoholin käyttö ei ollut niin tavatonta kuin koitetaan esittää - kieltolakia ei määrätty huvin vuoksi. Muitakin päivteitä oli tarjolla ja käytettiin.

Kylläpäs annat negatiivisen kuvan entisaikojen ihmisten elämästä. Ei läheskään kaikilla tuollaista ollut.

Jos nyt et huomannut niin aloitus koski traumaattisia elämänkokemuksia. Miksi tässä puhuttaisiin niistä joilla meni kaikki hyvin?

Ongelma on siinä, että nykyään jokai

 

Diabetes on diagnosoitavissa korkeasta paastoverensokerista, joka on diabeteksen vahva biomarkkeri ja kytkösissä sen etiologiaan. PTSD:hen liitetyt aivotason muutokset ovat taas ryhmätason eroja, jotka liittyvät yleisesti krooniseen stressiin, ei pelkästään post-traumaattiseen häiriöön. Hippokampuksen pienentyminen, amygladan yliaktiivisuus, prefrontaalisen aivokuoren aliaktiivisuus ovat kaikki erityisesti krooniseen stressiin liittyviä poikkeamia, joita on havaittu myös psykoottisissa häiriöissä, ahdistuneisuushäiriöissä ja mielialahäiröissä. Näihin liittyy myös päihteiden ja lääkkeiden käyttö, jotka ovat usein merkittävästi myös aliraportoituja ja sivuutettuja sekoittavia tekijöitä aivokuvantamistutkimuksissa. Eli ei voi sanoa, että PTSD on kuin diabetes. Nuo muutokset eivät ole spesifejä PTSD:lle eikä sitä voi käyttää biomarkkerina, kyse on ryhmätason eroista ja sterssi sekä päihteet vaikuttavat eri tavoin eri ihmisten aivoihin. 

Käytiin kirkossa ja uskottiin, että kuolleet lapset pääsevät hyviin oloihin taivaaseen. Jumala ottaa luokseen heidät, jotka ovat liian hyviä tähän maailmaan, ja taivaassa saadaan palkinto maallisista vaivoista. Uskonto toi toivoa.

Lainaustoiminto ei toimi, mutta ehkä tuossa diabetekseen vertaamisessa oli lähinnä pointtina se, ettei traumatisoituminen tarkoita asioissa vellomista, vaan oireilee hyvin usein fyysisinä oireina ja elää hermostossa, eikä ihan noin kirjaimellisesti.

Se suomalainen sisu, joka vaikuttaa olevan vähenemässä tänä päivänä.

Nykyisin tyrkytetään mielialalääkkeitä jo vähänkin itkettää, kun vaikka lähiomainen kuolee

Vierailija kirjoitti:

Ennen tehtiin paljon enemmän itsemurhia eikä mielenterveydestä puhuttu.

 

Annanpa tilastoa väitteellesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Uskon tähän. Monesti asioiden kaivaminen ja niissä vellominen ei olekaan hyvästä vaan pahasta.

Ei kannata tehdä elämän vastoinkäymisistä numeroa, uhriutua ja velloa niissä.

Ei terapia tarkoita asioissa vellomista vaan terapian tarkoitus ok käsitellä asioita siten että elämää voi jatkaa myös niiden kokemusten jälkeen.

Elämää voi jatkaa ilman terapiaakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma sodan käynyt ukkini hoiti itseään ryyppäämällä ja hakkaamalla lapsiaan. Kuten myös tästä traumatisoitunut isäni. 

Minun sodankäynyt pappani oli hyvä isä lapsilleen. Kiitollinen hengissä selviämisestään. Teki uutterasti töitä. Lohdutti mummoa, jolta puolet lapsista kuoli keskenmenoon. Meille lapsenlapsille hyväsydäminen ja kultainen. Kaikki lomat vietimme mummolassa, me sisarukset ja serkut. Sodasta ei koskaan puhunut sanaakaan, vaikka kranaatti oli ruhjonut säären. Ehkä sitten itsekseen asioita ajatteli.

Minullakin oli mukava ja kiltti isoisä. Hämmästyin, kun aikuisena kuulin, että sodasta selvittyään hän oli ollut viinaanmenevä räyhääjä, joka oli itkettänyt perhettään. Hän oli kuitenkin päässyt eroon siitä käytöksestä ennen syntymääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli tutkimus jonkun katastrofin traumojen hoidosta.

Parhaiten selvisivät he jotka eivät saaneet mitään ulkopuolista apua.

Terapiaa saaneet selvisivät huonommin.

Uskon tähän. Monesti asioiden kaivaminen ja niissä vellominen ei olekaan hyvästä vaan pahasta.

Ei kannata tehdä elämän vastoinkäymisistä numeroa, uhriutua ja velloa niissä.

Ei terapia tarkoita asioissa vellomista vaan terapian tarkoitus ok käsitellä asioita siten että elämää voi jatkaa myös niiden kokemusten jälkeen.

Elämää voi jatkaa ilman terapiaakin

Tietenkin voi, mutta laadullisesti millaista elämää. Ja satuttaako muita, siirtääkö traumojaan eteen päin ym.