Miten ennen selvittiin rankoista kokemuksista kun ei ollut terapiaa tms?

Nykyään myös mennään terapiaan ihan normaalien, elämään kuuluvien pienten vastoiknäymisten takia. Ja kaiken maailman "terapeutteja" ilmestyy kuin sieniä sateella. Ei se mitään kunnon koulutusta vaadi, vaan jos itsellä on ollut vaikeaa, niin on kokemusasiantuntija ja pätevä terapeutiksi. Tunnen pari tällaista "puoskaria" jotka ovat kuoharipäissään tunnustaneet, että puhtaasti helpon rahan perässä hommaa tekevät. Usoisin enemmän johonkin SPR:n sateenvsrjon alla toimiviin terapeutteihin, jotka tekevät vapaaehtoistyötä ihmisten rahastamisen sijaan.

Ihmiset voisivat enemmän elää elämää kuin miettiä, miltä minusta juuri nyt tuntuu ja voisiko mahdollisesti tuntua vielä paremmalta?

Miksi luulet, että vanhempi väki ryyppäsi niin paljon? Ei taida Suomessa olla yhtään kantasuomalaista sukua, josta ei alko-ongelmaisia löytyisi. Pahaa oloa lääkittiin viinalla. 

Vierailija kirjoitti:

Piti jatkaa elämää muiden lasten takia. Ei ollut aikaa jäädä märehtimään asioita. Oli hoidettava koti ja eläimet. Sekä muut lapset. Lapsikuolleisuus oli yleistä kun ei ollut vielä synnytykset yleisiä sairaalassa vaan kotona. Lääkkeitä ei ollut niin paljo. Ihmiset oli kai henkisesti vahvempia sillo. Oli pakko. Oli sodat ja muut lisäksi.

Asiat laitettiin tärkeysjärjestykseen. 

 

Olihan varmaan näitä heikkokermoisia. Jotku joutui hoitoon. Mielisairaala tuli Suomeen vasta 1840-luvulla.

Sitä ennen osa hoidettiin kotona tai joutui muualle. 

Eipä ollut aikaa eikä voimia sisustaa kotia, shoppailla huvikseen, maalailla kynsiä ja hiuksia, katsella omaa naamaa peilistä ja kuvata ylä-ja alapäätä someen ja ahdistua jos kaikki eivät tykkää kuvista. Ei tarvinnut rustata työhakemuksia eikä tehdä videoita kesätöihin. Vitsi että nyky-yhteiskunnassa on menty pieleen ja railakkaasti. Ei kaikki ollut ennen hyvin mutta moni oli paremmin kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti jatkaa elämää muiden lasten takia. Ei ollut aikaa jäädä märehtimään asioita. Oli hoidettava koti ja eläimet. Sekä muut lapset. Lapsikuolleisuus oli yleistä kun ei ollut vielä synnytykset yleisiä sairaalassa vaan kotona. Lääkkeitä ei ollut niin paljo. Ihmiset oli kai henkisesti vahvempia sillo. Oli pakko. Oli sodat ja muut lisäksi.

Asiat laitettiin tärkeysjärjestykseen. 

 

Olihan varmaan näitä heikkokermoisia. Jotku joutui hoitoon. Mielisairaala tuli Suomeen vasta 1840-luvulla.

Sitä ennen osa hoidettiin kotona tai joutui muualle. 

Eipä ollut aikaa eikä voimia sisustaa kotia, shoppailla huvikseen, maalailla kynsiä ja hiuksia, katsella omaa naamaa peilistä ja kuvata ylä-ja alapäätä someen ja ahdistua jos kaikki eivät tykkää kuvista. Ei tarvinnut rustata työhakemuksia eikä tehdä videoita kesätöihin. Vitsi että ny

Naisvihaaja ilmestyi keskusteluun

Mitenkö selvittiin? 

No, huonosti.

Eikä moni selvinnyt ollenkaan.

Ei se mikään tavoiteltava tilanne ollut.

Juu, todellisia kokemusasiantuntijoita. Perheterapeutti vetää psyykenlääkkeitä ja muita mömmöjä ja omista lapsistaan tehdään lasuja. Perheen ja kodin sijaan vapaa-aika käytetään haalimalla ja käymällä erilaisia "kursseja". Ennen ei suutarin lapsilla ollut kenkiä, nykyään terapeutti perheineen on aivan kuutamolla ja voivat pahoin. Ja taas työllistetään muita terapeutteja ja sosiaaliväkeä.

Lapsiin kohdistui enemmän pitkäkestoista raakaa väkivaltaa, se oli yksi "purkautumistie".

Ihmisillä oli paljon enemmän muita ihmissuhteita 

tärkein asia ihmisen elämässä ja mielenterveysongelmien hoidossa ovat muut ihmiset. Nykyään tarvitaan yksinäisyyden hoitoon terapeutti ja se voi monelle olla ainoa ihmiskontakti 

Oman mummon sanoin, ei sitä kätkytkuolemaa kerennyt surra kauaa kun piti kylän naisten kanssa lähteä suremaan taas seuraavaa kuolleena syntynyttä, hukkunutta tai kesken mennyttä. Turvattiin toisiinsa ja jumalaan, sodan jälkeen miehet toisiinsa ja pulloon. 

Minunkin mummo oli iloinen ja nauravainen 97-vuotiaaksi kun ei ollut lasten ja lastenlasten tarvinnut kokea samaa.

Ennen mielisairaaloita oli seinähullut. Sana tulee siitä että psykoottiset ihmiset kahlehdittiin seinään. Esimerkiksi kellariin tai ulkorakennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei monet selvinnytkään.  Sitten ne feikkasivat osan ajasta iloista ja nauravaista ja kun se ei onnistunut, hakkasivat jäljellejääneitä lapsiaan, kiukuttelivat perheelleen ja riitelivät naapurien kanssa. Pilasivat omansa lisäksi monta muuta elämää. Alkoholin käyttö ei ollut niin tavatonta kuin koitetaan esittää - kieltolakia ei määrätty huvin vuoksi. Muitakin päivteitä oli tarjolla ja käytettiin.

Kylläpäs annat negatiivisen kuvan entisaikojen ihmisten elämästä. Ei läheskään kaikilla tuollaista ollut.

Ei nykyaikanakaan läheskään kaikilla ole mielenterveysongelmia, ei itsellä eikä perheenjäsenillä.

Jos minä olisin elänyt "ennenvanhaa", olisin varmaan jossain Seilin saarella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti jatkaa elämää muiden lasten takia. Ei ollut aikaa jäädä märehtimään asioita. Oli hoidettava koti ja eläimet. Sekä muut lapset. Lapsikuolleisuus oli yleistä kun ei ollut vielä synnytykset yleisiä sairaalassa vaan kotona. Lääkkeitä ei ollut niin paljo. Ihmiset oli kai henkisesti vahvempia sillo. Oli pakko. Oli sodat ja muut lisäksi.

Asiat laitettiin tärkeysjärjestykseen. 

 

Olihan varmaan näitä heikkokermoisia. Jotku joutui hoitoon. Mielisairaala tuli Suomeen vasta 1840-luvulla.

Sitä ennen osa hoidettiin kotona tai joutui muualle. 

Eipä ollut aikaa eikä voimia sisustaa kotia, shoppailla huvikseen, maalailla kynsiä ja hiuksia, katsella omaa naamaa peilistä ja kuvata ylä-ja alapäätä someen ja ahdistua jos kaikki eivät tykkää kuvista. Ei tarvinnut rustata työhakemuksi

Musta tuo oli hyvä pointti

Mun mummo ainakin selvisi kiusaamalla ja hakkaamalla muita. Miehensä, eli vaarini, teki itsemurhan jo ennen syntymääni. Omat lapsensa, eli äitini ja tätini, oli jo kiusannut täysin ihmisraunioiksi, joten asuin mummoni kanssa. Serkkuni teki itsemurhan kaksi vuotta sitten. Itse käyn terapiassa, olen työkyvytön, mutta hengissä. Näin niitä traumoja siirretään sukupolvelta toiselle. 

Mitenhän asiat olisivat menneet, jos mummoni olisi saanut jotain terapiaa? No, sitä nyt voi vain arvailla. 

Oma isoisoäitini koki sen etyä puolet lapsista kuoli ja mies katosi sodassa. Ei se tehnyt hänestä mitään valonkantajaa vaan aika kovapintaisen hammasta purren suossa -tyypin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä oli paljon enemmän muita ihmissuhteita 

tärkein asia ihmisen elämässä ja mielenterveysongelmien hoidossa ovat muut ihmiset. Nykyään tarvitaan yksinäisyyden hoitoon terapeutti ja se voi monelle olla ainoa ihmiskontakti 

Joo, sehän vasta reilua ja suoraselkäistä toimintaa tarjota juttukaveria terapian nimellä ja laskuttaa siitä 50 tai 100 euroa kerta. Ja käyttää taloudellisesti hyväksi toisen hätää.

Vierailija kirjoitti:

Osa selvisi osa ei ja lähti oman käden kautta.

Nykyisin osa niistä jotka silloin olisivat lähteneen oman käden kautta hakeutuvat terapiaan, toki osa lähtee yhä.

Mun mummi lähti oman käden kautta sen jälkeen kun mun isän pikkuveli hukkui 5 vuotiaana.

No, sepä oli epäitsekäs ratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Moni varmaan suuttuu kirjoituksestani, vaikka kärsin mielenterveydenongelmista itsekin. 

Ennen ei ollut aikaa miettiä mielenterveyden ongelmia, joten niitä oli paljon vähemmän. Eikä niitä vähiäkään diagnosoitu. Aika meni ruuan ja muun fyysiselle elämälle välttämättömän miettimiseen. Nykyisin ihmisillä on liikaa aikaa pohtia omaa oloaan eikä se aina ole ihmiselle hyväksi.

Afrikassa ei ole skitsofreniaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ne selvinneet. Siirsivät vaan traumansa seuraavalle sukupolvelle.

Nämä traumat on siirtyneet meihin, monta sukupolvea jo ketjussa.

Väittäisin, että resilienssi oli ihmisillä ennen parempi kuin nykyihmisellä. Ennen mentiin sisulla ns. läpi harmaan kiven, mikä osittain johtui yksinkertaisesti siitä, että valittamista ja ruikuttamista ei katsottu hyvällä ennen muinoin.

Nykyihmisellä on lisäksi pahasti kadonnut elämän tarkoitus, mikä aiheuttaa jaksamisongelmia. Ennen muinoin elämän tarkoitus oli yksinkertaisempi: eloonjääminen.

Nykyihmisellä on liikaa aikaa märehtiä omien huoliensa kanssa, ja liian vähän mielekästä tekemistä. Palkkatyökin on usein psykologisesti epäpalkitsevaa, eikä työ tekijäänsä kiitä, vaan ainoa palkkio palkkatyöstä on palkka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni varmaan suuttuu kirjoituksestani, vaikka kärsin mielenterveydenongelmista itsekin. 

Ennen ei ollut aikaa miettiä mielenterveyden ongelmia, joten niitä oli paljon vähemmän. Eikä niitä vähiäkään diagnosoitu. Aika meni ruuan ja muun fyysiselle elämälle välttämättömän miettimiseen. Nykyisin ihmisillä on liikaa aikaa pohtia omaa oloaan eikä se aina ole ihmiselle hyväksi.

Afrikassa ei ole skitsofreniaa. 

Kyllä on.